perjantai 30. joulukuuta 2011

Huoh..

James Ellroyn yli 700 sivuinen romaani kampitettu. Eli arvostelua tulossa..

tiistai 22. marraskuuta 2011

Valvoja

Lukukone liikkuu sittenkin, vielä kuitenkin hieman nykien. Tällä kertaa hyllystä tarttui mukaan viime jouluna lahjaksi saatu (ja toivottu) Jarmo Niemisen toimittama Rintaman poliisi johon on koottu jatkosodassa palvelleen valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjat.

Valvontaupseeri? Heti kirjan alussa ihmettelin lopulta kapteeniksi ylennetyn Taavetti Heikkisen virallista nimikettä. Valvontaupseereita sijoitettiin jatkosodassa joka divisioonaan ja Heikkisen tehtäviin kuului seurata mm. valvomansa joukon mielialaa ja ottaa haltuun vangitut vakoojat sekä suorittaa alustavat kuulustelut. Valvontaupseerit siis liikkuivat lähellä sotilaspoliisien työkenttää.

Taavetti Heikkinen sijoitettiin jatkosodan alussa rintamakomentaja Kaarlo Heiskasen "Iskevä Kiila" eli 11. divisioonaan ja sotapalvelusta kertyi kokonaisuudessaan yli 3 vuotta. Viimeiset kuukaudet Heikkinen työskenteli rauhallisemmissa merkeissä Mikkelin päämajassa.

Kirjan rakenne on odotettu eli päiväkirjamerkintöjä kronologisessa järjestyksessä. Toimittaja Jarmo Nieminen on rikkonut kirjan rytmiä laittamalla sivuille Heikkisen ottamia rintamakuvia karjalan kylistä, paikallisista ihmisistä ja perinteisiä toverikuvia muistona sodasta. Heikkinen itse ei upseerina joutunut juoksuhautoihin vaan suoritti omaa sotapalvelustaan esikuntatasolla valvontaupseerin tehtävissä. Päivät täyttyivät divisioonan joukkojen sisäisten edesottamusten selvityksissä sekä eri vakoojien kuulusteluissa. Helppoa ei kuitenkaan  Heikkisen työ ollut, sen pystyy lukemaan miehen teksteistä hänen ollessa mukana tuomitsemassa venäläisiä desantteja ja vakoojia rintamaoikeudessa kuolemaan. Heikkinen myös valvoi edellä mainittujen tuomioiden täytäntöönpanoja jotka lähes kaikki toimitettiin hiekkakuopan reunalla. Samoin vaikeaa oli tuomita oman armeijan sotilaita kuritushuonetuomioita kärsimään kesken ankaran sodan. Tuomioita langetettiin pienistä rikkeistä kuten ruoan varastamisesta tai surullisista aseveljien tapoista. Heikkinen mainitsee monta häntä liikuttanutta traagista tapausta. 

Se mikä tässä kirjassa on erityistä että se on välttänyt sodan jälkeisen sensuurin. Heikkisen tekstistä saa kuvan isänmaallisesta upseerista joka tekee päivittäisen työnsä tunnollisesti, samalla pohtien sodan kurimuksessa taistelevan euroopan kohtaloa. Osa palveluspäivistä on arkista, puuduttavaa aherrusta ja osa menee loikoillessa teltassa ja koti-ikävää poteassa. Koti-ikävä painoi luonnollisesti kaikkia rintamiehiä ja Heikkinen kuvaakin tarkasti kaikki lomareissut matkoineen, ja syvä rakkaus perhettä kohtaan toimiikin kuin valona välillä aika tummissa vesissä käyvän päiväkirjan sivuilla. Heikkinen todisti välillä aika perinteisiä suomalaisia väkivallantekoja jotka oli tehty tietenkin stressaavassa ympäristössä, ja kun mukana oli alkoholi niin kaikki oli mahdollista. Heikkinen kirjoittaa useista humalapäissään tehdyistä tapoista ja jotka yleensä kirjattiin "kaatui rintamalla" -nimikkeen alle. Heikkinen kirjoittaa jopa itsensäsilpomisista joilla haettiin varmaa menolippua pois rintamalta. Sotapalveluksen edetessä pidemmälle Heikkisen mieli mustenee ja päiväkirjamerkintöissä viipyilee selkeä masennus ja viha sotaa kohtaan.

Itselleni tällaiset kirjat ovat aina muistelomatkoja omaan lapsuuteen, ja varsinkin niihin kirkkaisiin kesäisiin muistoihin kun istuin vesselinä ukin kanssa pihakeinussa isojen koivujen katveessa, ja kuuntelin kuinka ukki kertoi sotajuttujaan kovaan ääneen elehtien. Se oli aina kova juttu pikkupojalle. Paljon myöhemmin oma isäni (joka on lähes 80 vuotias) kertoi muistojaan lapsuudestaan kuinka kotikylän rintamalta palanneet miehet eivät enää olleet entisensä ja tappeluilta ja murhenäytelmiltä ei säästytty. Tai kuinka rintamalla olleet hevoset eivät enää pystyneet peltotöihin hermojen ollessa riekaleina. On siis hyvä ja ensikertaisen tärkeää että tällaista mikrohistoriaa julkaistaan sen kaiken perinteisen suomalaisen sotakirjallisuuden rinnalle - vaikuttava kirja. Suosittelen.

Katkelma sieltä jostain:

Perjantai 24.10.41
[...] Murheellinen asia tuli taas tutkittavaksi. JR 23:sta on karannut joko taistelusta tai marrsin aikana sinne noin 70 miestä, jotka olivat sotapoliisin hallussa Aunuksessa. Lisää tulee jatkuvasti. Puhuttelin heistä muutamia saadakseni selville tapausten tausta. Syy: yleinen väsymys, hermot lopussa, luvattu, ettei Syväriä tarvitse ylittää j.n.e. Vakavia vapisevia poikia, jotka jo kahdessa sodassa ovat tehneet parhaansa, monet palkittu vapauden mitalilla. Kyllä on ikävää jos noitakin taas joutuu tuomitsemaan vankilaan. Millä he selittävät tapahtuneen ja tuomionsa lapsilleen, ja kuitenkin he ovat tehneet parhaansa. Tässä toimessa tahtoo mennä hermot, ei pitäisi ajatella tehtävän vakavuutta, sillä sodan onnistumisen vuoksi olisi näihin suhtauduttava vakavasti.



tiistai 8. marraskuuta 2011

Maa marsilaisten vallassa!

Blaah, yritän tässä nostaa blogia syvästä hiljaisuudesta. Hiljaisuuden syynä on ollut yksinkertaisesti työasiat jotka tuntuu vievän yhä enemmän aikaa, ja tietysti perhe. No eiköhän tämä tästä.

Herbert George Wells on tieteiskirjallisuuden ystävälle tuttu nimi, ja miksei muunkin kirjallisuuden ystävälle jo pelkästään elokuvateollisuuden kautta. Onhan H.G. Wellsin kirjoja filmatisoitu ahkerasti yhä uudestaan vuosikymmenten saatossa esimerkkeinä ikiklassikot Maailmojen Sota, Näkymätön mies tai Aikakone. Kirjailijan uskomattoman laajasta tuotannosta löytyy romaaneja, novelleja kuin tieteellisiäkin teoksia. Yksi hänen tunnetuimmistaan romaaneista on tämä vuonna 1898 julkaistu The War of the Worlds eli Maailmojen Sota.

Maailmojen Sotaa ei voi ohittaa ilman Orson Wellesiä joka teki kirjan pohjalta kuunnelman vuoden 1938 halloween-koitoksia varten. Nuoren näyttelijä ja tulevan ohjaajalegendan kuusikymmentäminuuttinen kuunnelma teki luonnollisesti historiaa aiheuttamalla yleisesti paniikkia ja mielipahaa yhdysvaltain koillisosissa. Loppu onkin historiaa. Youtuubin ihmeellisestä valikoimasta löytyy onneksi tämä alkuperäinen kuunnelma, jota kuunnellessa ei voi kuin hykerrellä kun ajattelee sen vaikutuksia aikalaisissa. Orson Wellesin huvittavia muistoja kuunnelman vaikutuksista voi myös fiilistellä tästä.

Kirjan tarina on tieteiskirjallisuuden arkkityyppejä: maapallolle tippuu meteoriitteja jotka osoittautuvat marsin valloitusarmeijaksi. Tarinassa seurataan tapahtumia Englannin uneliaalla maaseudulla jotka sitten eskaloituvat veriseksi tuhonnaksi halki maaseudun aina Lontooseen saakka. Tarinan kertojana toimii nimetön mies joka selostaa tapahtumia journalistiseen tapaan aina alkuhämmästyksestä alkaen ihmisrodun amok-juoksuun saakka. Tarinaltaan hyvin yksinkertaista sorttia oleva kirja kuitenkin on hämmästyttävän ajaton ja pitää otteessa tällaisen jo paatuneen tieteiskirjallisuuden ystävän. 1800-luvun pseudotieteelliset analysoinnit tulloin eksoottisen Marsin sotaisista kansoista ja niiden tykeistä pisti mukavasti hymyilyttämään. Marsin valloitusarmeijan verinen eteneminen piti taas jännittävästi tuolin reunalla. 

Ihmettelen suuresti miksi kukaan ei ole tehnyt kirjasta tuoretta filmatisointia jossa kuvattaisiin kirjan tapahtumia alkuperäisellä aikakaudella eli 1800-luvulla. Lähin ja paljon kirjan tapahtumia kuvaava elokuva taitaa olla Steven Spielbergin vuonna 2006 tekemä versio kirjasta. Suosittelen kirjaa kuitenkin ehdottomasti kaikille ja ennen kaikkea tieteiskirjallisuuden ystäville. 

Seuraava tarina onkin jo viemässä kohti Pietaria vuoden 1941 kylmän syksyn vihmoessa Karjalan kankaalla Aunuksen suunnalla. Matkaa johdattaa valvontaupseeri Taavetti Heikkisen mielenkiintoinen päiväkirja.

Katkelma sieltä jostakin:

Vuoden 1894 opposition aikana Marsin kiekon valoisassa osassa nähtiin voimakas valo. Ensin se havaittiin Lickin tähtitornissa ja sitten sen näki Perrotin Nizzassa ja hänen jälkeensä muut. Englantilaiset lukijat saivat siitä ensimmäisen tiedon elokuun 2.päivänä ilmestyneestä Nature-lehdestä. Oman käsitykseni mukaan tämän leimun saattoi aiheuttaa sen mahtavan sen mahtavan tykin valaminen. Marsin pintaan upotettuun syvään kuiluun, josta heidän ammuksensa sinkautettiin meitä kohti.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 8

Sunnuntai-ilta keinuu hienosti kohti yötä, vanhalla hip hop-klassikolla. Itse pidän näistä vanhan liiton väännöistä missä ei revitetä kirosanoja joka väliin, vaan näissä on taustat ja sanoitukset kunnossa. No kuitenkin olen saanut lukukoneen taas käytiin vanhalla H.G Wellsin klassikolla. Eiköhän se taas tästä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 7

Brittiläisestä indie-rockista löytyy päivä päivältä yhä enemmän mielenkiintoisempia bändejä, ja jos musiikkimakuusi kolahtaa bändit Everything Everything, Bombay Bicycle Club tai Friendly Fires niin sitten suosittelen lämpimästi Foalsin viime vuonna julkaistua Total Life Forever -pitkäsoittoa.

