Diktaattori

Robert Harrisin erinomainen Cicero-trilogia on tullut tiensä päähän (edellisistä osista täällä). Kolmas osa Diktaattori kuvaa Marcus Tullius Ciceron viimeisiä mutta tapahtumarikkaita elinvuosia. Ciceron tarinan viimeinen jakso kulkeekin käsi kädessä Rooman tasavallan viimeisten vuosien kanssa ja historiasta tutut tapahtumat järisyttävätkin Ciceron ja hänen uskollisen kirjuriorjan Tiron elämää.

Diktaattori keskittyy edellisten osien tapaan Rooman tasavallan valtaytimen tapahtumiin ja Robert Harrisin tarinassa jo ikääntynyt politiikko tasapainoilee kuin liikkuvien jäälauttojen päällä tasavallan eri valtaklikkien välillä. Mullistusten keskipisteeseen nousee  tietenkin Julius Caesar, joka oli edellisissä osissa vielä valtaapitävien taustalla häärivä nuori aatelinen pyrkyri mutta nyt hänestä kuoriutuu vallanhimoinen jyrä joka raivaa tieltään kaikki ja kaiken, mikä on vain hänen esteenä diktaattorin valtaistuimelle.

Lukija pääsee taas sukeltamaan syvälle värikkään Rooman tasavallan juonitteluihin ja Robert Harris on luonnutkin edellisten osien tapaan kertomuksen monisyisistä valtakamppailuista kautta vuosien, niin Gnaeus Pompeius Magnuksen valtaan noususta ja siitä seuranneesta sisällissodasta kuin Julius Caesarin Rubikon-joen ylittämisestä ja lopullisesta diktatuurista.

Jos on joskus tullut katsoneeksi myös Suomen televisiossa useamman kerran pyörineen Rome -sarjan, niin tämä viimeinen trilogian nide osuu juuri samoihin tapahtumiin, ja molemmissa tapauksissa se kuuluisin ja odotetuin tapahtuma eli Julius Caesarin murha kuvataan niin kuin se pitää: ei mitään fiktiivistä Shakespearen dramaattista "sinäkin Brutukseni!" -huudahduksia.

Maaliskuun 15. päivä 44 eea. Rooman senaatin lattialla todistettiin kylmän laskelmoitu julkinen murha joka kuvataan niin tässä kirjassa kuin TV-sarjassa kuten esim. kreikkalainen filosofi ja elämänkertakirjailija Plutarkhos sen on kuvannut. Diktaattori kuoli 23 puukoniskuun ja dramaattisten huudahduksien sijaan Caesar hämmästeli senaattorien väkivaltaista repimistä ennen kuin vaipui puukoniskujen saattelemana lattialle kuolemaan. Diktaattorin kuolemakaan ei ollut kaikkein helpoin josta kertoo myös virallinen ruumiinavauspöytäkirja (joka on tiettävästi ihmiskunnan ensimmäinen laatuaan), jonka mukaan vain yksi 23 puukoniskusta joka osui Caesaria rintaan ja siitä aortaan oli fataali. Caesarin viimeisistä sanoistakin on kiistelty mutta roomalaisen historioitsijan Gaius Suetonius Tranquilluksen ja Plutarkhosin mukaan Caesar ei sanonut mitään, vaan viime hetkinään diktaattori veti toogansa liepeitä kasvojensa eteen nähtyään Brutuksen murhaajien seurassa ja kuoli.

Robert Harrisin Cicero todistaa tätä historiallista tapahtumaan lähietäisyydeltä, liikkumattomana ja järkyttyneenä. Hänelle ei oltu kerrottu murhasuunnitelmasta vaikka oli ollut Caesarin valtaannousua vastaan ja ennustanut rakastamansa tasavallan tuhoa. Ciceron kommentti tasavallasta joka on romahtanut maahan ja odottaa ottajaansa kuvaa hyvin murhan jälkeisiä aikoja. Marcus Antonius on lähellä uutta diktatuuria mutta horjuvan senaatin tueksi nousee Caesarin post-mortem ottopoika, alle parikymppinen Gaius Julius Caesar Octavianus (josta tulee lopulta Rooman ensimmäinen keisari Augustus) joka ottoisänsä tapaan nostaa itsensä agressiivisesti vallankahvaan ja lopulta tuhoaa ja jahtaa Marcus Antoniuksen joukot maanpakoon. Ciceron lopullinen kohtalo kirjassa ja niin historiassakin ei ollut hänen haaveilemansa arvokas ikääntyminen oliviilehtojen varjossa filosofiasta kirjoittaminen vaan Caesarin tapaan väkivaltainen kuolema.

