Metro 2033

Kierrokseni maailmanlopun kirjallisuudessa jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on nuoren venäläiskirjailijan Dmitry Gluhovskyn dystopiakuvaus Metro 2033. Edellisen Lankeemuksen tapaan, tässäkään ihmislapsen kohtalo ei ole siitä valoisimmasta päästä. Gluhovskyn Metro 2033:ssa pari vuosikymmentä on kulunut suurvaltojen välisestä ydinsodasta, ja joitain tuhansia selviytyneitä sinnittelee Moskovan metron pimeissä tunneleissa. Perinteisen post-apocalypse -mualiman tapaan, ihmisjoukolla on tietenkin vastassa  vuosikymmeniä saastuneen maanpinnan päällä ja alla muhineet uudet organismit, jotka alkavat valtaamaan jatkuvasti pienenevää maanalaista tilaa.

VDNH-aseman (Vystavka dostizhenij narodnogo hozjaistva) nuori asukki Artjom tapaa eräänä päivänä isäpuolensa tuttavan stalkerin nimeltä Hunter. Stalkerit ovat Gluhovskin dystopiassa vaarallisen työn ammattilaisia, kovaksi keitettyjä sotilaita, metsästäjiä, tutkimusmatkailjoita ja niitä hurjapäitä jotka nousevat suojapuvussa raunioituneen Moskovan iholle hakemaan metron asukkaille välttämättömiä tarvikkeita: koneita, varaosia ja ampumatarvikkeita. Seikkailunhaluinen Artjom saa Hunterilta tehtäväkseen viedä elintärkeän viestin Polikseen jossa varoitetaan mustien (mutantit tahi uudet organismit) agressiivisesta levittäytymisestä Moskovan metroon. Polis on Artjomin maailman keskipiste ja viimeisiä paikkoja missä varjellaan menneen maailman tietoa. Sieltä löytyy vielä nuhjuisia professoreja, taiteilijoita, runoilijoita, kemistejä, fyysikoita ja biologeja. Kaikki ihmiskunnan tärkeimmät tiedon hallitsijat ja säilyttäjät asuvat Poliksen raskaasti aseistetussa ja vartioidussa metroasemakeskittymässä. 

Itse olin positiivisesti yllättynyt Gluhovskin kirjasta, ilmeisesti useamman teoksen käsittävästä sarjan pilotista. Gluhovski teki kirjailijaksi epätavallisen teon ja julkaisi tarinansa interaktiivisena nimellä Underground jo 16-vuotiaana internjetissä. Kolme vuotta myöhemmin kirjailija tuunasi tarinan julkaisukuntoon ja Underground julkaistiin nykyisellä nimellään kirjana. Suomen Like taasen julkaisi kirjan jostain syystä pehmeäkantisena.

Metro 2033:ssa maailma on kuten arvatenkin saattaa hyvin synkkä, saastainen ja myös hyvin perinteinen dystopia. Maanpinta on ydinsodan korventama ja saastuttama. Kirjailija on haastatteluissa  myötänyt fanittavansa vanhaa Interplayn julkaisemaa ysäripeliklassikkoa Falloutia, ja onhan näissä yhteneväisyyksiä. Mutta nuori kirjailija on luonut rikkaan ja mielenkiintoisen maanalaisen maailman hiipuvalle ihmiskunnalle. 185 aseman metrojärjestelmään on kasvanut mielikuvitusta kiihdyttävä yhteiskunta jossa asukkaat ovat omaksuneet menneen maailman ideologeja ja uskontoja maanalaisen maailmaansa. Asuttujen metroasemien välille on muodostettu valtioliittoja, löytyy mm. trotskilaisia, fasisteja, väärän värisiä vihaavia uusnatseja ja tietysti punalipun nimeen vannovia hc-kommunisteja. Kirjailija kuvaa sivukaupalla tätä värikästä yhteiskuntaa ja kyllä rivien välistä loistaa se nyky-Venäjä jota satiirikkonakin tunnettu kirjailija varovasti kirjassaan sovittaa maanalaiseen maailmaansa. 

Artjomin kirjan mittainen seikkailu läpi tämän kudelman on kyllä toimiva kokonaisuus ja suuresti ihmettelen jos Hollywood ei tartu tarinaan ja tee tästä elokuvaa, tai mukavan TV-produktion. Ja onhan Like jo julkaissut jatko-osankin Metro 2034, joka lähtee takuuvarmasti allekirjoittaneen matkaan seuraavalla kirjakauppareissulla. Hatunnosto myös kirjailijalle joka on pistänyt tarinansa vapaaseen online-levitykseen jonka myötä kirjailijan luoman maailman ympärille on kasvanut aikamoinen fanikanta Metro-portaaleineen jne. suosittelen googlettelemaan. Lisää ehdottomasti tällaista toimintaa. 

Seuraavana yöpöydällä onkin vaihteeksi historiaa eli Teemu Keskisarjan tuore Kyynelten kallio jonka tarinat kertovat Suomen historian ensimmäisistä seksuaalirikoksista. 

Katkelma (Metro 2033) sieltä jostain:

Tervetuloa toveri Ernesto Che Guevaran kunniaksi nimettyyn Moskovan metron ensimmäiseen kansainväliseen punaiseen taisteluprikaatiin! toveri Rusakov toivotti juhlallisesti.

Artjom kiitti ja vajosi hiljaisuuteen katsellen ympärilleen. Nimi oli erittäin pitkä ja sen alku oli kuulostanut täysin käsittämättömältä. Punainen väri oli ollut Artjomille erinäisten tapahtumien jälkeen kuin punainen vaate härälle ja sana "prikaati" loi epämiellyttäviä mielleyhtymiä Zhenkan kertomuksiin Shabolovskajalla vallitsevasta rikollisuudesta. Eniten häntä kuitenkin kiinnosti ilmavirrassa liehuvassa kankaassa oleva kasvokuva, ja hän kysyi ujosti:

- Kuka tuossa teidän lipussanne on? hän nielaisi aivan viime hetkellä sanan "rätti", jonka oli ensin meinannut päästää suustaan. 

- Se on juuri tuo Che Guevara, veli hyvä, selitti Banzai hänelle.

- Mikä tsegevaara? Artjom ei ymmärtänyt, ja toveri Rusakovin leiskuvista silmistä ja Maksimin pilkallisesta hymystä päätellen hän oli nolannut itsensä.

PS. Niin ja onhan kirjasta tehty myös suosittu PC-peli, jonka intro on hyvä eväs Metron tutustumiseen.