Alla oleva musavideo on mielestäni yksi parhaimpia vähään aikaan, ja se tuo ainakin minulle mieleen oman viisi vuotiaan tyttäreni, joka joraa jo samanlaisella intohimolla kun telkusta tulee lanteita keikuttavaa musiikkia.


perjantai 7. lokakuuta 2011

Maamerellä osa 1


Argh, aikaa  on mennyt aivan liikaa edellisestä arvostelusta. Olen ollut ammatillisesti oudossa limbotilassa viimeisen kuukauden ja asiat ovat nyt vihdoinkin selviämässä. Olen minä onnistuneet sentään JOTAIN lukemaan..

Suomalaiset kustantajat ovat onneksi heränneet tekemään uusintapainoksia vanhoista scifi/fantasy -genren klassikoista. Olen ilokseni nähnyt kirjakauppojen hyllyillä uusia painoksia esimerkiksi Isaac Asimovin Säätiö-trilogiasta, Kustannus Jalava on kunnostautunut Arthur C. Clarken tuotannon uudelleen lämmittämisessä ja tämä jo  vanhempi trilogia-yksissä-kansissa vuonna 2005 julkaistu Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat 1-3. 


Olen lukenut ensimmäisen kerran tämän trilogian ehkä joskus 1980-luvulla, ja täytyy heti alkuun myöntää, en muistanut tästä yhtään mitään kun viikonloppuna sairasvuoteella tähän tartuin. No sen verran muistan että kirjan tapahtumapaikka Maameri käsitti suuren meren ja jonka maamassa oli sekalaista saaristoa.

Maameren velhossa kirjailija tutustuttaa lukijan tosiaan äärettömän suurelle merelle ripoteltuun maameren saaristomaailmaan missä taikuus ja lohikäärmeet ovat jokapäiväinen asia. Täytyy myöntää että ainakin Le Guinin ensimmäisen kirjan pelastaa ikuisesti kirottujen haltia- ja kääpiöhahmojen totaalinen puute. Jumalan kiitos. Tarina seuraa köyhän kylän nuorta poikaa Varpushaukkaa, jonka kasvutarina johdattaa poikaa kohti ennustettua suuren arkkimaagin statusta. Pojan luontaiset lahjat taikuuden saralla huomataan, ja hän pääsee kotisaaren Ogion-velhon oppilaaksi joka opastaa poikaa velhouden ensimetreillä. Varpushaukan matka jatkuu lopulta Roken velhokouluun missä pitkä opintie velhoksi alkaa..

Tämä oli mukava nostalgiatrippi Le Guinin Maameri-trilogiaan. Maameren velhossa oli mukavaa se että kirjailijan luoma maailman hahmoineen oli (mitä itse kutsun) klassista fantasiaa. Velhot olivat perinteisiä kaapumiehiä isoine puusauvoineen, Pahuus oli sitten se taustalla varjoissa lymyävä suuri perkele ja tietysti kansan syvät rivit olivat niitä yksinkertaisia köyhiä maanviljelijöitä tahi kalastajia. Tarina oli vetävä ja piti otteessaan, ja vaikka tarinan tuleva loppuhuipennus oli jo nähtävissä hyvissä ajoin, pidin Varpushaukan ensimmäisistä jännittävistä seikkailuista kaikkien 217 sivun edestä. Ja olihan tarinassa ne pakolliset kohtaamiset lohikäärmeiden kanssa.

Englanninkielinen alkuteos: A Wizard of Earthsea (1968)




sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 6

Ja nyt sitten jotain aivan muuta. Näiden upeiden syysviikonloppujen kunniaksi voi laittaa Reino Nordinin loistavan kesäbiisin Aurinko. Reino on varmasti useammalle tuttu valkokankaalta mutta hän on työstänyt myös musiikkia Reino & The Rhinos -bändillään. Joku voi muistaa joitain vuosia takaisin radioissa ahkeraan soineen Lempee -biisin. Eihän tällaisesta rennosta soundista voi olla pitämättä..

Asiasta viidenteen, olin sairasvuoteen omana koko viikonlopun joten päätin avata Ursula K. Le Guinin Maameren -trilogian. Trilogian esikoinen tuli luettua joten jonkinlaista arvostelua on lähiaikoina tulossa. Mutta sitä ennen, nautitaan vielä lämmittävästä syysauringosta.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 5

No nyt sitten mennään energisesti kohti seuraavaa viikko oikein vauhdilla. Hudson Mohawken Thank You -biisissä on pirteä ote ja synat soi kovaa ja korkealta.

Videon materiaali on repäisty Mamoru Hosadan "Summer Wars" -animaatiosta.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Hiljaisuus vain jatkuu

Jouduin noin kuukausi sitten tarttumaan taas ammattikirjallisuuden kitkerään sisältöön, ja nyt tulevana perjantaina pitäisi koko lukeminen kulminoitua sertifiointiin (joka menee toivottavasti läpi..). Elikkä toivottavasti pystyn taas viikon päästä palaamaan rakkaan kirjahyllyni sisällön pariin.

Asiaa ei kuitenkaan helpota kun jouduin viime viikolla ns. Headhuntin' -rekrytomisen uhriksi, ja nyt näyttää olevan hyvin pieni mahdollisuus että vaihdan työnantajaa. Osallistuin jo ehdotettuun haastatteluun ja jos minut nyt sitten valitaan, edessä olisi suht kansainvälinen konsultin työ. Eli kirjahyllyni saattaa pysyä etäällä vielä jonkin aikaa. :( 

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 4

Tälle sunnuntaille ajattelin laittaa vielä kevyttä, kunnes ensi viikolla sitten sukelletaan kokeellisen elektronisen musiikin synkkiin vesiin (kauhistus!).

The Smiths, Morissey aka Mozza on kirjoittanut monta rock-klassikkoa ja tässä on mielestäni niistä hienoimpia. Kappale jossa yhdistyy yksinkertainen melodia ja elämää suurempi lyriikka. Täydellistä!

Take me out tonight
Where there's music and there's people
And they're young and alive
Driving in your car
I never never want to go home
Because I haven't got one
Anymore

Take me out tonight
Because I want to see people and I
Want to see life
Driving in your car
Oh, please don't drop me home
Because it's not my home, it's their
Home, and I'm welcome no more

And if a double-decker bus
Crashes into us
To die by your side
Is such a heavenly way to die
And if a ten-ton truck
Kills the both of us
To die by your side
Well, the pleasure - the privilege is mine



maanantai 12. syyskuuta 2011

Taikalaatikko

Saksankielinen alkuteos: Die Box - Dunkelkammergeschichten (2008)

Nobelisti (ja monen muun kirjallisuuspalkinnon voittanut) Günter Grass on jälleen kerran kirjoittanut nautinnollisen, voisi sanoa jopa hiukan vaihtoehtohistoria-genren puolella luistelevan omaelämänkerrallisen kirjan. Elämäni ensimmäisen Grassin kirjan Ravukäyntiä jälkeen olin hieman äimistynyt kirjailijan taidoista ja mielikuvituksen määrästä kirjailijana. Huomasin liian myöhään että minun olisi pitänyt perehtyä paremmin kirjailijan tuotantoon koska Taikalaatikko on jatkoa kirjailijan vuonna 2006 julkaistulle ja kuuluisalle Sipulia kuoriessa joka aloitti kirjailijan muistelmat.

Jos olen ymmärtänyt oikein, Sipulia kuoriessa -kirjassa käydään läpi kirjailijan omaa suurta kohua nostanutta historiaansa, ja Taikalaatikossa kirjailija on antanut äänen lapsilleen. Kirjassa kaikki kirjailijan eri avioliitoissa syntyneet kahdeksan lasta suostuvat kirjailijaisänsä pyyntöön ja kokoontuvat vuorollaan toistensa koteihin nauhoittamaan muistojaan omasta lapsuudestaan sekä tietenkin isästään.

Kirja etenee mukavasti jokaisen lapsen kertoessa omasta näkökulmasta perheen värikkään, tilkkutäkkisen ja monimuotoisen historian. Perheen historiaan lähtemättömästi kuuluu myös Mariechen "Näpsy-Marie" (kirjailijaisän mukaan "aivan erikoinen kuvaaja") joka kuvasi kirjailijan perheen elämää aina 1950-luvulta kuolemaansa saakka. Lapset kertovat kuinka Mariechen näppäili perheen keskellä vanhalla Agfa-Boxilla vuosikymmenten aikana arjen kulumista, ja kuvista kehittyi mitä mielikuvituksellisimpia otoksia. Mariechen kehittämöstä saattoi pullahtaa ulos kuva  patruunavöisistä vallankumousta tekevistä vanhemmista tai mykkäfilmeistä tutusta Go West -tyylisestä perheestä joka puolusti vankkureitaan intiaanien saartaessa uudiasukkaita.

Mariechen ällistyttävät kuvat puhuttavat lapsia jotka kinastelevat pitkin kirjan Mariechen käyttämän laatikkokameran mallista sekä miten Mariechen sai aikaan sellaiset trikkikuvat. Ja taustalla kuin leijuu isäkirjailija mursuviiksineen hymisten onnellisena.

Täytyy taas nostaa hattua kirjailijalle mielikuvituksesta ja herkullisesta aiheesta, missä omaan henkilökohtaiseen historiaan on sekoittunut mukava annos mielikuvitusta. Kirja tosiaan perustuu kirjailijan omaan elämään ja tämä "Mariechen" on ollut olemassa. Grassin perheen elämää tosiaan kuvasi vuosikymmenet perheystävä Marie Rama, ja jolle kirjailija on tämä muistelman myös omistanut. Itse myös ahkerasti oman lapsen kehitystä ja perheen arkea valokuvaavana tunsin vetoa kirjaan ja mielestäni Taikalaatikosta saisi aivan loistavan elokuvan missä katsoja pääsisi piipahtamaan näissä vaihtoehtotodellisuuksissa joita Mariechen kuvat tarjoavat. Kirja sai myös kaivamaan esille oman perheen ja suvun vanhoja mustavalkokuvia jotka toimivat omina kurkistuksina menneisyyteen. Tykkäsin.



sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 3

Tälle kauniille sunnuntai-illalle sopii lohkaisu ruotsalaisen Carbon Based Lifeformsin uudelta Twentythree-levyltä Held Together By Gravity.

Syksyn sateiden kirjasatoa

On jälleen se aika vuodesta kun kustantajat suoltavat ulos listoja loppuvuoden julkaisuista. Listailin siis tähän  omia mielenkiinnon kohteita jotka on jo julkaistu tai niitä ollaan julkaisemassa.


John Muir: Pitkä kävely Meksikonlahdelle (A Thousand-Mile Walk to the Gulf, 1916)
Basam Books jatkaa loistavien elämänmakuisten roadtrip -kirjojen julkaisua. Suosittelen lämpimästi myös Basamin valikoimasta löytyvää Jack Blackin Kulkurin tarina. Siinä missä Jack Black oli enemmänkin traaginen laitapuolen kulkija, John Muir oli tiedemies, seikkailija ja luonnon puolestapuhuja. Syyskuussa 1867 John Muir veti kenkänsä normaalia paremmin jalkaan ja päätti patikoida Indianasta Floridaan ja tästä tuhannen mailin mittaisesta seikkailusta syntyi tämä kirja. John Muiria pidetään myös luonnonsuojelun isänä. 

Don DeLillo: Omegapiste
Minulla on edelleen lukematta kirjailijan Cosmopolis joka on pysynyt lukujonossani jo vuosia. Kirjailijalta on kuitenkin julkaistu uusi 136-sivuinen suomennos Omegapiste. Pieni romaani mutta sitä mielenkiintoisempi ja menee ainakin allekirjoittaneella ostoslistalle.

