Näin ne suunnitelmat muuttuu. Tarkoituksenani oli lukea hyvä putki apokalyptista kirjallisuutta, ensin meni Lankeemus sitten Metro 2033 ja metroilun jälkeen jostain syystä (kun palasimme talvilomalta) tartuin kotimatkalla tähän Teemu Keskisarjan Kyynelten kallioon. Postissa on jopa tulossa John Barnesin Directive 51, joka on oiva lisä tähän maailmanlopun kirjallisuuden katsaukseen. No mutta tämä pieni kotimainen historiallinen piipahdus oli mukavaa vaihtelua näille synkille maailmankuville.
Historiantutkija Teemu Keskisarjan kirja ei kuitenkaan ole välttämättä yhtään sen mieltä piristävämpi kuin ed. mainitut fiktiiviset teokset, varsinkin kun aiheena on Suomen rikoshistorian seksuaalirikollisuus 1600- ja 1700-luvuilla. Kirjailija itse mielestäni summaa hyvin kirjansa alkutahdeissa:
Tämä teos ei sommittele lemmenlyriikkaa. Korkeakulttuurin salonkeihin on kurkistettu jo tuhannesti. Nyt on kyse Junttilan pihasta ja siitä mihin johtivat paljaiden jalkojen jäljet lumessa aamulla 19. marraskuuta 1754.
Kirjan nimi tulee Taivassalon saaristolaispitäjän paikallishistoriasta. Kyyneliä on historian mukaan vuodatettu paikalla missä serkukset Heikki ja Liisa mestattiin viranomaisten toimesta. Tuomiona oli sukurutsaus.
Kirja sisältää Heikin ja Liisan tapaisia oikeustapauksia Ruotsin vallan ajalta joissa erilaisia ihmisiä on syytetty aviorikoksista, salavuoteuksesta (naimattomien sukupuolisuhde), mukana on myös eläimiinsekaantujia (sarjasekaantujat), sodomiitteja ja kaksineuvoisia. Skaala laajentuu lopulta myös onanisteihin ja pahimpiin eli pedofiileiin sekä lastenmurhaajiin.
Näin nopeasti arveltuna kirja saattaa tuntua hyvinkin raskaalta (ja ahdistavalta) mutta täytyy kiittää kirjailijaa joka kuvaa nämä traagiset tapaukset mielenkiintoisella ja elävällä tavalla. Vaikka kirjan pääaihe tuntuu pyörivän enemmän ja vähemmän eläimiinsekaantumisessa on mukana nykyihmiselle enemmän huvittavia rikosnimikkeitä kuten onanismi, jossa vilahtaa herkullinen väite kansalliskirjailijamme Aleksis Kivestä.
Kirjailija kuvaa myös laajasti näitä sotien värittämiä vuosisatoja ja miten sen aikainen yhteiskunta rakentui ja eli. Säätyläisyy oli voimissaan kartanoissa ja kaupungeissa kun lukutaidoton tihrusilmäinen rahvas pakersi savupirteissään. Seksuaalisuus ja siihen liittyvät rikokset eivät kuitenkaan näyttäneet esiintyvän pelkästään yhdessä ja samassa yhteiskuntaluokassa, vaan kyllä säätyläisperheiden vesatkin kävivät astumassa naapurien hiehoja tai lankesivat sodomiaan rengin poikien kanssa. Kirja osoittaa myös sen että Suomalainen ei ole kolmessasadassa vuodessa hirveästi kehittynyt. Samoja rikoksia löytää päivittäin iltapäivälehtien otsikoista.
Mielestäni kirjan parhainta antia oli kirjailijan kuvaukset teloituksista jotka olivat enemmän kansanjuhlien tuntuisia tapahtumia. Varsinkin kun eläintensekaantujina tuomitut kohtasivat maallisen tiensä pään ja jonkinlaisen kieroutuneen ajatusmaailman seurauksena, viranomaiset pitivät näiden sekaantujen uhreiksi joutuneita eläimiä myös jollain tavoin vastuullisina. Joten tuomitun tunnustuksen perusteella viranomaiset marssittivat teloituspaikalle kaikki tiedossa olevat "uhrit" jotka saivat myös mennä tuomitun mukana ajasta iäisyyteen. Jos kyseessä oli ollut sarjasekaantuja joka oli vaikka ehtinyt kyläillä salaa useamman vuoden pitäjän eri navetoissa, niin ei ole vaikea arvata että tällainen toiminta toi ison taloudellisen lovan pitäjän karjatalouteen. Toinen mielenkiintoinen aihepiiri josta olisin halunut lukea lisää (tai lukea kokonaan oman kirjan) oli ammattipyövelit. Kirjailija kertoo onneksi ainakin yhden tämän historian hämäriin kadonneen käsityöammatin edustajan tarinan.
Ja lopuksi iso hatunnosto kirjailijalle laajasta lähdeluettelosta mistä löytynee paljon mielenkiintoisia historian teoksia.
Yöpöydällä makoilee jo Maameri-trilogian toinen osa eli Atuanien Holvihaudat, jonka jälkeen sitten tod. näk. palataan ihmiskunnan selvitymistarinoihin joko Max Brooksin World War Z:n muodossa, tai vaihtoehtoisesti jos Amazon UK saa toimitettua ensi viikoksi Directive viisykkösen. Who knows. Ei sitä tiedä vaikka tarttuisi Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan kolmanteen osaan!
