Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2009. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2009. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (The old man and the sea)

Sain vihdoin ja viimeinen ensimmäisen osan Shelby Footen Yhdysvaltain sisällissota-trilogiasta sellaiseen kohtaan että voin pitää kelvollisen tauon, ja lukea hyllystä näitä hiukan kevyempiä teoksia. Tämä merellinen pieni kirjanen (vain ~130 sivua) on ensimmäinen Hemingwayn kirjani. Ernest Hemingway on yksi niitä Suuria Amerikkalaisia Kirjailijoita, joiden tuotantoa olen pikkuhiljaa alkanut keräilemään kirjastooni; Steinbeck, Faulkner ja nyt Hemingway.

Kirja kertoo parhaat päivänsä nähneestä kalastajasta Santiagosta joka lähtee elämänsä kalareissulle. Ei ole yllätys että vanhus saa lopulta koukkuunsa valtameren tummista syvyyksistä jättiläsmäisen marlinin, jota hän väsyttää useita päiviä ennenkuin taistelun voittaja selviää.

Kirjan tarina on yksinkertainen ja Hemingwayn tarina todella lähtee lentoon kirjan loppuvaiheessa. Vanhus ja meri on sanottu olevan Hemingwayn tunnetuin romaani. Kaksi vuotta romaanin julkaisun jälkeen, Hemingway sai Kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Suosittelen lämpimästi.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Roberto Saviano: Gomorra. Mafian valtakunta (2006)

Pokkarin takakansi lupaa seuraavaa:
Kohuteos rikollisklaaneista ja kansainvälisestä rikollisuudesta!

Gomorra vie matkalle Italian niemimaan eteläisimpiin osiin, joita mafia hallitsee väkivaltaisin ottein. Toimittaja-kirjailija Roberto Saviano värväytyi rikollisklaanien hanttihommiin. Hän näki sisältäpäin, miten Systeemiksi kutsuttu järjestö toimii. Rikollispomojen leveän elämän lisäksi sen todellisuuteen kuuluvat veriset valtataistelut ja murhat: vuoden 1979 jälkeen Napolin seudulla on tapettu 3 600 ihmistä.

Raaka Systeemi on myös osa globaalia rikosbisnestä. Liukkaasti se siirtelee pääomia, perustaa ja sulkee yrityksiä ja investoi ympäri maailmaa. Italialaisen muodin piraattikopiot ja Kiinasta tuleva tavara leviää Napolin sataman kautta Suomeen asti. Myös rakennus-, jäte-, ja kuljetus- bisnes sekä ase- ja huumekauppa ovat merkittäviä tulonlähteitä.

Kirjan tekijä elää salaisessa turvapaikassa Gomorran aikaansaamien tappouhkausten vuoksi.

Pokkari tuli hankittua ihan puhtaasta mielenkiinnosta kun näin kirjasta tehdyn elokuvan trailerin. Kirja kävi muutenkin hyvänä matkalukemisena perheen kesäloman pitkillä lennoilla. Kirjailija kuvaa meille niin tutun postikortin kauniin Italian synkän ja raadollisen todellisuuden. Rikollisklaanit hallitsevat valtavalla koneistollaan ympäristöään mafia-tyyliin ja klaanien vaikutusta ei voi kuin hämmästellä. Kirjailija seurasi Systeemiksi kutsutun rikollisklaanien arkea vuosia ja Italian eteläisten kolkkien ihmiskohtaloiden pelonsekaista elämää. Saviano lataa kirjassaan hurjan määrän lähes uskomattomia faktoja nykypäivän Italian mafiasta tai camorrasta. Parempi nimitys olisikin Rikolliskorporaatiot, jotka liikkuvat sulavasti ja voimalla kansainvälisillä näyttämöillä miljardiomaisuuksiensa voimalla.

Vaikka kirja antaa mielenkiintoisen kuvan rikollisorganisaatioiden nykytilasta, lopulta suoranainen monotoninen synkkien faktojen ja eri ihmiskohtaloiden loputon luettelointi alkaa väsyttämään. Teksti tuntuu muutenkin siltä että käännöstyö ei ole välttämättä kaikkein onnistunein. Kirjailijan "värväytyminen rikollisklaanien hanttihommiin" osuus jää lopulta aika pieneksi osaksi kirjassa. Tätä tarinan osaa olisin kaivannut enemmän. Nyt kirja muistuttaa enemmän EU:n julkaisemaa korruptioraporttia. Kirjan viimeisenä mutta sitä enemmän mielenkiintoisempana kappaleena on selvitys miten camorra-klaanit hoitavat jätebisnestään. Siinä missä ruotsalaiset tekevät esimerkillistä työtä ympäristönsä puhtaana pitämiseksi camorra-klaanit näyttävät tekevän tuon kaiken käänteisesti. Esimerkki:
Giuglianon seudulta löytyi lakkautettu louhos, joka oli ääriään myöten täynnä jätteitä. Sinne tyhjennetty jätemäärä vastaa arviolta 28 000 TIR-lastia. Määrää voi havainnollistaa kuvittelemalla peräkanaa matelevien rekkojen Milanosta Casertaan ulottuvaa letkaa (Arton huom. kaupunkien etäisyys toisistaa on noin 800 kilometriä). Camorra-päälliköt eivät ole osoittaneet pienintäkään epäröintiä vuoratessaan oman kotiseutunsa myrkyillä ja antaessa huviloidensa ja hallinta-alueidensa ympärillä levittäytyvien maiden saastua.