Jens Lapidus: Luksuselämää
Mainetta ja kunniaa niittäneen ruotsalaisen ex-lakimiehen Stockholm Noir-trilogian päätös on siis julkaistu. Ruotsalaiseen rikollisten alamaailmaan liittyvän trilogian kaksi ensimmäistä osaa pokkareina odottaa kiltisti kirjahyllyssä vuoroaan. Suosittelen muuten tutustumaan trilogian ensimmäiseen eli Rahalla saa elokuvaversioon. Daniel Espinosan ohjaama elokuva innoitti ainakin minua tutustumaan kirjailijaan. Snabba Cash löytyy jo videovuokraamoista.


Dmitri Gluhovski: Metro 2034
Liken laatujulkaisulla jatketaan edelleen. Venäläiskirjailijan ylistetyn esikoisteoksen itsenäinen jatko-osa. Ensimmäinen osa oli siis Metro 2033.  Aina on mukava nähdä että itänaapurista nousee kyvykkäitä uusia kirjailijoita. Alkuperäisessä 2033-kirjassa eletään vuotta 2033 jolloin ihmiskunnan peli on pelattu, ja tuntemamme sivilisaatio on tuhoutunut. Moskovan metrotunneleissa elää parituhatta selviytynyttä taistellen tulevaisuudestaan. Mielenkiintoiset dystopia-kuvaukset piristää aina!

Alastair Reynolds: Pääteasema
Alastair Reynolds on niitä harvoja nyky-scifi-kirjailijoita joita jaksan tahi ehdin lukemaan, suuri kiitos siitä kuuluu Likelle joka on tunnollisesti suomentanut kirjailijan tuotantoa. Reynoldsin tuotannossa yhdistyy klassinen avaruusooppera valtavine linnunratoja uhkaavine vaaroineen ja tiedemiehen taustalla rakennettu mielenkiintoinen teknologinen kehys. Timantin kovaa insinööri-scifiä. Suosittelen!

China Miéville: Toiset
Karisto on julkaisut kirjailijan Toiset jo aikaisemmin tänä vuonna, mutta vasta eilen kauppareissulla kirja iski silmään. Nopean tarkastelun jälkeen kirja vaikuttaakin mielenkiintoiselta. Täytyykin tutustua tarkemmin...





Stephen King: Kuvun alla
Stephen Kingin tuorein (tuleva) suomennos on alkuperäisenä painoksena vaikuttavan kokoinen ilmestys, ja 1116-sivuinen tuleva suomennos ei julkaisutietojen perusteella kalpene sen rinnalla. Luvassa on simppeli juoni: pienen pikkukaupungin ylle laskeutuu läpinäkymätön kupu jota ei pysty läpäisemään. Itselläni on tällä hetkellä äärimmäisen rajattu kirjahyllytila joten tällaisen lähes 25 senttiä paksun kirjan hankinta siirtyy. Odotan kyllä enemmän kirjailijan tulevaa 11/22/63 missä herra King ottaa rohkeasti kiinni John F. Kennedyn salamurhasta ja lyö tapahtumiin mukaan aikamatkustusta. Herkullinen aihe kaikinpuolin. 11/22/63 on tarkoitus julkaista marraskuussa 2011.

Lopuksi omaa lukujonoa/hankintalistaa joissa luuraa vielä Connie Willisin aikamatkailun Blackout. Kotimaiset Juha Suomen kekkoskirja Lohen sukua sekä Jouko Halmekosken Orjamarkkinat odottavat poimintaa. Kotimaisena kolmantena on Markku Kuisman itsenäisen Suomen alkumetrejä ruotiva Sodasta syntynyt. Sekaan on myös laitettava loistava ammattikirjallinen panos Petteri Heinon Pilvipalvelut-teoksen muodossa, jossa varmasti mennään korkeissa sfääreissä niin että asiakkaita huimaa ja jonka työnantaja saa kustantaa! Mielessä olisi myös täydentää (lisää) kirjastoa Wibke Bruhnsin varmasti koskettavalla Isäni maa. Pisteenä listalle on tietenkin George R.R. Harrisin fantasiasaagan toinen osa eli Clash Of Kings joka kolahti postilaatikkoon kovakantisena. Siitä sitten jatketaan kun pääsen irti ammattikirjallisuudesta.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 2

Tämän illan valinta oli itse asiassa helppo kun törmäsin aikaisemmin tällä viikolla Kristian Mattsonin aka The Tallest Man On Earth esitykseen Youtubessa. Herra näytti esiintyneen keväällä Suomessakin nähdyssä Later with Jools Holland-ohjelmassa ja hienosti esitys näyttää uppoavan brittiyleisöönkin.

Aikana jolloin musiikista on tullut yhä enemmän kertakäyttötavaraa, niin ei voi kuin pysähtyä hämmästelemään kuinka Kristianin tyylinen mies ja kitara-kombo tulee takavasemmalta ja tiputtaa kuulijansa takaisin perusasioiden äärelle. Siinä muoviset rihannat ja lady gaagat on jää kauas taakse ihmettelemään sitä ensimmäistä sanaa mikä tulee Kristianin musiikista mieleen: lahjakkuus.


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kappale sunnuntai-illaksi # 1

Piristetään hiukan blogini musaosastoa aloittamalla näin kesän lopuksi biisi per sunnuntai -bloggaus. Pistän tarjolle musiikkia laidasta laitaan. Kirjaimellisesti.

Aloitetaan sarja ruotsalaisella popilla. Little Dragon edustaa Junipin tyylistä pirteää ruottalaispoppia jolla on ainakin yksi kestohitti: Twice. Jokseekin yksikertainen ja täydellisyyttä hipova, rauhallinen kipale. Juuri sopiva viileneviin elokuun iltoihin. Enjoy.

tiistai 23. elokuuta 2011

We Lived in a Little Cabin in the Yard

Näyttää siltä että olen jumissa Yhdysvaltojen historian kanssa. Ei siinä mitään, valtion historia varsinkin 1800-luku on täynnä mielenkiintoisia historiallisia tapahtumia niin isossa mittakaavassa kuin tämän kirjasen tyylinen mikrohistoriakin. Kirjahyllyssä odottaisi vielä syyllistävän näköisenä ainakin n. 3000 sivua Shelby Footen sisällissotaa, David H. Donaldin Lincoln sekä Herbert Asburyn ison omenan jengihistorian klassikko, joten näitä riittää.

Törmäsin tähän kirjaan aivan sattumalta heinäkuussa lomamatkalla Louisianassa Destrehan plantaasilla, missä käväisimme perheen kanssa pikaisesti noin 3 tunnin visiitillä. Siellä se kökötti pakollisten konfederaattiarmeijan harmaiden turistihattujen ja paikallisten herkkujen välissä. Täytyy myöntää että tuntui hiukan oudolta törmätä kirjaan sellaisessa ympäristössä.

Yhdysvalloissa 1930-luvulla the Federal Writer's Project aloitti massiivisen ja tärkeän kirjoitusprojektin jossa kerättiin vielä elossa olevien Yhdysvaltojen entisten orjien suullista perintöä. Aikanaan näitä historiallisesti arvokkaita haastatteluja saatiin kerättyä Yhdysvaltain kongressin kirjastoon 2200 kappaletta seitsemästätoista eri osavaltiosta. Vuonna 1994 Belinda Hurmence kasasi Virginian osavaltion 21 entisen orjan tarinat samoihin kansiin ja niin tämä pieni kirjanen sai alkunsa.

Kirja on yksinkertainen sisällöltään. Se on jaettu 21 eri kappaleeseen joista jokainen on omistettu yhdelle henkilölle. Kappaleen alkuun on kirjattu haastattelun aika ja paikka sekä arvio haastateltavan iästä. Monien haastateltavien iäksi on laitettu pelkkä arvio koska sitä ei tiedetä. Haastattelut noudattavat samaa kaavaa missä haastateltava kertoo lapsuudestaan, minkälaisia hänen omistajansa olivat ja minkälaista oli hänen elämänsä orjuudessa. Tästä 21 tarinan kudelmasta lukija saa mielenkiintoisen aikalaiskuvan 1800-luvun elämästä ensimmäisessä orjaosavaltiossa.

Haastattelujen lopussa haastateltavat kertovat miten heidän maailmansa mullistui kun unionin eli pohjoisvaltioiden sinitakkiset sotilaat marssivat ja vapauttivat orjat.   Vapaus ei kuitenkaan ollut kaikille itsestään selvää ja moni jäi kuin jäikin entisten omistajien palkollisiksi. Osa haastateltavista kertoi myös suorastaan kaihoisasti kuinka heidän omistajansa Marster tai Mistess kohtelivat orjiaan kuin lapsiaan vaatettamalla ja opettamalla heitä lukemaan ja kirjoittamaan, ja jopa vapauttivat lopulta ostamansa orjat. Toiset haastateltavat kertoivat hyvin arvaamattomista ja brutaaleista omistajista jotka piiskasivat pienistäkin syistä orjansa hengiltä. Vaateparret tai yksinkertaisimmat kengätkin olivat harvinaisia näiden sadistien plantaaseilla. 

Kirjasta jäi mieleen useat uskomattomat selviytymistarinat ja myös omasta mielestäni mielenkiintoiset yksityskohdat varsinkin pohjoisvaltioiden joukkojen suorittamista orjien vapauttamisista sodan loppuvaiheessa, jotka joidenkin haastateltavien mukaan eivät olleet aina niin iloinen asia.  Alan yhä enemmän ymmärtämään mistä syistä etelävaltioiden suoranainen viha pohjoista kohtaan johtuu. Näistä ihmiskohtaloista tuli myös mieleen oma kotimaamme ja 1800-1900-luvun huutolaislapset, joista Jouko Halmekoski on tänä vuonna kirjoittanut aiheeseen sopivan mielenkiintoisen kirjan Orjamarkkinat, joka menee ainakin allekirjoittaneella joulupukin lahjatoivelistalle.

Katkelma sieltä jostain:

Delia Garlic: Age 100 when interviewed, Montgomery, Alabama

I was growed up when the war come, and I was a mother before it closed. Babies was snatched from their mothers' breast and sold to speculators. Chillums was seperated from sisters and brothers and never sa each other again.
'Course they cry! You think they not cry when they was sold like cattle? I could tell you about all day, but even then you couldn't guess the awfulness of it.










lauantai 20. elokuuta 2011

TV-täkyä ensi viikolle

Jos Suomen TV-kanavien tarjonta kyllästyttää niin ainakin Canal Plussan Series-kanavalla alkaa syksyinen kuhina. Ensi viikolla kanavalla alkaa varmasti odotettu True Bloodin 4-tuotantokausi sekä Steven Spielbergin tuottama scifi-sarja Falling Skies. True Bloodin ollessa tuttu varmasti suurimmalle osalle populaatiota niin Falling Skies tarjoaa (Spielbergmäisesti) jännitystä ja perinteistä ihmiskunnan elonjäämiskamppailua ulkoavaruudesta tulleiden miehittäjien ikeen alla. Sarja toiminee lohtuna V-sarjan lopetukseen pettyneille.





perjantai 19. elokuuta 2011

Talvi saapuu

Olen varmaan jossain aikaisemmin todennut että olen kasvanut fantasiakirjallisuuteen J.R.R. Tolkienin parissa. 1990-luvulla Tolkienin teosten jälkeen tuoreemmat fantasiayrittäjät kuten David Eddings tai Margaret Weisin Dragonlance-sarjat eivät ikävä kyllä koskaan kolahtaneet, ja lähivuosien Harry Potterikin on vain naurattanut. Fantasiakirjallisuus vajosi siis käytännössä unholaan kirjahyllyssäni. Ainoat jotka edes hiukan nousivat esiin olivat muutama vuosi sitten edesmennyt Robert Holdstock ja tietysti Ursula Le Guin Maameri-tarinoillaan. Otin kuitenkin ns. härkää sarvista ja naapurikaupungin Suomalaisesta Kirjakaupasta lähti  mukaan pokkariksi suht massiivinen kuvassa oleva Game of Thrones. Pokkarin 780 sivua arvelutti mutta yllättävän nopeasti suoriuduin urakasta. Vauhtia mielenkiinnolle antoi luonnollisesti myös HBO:n suurtuotanto saagasta joka pyörii edelleen Canal Plussalla.

