torstai 9. tammikuuta 2014

Oryx ja Crake

Kanadalaisen kirjailijan ja runoilijan Margaret Atwoodin Oryx ja Crake on MaddAddam-trilogian avausteos. Kirjailijana Atwood on ollut minulla ärsyttävän pitkään lukujonossa ja olen miettinyt hänen kirjojaan  juupas-eipäs -otteella, mutta aina on eteen kiilannut joku toinen kirjailija mielenkiintoisine kirjoineen. Mutta ei enää. Päätös Atwoodin tuotantoon tutustumiseen alkoi jo hyvissä ajoin, ja posti kiikuttikin Oryx ja Craken Reisjärven suunnalta jo lokakuussa odottamaan lukuvuoroaan.

Oryx ja Crake maisemat ovat monien muiden spekulatiivisen fiktio -genren edustajien tapaan lohduttomassa kunnossa. Ihmiskunta on tuhoutunut ja kukoistavan luonnon keskelle on jäänyt Robinson Crusoen tapainen Lumimies muistoineen. Sivilisaatiomme raunioissa Lumimies alkaa käymään läpi elämäänsä ja syitä miksi ihmislapsi päätyi siihen tilanteeseen. Kirjan tarina soljuu rauhallisesti eteenpäin kahdella tasolla. Lumimiehen muistoissa lukija pääsee kurkistamaan lähitulevaisuuden maapalloa jota hallitsee megakorporaatiot geenimuunneltuineen ihmisineen. Yhteiskunta on rajattu ankaralla kädellä menestyjiin ja rahvaisiin. Rahvas piehtaroi perinteisesti post-apokalyptisessa Rahvaanmaassa kun samaan aikaan rikas eliitti elää hyvin suojattua elämää korporaatioiden kainalossa. Lumimiehen muistot osoittaa hyvin nopeasti lukijalle kirjan suunnan kun suojatun yhteiskuntaeliitin syvissä riveissä kehitellään mitä mielikuvituksellisempia keksintöjä geenimanipulaation saralla. Puolijumallisen roolin ottaneen eliitin teknologinen kurottelu näyttääkin ihmislapselle hyvin valaistua tietä kohti biologista jyrkännettä. 

Vaikka Atwood onkin luonut hyvin toimivan tarinan post-apokalyptisesta tulevaisuudesta, mielestäni kirjan parasta antia on Lumimiehen ja hänen lapsuudenystävänsä Craken tarina. Lumimiehen nuoruus päättyi valintaan lähteä tavoittelemaan uraansa humanististen tieteiden parissa ja Crake päätyy kirjallisuudessa aina vaaralliseen bioteknologian pariin. Lumimiehen puurtaessa keski-luokkaisena Crake tekee rakettimaista uranousua kohti valtaeliitin huippua. Kaksikon väliin tulee kolmanneksi pyöräksi Oryx, kaunis lapsipornoteollisuuden entinen uhri joka tasapainoilee Lumimiehen ja Craken välissä aina katkeraan loppuun saakka. 

Kaikenkarvaisia post-apokalyptisia maalailuja on vuosien varrella tullut luettua aikamoinen liutu mutta Oryx ja Crake asettuu kyllä parhaimmistoon. Vaikka kirjailijan luoma maailmankuva ei nyt ole se kaikkein omaperäisin, Atwood ei onneksi ammu täysin överiksi maailmanloppuaan eikä koristele tarinaa maailmantuhon saarnauksella, vaan antaa tarinan kuljettaa kohti MadAddams-trilogian seuraavaa Herran Tarhurit -osaa jonka lehdiltä tarina jatkuu. Pidin erityisesti Oryx ja Craken tarinan monitasoisuudesta ja  hyvin rakennetusta kehystarinasta missä Lumimiehen yksinäinen vaeltelu ja menneiden muistelu sulavasti kulkevatkin käsikkäin. 

Näin on sitten Atwoodin tuotanto ns. korkattu. Seuraavama yöpöydällä makaakin (Kindlen sisuksissa) avaruusooppera Leviathan Wakes joka jo alkumetrien osalta vaikuttaa hyvältä valinnalta. Sarjakuvien osalta Sandman hiukan laahaa, ja mieli tekisikin aloittaa jo Will Eisnerin klassikko New York: The Big City jossa on muuten näin Sandmaniin liittyen Neil Gaimanin esipuhe.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

To Hell on a Fast Horse

Jostain syystä olen historian osalta jämähtänyt Yhdysvaltojen värikkääseen menneisyyteen. Hyllyyn on tullut kirjoja Lewis/Clark retkikunnasta, railakkaan 1930-luvun kriminaalijulkkiksista ja esimerkiksi kirja 1800-luvulla eläneen, New Yorkin Five Points:n ja Chinatownin kasvatin George Appon tarinasta. Unohtamatta tilausjonossa odottavaa Empire Expressiä, joka kertoo kahden yrityksen Union Pacifin ja Central Pacificin kisasta rakentaa ensimmäinen rautatieyhteys nuoren kansakunnan maiden halki. Tietenkin löytyy myös oman sisäisen pikkupojan (vaimon mukaan en ole koskaan kasvanutkaan) loputtoman mielenkiinnon sammuttamiseksi muutama 1800-luvun loppupuolen Yhdysvaltojen länsiosien maisemaa muuttaneen legendan tarinat. Niistä yksi on tämä Mark Lee Gardnerin toimittama historiikki lainvartija Patt Garretin ja lainsuojaton William H. Bonneyn  (tai Billy the Kid) yhteisistä kohtaamisista. To Hell On A Fast Horse: The Untold Story Of Billy The Kid And Pat Garrett kertoo näiden kahden hyvin erilaisen ihmisen kohtaamisesta ja kuinka heidän kohtalonsa kietoituivat toisiinsa 1880-luvun New Mexicossa.

