sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Blogin ulkoasu muuttuu

Vaihdettiin sitten takaisin basic-pohjalle. Tämä on varmaan 15 kaziljoonalla muullakin mutta antaa olla. Kyllästyin edelliseen.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Kurt Vonnegut: Kissan Kehto (Cat's Cradle, 1963)

Nobelfyysikko Felix Hoenikker on onnellinen ihminen. Hän on säilyttänyt kyvyn leikkiä kuin lapsi läpi elämänsä. Leikkiessään hän tulee keksineensä vielä atomipommiakin vaarallisemman tuhovälineen: Aineen nimeltä jää-yhdeksän. Kun heittää sitä lätäkköön, jäätyvät lätäkön ympäristö ja kaikki purot ja joet ja järvet joihin siitä virtaa pisarakin. Kun jää-yhdeksän joutuu Hoenikkerin kuoltua hänen lapsilleen, menettelevät nämä juuri niin itsekeskeisesti ja lyhytnäköisesti kuin ihmisillä on tapana. Seurauksena on karmaiseva, fantastinen ja todenomainen karuselli nykyihmisen hulluudesta, pelottava ja paikoin armottomasti nauruhermoja kutkuttava.


Kurt Vonnegutiin tutustuin varmaan ensimmäisen kerran joskus yläasteella. Heikkojen muistikuvien avulla tilasin tämän Kissan Kehdon jokunen kuukausi sitten antikkaportaalista. Tarkoitus oli kyllä tilata Keltaisen Kirjaston versio, mutta postilaatikkoon tipahti Tammen vanha pokkariversio vuodelta 1981. Hyvin retro sanoisin.

Kissan kehto kertoo kirjailijasta joka lähtee kirjoittamaan kirjaa ensimmäisestä atomipommista ja sen kehittäjistä. Kirjan materiaaliksi osuu edesmennyt tohtori Felix Hoenikker, yksi atomipommin omalaatuisista isistä. Nobelfyysikon elämäntarinan tutkiminen imaisee kirjailijamme mukaan absurdiselle matkalle New Yorkista aina pienelle Karibian San Lorenzon banaanitasavaltaan. Kirjan tarinan ytimessä kulkee rinnakkain fiktiivinen uskonto bokononismi sekä mystinen jää-yhdeksän kemikaali. Nobelfyysikon kiero jälkipolvi dominoi San Lorenzon pientä banaanitasavaltaa jonne kirjailijamme matka lopulta päättyy. Vonnegut piiskaa armottomasti sanallisella säilällään selvästi aikansa yhteiskuntaa sekä uskontoja satiirin mestarin ottein. Kirjassa vilisee myös toinen toisistaan värikkäämpiä hahmoja, ja mitä lähemmäs kirjan loppua mennään niin tarina tuntuu vain kiihdyttävän kohti lopussa odottavaa betoniseinää. Ei hassumpi pieni tuttavuus.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa (The Brooklyn Follies, 2005)

Olen aikaisemmin lukenut Austerilta NY-trilogian ja Illuusioiden Kirjan, joten olin hiukan odottavalla kannalla aloittaessani "Sattumuksia Brooklynissa". NY-trilogia ei ollut niinkään normaalia, "helppoa" proosaa ja oli hetkittäin puisevaakin mutta kokonaisuus oli hyvä.

Yllätyin siis täysin kun huomasin "Sattumuksi Brooklynissa" olevan suht kevyttä ja mukaansa tempaavaa kaunokirjallisuutta.


Kirja alkaa kun elämäänsa uudelleen aloittava Nathan Glass, kuusikymppinen keuhkosyöpäinen ex-vakuutusmies, muuttaa avioliittonsa vielä savuavista raunioista New Yorkiin Brooklynin kaupunginosaan. Katkeran avioeron jälkeen Nathan yrittää vielä elämänsä ehtoopuolella uutta starttia ja siitä kirja lähteekin hienosti liikkeelle. Eri sattumusten kautta Nathan tapaa mm. sisarenpoikansa Tomin, karkuteillä olevan sukulaistyttönsä, värikkään kirjakauppiaan Harry Brightmanin ja mystisen KTÄ:n (Kaunis Täydellinen Äiti). Lopulta hänen omat ongelmansa väistyvät taka-alalle kun hänen ympärilleen kerääntyy muitakin ihmiskohtaloita; sukulaisineen ja uusine ihmissuhteineen. Kirjan edetessä Nathanin alkuperäiset suunnitelmat hiljaisesta vaipumisesta syövän syleilyyn kariutuvat ja elämä näyttää räjähtävän uuteen kukoistukseen.