George R.R. Martin on yhdysvaltalainen kirjailija joka on kirjoittanut mm. A Song of Ice and Fire -fantasiasaagan josta hänet myös parhaiten tunnetaan. Sarjan tuorein ja viides osa A Dance with the Dragons julkaistiin nyt kesällä ja se on kivunnut myyntilistojen kärkeen ympäri maailmaa. Itse näin tämän tuoreimman kirjan livenä paikallisessa kirjakaupassa ja kirjan koko on kyllä mykistävä, jopa järkäleiden kruunaamaton kuningas Stephen King kalpenee tämän rinnalla.

Game of Thrones on siis A Song of Ice and Fire -fantasiasaagan aloitus missä seurataan Westeros-mantereella vallassa olevien aatelistosukujen veristä taistelua rautaisesta valtaistuimesta (kts. kirjan kansi). Lukijalle esitellään pohjoinen Winterfell joka on Lord Eddard Starkin suvun vilpoinen kotipaikka josta kirjan tapahtumat lähtevät rullaamaan. Vastapuolella ovat juonittelevat Lannisterit, kaiken valtakunnan rikkain aatelissuku joka ei kaihda keinoja päästäkseen valtaan. Sekaan heitetään myös erinäinen määrä kirjavia hahmoja jotka omalla osallaan sekoittavat pakkaa mielenkiintoisella tavalla. Luvassa on siis tiukasti muuttuvia juonenkäänteitä ja perinteistä juonittelua vallasta. Kirjassa seurataan käytännössä kolmea pääjuonta joista yksi on tämä mahtisukujen Westerosin hallinnasta käytävä taisto, toinen käydään taas pohjoisessa valtavalla muurilla joka on rakennettu suojaamaan kuningaskuntaa. Muuria vartioi veljeskunta (Brotherhood of the Night's Watch) mihin Lord Starkin äpäräpoika Jon Snow päättää liittyä. Westerosia suojaavan muurin takana odottaakin tuntematon pohjoinen jota hallitsee mystinen The Others. Kolmatta juonikulkua seurataan kauempana idässä Essos-nimisellä mantereella missä yhden Westerosin mahtisuvun eli Targaryen jäsenet yrittävät kerätä voimiaan ja suunnittelevat paluuta Westerosille. Nämä kolme tarinaa alkavat kirjan edetessä yhä enemmän nivoutua yhteen ja loppumetreillä on jo isomman rähinän aineksia ja kirja loppuukin hienoon cliffhangeriin.

Lähestyin kirjaa helpoimman kautta eli katsoin TV-sarjan ensin joka oli mielestäni hyvä ratkaisu. Kun kirja oli vielä alkuperäiskielellä niin TV-sarja oli hyvä sisäänheittäjä kirjailijan luomaan maailmaan ja hahmoihin. Sitä sai ns. naamat hahmoille. TV-sarja oli myös pitkälti uskollinen kirjalle ja sen tapahtumille,  niin kirja oli lopulta helppo lukea tarinan ja hahmojen jo ollessa tuttuja. Vaikka Westeros sekä muut paikat ei mitään mullistavan uutta ole, kirjailija on kyllä luonut kiehtovan maailman josta tulee mieleen vanha 1400-luvulla käyty Ruusujen sota missä aatelisto taisteli verissäpäin Englannin kruunusta, ja toisaalta mieleen tulee myös antiikin Rooma valtataisteluineen. Pohjoisesta muurista minulle tuli myös mieleen heti Hadrianuksen muuri. Vaikka historiallisia yhteensattumia tuli ainakin minulle mieleen, ne eivät missään nimessä huonontaneet kirjaa. Ehdottomia positiivisia asioita on myös se että kirjassa ei ole kääpiöitä (poislukien yksi kirjan päähenkilöistä), haltioita tai iänikuisia velhoja. Lohikäärmeitä on kuitenkin luvassa seuraavissa osissa.

Jos miinuksia etsitään niin omasta mielestäni kirjan heikoin osuus oli Targaryen sisarusten seuraaminen Essos-mantereella Dothraki-hevostaistelijoiden (oma suomennos) parissa. Koko hevoskansa ei yksinkertaisesti toiminut. Loppu kuitenkin oli hieno.

Ja jos kirjaa pitäisi jotenkin summata niin kyseessä on hyvin kirjoitettua aikuiseen makuun tarkoitettua fantasiaa. Allekirjoittanut tilasikin jo seuraavan osan kovakantisena.. 

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Nicolai Lilin: Siberian Education

Alkuperäinen teos: Educazione siberiana

Jostain syystä kesällä laiskottaa mitä tulee kirjoittamiseen: töissä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja hellekin tuntuu hidastavan allekirjoittaneen aivotoimintoja. Siberian Education tulikin luettua jo kesäkuussa ja vasta nyt kesäloman jälkeen yritän raapustaa tästä jotain mietteitä.

Harvemmin tulee vastaan 31-vuotiaan kirjoittamia elämänkertoja, ja varsinkin näin räväkästi  kirjoitettuja. Nicolai Lilin syntyi vuonna 1980 pieneen Transnistrian satelliit tivaltioon, joka on enemmänkin pieni maankaistale Moldovan ja Ukrainan välissä. Kirja kertoo Nicolain lapsuudesta ja nuoruudesta siperialaisen rikollisyhteisön  keskellä. Hämmästelevä lukija saa eteensä askeettisesti elävän ja äärimmäisen uskonnollisen rikollisyhteisön joka sinnittelee vanhojen rituaalien ja tiukkojen kunniakoodien kautta. Nicolai kasvaakin näiden tiukkojen sääntöjen kautta ja kulkeekin kohti odotettua elämää samalla tavoin kuin muutkin. Lapsuudessa leluista ei välitetä vaan Nicolai muistaa kuinka mielekkäänpää oli seurata isoisän tai sedän putsaamassa aseitaan. Aseet, ikonit ja krusifiksit olivatkin siperialaisen perheen perus-sisustusta. Aseita kunnioitettiin ja esimerkiksi lapsen ensimmäistä veistä ei koskaan ostettu vaan se piti ansaita. 

12. syntymäpäivänään Nicolai tekee päätöksen ja päättää lopulta aloittaa tatuointitaiteilijan opinnot paikallisen opettajan luona ja pitkä taival kohti kolshnik:n ammattia saa alkunsa. Rikollisten keskuudessa kolshnikia arvostetaan korkealle, ja rikollisen nahkaan on tapana tatuoida miehen historia erilaisin kuvin, kuvioin ja symbolein jotka sitten toimivat jonkinlaisena curriculum vitaen -tyylisenä julkilausumana rikollisen teoista. Nicolai kertookin kirjassa tarkemmin rikollistatuointien merkityksistä ja mutkikkaasta kuvastosta. Aiheesta pieni uutinen tästä.

Lukuisten väkivallantekojen, murhien ja vankilatuomioiden uuvuttama lukijalle alkaa selvitä kirjan loppupuolella että Nicolai kulkee kohti muutosta. Täysi-ikäisenä ja ammattinsa jo hallitsevana Nicolai päättää yrittää katkaista hyvin synkän kierteen ja astuu Venäjän armeijan palvelukseen. Tässä kohtaa kirja päättyykin. Kirjan alussa kuvattujen Tsetsenian taistelujen kautta Nicolai kotiutuu Irlantiin ja sieltä lopulta Italiaan missä kirjailija nykyään asuu ja toimii tatuointitaiteilijana/kirjailijana.

Kirjassa tapahtuu paljon. Nicolai tarinoi rivakalla tahdilla lapsuudestaan ja nuoruudestaan joten kirjassa ei ole montaa suvantokohtaa. Kuvaukset siperialaisen rikollisyhteisön askeettisesta elämästä ovat ennen kaikkea kiehtovia ja Nicolai käykin tapahtumien taustat tarkasti läpi. En uskonut löytäväni näin ristiriitaista kansanjoukkoa joka on lähes ääri-uskonnollinen ja samalla niin rikollinen. Toisaalta tiukasti yhtäpitävän yhteisön kunnioitus lapsiin, naisiin ja yleisesti elämää kohtaan nousee selkeästi pintaan. Kirjan yhdeksi päätapahtumaksi nouseekin erään autistisen Ksyusha-nimisen tytön raiskaus joka tapauksena nostaa helvetillisen myrskyn ei pelkästään siperialaisten keskuudessa vaan alueen muissakin rikollisyhteisöissä. Tyttöä pidettiin kauneutensa ja sairautensa takia jumalan enkelinä. Nicolai saakin ystävineen käskyn etsiä syylliset hintaan mihin hyvänsä. Lopputulos onkin odotettavissa ja syylliset nuoret kohtaavatkin kovan kohtalon Nicolain jengin käsissä. Nyt pitää muistaa että en kyllä suosittele kirjaa herkemmille ihmisille. Varsinkin Nicolain alaikäisenä kärsitty vankilatuomio Kamenkan nuorisovankilassa raiskauksineen ja pedofilivartioineen on jopa minulle vaikeaa luettavaa. 

Kaikeasta huolimatta kirja ei ole turhaan saanut ylistäviä arvioita ja vaikka kirja ei ole aiheeltaan kaikista helpoin, se on mielenkiintoinen synkkä kurkistus siperialaisen rikolliskulttuuriin. Nythän kirjasta on jo tulossa italialaisten tekemä elokuvakin, elokuvaa tähdittää mm. John Malkovich joka esittää Nicolain isoisää Kuzjaa, ja onhan tästä kirjasta suomennoskin olemassa Like Kustannuksen toimesta. 

Jos Kummisetä ja Gomorrah-henkiset rikolliskuvaukset iskevät, sujahtaa Siperian opetukset hienosti niiden väliin.

Katkelma sieltä jostakin:

By the age of thirteen or fourteen, Siberian boys often have a criminal record, and therefore some experience of juvenile prison. This experience is seen as important, indeed fundamental, to the formation of the individual's character and view of the world. By that age many Siberians already have some black marketeering and one murder, or at least attempted murder, to their name. And they all know how to communicate within the criminal community, how to follow, hand down and safeguard the founding principles of Siberian criminal law.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Game of Thrones: Soundtrack

Itselläni ollessa Game of Thrones (tai Valtaistuinpeli) työn alla, ilokseni huomasin että TV-sarjan Ramin Djawadin säveltämä soundtrack löytyy Spotifyista. Alla olevasta linkistä pääsee fiilistelemään sarjan dramaattisia tunnelmia.

Game of Thrones: Soundtrack






torstai 14. heinäkuuta 2011

Hey y'all!