Kirjan viimeisen sivun jälkeen tuota eurooppamme entistä suurvaltaa katsoo hiukan eri silmin. Entisen antiikin suurvallan rauniolla seisoo nyt korruption ja rikollisrahan kyllästämä valtio (pientä kärjistämistä mutta ei kaukana totuudesta) ja vaikka sen johdossa pönöttää surullisen kuuluisa Il Cavaliere, todellinen voima ja valta on selvästi toisaalla.

lauantai 22. elokuuta 2009

Patricia Cornwell: Murhamiehen muotokuva

Murhamienen muotokuva on ainoa Patricia Cornwellin kirjoista josta olen koskaan jaksanut kiinnostua. Kirjailijan ansioihin voidaan lukea miljoonia myyneen Scarpetta-sarja, joten aikoinaan kuullessani Cornwellin rohkeasta hypystä tuntematomaan äärimmäisen mielenkiintoisen aiheen pariin, niin pakkohan tämä kirja oli hyllyyn metsästää.

Murhamiehen muotokuvassa (Portrait of a Killer Jack the Ripper - Case Closed) Cornwell tekee rohkeita päätelmiä jo yli satavuotiaan murhasarjan syyllisestä. Kirja julkaistiin alunperin vuonna 2002 ja jo silloin kirja sai hyvin kriittisen vastaanoton valtameren molemmin puolin. Cornwellin Viiltäjä-Jack ei ollut sentään yksi aikansa kuninkaallista Prinssi Albet Victor (prinssi oli yksi lukuisista epäillyistä) vaan Britannian yksi kuuluisimmista ja suurimmista taidemaalareista, kosmopoliitti ja eksentristi Walter Sickert.

Cornwell lataa kirjassa vaikuttavan patterin todisteita ja viitteitä joissa Sickertin otsaan lyödään pahamaineisen Jackin leima. Cornwell ottaa myös ensimmäisenä tutkijana nykyaikaisen rikostutkimuksen tarjoaman arsenaalin käyttöönsä ja voisi sanoa, vääntämällä vääntää Walter Sickertin Viiltäjä-Jackin muottiin. Tottahan on, että syyllistä ei suurella todennäköisyydellä tulla ikinä selvittämään. Scotland Yard oli jo vuoteen 2002 kadottanut suuren osan jäljelle jääneistä todisteista joista suurinosa koostui Jackin lähettämistä kirjeistä (jotka on jo todettu 99% osalta huijauksiksi).

Cornwellin paneutuminen aiheeseen meni myös lopulta pakkomielteen puolelle, kun hän meni ja osti yli kahdella miljoonalla dollarilla mm. Sickertin maalauksia ja vanhan työpöydän yrittäessään saada Sickertin DNA:ta. Cornwell ei saanut lopulta kasattua Sickertin niskaan mitään raskauttavia todisteita, jonka hän kirjassa myös myöntää. Kuitenkin julkisuudessa hän on rohkeasti pyytänyt kaikkia epäilijöitä todistamaan hänen teoriansa vääräksi.

Vaikka kirjaa onkin kritisoitu, Cornwell osaa mahtavasti ainakin minulle tärkeä elementin eli historian elävöittämisen. Kirjassa viktoriaaninen Lontoo ja Whitechapelin alue kohoaa synkässä sumussaan hienosti kauhuineen ja traagisine ihmiskohtaloineen. Jackin kaltaiset sarjamurhaajat pystyivät vapaasti toteuttamaan fantasioitaan etsiessään ja lahdatessaan kodittomia juopuneita ilotyttöjä, paikassa ja ajassa jossa rikostutkimus oli vasta ottamassa ensimmäisiä horjuviaan ensiaskeleitaan. Kirjassa käydään laajalti läpi koko "Ripperlogya" ja kirjassa on luonnollisesti myös mukana alkuperäiset raadolliset kuvat Jackin uhreista. Ne säväyttävät aina. Kirja on kirjoitettu sujuvaan tyyliin eikä sakkaa pahemmin missään kohdassa.

Jos kirja kiinnostaa niin kannattaa kytätä eri antikvariaattiportaaleja ja Huuto.nettiä koska painos on myyty jo aikoja sitten loppuun niin kovakantisen- ja pokkarin osalta.

lauantai 1. elokuuta 2009

E.L. Doctorow: Kuikkajärvi (Loon Lake, 1980)

Tutustuin E.L. Doctorowin tuotantoon viime vuonna lukemalla hänen kirjansa "Marssi" (The March, 2007, Tammi Keltainen Kirjasto # 381). Siitä innostuneena tilasin itselleni myös Kuikkajärven. Täytyy myöntää että Kuikkajärvi ei yllä Doctorowin tuoreen teoksen rinnalle.