Katkelma sieltä jostain:
Sarjasekaantujien takautuvat tunnustukset koituivat nimittäin kokonaisten karjalaumojen kohtaloksi. Esimerkiksi Tenholan, Kuopion ja Liperin mestauspaikoilla on poltettu sekä kuopattu tonneittain hevosen- ja naudanlihaa. Käytäntö pitkitti pölkkyvuoroaan odottavan sekaantujan piinaa ja tarjosi yleisölle lisäviihdykettä, pyöveleille koitui vaivaa - isot nisäkkääthän eivät kuole kertalaakista - mutta he toimivat urakkataksalla. Muun parikymmentä luontokappaletta samassa teloitusnäytelmässä niittänyt ammattilainen perusteli palkkatoivomustaan sillä, että oli loppuvaiheessa jaksanut seistä enää yhdellä jalalla.
Näin nopeasti arveltuna kirja saattaa tuntua hyvinkin raskaalta (ja ahdistavalta) mutta täytyy kiittää kirjailijaa joka kuvaa nämä traagiset tapaukset mielenkiintoisella ja elävällä tavalla. Vaikka kirjan pääaihe tuntuu pyörivän enemmän ja vähemmän eläimiinsekaantumisessa on mukana nykyihmiselle enemmän huvittavia rikosnimikkeitä kuten onanismi, jossa vilahtaa herkullinen väite kansalliskirjailijamme Aleksis Kivestä.
Kirjailija kuvaa myös laajasti näitä sotien värittämiä vuosisatoja ja miten sen aikainen yhteiskunta rakentui ja eli. Säätyläisyy oli voimissaan kartanoissa ja kaupungeissa kun lukutaidoton tihrusilmäinen rahvas pakersi savupirteissään. Seksuaalisuus ja siihen liittyvät rikokset eivät kuitenkaan näyttäneet esiintyvän pelkästään yhdessä ja samassa yhteiskuntaluokassa, vaan kyllä säätyläisperheiden vesatkin kävivät astumassa naapurien hiehoja tai lankesivat sodomiaan rengin poikien kanssa. Kirja osoittaa myös sen että Suomalainen ei ole kolmessasadassa vuodessa hirveästi kehittynyt. Samoja rikoksia löytää päivittäin iltapäivälehtien otsikoista.
Mielestäni kirjan parhainta antia oli kirjailijan kuvaukset teloituksista jotka olivat enemmän kansanjuhlien tuntuisia tapahtumia. Varsinkin kun eläintensekaantujina tuomitut kohtasivat maallisen tiensä pään ja jonkinlaisen kieroutuneen ajatusmaailman seurauksena, viranomaiset pitivät näiden sekaantujen uhreiksi joutuneita eläimiä myös jollain tavoin vastuullisina. Joten tuomitun tunnustuksen perusteella viranomaiset marssittivat teloituspaikalle kaikki tiedossa olevat "uhrit" jotka saivat myös mennä tuomitun mukana ajasta iäisyyteen. Jos kyseessä oli ollut sarjasekaantuja joka oli vaikka ehtinyt kyläillä salaa useamman vuoden pitäjän eri navetoissa, niin ei ole vaikea arvata että tällainen toiminta toi ison taloudellisen lovan pitäjän karjatalouteen. Toinen mielenkiintoinen aihepiiri josta olisin halunut lukea lisää (tai lukea kokonaan oman kirjan) oli ammattipyövelit. Kirjailija kertoo onneksi ainakin yhden tämän historian hämäriin kadonneen käsityöammatin edustajan tarinan.
Ja lopuksi iso hatunnosto kirjailijalle laajasta lähdeluettelosta mistä löytynee paljon mielenkiintoisia historian teoksia.
Yöpöydällä makoilee jo Maameri-trilogian toinen osa eli Atuanien Holvihaudat, jonka jälkeen sitten tod. näk. palataan ihmiskunnan selvitymistarinoihin joko Max Brooksin World War Z:n muodossa, tai vaihtoehtoisesti jos Amazon UK saa toimitettua ensi viikoksi Directive viisykkösen. Who knows. Ei sitä tiedä vaikka tarttuisi Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan kolmanteen osaan!
Katkelma sieltä jostain:
Sarjasekaantujien takautuvat tunnustukset koituivat nimittäin kokonaisten karjalaumojen kohtaloksi. Esimerkiksi Tenholan, Kuopion ja Liperin mestauspaikoilla on poltettu sekä kuopattu tonneittain hevosen- ja naudanlihaa. Käytäntö pitkitti pölkkyvuoroaan odottavan sekaantujan piinaa ja tarjosi yleisölle lisäviihdykettä, pyöveleille koitui vaivaa - isot nisäkkääthän eivät kuole kertalaakista - mutta he toimivat urakkataksalla. Muun parikymmentä luontokappaletta samassa teloitusnäytelmässä niittänyt ammattilainen perusteli palkkatoivomustaan sillä, että oli loppuvaiheessa jaksanut seistä enää yhdellä jalalla.
Kyynelten kallio kuulostaa hieman GRRM:n spin offilta...
VastaaPoistaMinua kaihertaa Max Brooksin teos. Haluaisin lukea sen yleissivistävänä zombie-kirjana, ja siitä kai on elokuvakin tulossa. Toisaalta en pidä zombeista, joten kirjassa täytyisi olla jotain extra-arvoja, jotta se kannattaisi lukea. Ja sitä taas ei tiedä ennen kuin lukee.
Joo, odotan itsekin kauhulla elokuvaversiota varsinkin kun pääosassa patsastelee Brad Pitt. Ohjaaja Marc Foster jonka tunnetuin ohjaus on Bond (Quantum of Solace).
VastaaPoistaItse ostin Brooksin kirjan ihan heräteostoksena viime kesänä lomamatkalla ja nopeasti vilkaistuna tykkään kyllä sen dokumentaarisesta kerronnasta.