Ja terveiset lomareissulta. Pari viikkoa on mennyt perheen kanssa matkustaessa rapakon takana ja raskaiden lentojen jälkeen on aina niin mukava palata kotiin. Matkalta mukaan tarttui tietenkin kirjoja ja vaikka paikallisten markettien oloisten kirjakauppojen valikoima on valtava (esim. Barnes & Nobles) löysin myös pieniä ja mielettömän hienoja jo valikoimaltaan olevia kirjakauppoja. Esimerkkinä vasemmalla oleva New Orleansin Garden District Book Shop. Näissä kaupoissa olisi voinut hyvin viettää suuren osan loma-ajasta. 
Books-A-Millionista tarttui mukaan hankintalistalla ollut Max Brooksin World War Z - A Oral History Of The Zombie War. Destrehan plantaasin lahjatavarakaupasta (lyhyen ajomatkan päästä New Orleansista) löytyi pieni omasta mielestäni historiaosaston aarre elin Belinda Hurmencen toimittama We Lived in a Little Cabin in the Yard. Kirjaseen on koottu 1930-luvulla haastateltuja 21 entisen orjien elämäntarinat. Ja lähes kuin vahingossa silmiin osui toinen oman historia-alansa klassikko 1920-luvulta eli Herbert Asburyn The Gangs of New York - An Informal History of the Underworld. Kirjaan on edellisen orjakirjan tapaan koottu 1920-luvulla entisten jengiläisten suullista perintöä New Yorkin 1800-loppupuolen katujengeistä. Tarkkasilmäinen yhdistää kirjan nimen Martin Scorcesen saman nimiseen elokuvaan. Kyllä, kyseisen kirjan Martin Scorcese luki 1970-luvulla ja lopulta siirsi oman brutaalin visionsa New Yorkin pahamaineisen Five Point districtin jengeistä valkokankaalle 2000-luvun alussa.
Nyt sitten vain lukukoneisto käyntiin!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Lomalle lukemista

On jälleen se aika pinota lomaa varten sopiva kokoelma kirjoja, ja toivoa että ainakin osa tulee luettua..
Tänä vuonna lomalukemistoksi kasautui hyvä valikoima kirjoja jotka kuvaa aika hyvin nykyistä makuani.



Kazuo Ishiguro: Ole luonani Aina (Never Let Me Go)
K. Ishigurolta olen aikaisemmin lukenut Pitkän päivän Illan joka oli kaikin puolin hyvä kirja. Ole luonani aina osui kohdalleni nähtyäni kirjasta tehdyn elokuvan trailerin ja ainakin trailerin perusteella kirjan tarina vaikutti mielenkiintoiselta scifin ja draaman sekoitukselta.





George R.R. Martin: Game of Thrones
Lähes eeppisiin mittoihin kasvanut fantasia-sarja jonka olen vihdoinkin päättänyt aloittaa. Game of Thrones on nykyään myös ns. teeveestä tuttu HBO:n tuottamana suurtuotantona. Sitä voi seurata vaikka Canal+ Series -kanavalla. Suosittelen kumpaakin!




Simon Reid-Henry: Fidel & Che - ystävät vallankumouksessa (Fidel & Che: A Revolutionary Friendship)
Ameriikan takapihalla ja lähes Floridan palmurantojen näköpiirissä olevan Kuuban historia ja kohtalo ovat aina kiinnostaneet. Olen jo pidempää etsinyt Fidel Castroon liittyvää historiikkia ja nyt jokin aikaa sitten Like kustannus teki palveluksen ja julkaisi houkuttelevan teoksen Fidelin ja Chen ystävyydestä. Vallankumous Toverit!

Ursula Le Guin: Maameren tarinat 1-3
Maameren alkuperäistä trilogiaa voi kutsua fantasiakirjallisuuden klassikoksi. Luin tämän trilogian erillisinä kirjoina joskus ala-asteella eli kasarin alkupuolella ja nyt on aika verestää muistoja.

Nicolai Lilin: Siberian Education
Todellinen äijäkirja siperialaisesta alamaailmasta. Nuoren Nicolai Lilin ns. elämänkerta kotikontujen hyvin raadollisesta ja äärimmäisen rikollisesta todellisuudesta. Suosittelen. Kiinnostuneille tiedoksi että Like kustannus on julkaisut kirjasta jo käännöksen.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Marsalkan päiväkirja

C.G Mannerheim: Päiväkirja Japanin sodasta 1904-1905 sekä rintamakirjeitä omaisille

Otava on koostanut mielenkiintoisen kirjan 37-vuotiaan Venäjän keisarinnan chevalier-kaartin everstiluutnantista C.G Mannerheimista, ja hänen ehkä ensimmäisestä todellisesta tulikasteesta Korean ja Mantsurian (Kiina) sotanäyttämöllä vuosina 1904-1905. Kärhämä liittyi kaukoidässä kauemmin jatkuneisiin suurvaltojen Venäjän, Japanin, Saksan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien laajentumispyrkimyksiin.
Mannerheim sai käskyn osallistua sotatoimiin ja matka Itä-Aasiaan alkoikin 3.11.1904 Nezhinskin rakuunarykmentin komentajan apulaisena.

Kirja on kokoelma Marsalkan päiväkirjamerkintöjä aina marraskuisesta junamatkasta kohti Mantsurian Harbinia ja päättyvät kirjeeseen rakkaalle siskolleen Sophielle lähes tarkalleen marraskuussa 1905, jolloin Venäjän armeija jo perääntyi ja hieroi rauhaa Japanin keisarillisen armeijan kanssa.

Kirja on siitä poikkeava Marski-kirja että siinä on äänessä Marsalkka itse. Nuorehko (37-vuotias on vielä nuorehko!) Marsalkka kirjoittaa yllättävän hyvin ja elävästi sotaretken edesottamuksista, sitä johtavista välillä kiukuttelevista kenraaleista ja tätä näytelmää seuraavista kiinalaisesta siviiliväestöstä. Ja vaikka kirja on koostettu muuten hyvin tylsästi niin kertojan tarinointi pitää kirjaa hyvin vauhdissa. Marsalkka kirjoittaa myös hyvin henkilökohtaisella tasolla terveydestään, koti-ikävästään ja  huolestaan rakkaita hevosiaan kohtaan. Hevoset ovat hyvin lähellä Marskin sydäntä ja hän kuvaakin esimerkillisen tarkasti sotaretkellään kohtaamiaan hevoslaumoja. Hän kirjoittaa myös vähintään yhtä tarkasti kaikista henkilöistä joita hän kohtaa, pääosin upseereita eikä säästele sanoja arvostellessaan heitä. Kirjan puolessa välissä pääosaan nousee kiivaiden sotapahtumien kuvaus joka tekee kirjan suorastaan jännittäväksi.

Kirja oli mielenkiintoinen kurkistus Marsalkan sotilasuran alkuvaiheisiin ja konfliktiin joka on ainakin allekirjoittaneelle tuntemattomampi. Otava olisi kuitenkin voinut satsata enemmän kirjaan ja lisätä  vaikka päiväkirjamerkintöjen väliin kappaleita tapahtumien taustoista.

Katkelma sieltä jostakin:
Esikunnan fazaan oli meidän lisäksemme määrä sijoittaa kenraali Stepanov ja hänen kaksi adjuntanttiaan, mistä syystä tilaa oli hyvin niukasti. S. (Stepanov) oli ollut armeijakunnan komentajan luona lounaalla, ja saapuessaan  iltapuolella hän oli aivan umpihumalassa ja osoitti ystävällistä huomaivaisuuttaan tungettelevasti jokaiselle, joka jaksoi häntä kestää, etenkin seurueemme nuorimmille jäsenille, parille vapaaehtoiselle. 

torstai 16. kesäkuuta 2011

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä

Englantilainen alkuteos: Last Night In Twisted River

Ajattelin tehdä tämän arvion hiukan eri tavalla. Lukemani kirjan saakin esitellä kirjailija itse - John Irving.



Seikkailut Tammen Keltaisen Kirjaston parissa siis jatkuu. Vuorossa on elämäni toinen John Irving, tuon loistavan tarinankertojan tuorein kirja.John Irving kuuluu mielestäni amerikkalaisen kirjallisuuden eliittiin. Kirjailijan kirjat ovat aina oman kaltaisia tapauksia joiden tarinat pursuavat elämää ja traagisia ihmiskohtaloita.

Tälläkin kertaa on luvassa vuosikymmenten halki kulkeva traaginen tarina perheestä jonka tarina alkaa vuonna 1954 yhdysvaltojen koillisosan New Hamsphiren osavaltion pienen Coos Countyn tukkimetsistä, missä paikallinen tukkilaisyhteisö puurtaa vuolaan virran äärellä leipänsä eteen. Kirjassa seurataan yhteisön muonittajan, ontuvan Dominic "pikkukokki" Baciagalupon ja hänen poikansa Danielin tarinaa aina siitä viimeisestä yöstä Twisted Riverillä vuoteen 2005. Dominicin ja Daniel kohtaloihin kietoutuu myös muita mielenkiintoisia hahmoja kuten äreä suoranainen tukkilaiskarikatyyri mutta aina uskollinen Ketchum, karhunoloinen intiaani-Jane (jonka kohtalo on aika uskomaton!) mystistä taivasnaista unohtamatta. Kirja on ennen kaikkea pienen Daniel-pojan kasvutarina sekä lähes loputon pakomatka jonka kohtalokasta lopputulosta lukija odottaa välillä jännittävissäkin tapahtumissa. Ja tässäkin kirjassa isien synnit maksetaan kalleimman kautta ja perhe on kaiken keskellä. New Hamsphiren tukkimetsät ovat omalla tavalla lumoavia ja ainakin allekirjoittanut piti tästä lähes suomalaisesta atmosfääristä vuolaista virroista viimeisen päälle. Maisemasta ei puuttunut kuin kovaan ääneen suomeksi kiroilevat finskit.

Itse pidin kirjan kaikista 610 sivusta. John Irvingin tapaan kirja oli pitkä, lauseet boostatattu ja viilattu viimeisen päällä, kuitenkin se jaksoi pitää pihdeissään aivan loppuun saakka.

Lukunäyte sieltä jostakin:

Mutta joki virtasi kaiken aikaa niin kuin joet tekevät - niin kuin joet tekevät. Ja tukkien alla nuoren kanadalaisen ruumis ajelehti virrassa, joka heitteli häntä sinne tänne - sinne tänne. Ja jos Twisted River tuolloin vaikutti levottomalta, kärsimättömältä jopa, niin kenties joki itsekin halusi pojan jatkavan matkaa - jatkavan matkaa.


PS. Pientä turnausväsymystä alkaa näkymään jo näissä teksteissä. Lomalle! :)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Ian Tregillis: Bitter Seeds

Viimeisin englanninkielinen kirjani taisi olla vuodelta 2009, jolloin lukea raapaisin Shelby Footen n. 3000 sivuista amerikan sisällisota-trilogiaa parin sadan sivun verran. Sisällissotaklassikko on saanut sen jälkeen leiman eläkeprojekti. Englantia on kuitenkin hyvä tankata kirjan muodossa jo pelkästään työn puolesta ja sen innoittamana, ja tietysti Raijan Taikakirjaimista kipinän saaneena, päätin tilata Amatsoonista tämän mielenkiintoisen scifi/alternate history -kirjan, joka on myös kirjailijan esikoisteos.

