tiistai 27. elokuuta 2013

Batman: Earth One

Bob Kanen ja Bill Fingerin luoma Batman on ollut tapetilla jo vuosikymmeniä, ja nyt lähivuosina viittasankarin suosio on vain kasvanut kun Christopher Nolan nosti hahmon uuteen nousuun The Dark Knight -elokuvatrilogiallaan. Vaikka Lepakkomies on kiitänyt valkokankailla kovaa ja korkealla, niin on se nauttinut jo vuosikymmeniä suurta suosiota myös alkuperäisessä formaatissaan eli sarjakuvien puolella. Gothamin unelmien poikamies on kulkenut pitkän matkan popkulttuurissa (itse asiassa 74 vuotta) ja ainakin minun osaltani tämä orpo piruparka on SE supersankari. Vaikka hahmolla ei mitään "supervoimia" olekaan niin Bruce Waynen synkkä mielenmaisemaa on mielenkiintoista seurata. 

DC Comicsin vuonna 2012 julkaisema Batman: Earth One jatkaa Batmanin taivalta ansiokkaasti. Julkaisu on jatkoa DC:n taiteilijakaksikon Geoff Johns'n (tarina) ja Gary Frankin (taide) Earth One -sarjan yhteistyölle joka alkoi vuoden 2010 julkaisulla Superman: Earth One. Kyseessä on siis DC Comicsin sarja jossa näiden kaikille tuttujen sankarien tarina kirjoitetaan uudestaan täysin irti perinteisen DC Universumin kehyksestä. Earth One -maailmassa Batman on miljardöörisuvun traaginen orpo jonka synkkä tausta ja tapahtumat pakottavat nuoren Bruce Waynen nousemaan vastustamaan Gothamin läpimätää korruptiota ja etsimään kostoa vanhempien murhalle. Vaikka lähtöasetelma on hyvin perinteinen lepakkomiestarina, taiteilijakaksikko pistää tarinan elementit uuteen asentoon ja lopputulos on tuore, ja se toimii.

Tarina kulkee kahdella tasolla; välillä Gothamin uhkaavissa maisemissa kuljetaan Brucen nuoruudessa ja teinivuosissa jotka avaavat Thomas Waynen ja Martha Waynen sukujen taustaa ja luonnollisesti käydään läpi traagista sivukujien ryöstöä missä vanhemmat murhataan. Gothamia johtaa rautaisella ja psykoottisella otteella Oswald Cobblepot aka Penguin, vanhempien murhaamisen jälkeen Brucen elämään siirtyy Thomas Waynen vanha ystävä Alfred Pennyworth (ex-sotilas) joka joutuu Brucen syöksykierteisen elämän huoltajaksi ja lopulta tunnustaa viranomaisille olevansa "Brucen hovimestari". Tarinasta löytyy kaikki muutkin tutut hahmot, mutta hiukan eri "asennossa", Lucius Fox on nuori nero joka kuin sattumalta tutustuu Bruceen ja auttaa häntä kostoretkellään. James Gordon lyöttäytyy mukaan jo antautuneena Gothamin korruptiolle ja yrittää pitää nuoren tyttärensä pois kaupungin saalistajien käsistä. Mukaan sekoittuu myös brutaaleja elementtejä kuten jättimäinen sarjamurhaaja Birthday Boy joten synkkä ja dynaaminen Batman-tarina on valmis.

Jos Batman: Earth One pitäisi verrata johonkin niin nostaisin sen Christopher Nolanin tuotoksen rinnalle ja pistäisin sen vielä astetta korkeammalle tarinan osalta. Julkaisu oli menestys ja DC Comics on jo tuottamassa Batman: Earth One:lle jatkoa. Omalta osaltani Batmaniin tutustuminen jatkuu ja seuraavaksi kierretään toisaalle kohti toista Batman-klassikkoa eli Frank Millerin vuoden 1986 julkaisemaa The Dark Knight Returns, joka taasen sijoittuu kauemmaksi tulevaisuuteen missä Batman on jo 55-vuotias eläköitynyt Gothamin asukas joka joutuu jälleen kerran nousemaan vastustamaan kotikaupunkinsa nousevia uhkia. 

