Toivo Harald Koljosen tarina

Teemu Keskisarjan Kirves - Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus on odottanut vuoroaan viime vuodesta lähtien ja nyt massiivisen Sevenevesin jälkeen oli hyvä nollata ja pistäytyä vaihteeksi Suomen rikoshistorian synkemmille syrjäpoluille.

Keskellä jatkosotaa maaliskuussa vuonna 1943, Huittisten Karhiniemen kylässä nuori vankikarkuri Toivo "kirves" Koljonen shokeerasi Suomea tappamalla kylmäverisesti viisihenkisen Hakasen perheen sekä perheen naapurin Anna Maria Mäkisen.

Historioitsija Teemu Keskisarjan yön synkkä yhteenveto Toivo Koljosen elämän edesottamuksista aloittaa taipaleen nuoruusvuosista jotka eivät olleet niitä kaikkein onnellisimpia. Nuori Koljonen osoitti nuorempana lahjakkuutta koristemaalaukseen ja toimi hetken jopa Akseli Gallen-Kallelan kisällinä ennen kuin päätti lopullisesta elämän suunnastaan. Koljonen oli nykytermein yhteiskunnasta syrjäytynyt, viinaan menevä ja mielummin lain toisella puolella kulkeva pikkurikollinen jonka lyhyeksi jäänyt elämä oli täynnä rikoksia aina irtolaisuudesta naistenhakkaamiseen ja lestinheittosta polttoainevarkauksiin.

Koljosesta ei ole jäänyt muuta muistoa kuin viranomaisten konekirjoittajan pöytäkirjoja ja raportteja, joiden pohjalta Keskisarja on rakentanut Suomen viimeisen siviilirikoksesta kuolemaantuomitun sirpaleisen elämänkaaren. Maaliskuun 1943 Hakasten perheen surmasta ei Koljosesta saatu mitään järkevää irti. Ei syytä eikä motiivia. Miksi Koljonen pysähtyi pakomatkallaan syrjäiselle tilalle ja murhasi kuusi ihmistä? Siihen ei historiankirjoitus anna vastausta. 31-vuotias piruparka kohtasi loppunsa lokakuussa vuonna 1943 kahden puna-armeijan desantin Ilmari Pyykkösen ja Otto Sarven rinnalla, kun kolmikko marssitettiin Maarian pitäjän Kärsämäen kylässä sijaitsevan sorakuopan reunalle. Koljonen heistä paatuneimpana.

Teemu Keskisarja on kirjoittanut ja elävöittänyt (taas) historiaa taitavalla otteella. Vaikka kirjan aiheesta voi olla montaa mieltä, on kuitenkin aina mukava askeltaa Keskisarjan tarinoiden perässä kurkistamaan kansakuntamme pimeisiin historian käytäviin.

Lisäsin uuden kategorian Rikoshistoria mihin Koljosen lisäksi jokunen muukin kirja tulee sopimaan.

Kyynelten kallio

Näin ne suunnitelmat muuttuu. Tarkoituksenani oli lukea hyvä putki apokalyptista kirjallisuutta, ensin meni Lankeemus sitten Metro 2033 ja metroilun jälkeen jostain syystä (kun palasimme talvilomalta) tartuin kotimatkalla tähän Teemu Keskisarjan Kyynelten kallioon. Postissa on jopa tulossa John Barnesin Directive 51, joka on oiva lisä tähän maailmanlopun kirjallisuuden katsaukseen. No mutta tämä pieni kotimainen historiallinen piipahdus oli mukavaa vaihtelua näille synkille maailmankuville.

Historiantutkija Teemu Keskisarjan kirja ei kuitenkaan ole välttämättä yhtään sen mieltä piristävämpi kuin ed. mainitut fiktiiviset teokset, varsinkin kun aiheena on Suomen rikoshistorian seksuaalirikollisuus 1600- ja 1700-luvuilla. Kirjailija itse mielestäni summaa hyvin kirjansa alkutahdeissa:

Tämä teos ei sommittele lemmenlyriikkaa. Korkeakulttuurin salonkeihin on kurkistettu jo tuhannesti. Nyt on kyse Junttilan pihasta ja siitä mihin johtivat paljaiden jalkojen jäljet lumessa aamulla 19. marraskuuta 1754.

Kirjan nimi tulee Taivassalon saaristolaispitäjän paikallishistoriasta. Kyyneliä on historian mukaan vuodatettu paikalla missä serkukset Heikki ja Liisa mestattiin viranomaisten toimesta. Tuomiona oli sukurutsaus.