Kirja tutustuttaa lukijan toisen maailmansodan tuttuihin eurooppalaisiin maisemiin. Alussa tutustutaan brittien peruskarpaasiin, SIS:n (Secret Intelligence Service) palveluksessa toimivaan vakoojaan Raybould Marshiin (RM), joka on myös kirjan keskushahmoja. Suorastaan megalomaaniset tapahtumat lähtevät vyörymään liikkeelle vuonna 1939, kun euroopassa natsi-Saksa alkaa liikehtimään naapurien puolelle laajenemismielessä. RM kokee oudon kuolemantapauksen ollessaan sisällissodan riepottelemassa Espanjassa tapaamassa Francon loikkaria joka roihahtaa tapaamishetkellä pienessä hotellissa kuin itsekseen liekkimereksi. RM saa kuitenkin pelastettua loikkarin kuumista tuhkista elintärkeitä todisteita oudoista tapatumista jotka viittaavat että saksalaisilla olisi käsissään uudenlainen ase, tai aseita. Filminrippeistä selviää että saksalaisilla on ryhmä ihmisiä joilla on yli-inhimmillisiä voimia: heikkolaatuisissa todisteissa näkyy mm. paidaton mies joka leijuu ilmassa, mies joka pystyy liikkumaan seinien läpi ja mies joka hallitsee tulta.

Saarivaltion sotakoneisto ei kuitenkaan jää ällistyksestä makaamaan laakereilleen vaan alkavat selvittämään tarkemmin mitä saksalaiset ovat kehittelemässä. Selviää että kolmannen valtakunnan ykkösnyrkkien eli Heinrich Himmlerin alaisuuteen on luotu salainen REGP-yksikkö eli Reichsbehörde für die Erweiterung germanischen Potenzials, jota johtaa mystinen tohtori Westarp. Pahamaista Mengeleä muistuttava tohtori Westarp on vuosikymmenien saatossa kehittänyt ryhmän ihmisiä joilla on ennenkuulumattomia voimia ja nyt tämä erittäinen salainen SS:n erikoisyksikkö on vaikuttamassa ratkaisevasti sodan kulkuun. Tuota pikaan myös britit perustavat erikoisyksikön kuningaskunnan kuninkaallisen laivastoa johtavan amiraliteetin alle ja RM alkaa keräämään ympärilleen joukkoa ennakkoluulottomia ihmisiä joilla olisi jotain hajua mitä saksalaisilla on mielessä ja miten heidät voidaan pysättää. Tästä sitten alkaa hurja taistelu aikaa vastaan saarivaltion pelastamiseksi. 

Täytyy myöntää heti alkuun että olin hiukan skeptinen kirjan idean osalta jonka juoni vaikutti huonolta Ryhmä-X -seikkailulta mutta onneksi olin väärässä. Alkupuolella tuli heti mieleen vanha ensimmäinen Indiana Jones -seikkailu pahoine natseineen ja yliluonnollisine voimineen. Kirjailija sai vedettyä (onneksi) suht tylsistä REGP:n erikoisvoimista toimivia henkilöitä esimerkkinä ehkä ryhmän päähenkilö Klaus joka toimi salamurhaajana ja omasi taidon liikkua seinien läpi. Samoin Klausin sisko Gretel joka pystyi näkemään tulevaisuuteen. Ja vaikka ryhmässä oli liuta erilaisia persoonia niin kaikki eivät onneksi jää yksiulotteisiksi statisteiksi vaan kirjailija saa revittyä lähes kaikille jotain taustahistoriaa. Ja onneksi kirjailija veti myös hienosti mukaan pienen lo-tech-osasen kun näillä supersaksalaisilla on mukanaan akusto jotka on kytketty piuhoilla suoraan kalloon. Pieni mutta äärimmäisen sopiva lisä.

Kirjailija loi myös briteille toimivia pelinappuloita eli Warlockeja (miespuolisia noitia) jotka kommunikoivat ja kanavoivat tuhoisia voimia Enocheilta saarivaltion suojaksijotka vaikuttivat olevan muinaisia olentoja jotka liikkuivat jossain aika-avaruuden välimaastossa. Enochien kanssa sopii lause there ain't no such a thing as a free lunch eli nämä muinaiset vaativat aina veriuhrin palveluksistaan ja joita kirjassa sitten luovutetaan ahkerasti, alkaen sormenpäästä aina ihmisryhmiin.

Vaihtoehtohistorian puolelle tarina siirtyy selkeästi kun sodan näyttämölle nousee kuuluisa liittoutuneiden perääntyminen Dunkirkin rantakaistaleelle. Tosielämän perääntymistä ei tapahdu vaan saksalaiset tuhoavat suurimman osan 300 000 brittisotilasta tälle Pohjois-Ranskan rannalle ja samalla lähes koko saarivaltion armeijan. Tämän jälkeen oikea historian kirjoitus heittelee voltteja ja on itse asiassa jännittävää nähdä mitä kirjailija keksii tulevalle. Tosiaan Bitter Seeds on ensimmäinen osa Milkweed Triptych -trilogiassa ja seuraavan osan eli The Coldest War kirjailija on luvannut ensi vuodelle. Summa summarun, pidin kirjasta ja tarina jaksoi vetää alusta loppuun. Toinen maailmansota ja yliluonnolliset asiat ovat aina hyvä pohjamulta mielikuvitusta kutitteleville tarinoille, tämänhän jo hokasivat edellisessä kirjassani Guillermo del Toro ja Chuck Hogan. Jos jotain miinusta tästä pitäisi hakea niin ehkä puolessa välissä tarina sakkasi hiukan mutta lähti loppulaukkaan mainiosti. Suosittelen!

http://www.iantregillis.com/index.cfm


Kirjan ensitahteja:

The driver tapped the mare with the tip of his whip. She snorted, exhaling great gouts of steam as the wagon wheels squelched through the butterscotch mud of a rutted farm track. The driver’s breath steamed, too, in the late afternoon chill as he rubbed his hands together. He shivered. So did the children nestled in the hay behind him. Autumn had descended upon Europe with coldhearted glee in this first full year after the Great War, threatening still leaner times ahead. He craned his neck to glance at the children. It would do nobody any good if they succumbed to the cold before he delivered them to the orphanage.


Seuraava projektini sijoittuu sitten metsäisen Twisted Riverin penkereille (ainakin alkuun) kun sain aloitettua yhden amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurista kertojista eli John Irving tuoreimman käännöksen Viimeinen yö Twisted Riverillä. Jälleen yksi kirjailija jonka tuotantoa suosittelen aina.


Seuravaa postaus saattaa sitten tulla kesälomaltani ja Yhdysvalloista josta ajattelin bloggailla etelävaltioiden historiallisista maisemista ja tietysti raporttia paikallisista kirjakaupoista. Kahtotaan nyt..

perjantai 13. toukokuuta 2011

Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Vitsaus

Englanninkielinen alkuteos: The Strain (2009)

Olen viime vuosina seurannut lähes huolissani perinteisen vampyyri-genren alasajoa tai paremminkin kannibalisointia missä Hollywoodinville raiskaa genreä elokuvasta toiseen. Allekirjoittanut syntyi 1970-luvun alkupuolella ja kasvoi niiden K18 VHS-kopionkopionkopio kauhuelokuvien parissa joissa vampyyrit olivat vielä niitä pelottavia valkonaamaisia ihmissyöjiä eikä mitään angstisia siloposkisia teinikasvoja suoraan klerasiilin mainoksista. Olen varmaan sitten tullut vanhaksi kun en ymmärrä nykyistä menoa. No kuitenkin päätin tarttua maineikkaan elokuvaohjaajan kirjalliseen tuottokseen puolitoivekkaana josko del Toro näyttäisi kaapin paikan. Kyseessä on siis Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisprojekti Vitsaus - vampyyri-trilogian ensimmäinen osa.

Niille lukijoille jotka eivät katso elokuvia ja joille eivät elokuvat Hellboy, Pan's Labyrinth tai Blade 2 sano yhtään mitään, niin tiedoksi että ed. mainittujen elokuvien ohjaaja Guillermo del Toro on yksi Hollywoodin lahjakkaimmista ja luovimmista ohjaajista. Guillermo meinasi myös kipparoida jo työn alla olevat Hobitti-elokuvat kunnes jättäytyi projektista pois.

Kirjan tapahtumat alkavat vyörymään eteenpäin kun New Yorkin JFK:n lentokentälle laskeutuva matkustajakone sammuu kesken laskeutumisen ja jää kiitoradalle pimeänä. Viranomaiset toteavat koneen täysin kuolleeksi matkustajia myöten ja vain neljä henkilöä löydetään elossa. Koneen kohtaloa alkaa tutkimaan CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) johtava tutkija tohtori Eph Goodweather tiimeineen ja alkutilanteen mystisyyden jälkeen EG:lle alkaa selviämään tapahtuman todellinen luonne. Mukaan tulee vanha herra Abraham Setrakian, panttilainaamon omistaja joka yrittää vakuuttaa EG:lle että kyseessä on verenimijöiden invaasio uudelle mantereelle. Sen enempää spoilaamatta tarina lähtee 100 lasissa eteenpäin ja sama hurja vauhti kestää tämän trilogian ensimmäisen osan loppumetreille saakka.

Kirjassa oli onneksi sitä mitä etsinkin: pientä toivonsädettä vampyyrigenren osalta. Vampyyrit eivät ole onneksi mitään hissukoita joille riittäisi välillä se pullollinen verta ja ihmissuhteita, vaan ovat todella pelottavia olentoja, joiden tarkoitus on vain tartuttaa ja tappaa ihmisiä ravinnoksi, ja juuri näin sen pitääkin ollakin. Itsellä lukukokemusta pilasi vanhassa muistissa ollut Blade 2, jota alitajuisesti koko ajan vertasi kirjan tapahtumiin. Vampyyreissä oli kieltämättä hiukan samaa elokuvan kanssa mutta onneksi ei liikaa. Kirja oli lopulta viihdyttävä kokemus ja se meni todella vauhdilla alusta loppuun ja se oli myös kirjan helmasynti. Olisin toivonut että kirjailijat olisivat pysäyttäneet tarinaan enemmän ja vaikka avanneet enemmän taustoja. Kirjan lopussa kuitenkin lukijalle raotettiin hiukan tapahtumien taustahenkilöitä ja mitä tuleman pitää. Oli kirjassa ihan tuoreita ideoitakin esim. Treblinkan keskitysleirillä ruokailevista vampyyreista. Itse asiassa toinen maailmansota vampyyrisodan näyttämönä olisi kirjoittamisen arvoinen aihe. Kirjailijat saisivat hyvän spin-off-sarjan jo pelkästään kirjan toisen maailmansodan vaiheista. Trilogin toinen osa Lankeamus on jo kauppojen hyllyillä mutta taidan odotella tämän ensimmäisen osan tapaan pokkariversiota.

Kirjan ensitahdit:

"Olipa kerran jättiläinen", sanoi Abraham Setrakianin isoäiti. Nuoren Abrahamin katse kirkastui niin, että borssikeitto puisessa kulhossakin alkoi maistua paremmalta, tai ainakin vähemmän valkosipuliselta. Abraham oli kalpea pikkupoika, aliravittu ja sairaanloinen. Isoäiti oli päättänyt lihottaa pojan ja istua vastapäätä vahtimassa, kun hän söi keittoaa, samalla viihdyttäen häntä tarinoimalla.

Työn alla on jo Ian Tregillisin Bitter Seeds joka on kirjailijan The Milkweed Triptych-trilogian ensimmäinen osa. Harvinainen mutta virkistävä sivuaskel englanninkieliseen kirjallisuuteen.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Harriet Beecher-Stowe: Tuomo Sedän Tupa

Englanninkielinen alkuteos: Uncle Tom's Cabin; or, Life Among the Lowly


Tämä historiallinen klassikko on värjötellyt kirjahyllyssäni ainakin 10  kärsivällistä vuotta odottaen lukuvuoroaan, ja nyt kun yritän pitää lukurytminä historia-fiktiivinen-historia niin tämä menee sopivasti sinne historian ja fiktiivisen välimaastoon.