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Wool Omnibus Edition (Books 1-5)

Joe Abercrombien fanttaasiamaisemista liikahdetaan seuraavaksi maanpinnan alapuolelle, ihmiskunnan rippeiden huomaan eli Siiloon. Kyseessä ei ole kuitenkaan vuosi 2034 ja Moskovan metro, vaan tarkastelun alla on nuoren amerikkalaisen kirjailijan Hugh Howeyn läpimurto novellisarjan Wool ja sen ensimmäiset viisi osaa.

Wool -sarjan menestys on kiintoisaa luettavaa. Hugh Howey päätti julkaista alunperin novellinsa vuonna 2011 Amazonin itsejulkaisukanavan kautta suoraan sähköisenä Kindle-versiona. Tarinoiden suosion yllättäessä, kirjailija julkaisi tarinoita lisää, ja nyt yli puolen miljoonan kappaleen myynnin jälkeen, kirjailija on vasta nyt myynyt paperiversion julkaisuoikeudet Simon & Schusterille 500 000 dollarilla. Ja tietysti elokuvaoikeudetkin ovat menestyksen myötä Hollywoodiin myyty, ensimmäisenä ehti itse Riddley Scott. Hugh Howey julkaisi itse asiassa viimeisen ja yhdeksännen Wool-tarinan viime lauantaina ja tämä Dust-niminen päätösosa pitäisi niputtaa koko saaga yhdeksi kokonaisuudeksi.

Novelleissa tuntemamme maailma on käynyt läpi jonkinlaisen sodan/tuhon ja on muuttunut vaarallisen myrkylliseksi. Ympäristö on pakottanut ihmiset asumaan siis siiloon, joka toimii nyt suurena arkkina. Kyseessä ei ole mikään perinteinen viljasiilo, vaan keinotekoinen pommisuojan tyyppinen asumus joka porautuu aina 144 kerrosta syvälle maankuoreen, ja jo yli vuosisadan ajan tämä valtava siilo on toiminut tuhansien ihmisten kotina. Ensimmäisenä mieleeni iski tietysti vanha The Matrix-trilogia ja sieltä valtava maanalainen Zion-yhdyskunta missä viimeiset vapaat ihmiset piilottelivat robottiarmeijoita. Hirveän kaukana Hugh Howeyn dystopiassa tästä ei olla, vaan siilon kaikki 144 kerrosta on tarkasti pakattu täyteen elämää. Sarjalle omistetussa Woolpedia-saitilla on hyvä havainneleikkaus ensimmäisessä kuudessa osassa kuvatusta Silo-18:sta. Ja kaikki tietenkin liikkuu suuria kierreportaita pitkin.

Tarinoiden parasta herkkua on jo pelkästään siilon muurahaiskekomaisen puuhastelun seuraaminen jota jaksaisi lukea kauemminkin. Tarinoiden ytimessä seurataan yksilöitä joiden mielissä alkaa kasvamaan jokapäiväisen puurtamisen rinnalla ajatus "mitä jos..?". Tässä kohdin kerrottakoon että lukijoille selviää että noin 20-30 vuoden välein siiloa on kohdannut väkivaltainen kapina jolloin nämä mitä-jos-yksilöt ovat päättäneet kyseenalaistaa virallisen totuuden yläpuolella olevan maailmasta; mitä jos maailma onkin jo elinkelpoinen?

Sen enempää spoilaamatta, Hugh Howey on rakentanut kiehtovan pienen dystopiansa joka ainakin hiveli allekirjoittaneen mielikuvitusta mukavasti. Ja onhan tässä vielä onneksi hiukan matkaa saagaan loppupisteeseen. Jos siis omistat Kindlen (tai muun sähköisen lukijan) suosittelen pistäytymistä Amazon.comissa ja hakemaan vaikka testiksi tämän Omnibus-kokoelman jota kaupataan äärimmäisen edulliseen 5.99$ hintaan. Sillä saa yli 500 sähköistä sivua laadukasta ajanvietettä.