Kuikkajärvi kertoo Joe Patersonista joka lähtee nuorena maailmalle köyhyyttä pakoon. Eletään 1930-luvun lamavuosia ja Joe päätyy traagisten mutkien kautta luonnonkauniille Kuikkajärvelle ja upporikkaan teollisuuspohatan F.W. Bennetin tilalle, joka on täynnä mielenkiintoisia hahmoja.
Tilan vakiokalustosta löytyy ihmisraunio juoppo ja runoilija Warren Penfield, kuvankaunis gansterin tyttö Clara johon Joe lopulta lankeaa ja rakastuu, Lucinda Bennett tilanisännän vaimo josta tulee heti mieleen Amelia Earhart peloton aikansa naislentäjä.

Kirja etenee eri tasoilla eteenpäin ja siinä seurataan mm. Warren Penfieldin ja Joen nuoruutta. Warren Penfieldin tarina etenee lähes runollisessa muodossa joka on mielestäni äärimmäisen ärsyttävässä muodossa, esimerkki: Poliisit käynnistävät ajavat hiljaa partioautonsa pois nyt saapuvat määrätyt mustat henkilöautot täysien raittiovaunujen ja kuorma-autojen lomassa jotkut päällystakkiset miehet ilmaantuvat ei-työläisten joukkoon joka nyt vain hiukkasen muistuttaa sitä spitaalisin silmin tuijottavia lakkovahteja eikä ainuttakaan pyhimystä tänä märänharmaana aamuna suutelemassa tuota joukkoa joka nyt on niin suuri ettei sen edes tarvitse katsoa heitä kohtaan kävellessään heidän ylitseen tehtaaseen ja käynnistäessään koneet. Huoh, välillä suorastaan hengästyttävää luettavaa. Kappaleet myös Joen nuoruudesta tivolissa ovat myös raadollisuudestaan huolimatta hyvää luettavaa. Kirja parasta antia on ehdottomasti alkupuolen tapahtumat teollisuusmagnaatin tilalla ja mielestäni Doctorow olisi kannattanut hyödyntää enemmän selvästi mielenkiintoista miljöötä ja sen asukkeja. Kirjan taitekohtana on Joen pako tilalta ja uuden elämän löytäminen toisaalta, joka ei ole loppujen lopuksi helppoa. Kirjan lopussa kuitenkin ympyrä sulkeutuu.
Ei parasta E.L. Doctorowia mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Jack Black: Kulkurin tarina (You Can't Win)

Nyt siis ei ole kyseessä sen amerikkalaisen koomikon/näyttelijän Jack Blackin (King Kong jne.) elämänkerta, vaan aito on the road-eepos kaidalta podulta eksyneen miehen kolhiintuneesta elämänkaaresta.

Kirja tuli ostettua keväällä ale-laarista erään ABC-huoltamon yhteydessä olevasta Kirjapörssistä ja takakannen perusteella kirja oli must-have. Basam Books on kyllä tehnyt pienen kulttuuriteon kääntäessään tämän aikansa klassikon suomeksi. Kirja on alunperin julkaistu vuonna 1926 ja toimi mm. Beat-sukupolven kirjallisena innoittajana. Kirjan tarina on sykähdyttävä ja osin traaginen. Kirja on ennenkaikkea hieno kuvaus vuosisatojen vaihteen Yhdysvalloista.

Jack Black syntyi 1881 Vancouverissa, äidin kuoltua ja isän jäädessä elämässä taka-alalle, Black päätti 14-vuotiaana heittää repun olalle ja siirtyä maata kiertävien kulkurien matkaan. Hän sukelsi jo siis nuorena maankiertäjien, varkaiden, narkkarien ja ilotyttöjen värikkääseen ja vaaralliseen maailmaan. Mm. The Sanctimonius Kid, Salt Chunk Mary, Soldier Johnny, Swede Pete ja Foot-and-Half George olivat Blackin opettajina vaarallisella tiellä kohti täyspaatuneen rikollisen uraa. Neljäkymmenvuotiaana Blackin elämä oli jo täynnä ryöstöjä, murtoja, vankiloita, vankilapakoja, 15 kärsittyä vuotta eri kuritushuoneilla, kiinteä ja pitkä suhde oopiumiin ja rahat vievään Faro-peliin.

Black esittää tarinansa peloittavana esimerkkinä niille jotka haaveilevat rikollisen urasta. Ura joka oli lopulta puhdasta selviytymistaistelua. Jack Black pääsi lopulta irti päihdeongelmistaan ja sai jalkansa jälleen kaidalle polulle. Hän toimi loppuvaiheessa kirjastonhoitaja ja kirjailijana, ja hän toimi myös vankkumattomana vankien ja rikollisten inhimmillisen kohtelun puolestapuhujana. Tarinan mukaan hän lopetti maallisen matkansa oman käden kautta vuonna 1932.

Suosittelen.