Varoituksen sana heti alkuun: ken tähän kirjaan joskus tarttuu pitää ymmärtää millaisella aikakaudella kirja on kirjoitettu. Kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1852 keskelle poliittisesti herkkää tilannetta, missä vauhdilla teollistuva ja vaurastuva pohjoinen eli veitsen terällä konservatiivisen ja raskaasti orjavoimaan tukeutuvan etelän kanssa.


Rouva Beecher-Stowe oli orjuuden vastustaja ja kirjallaan hän halusi nostaa kaikkien huulille Afrikasta tuodun orjatyövoiman kohtalon.
Kirjassa kirjailija kuvaa muutaman fiktiivisen orjan elämänkaarta ja kohtaloa 1800-luvun Yhdysvalloissa. Kirja keskittyy pääosin vanhemman Tuomo-orjan kohtaloon mutta sivutarinana seurataan myös Elisa ja Yrjö Harriksen, nuoren orjapariskunnan pakomatkaa etelästä koti Kanadaa.

Tuomo-orjan kohtalon seuraaminen alkaa pohjoisen orjaosavaltion Kentuckyn viljelijä Arthur Shelbyn tilalta, missä Tuomo asuu perheineen. Isäntä Shelby tuskailee isojen velkojen kanssa ja päättää myydä etelästä vieraaksi tulleelle orjakauppiaalle mm. Tuomon hyvään hintaan. Kirjan ensimmäiset kappaleetkin ovatkin mielenkiintoisia koska kirjailija kuvaa siinä isännän ja orjakauppiaan myyntikeskustelun ja lukija pääsee nauttimaan äärimmäisten stereotypioiden esittelystä: viljelijä Arthur Shelby on pohjoisen osavaltion tapaan ylevä, orjia kuin perheenjäseninä pitävä sivistynyt herrasmies joka joutuu äärimmäisen pakon edessä myymään rakkaan Tuomo-orjansa. Kun taas orjakauppias on etelävaltioiden vulgääri, sivistymätön moukka joka käsittelee orjia kuin karjaa. Noh, näitä riittää pitkin kirjaa. Tuomo-orja siis joutuu orjakauppiaan käsiin ja pitkä matka kohti New Orleansia alkaa. Matka etenee pitkin Missisippiä jokilaivalla ja laivalla Tuomo vaihtaa yllättäen omistajaa kun jokilaivan nuori (valkoinen) matkustaja Eva tipahtaa jokeen ja Tuomo-orja pelastaa tytön varmasta kuolemasta. Tapahtuneen johdosta Eve-tytön isä Augustine St. Clare, nuori ja rikas New Orleansin porvari, ostaa Tuomo-orjan tyttärensä pyynnöstä kotiorjaksi.

New Orleansin uudessa kodissa Tuomo-orja huomaa päätyneen hyvän omistajan kotiin missä orjia kohdellaan myös kuin perheen jäseniä. Kirjan loppupuolella Tuomo-orja joutuu vielä kerran myydyksi ja päätyy tai paremminkin laskeutuu helvettiin Lousianan plantaasille ihmishirviö Simon Legreen omistukseen joka myös päättää Tuomo-orjan maallisen vaelluksen.

Kirjailijasta ja tämän kirjan yllättävän suuresta yhteiskunnallisesta vaikutuksesta löytyy valtavasti tietoa ja varsinkin kaikki kirjan taustatieto on tässä kohdin mielenkiintoisinta. Kirja  julkaistiin ensin jatkokertomuksena orjuuden vastustajien julkaiseman National Era-lehden jatkokertomuksena, ja heti perään kirjana joka osoittautui valtavaksi myyntimenestykseksi. John P. Jewett painoi kirjaa aluksi varovaiset 5000 kappaletta, kirjaa kuitenkin myytiin lopulta hulppeat 300 000 kappaletta. Nuorta kansakuntaa piinaava kipeä aihe pulpahti pintaan bestsellerin muodossa ja joka kiihdytti pohjoisen keskustelua orjuudesta ja toisaalla etelässä kiihdytti orjuuden kannattajien mieliä. Legendoja aiheen ympärillä myös riittää, ja yksi herkullisemmista kertoo sisällissodan ensimmäisestä vuodesta kun kirjailija tapasi kansakunnan presidentin Abraham Lincolnin, presidentti tokaisi "so you are the little woman who wrote the book that started this great war". 

Kirja oli itselleni pettymys. Tiesin kyllä tarkkaan minkälaisesta kirjasta oli kyse ja odotinkin mielenkiintoista aikalaiskirjoitusta orjuudesta, onhan tämä yksi selkeä amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoita. Kuitenkin kirja on läpikotonsa ärsyttävän poliittinen ja tilausteos aikansa poliittiseen keskusteluun. Kirjailija käy kuitenkin hienosti läpi tarinan muodossa orjuuteen liittyviä syitä ja kuvaa orjien raakaa todellisuutta aina orjamyymälöiden kuvauksilla ja niihin liityviin sydäntäsärkeviin tarinoihin missä perheet hajoitettiin myymällä vanhemmat erilleen lapsistaan. Kirjan selkeän negatiivinen puoli on tukahduttavan paatoksellisuus. Yksi eteläisten orjavaltioiden klassinen perustelu orjuudelle oli raamattu, jonka vanhassa testamentissa puhuttiin orjuudesta ja sillä etelävaltioiden orjuuden kannattajat perustelivat orjuuden moraalista ylläpitämistä, ja tässäkin kirjailija ottaa kantaa ja käyttää näitä raamatun katkelmia lyömäaseena. Kirjailija pitää myös tätä novellikokoelmaa keskeisenä aiheena ja mitä pidemmälle kirjaa luki, raamattu nousi yhä keskeisemmäksi tarinan edetessä. Kirjan päähenkilöt käyvät loputtomilta tuntuvia keskusteluja orjuudesta ja sen oikeutuksesta ja päinvastoin.Virsiä veisataan ja jumalaa ylistetään. Tässä vaiheessa katse kävi jo kirjahyllyssä ja aloin miettimään toisen kirjan aloittamista..

Mitä kirjasta sitten jäi käteen? Kirja oli ensinnäkin liian pitkä yli 560 sivua. Kirjan painos on vuodelta 1953 ja käännös Niilo Liakkan käsialaa jo vuodelta 1904, joten kirja vilisee wanhaa soomea esimerkkinä plantaasi joka taipuu Niilon käsissä plantaashi ja orjien ja valkoisten jälkeläiset ovat kvarteroneja jotka suomentaja muistuttaa olevan valkoihoisten ja neekerien jälkeläisiä. Suomentajalla on myös outo tapa kääntää osa henkilöiden nimistä suomenkielelle ja osa taas ei. On siis Tuomoa, Yrjöä, Elisa, Miina jne. 

Tuomo Sedän tupa on varmasti ollut aikansa Da Vinci koodi, joka on kuohuttanut yhteiskunnan kerroksia rohkealla kerronnallaan. Kirjailija ei varmaan kuitenkaan toivonut kirjan olevan kipinä muiden joukossa sytyttämässä jo kauan kytenyttä ruutitynnyriä pohjoisen ja eteläisen Yhdysvaltojen välillä. Itse olen heinäkuun alussa viettämässä lomaa etelävaltioissa mm. Hilton Headissa (South Carolina) jossa näkee vielä vanhojen plantaasien jälkiä, joten tämä oli hyvä historiallinen täky matkalle. Jos sinua kiinnostaa lukea tarkemmin aikalaiskirjoituksia Yhdysvaltojen orjuudesta 1800-luvulla, suosittelen lämpimästi tämän sijaan esimerkiksi Frederick Douglassin omaelämänkerrallista kirjaa Amerikkalaisen orjan omaelämänkerta (Narrative Of The Life Of Frederick Douglass, An American Slave, Written By Himself, 1845).

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Game of Thrones

Tänään siis se alkaa: HBO:n tuottama Game of Thrones. Sarjan aloitusosaa voi seurata varmuudella esim. Canal+ Series kanavalla klo 21. Allekirjoittanut ainakin seuraa ja punnitsee samalla Game of Thrones -kirjojen lukemista ;).

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Valkokankaalla

Kevät etenee vauhdilla ja loman odotus sen kuin kasvaa. Jossain välissä sitä on ehtinyt lukeakin ja toivottavasti saan Setä Tuomon tuvan päätökseen lähipäivinä/viikkoina. Ennen sitä pieni kurkistus toiseen lempiaiheeseeni eli elokuviin, ja varsinkin tuleviin elokuviin.

13 assassins
Japanilaisen Takashi Miiken räjähtävän energinen samuraikuvaus Akira Kurosawan hengessä. Elokuvassa ryhmä salamurhaajia lähetetään tappamaan paha loordi. Simppeliä. Olen jo pidempää toivonut että joku rohkea japanilainen tarttuisi heidän yhden kuuluisimman samurai-hahmon tarinaan eli Miyamoto Musashin värikkääseen elämään ja tekisi siitä ison kansainvälisen tuotannon.




These Amazing Shadows
Vaikka ameriikan Hollywood suoltaa nykyään pääosin kaikkea muuta kuin katsottavia elokuvia, niin he osaavat aina arvostaa vanhoja ja arvokkaita elokuviaan. Paul Marianon ja Kurt Nortonin ilmeisen mielenkiintoinen dokumentti kertoo amerikkalaiselle elokuvakulttuurille tärkeästä kansallisesta elokuvarekisteristä, joka arkistoi aikamme AV-materiaali jälkipolville.



Win Win
Kun elokuvassa on mukana Paul Giamatti, yleensä on luvassa laadukasta indie-elokuvaa. Itse pidin loistavasta Sideways -elokuvasta, Giamatti loisti myös HBO:n historiallisessa John Adams-tuotannossa. Unohtamatta monia muita elokuvia.




Cave Of Forgotten Dreams
Werner Herzog on noussut vauhdilla esille eurooppalaisen elokuvan riveistä Hollywoodin ohjaajakaartiin. Itse olen nähnyt Herzogilta viimeksi Bad Lieutenant: Port of Call - New Orleans joka oli mukavan psykoottinen elokuva ja Nicholas Cage veti elokuvassa myös parhammin roolinsa vuosikymmeniin - suosittelen lämpimästi. Tässä dokumentissa Herzog vie katsojat syvälle Etelä-Ranskassa sijaitsevaan Chauvetin luoliin mistä vuonna 1994 löydettiin ilmeisesti vanhimmat luolamaalaukset. Itse en pidä 3D-elokuvista, kävin aikoinaan katsomassa James Cameronin Avatarin 3D-version enkä oikein pitänyt kokemuksesta. Mutta tämä olisi  mielenkiintoinen kokemus nähdä niiden lasien läpi.




The Extraordinary Adventures of Adele Blanc-Sec
Historiallisia seikkailuelokuvia tehdään vähän - aivan liian vähän. Viimeksi asiassa onnistui vuonna 1999 Stephen Sommers elokuvallaan The Mummy. Muumion jatko-osat oli sitten ihan toista laatua. Tiedossahan on että Guillermo Del Torolla on listallaan H.P Lovecraftin synkkä novelli Mountain of Madness, mutta mitään aikataulua elokuvalle ei ole selvinnyt. Siinä olisi loistava historiallinen seikkailu.
No kuitenkin tämä kyseinen The Extraordinary Adventures of Adele Blanc-Sec on Luc Bessonin kädenjälkeä ja ainakin allekirjoittaneelta se näyttää hyvältä.