Diktaattorin jälkeen silmäni hakeutui automaattisesti kirjahyllyssä oleviin Adrian Goldsworthyn Caesar-aiheisiin niteisiin; historiikki Caesar ja ed. mainitun luottokenraalin Marcus Antoniuksen ja Kleopatran välistä suhteesta kertovaan Antonius ja Kleopatra, joka on yksi niistä maailmanhistorian kuuluisimpia (ja traagisimpia) rakkaustarinoita. Molemmat kirjat olisivat täydellisiä jatkokirjoja Robert Harrisin trilogialle. Voiton vei kuitenkin Shinso Hamain kirja Atomipommipormestari.

Salaliitto

Sillä välin kun Robert Harris kynäilee Cicero-trilogian päätösosaa, päätin hoitaa alati pitenevästä lukujonosta pois trilogian keskimmäisen eli Lustrum (suom. Salaliitto). Ensimmäisessä osassa (Imperium, arviooni tästä) seurattiin nuoren Marcus Tullius Ciceron nousua Rooman valtakunnan huipulle kohti konsulin virkaa. Ensimmäisen osan tapaan, keskimmäisessä tarinan kertojana toimii Ciceron sihteeri/orja Tiro ja kiemuraisten poliittisten juonitteluiden jälkeen Ciceron ja hänen liittolaisten taistelu kuolevan Rooman tasavallan puolesta jatkuu entistä vaikeampana. 

Vaikka Cicero on tehnyt nousun valtakunnan poliittiselle ja hyvin myrskyisälle huipulle, konsulina hänellä on edessä toinen toistaan vaikeampi poliittinen solmu. Tuoreen konsulin aseina ovat sanat ja äärimmilleen hiottu puheiden pitämisen taito mutta ne eivät tahdo riittää kun vastassa on joukko senaattoreita jotka tahtovat tasavallan kaatuvan. Senaatin varjoissa juonivat pelottavan nopeasti poliittisella uralla etenevä nuori Julius Caesar, Spartacuksen kapinan kukistanut miljönääri Marcus Licinius Crassus  ja tietysti Vähästä-Aasiasta Roomaan palaava ökyrikas Gnaeus Pompeius Magnus. Äärimmäisen luokkajakoinen Rooman tasavalta nitisee liitoksissaan kun valtaklikit iskevät yhteen.

Kirjan parasta antia ovat Harrisin maalaama kukoistava ja alati laajenava Rooman valtakunta. Aatelisten edustamat patriisit ja rinnalla kitkutteleva rahvas (plebeijit) elävät jonkinlaisessa vallan symbioosissa ja takavasemmalla Julius aateliskumppaneineen murentaa vuosisatoja kestänyttä tasavaltaa. Cicero käy senaatin lattialla lukuisia puolustustaisteluja ja vääjäämättä kirjan tapahtumat siirtyvät historiasta enemmän tuttuihin diktatuurin aikoihin. Trilogian kolmannessa osassa Senatus Populusque Romanus saa viimeisen iskun.

Robert Harris on luvannut trilogian viimeisen osan ensi vuodelle ja sitä jäänkin odottelemaan mielenkiinnolla.

Imperium

Viimeisin historiallisfiktiivinen kirjani taisi olla sukkelasti raamattua uudelleenkirjoittava Unholy Night. Ja nyt Suomalaisen Kirjakaupan perinteisen 3 pokkaria 12 eurolla (tjsp.) -kampanjan uhriksi joutuneena, Robert Harrisin Cicero-trilogian ensimmäinen osa lähti mukaani kaupasta. Olen joskus nuorempana lukenut kirjailijalta keskinkertaiset Fatherland ja Enigman, viimeisin taisi olla pokkariversioinen ja keskilinjalla viipottavan Pompeji:n. Edellä mainitustahan piti tulla myös filmatisointi ja ohjaajaksi oli valittuna itse Roman Polanski, mutta projekti karahti kiville. Sen sijaan, ja onneksi, parivaljakko Harris ja Polanski päättivät tehdä Ghost Writer -kirjasta elokuvan, joka onnistui enemmän kuin hyvin.