Kirjailija heittää lukijalle kiehtovan kokonaisuuden jossa toinen päähenkilö on edelleen yli 133 vuoden jälkeenkin julkimo. Tästä henkilöstä on kirjoitettu satoja kirjoja ja tehty kuutisenkymmentä elokuvaa. Toinen, vanhempi päähenkilö oli suoraselkäinen lainvartija joka päätti pysyä lain kaidalla polulla. Hänet muistetaan ainoastaan ja vain ainostaan siitä että hän ampui Billy The Kidin.

Vaikka Billy The Kid aka William Henry McCarthy Jr. aka Henry Antrim aka William Bonney on paistatellut yli vuosisadan karismaattisen pyssysankarin roolissa, totuus on aina tarua karumpaa. 22-vuotiaana kuollut Billy oli kuitenkin karjavaras, rosvo ja kylmäverinen tappaja. Billy aloitti värikkään elämänsä karjamiehenä ja asettui Arizonaan ja tutustui jo silloin 17-vuotiaana pojankloppina rikollisiin elementteihin ja vuotta myöhemmin, Billy muutti surullisen kuuluisaan pieneen New Mexicon Lincolnin kuntaan.

Vuonna 1878 Lincolnin kunnan kauppatoimintaa hallitsi kaksi osapuolta joiden välillä syttyi verinen kiista joka myös tunnetaan nimellä Lincoln County War. Tähän historialliseen kähinään osallistui myös nuori Billy joka ratsasti Tunstall-McSween The Regulators:n joukoissa. Puolen vuoden ja kahdenkymmenkahden surman jälkeen Billy jatkoi matkaansa lainsuojattomana henkiin jääneiden kumppanien kera.

Samaan aikaan vanhempi Pat Garrett vastaanotti Lincolnin kunnan sheriffintähden ja sai ensimmäiseksi tehtäväkseen vangita Billyn ja hänen ryöstelevän joukkionsa. Tämän jälkeen molempien kohtalot kietoituivat toisiinsa. Pat aloitti väsymättömän ja periksiantamattoman takaa-ajon ja lähes vuoden kestäneen paon jälkeen Pat ja Billy kohtasivat viimeisen kerran pienellä tilalla ja Garrett pääsi yllättämään Billyn yön pimeydessä ja ampui tämän hengiltä yhdellä revolverin laukauksella.

Luulisi että Billy the Kidin ja Pat Garrettin tarina päättyisi tähän, Mark Lee Gardner valoittaa kuitenkin laajalti Pat Garrettin elämän kiemuraiset vaiheet syvällä Billy The Kidin haamun painaessa lainvartijan elämää, olihan hän tappanut yhden aikansa kuuluisimmista julkimoista. Kuten monen muun historiallisen henkilön tapaan, Pat kantoi tekonsa vaikutuksia läpi elämänsä, ja vaikka pyssysankari pysäyttäminen nosti Garrettin uusille elämänurille toimi menneisyyden taakka myös kolikon kääntöpuolena. Epäonnistuneita bisnesyrityksiä, velkaantumista ja lopulta vanhenevan lainvartijan kohtaloksi koitui epäselvissä merkeissä tapahtunut murha jonka uhriksi Pat Garrett itse joutui.

Mark Lee Gardner on onnistunut hyvin historian valoittamisen ja elävöittämisen. Teksti on hyvin juoksevaa ja kirjailija kertoo jännittävästi varsinkin Billyn ja Patin takaa-ajon joka on täynnä hiuksia nostattavia kohtaamisia joista Billy kuin ihmeen kaupalla aina selviytyy hengissä. Kirja myös kuvaa 1880-luvun New Mexicon kuumaa maisemaa, sen aikalaisia, lehdistöä joka paisutti ja teki pohjatyön Billyn maineen rakentajana. Historia siloitti sitten legendan loppuun. Billyn tarina on edelleen iso asia Lincolnin kunnalle ja se on ottanutkin tarinasta kaiken irti turismin muodossa. Populaarikulttuuri onkin sitten tehnyt Billylle uudet kasvot lukuisten elokuvien ja kirjojen muodossa. To Hell On Fast Horse onkin Billyn saagalle mitä osuvin nimi.

Olen tässä joutunut harvinaiseen tilanteeseen missä kirjoja on luettu mutta en ole niistä ehtinyt kirjoittamaan. Margaret Atwoodin Oryx ja Crake meni kuin siivillä ja sen arvio onkin vuorossa seuraavaksi. Atwoodin dystopian jälkeen lukuvuorossa on James S.A. Coreyn Leviathan Wakes.