Rise of the Planet of the Apes
En ole kauhean innostunut Hollywoodvillen ideasta käynnistellä uudestaan eri elokuvasarjoja, varsinkin kun edellinen yritys oli 10 vuotta sitten. Olihan se selvää että Tim Burton löi omalla versiollaan kirveen pahasti kiveen. Tämän uuden version eduksi voi sanoa sen ohjaajan eli Rupert Wyattin, joka ohjasi vuonna 2008 laadukkaan brittielokuvan The Escapistin, josta ainakin itse pidin. No kuitenkin en nyt hirveästi odota tältä(kään) uudelleenlämmitykseltä.



Another Earth
Tässä elokuvassa näyttää sekoittuvan mielenkiintoisesti draama ja Science Fiction. Elokuvassa maapallomme läheisyyteen ilmestyy planeettamme duplikaatti ja trailerin perusteella kohtaaminen johtaa perinteisiin ihmissuhteiden selvittelyihin. Tässä tuli ensimmäisenä mieleen TV-sarja Fringe multiversumiskenaarioineen missä mennään "sinne toiselle maapallolle" tapaamaan kuolleita vanhempiaan jne. Another Earth kuitenkin näyttää tutustumisen arvoiselta. Hyvät indie-elokuvat toimii.




Hobitti. Tuotanto käynnistyy!
Ja sokerina pohjalla tietysti Hobitti, jonka tuotanto pyörähti nyt keväällä käyntiin ja tietenkin nämä Peter Jacksonin videoblogit. Kuninkaan Paluusta on kulunut jo huimat kahdeksan vuotta ja nyt meille J.R.R Tolkienin ystäville on luvassa samaa herkkua kahden elokuvan edestä. Hobitti kuvataan putkeen ja siitä siis leikataan kaksi elokuvaa joiden ensi-illat on vuosina 2012 ja 2013. Näitä videoblogeja voi seurata Peter Jacksonin Facebook-profiilista.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Stephen King: Revolverimies (Musta torni I)


Englanninkielinen alkuteos: The Gunslinger, Dark Tower I

Stephen King on ollut minulle niitä alkuajan kirjailijoita joiden parissa on joskus aloitettu aikuisten kirjallisuuden pitkä taival. Nuorena (kun jaksoi vielä käydä kirjastossa) meni lähes kaikki jännittävä kirjallisuus, esimerkiksi James Clavell Shoguninsa kanssa oli järisyttävä kokemus (eikä pelkästään kirjan koon takia), Robert Ludlumin agenttijärkäleet meni kuin vettä vaan ja sitten tuli tämä kiehtova herra King outoine ja pelottavine tarinoineen. Hohto, Uinu uinu lemmikkini, Se, Piina ja Tukikohta olivat niitä kirjoja jotka ainakin jäi mieleen. King oli ehdottomasti tärkeä askelma aikuisten kirjallisuuteen ja vaikka innokas mielenkiintoni Kingiin lopahti joskus 1990-luvulla, niin nyt keski-ikäisenä olen huomanut eläväni jotain King-renesanssia kun Hohtokin tuli hankittua takaisin kirjahyllyyn WSOY:n vuoden 1985 painoksena. King oli myös nuorempana sysäys kohti vielä synkempiä vesiä joita hallitsi loistava H.P Lovecraft, joka oli aivan omalla tasollaan.

Ja nyt tämä Musta Torni-sarjan ensimmäinen osa tarttui (pokkariversio) eräällä kauppareissulla mukaan, kun oli sopivastikin hinnoiteltu (4€).

Revolverimies on seitsenosaisen Musta Torni-sarjan pilotti ja yllätyksekseni huomasin että pokkarin alussa oli Kingin kirjoittama kaksikymmentäsivuinen johdanto ja esipuhe, missä hän kertoo kirjasarjan syntyvaiheita ja miten sarja kasvoi vuosikymmenten (1970-2003) saatossa kirjailijan ehkä tärkeimmäksi saavutukseksi. King kuitenkin sortuu turhaan selittelyyn esimerkiksi kohdassa missä hän kertaa Tukikohdan syntyvaihetta ja kuinka hän editoi sitä editoinin perään. Näissä kohdissa kaikki muut kuin King-puristit huokaisevat ja purevat hammasta ja laskevat jo sivuja oikean kirjan alkuun. 

Kirjan päähenkilö on Revolverimies eli Roland joka jahtaa mustiin pukeutunutta miestä halki aavikkoisen maiseman. Kirjan alussa sankari poikkeaa pieneen Tullin kaupunkiin, ja ainakin allekirjoittaneelta pääsi melkein itku kun King kuvaa lukijalle uskomattoman stereotyyppisen lännen kaupungin mitä ameriikan elokuvakuvastosta vain löytyy. Maisemasta puuttui vain se luiseva hauturi joka juoksee muukalaisen rinnalla mittanauha kädessä, ottaen mittoja vauhdissa arkkua varten. Kaupungissa tapahtuu kaikenlaista ja sen enempää spoilaamatta alkuosan tapahtumat ovat mielestäni tämän pilotin parasta antia. Kaupungin jälkeen Revolverimiehen matkaan tarttuu mukaan nuori poika Jake, jonka historia avaa hiukan tätä Mustan Tornin universumia. Kaksikko jatkaa pitkää ajojahtiaan ja lopulta saavuttavat tämän pelottavan mustiin pukeutuneen miehen.

Täytyy sanoa että noin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen oli piristävää lukea Stephen Kingiä. Vaikka Kingin tuotanto on hiukan kevyempää luettavaa niin hän kirjoittaa mielestäni äärimmäisen hyvin. Samalla tämä kirja muistutti minua myös siitä miksi lopetin Kingin lukemisen: uusien kirjojen laatu alkoi olemaan aika epätasaista. Nyt siis tarkoitan aiheita mistä King kirjoittaa. Jotenkin en jaksa innostua tällaisesta genresillisalaatissa missä on yliluonnollisia asioita sekä lehmipaimenia tuplapistooleineen. Vaikka tämä onkin ensimmäinen osa niin tuskin jaksan innostua jatkosta, varsinkin kun odotettavissa on Kingin tyyliin tuhansia ja taas tuhansia sivuja luettavaa. 

Kirjan ensitahteja

Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.
Autiomaa oli kaikkien autiomaiden äiti, valtavan suuri, ja se piti kiinni taivaasta ikuisuudelta näyttävän matkan joka suunnassa. Se oli valkoinen, sokaiseva, rutikuiva, vailla muita erityispiirteitä kuin horisonttiin epäselvinä ja utuisina piirtyvät vuoret ja paholaisenruohon joka toi suloisia unia, painajaisia, kuolemaa. 


Dark Tower taidetta lisää Stephen Kingin omilla sivuilla

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Quintus Tullius Cicero et al.: Aura Popularis (eli kuinka vaalit voitetaan)

Eduskuntavaalien ollessa aivan nurkan takana päätin ottaa hyllystä siihen sopiva kirjasen, eli Quintus Tullius Ciceron veljelleen Marcukselle kirjoittaman oppaan, miten konsulivaaleissa kannattaa toimia että virka napsahtaa kohdalle. Kirja on Tammen Olympos-sarjan julkaisu, jonka alla Tammi julkaisee laadukasta klassisen antiikin kirjallisuutta alkukielestä suomennettuna.

Tämän mielenkiintoisen "kirjasen" (sivumäärä 126) ovat koostaneet Helsingin yliopiston Laura Lahdensuu ja Ari Saastamoinen. Quintuksen alkuperäinen evästys veljelleen on noin kolmisenkymmentä sivuinen essee ja tämän ympärille ahkerat kääntäjät ovat rakentaneet mielenkiintoisen kerroksen yleistä informaatioita Quintuksen ja Marcuksen vuosien 60-65 eaa. elämästä Rooman valtakunnassa. Kirjan selitysosissa kerrotaan minkälainen oli aikansa roomalainen hallinto ja kun suomessakin paljon puhutaan tuloeroista ja niihin liittyvistä ongelmista, roomassa nämä olivat aivan omalla tasolla: rahalla pääsi vielä selvemmin eliitin hallitsemalle kapealle huipulle. Kirjassa kerrotaan myös tarkasti miten roomalaiset kampanjoivat vaalien alla ja miten itse vaalit lopulta käytiin.

Molemmat veljekset lähtivät luonnollisesti tavoittelemaan valtakunnan korkeita virkoja. Kreikkalaisen historiatutkijan Plutarkhoksen mukaan, Marcus osoittautui jo nuorena erittäin lahjakkaaksi oppilaaksi ja vuonna 64 pyrkiessään valtakunnan korkeimpaan virkaan eli konsuliksi, Marcuksella oli takanaan jo pitkä ja maineikas ura asianajajana ja hän oli myös tuottelias kirjailija. Ja vaikka veli Quintus on jäänytkin selkeästi veljensä suuren varjoon, Quintus loi uransa mm. sotilaana tarkemmin legaattina esimerkiksi Julius Caesarin legendaarisella Gallian retkellä vuosina 54-52 eaa. Molempien polut siis kulkivat ainakin osan aikaa Rooman valtakunnan kuuluisimman yksinvaltiaan rinnalla. Internetin verkoista löytyy hyvin kummankin henkilön historiikkia mutta suosittelen lämpimästi Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämänkertoja –teosta jossa tämä 115 jkr. paikkeilla elänyt itse myös kuuluisa kreikkalainen kirjailija valaisee tarkan elävästi Marcus Ciceron ja Julius Caesarin mielenkiintoista elämää.

Mitä itse vaalioppaaseen tulee, Quintuksen neuvot veljelleen ovat yllättävän ajattomia. Opastuksen alku ”Olet saavuttanut kaiken, mitä ihminen voi lahjakkuutensa tai kokemuksensa tai ahkeruutensa avulla saavuttaa” antaa esimakua mitä on luvassa. Quintus käy läpi aikansa Rooman poliittisen ilmaston, kertoen välillä värikkään mielipiteensä veljensä kilpailijoista, mitä Marcuksen kannattaisi tehdä uransa suhteen, miten huomioida äänestäjät ja ennen kaikkea miten vaalit voitetaan. Quintus lataa veljelleen siis poliittisen juonittelun työkalut.

Mutta mielestäni kirjasen ehdoton herkku on kääntäjien lisäämä kokoelma roomalaisia vaalimainoksia. Mainokset on kerätty vulkaaniseen tuhkaan hautautuneen Campanian Pompejin maaseutukaupungin kaduilta, joiden varsilta on löytynyt paljon aikalaisten seinäkirjoituksia eli dipintoja. Kääntäjien mukaan näitä on löydetty ainoastaan Pompeijista ja löydetyistä 2600 seinäkirjoituksesta valtaosa on juuri poliittisia vaalimainoksia joista alempana mielestäni kiehtovimmat. Aura Popularista on epäilty myös ensimmäisellä vuosisadalla tehdyksi väärennökseksi, mutta kirjanen on kuitenkin oiva kurkistus roomalaiseen poliittiseen maailmaan. Ja näin vaalien alla pitää myös muistaa Marcus Ciceron lausahdus: nihil est incertius vulgo ("ei mikään ole kansanjoukkoa oikullisempaa").

Vaalimainoksia:

Äänestäkää Aulus Vettius Firmus (Ediiliksi): hän on kaupunkimme arvoinen. Pallonpelaajat äänestäkää

Jos joku hylkää Quinctiuksen, hän istuu aasin viereen.. FA…

Caius Julius Polybius ediiliksi huolehtimaan teistä, temppeleistä ja julkisista rakennuksista. – Lampunkantaja, pitele tikkaita!

Clodiukset, äänestäkää Holconius Priscus ediiliksi! – Kapakoitsija Seius, teit hyvin tarjotessasi tuolin.


Lopuksi lähivuosien lempisarjani eli HBO:n Rome:n versio Marcus Ciceron kohtalosta.