Imperium sijoittuu antiikin Roomaan ja kertoo Marcus Tullius Ciceron tapahtumarikkaasta elämästä. Cicero teki pitkän ja menestyksekkään uran lakimiehenä, filosofina, poliitikkona ja lopulta saavutti myös uransa huipun Rooman tasavallan konsulina. Cicero oli parillakin tapaa poikkeuksellinen aikakautensa edustaja; hän ei ollut aristokraattisesta suvusta mutta nousi kovalla työllä silti senaatin kautta Rooman vallan huipulle. Toiseksi, hänen teoksiaan ja kirjeenvaihtoa on säästynyt harvinaisen paljon jälkipolville. Hiukan tästä kulmasta Robert Harris aloittaa tarinansa.

Kirjassa toimii kertojaäänenä Ciceron sihteeri ja uskollinen ystävä orja Tiro, joka aloittaa kertomaan Ciceron tarinaa elämänsä ehtoopuolelta, jo Ciceron kuoleman jälkeen. Ciceron vaiherikas elämä on jaettu kirjassa kahteen osaan; ensimmäinen osa kattaa vuodet 79-70 BC jolloin Cicero käy nuorena lakimiehenä kuuluisan oikeustaistelun korruptoitunutta Sisilian maaherraa Gaius Verresia vastaan. Voitokkaan oikeudenkäynnin jälkeen Cicero nauttii suurta kansansuosiota ja hän tekee mahdottomasta mahdollista ja nousee senaattoriksi. Samalla kun Cicero saa kiinni vallankahvasta, esiin nousee joukko vaikutusvaltaisia vihamiehiä. Läpi kirjan Ciceron arkkivihollisena toimii Marcus Licinius Crassus, monimiljonääri ja poliitikko. Mies joka joukkoineen tyrehdytti kuuluisan Spartacuksen kapinan. Spartacushan koki lopulta tappion ja kuin osoittavaksi esimerkiksi Crassus ristiinnaulitsi jäljelle jääneet kuusituhatta kapinoivaa orjaa Via Appian varrelle aina taistelukentiltä Roomaan saakka. Kuusituhatta ihmistä kolmensadanviidenkymmenen mailin matkalle. Seitsemäntoista ristiinnaulittua mailia kohti. Vaikka tämä historiallinen lahtaus olisi edes osittain totta niin aika hätkähdyttävä näky odotti aikansa Via Appian matkalaista. Tämän verinen näyttämö oli myös Ciceron ja Crassuksen ensikohtaamispaikka.

Kirjan toisessa osassa Cicero jatkaa poliittista nousuaan ja onnistuneiden preetorivaalien jälkeen, edessä odottaa mahdollisuus Rooman valtakunnan ykköspalliin eli konsulin virkaan. Ennen sitä, edessä on monta mielenkiintoista niin poliittista kuin henkilökohtaista haastetta.

Täytyy myöntää että Robert Harris yllätti tällä kirjalla. Imperium ei ollut edellisten tapaan kevyttä viihdettä vaan lukija sai nauttia selkeän perusteellisesti tehdyn historiallisen taustatyön hedelmistä. Kirjailija tuo lukijan eteen elävän ja monivivahteisen Rooman tasavallan. Kirja tuo myös esille hienosti tasavaltalaisajan yhteiskunnan valtasuhteet. Perinnöllinen aatelisto, patriisisit jotka pitivät valtaa käsissään sekä rahvas, plebeijit, vapaat Rooman kansalaiset jotka pitivät osan vallasta käsissään kansantribuuniviroillaan kannattelevat valtavan valtakunnan tasapainoa. Ja kuin vielä taustalla, aikakautensa suurmies Julius Caesar vilahtelee tarinan juonissa vielä nuorena aatelisena pyrkyrinä joka jo vahvasti tekee poliittista nousuaan.

Eihän tätä tarinaa voi käsistään pois heittää ensimmäisen osan jälkeen, joten toinen osa Salaliitto odottaa jo hyllyssä vuoroaan. Ennen sitä on kuitenkin edessä ainakin kesäloma ja heti parin viikon lomareissu Atlantin toiselle puolelle. Sitä varten on jo Kindleen ladattu Joe Abercrombien modernia fantasiaa edustava The Blade Itself.