Seuraavaksi vuorossa on sarjakuvaa, eli DC Comicsin rautainen Batman: Earth One (Geoff Davis ja Gary Frank). Yöpöydällä taasen vaappuu Peter Englundin tiiliskivi Sodan kauneus ja kauheus.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

The Blade Itself

Kesälomalukemisena tuli luettua pienen tauon jälkeen fantasia-genren asettuvan The Blade Itself. Useamman George R.R. Martinin kirjan jälkeen kynnys uusien fantasiakirjojen tutustumiselle on selkeästi alentunut, ja toisaalla Kindlen hankinta on myös edistänyt tähän genreen uudelleen tutustumista.

Englantilaisen Joe Abercrombien The Blade Itself on The First Law-trilogian ensimmäinen osa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen ilmeisesti ajallisesti keskiaikaiseen ympäristöön jonka valtasuhteet jakaa kolme eri sotaisaa valtiota; The Union, Gurkish Empire ja The Northmen.  Kirjan päähenkilön osaa vetää karski pohjoisen barbaari Logen Ninefingers (aka The Bloody Nine) joka kirjan alun hurjan talvisen selviytymiskamppailun jälkeen ajautuu yhteen velho Bayaz, First Of Magi'n seuraan, ja kaksikko kasaa ympärilleen sekalaisen seurakunnan erilaisia mielenkiintoisia hahmoja seikkailua varten. Tarinasta löytyy siis klassinen velho ja barbaari mutta siihen (onneksi) perinteiset fantasiatarinan arkkihahmot jäävätkin. Kehystarinan sijoittuessa ankaran feodaaliseen yhteiskuntaan, loput hahmot ovatkin suurimmalta osin sotilaita tai entisiä sellaisia. Naishahmoja laskin sivuilla olleen kaksi, hekin sivuosissa. Eturiviin nousee barbaarin rinnalle San Dan Glokta, unionin inkvisaattori jonka aikaisempi sotilasura päättyi vihollisten käsissä traagisesti. Glokta on fyysisesti pahasti rampautunut kidutuksen jäljiltä  mutta on älyllisesti lahjakas.

The Blade Itself on selkeästi trilogian osalta hahmojen ja ympäristön esittelykierros. Kirjassa vilahtelee suuria kaupunkeja ja poiketen muista kirjailijoista (näin ainakin uskoisin..), tarina ei pysähdy kuvailemaan sivutolkulla syvällisesti maiden, kaupunkien tai eri hahmojen taustoja. Lukija siis seuraa ympäristön tapahtumia hahmojen silmin, joka on toisaalta virkistävää vaihtelua.

Miksi sitten kirja kiinnosti? Kirjan hahmot on kirjoitettu mielestäni erittäin hyvin. Kirjailija osaa myös viljellä hyvin mustaakin huumoria veristen tapahtumien kylkiäisenä. Kyllä, jos etsit herkkää haltiafiilistelyä ja kääpiöpor..tarinointia The Blade Itself ei sovi sinulle. Kirjassa EI OLE haltioita eikä kääpiöitä (joka on jo pelkästään juhlan aihe) vaan sivut täyttyy mukavan epämukavasti brutaalista väkivallasta ja valtataistelusta.

Kirjasta voi selkeästi nähdä että Joe on lukenut Robert E. Howardinsa ja George R.R. Martinin tarinat. Ja ei siinä mitään vika olekaan. Jos on lahjakas kirjailija ja omaa samanlaisen synkän mielikuvituksen kuin allekirjoittaneella niin voit olla varma että trilogia tulee luettua kokonaan.

Lomaillessa tuli luettua myös Hugh Howien Wool-sarjaa joista viisi ensimmäisestä tarinaa eksyi myös Kindleeni. Niistä sitten seuraavaksi.