Kirja sisältää Heikin ja Liisan tapaisia oikeustapauksia Ruotsin vallan ajalta joissa erilaisia ihmisiä on syytetty aviorikoksista, salavuoteuksesta (naimattomien sukupuolisuhde), mukana on myös eläimiinsekaantujia (sarjasekaantujat), sodomiitteja ja kaksineuvoisia. Skaala laajentuu lopulta myös  onanisteihin ja pahimpiin eli pedofiileiin sekä lastenmurhaajiin.

Näin nopeasti arveltuna kirja saattaa tuntua hyvinkin raskaalta (ja ahdistavalta) mutta täytyy kiittää kirjailijaa  joka kuvaa nämä traagiset tapaukset mielenkiintoisella ja elävällä tavalla. Vaikka kirjan pääaihe tuntuu pyörivän enemmän ja vähemmän eläimiinsekaantumisessa on mukana nykyihmiselle enemmän huvittavia rikosnimikkeitä kuten onanismi, jossa  vilahtaa herkullinen väite kansalliskirjailijamme Aleksis Kivestä.

Kirjailija kuvaa myös laajasti näitä sotien värittämiä vuosisatoja ja miten sen aikainen yhteiskunta rakentui ja eli. Säätyläisyy oli voimissaan kartanoissa ja kaupungeissa kun lukutaidoton tihrusilmäinen rahvas pakersi savupirteissään. Seksuaalisuus ja siihen liittyvät rikokset eivät kuitenkaan näyttäneet esiintyvän pelkästään yhdessä ja samassa yhteiskuntaluokassa, vaan kyllä säätyläisperheiden vesatkin kävivät astumassa naapurien hiehoja tai lankesivat sodomiaan rengin poikien kanssa. Kirja osoittaa myös sen että Suomalainen ei ole kolmessasadassa vuodessa hirveästi kehittynyt. Samoja rikoksia löytää päivittäin iltapäivälehtien otsikoista.

Mielestäni kirjan parhainta antia oli kirjailijan kuvaukset teloituksista jotka olivat enemmän kansanjuhlien tuntuisia tapahtumia. Varsinkin kun eläintensekaantujina tuomitut kohtasivat maallisen tiensä pään ja jonkinlaisen kieroutuneen ajatusmaailman seurauksena, viranomaiset pitivät näiden sekaantujen uhreiksi joutuneita eläimiä myös jollain tavoin vastuullisina. Joten tuomitun tunnustuksen perusteella viranomaiset marssittivat teloituspaikalle kaikki tiedossa olevat "uhrit" jotka saivat myös mennä tuomitun mukana ajasta iäisyyteen. Jos kyseessä oli ollut sarjasekaantuja joka oli vaikka ehtinyt kyläillä salaa useamman vuoden pitäjän eri navetoissa, niin ei ole vaikea arvata että tällainen toiminta toi ison taloudellisen lovan pitäjän karjatalouteen.  Toinen mielenkiintoinen aihepiiri josta olisin halunut lukea lisää (tai lukea kokonaan oman kirjan) oli ammattipyövelit. Kirjailija kertoo onneksi ainakin yhden tämän historian hämäriin kadonneen käsityöammatin edustajan tarinan.

Ja lopuksi iso hatunnosto kirjailijalle laajasta lähdeluettelosta mistä löytynee paljon mielenkiintoisia historian teoksia.

Yöpöydällä makoilee jo Maameri-trilogian toinen osa eli Atuanien Holvihaudat, jonka jälkeen sitten tod. näk. palataan ihmiskunnan selvitymistarinoihin joko Max Brooksin World War Z:n muodossa, tai vaihtoehtoisesti jos Amazon UK saa toimitettua ensi viikoksi Directive viisykkösen. Who knows. Ei sitä tiedä vaikka tarttuisi Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan kolmanteen osaan!


Katkelma sieltä jostain:

Sarjasekaantujien takautuvat tunnustukset koituivat nimittäin kokonaisten karjalaumojen kohtaloksi. Esimerkiksi Tenholan, Kuopion ja Liperin mestauspaikoilla on poltettu sekä kuopattu tonneittain hevosen- ja naudanlihaa. Käytäntö pitkitti pölkkyvuoroaan odottavan sekaantujan piinaa ja tarjosi yleisölle lisäviihdykettä, pyöveleille koitui vaivaa - isot nisäkkääthän eivät  kuole kertalaakista - mutta he toimivat urakkataksalla. Muun parikymmentä luontokappaletta samassa teloitusnäytelmässä niittänyt ammattilainen perusteli palkkatoivomustaan sillä, että oli loppuvaiheessa jaksanut seistä enää yhdellä jalalla.