Voisin jo melkein kuvitella että Lasse Halsström tekisi tästä ison Hollywooodville-sovituksen. Tästä tuli hiukan mieleen kiikun kaakun herttainen, imelä draama jossa elämä ja rakkaus voittaa lopulta. Jotenkin ehkä vain yllätyin Paul Austerin otetta tässä kirjassa kun vertaan edellisiä teoksia. Kirja ei ole mitenkään huono vaan ennenkaikkea piristävä löytö Paul Austerin tuotannosta. Hyllyssä odottaisi vielä kirjailijan "Yksinäisyyden Äärellä" jota odottelen mielenkiinnolla.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kirjahylly ja sen populaatio (osa 3)

Kirjahyllyn selailu sen kuin jatkuu..Viipykäämme vielä hetkinen edellisen osan tapaan fiktiivisen kirjallisuuden korkeudella.

Vasili Grossman: Elämä ja kohtalo

Vasili Grossman on allekirjoittaneelle tuttu hahmo toisesta maailmansodasta. Toveri Grossman on vilahtanut mm. sotahistorioitsija Antony Beevorin teoksissa. Vasili Grossman (1905-1964) oli venäläinen kirjailija ja journalisti. Grossman tunnetaan ehkä parhaiten hänen sotakirjeenvaihtaja vuosistaan, jolloin hän kirjoitti suositulle puna-armeijan Krasnaya Zvezda -lehdelle. Grossman oli punakoneen mukana Moskovan taistelussa, Stalingradissa, Kurskissa ja lopulta todistamassa puna-armeijan kauhuja tuhoutuvassa Berliinissä. Antony Beevor on kirjoittanut Grossmanista kirjan A Writer at War: Vasily Grossman with the Red Army 1941-1945, jonka suomennosta odotan mielenkiinnolla. Historiasta ei sen enempää. Moni kriitikko on sanonut että Vasili Grossmanin kirjoittama Elämä ja kohtalo on 1900-luvun venäläiskirjallisuuden Magnus Opus - mestariteos.

Takakansi:

Mahtava historiallinen fresko, josta yksilöiden kohtalot nouevat väkevinä esiin. Sotakirjeenvaihtajana toiminut Grossman kuvaa pääteoksessaan 2. maailmansodan Neuvostoliittoa asenaan laaja henkilögalleria, joka ulottuu Stalinista keskitysleirien vankeihin. Kirjailijan omiin kokemuksiin perustuva teos osoittaa, kuinka sankaruus taittuu pakkovallan otteessa. Elämä ja kohtalo kuuluu viime vuosisadan avain teoksiin.





Katkelma kirjasta:




Harmaatukkaisen veturimiehen tarkkaavainen ja levollinen katse seurasi betonipylväiden ja korkeiden tornien soljuvaa jäämistä taakse. Betonisissa torneissa oli suunnattavia valonheittimiä, häämötti vartiomies raskaan konekiväärinsä takana, kuin lasilyhdyssä. Veturimies iski silmää lämmittäjälle, veturi antoi varoitusmerkin. Veturi ohitti valaistun kopin, muutamia juovikkaan puomin taakse pysähtyneitä kuorma-autoja, varoitusvalon punaisen häränsilmän.





Will Self: Kuinka Kuolleet elävät (How the Dead Live, 2000)


Hyllystäni löytyy kirjailijan aikaisempi tuotos Suuret apinat, joka oli virkistävän hauska satiiri ihmisistä ja apinoista. Siitä rohkaistuneena metsästin antikvaariportaaleista tämän brittikirjailijan seuraavan julkaisun eli Kuinka Kuolleet elävät.


Takakansi:




Kun amerikanjuutalainen vanharouva Lily Bloom kuolee, tuonpuoleinen osoittautuu tuikitavalliseksi koillislontoolaiseksi lähiöksi. Pahansisuinen Lily huomaa kuolleiden valtakunnan olevan täynnä arkipäiväisiä joutavuuksia ja päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä. Eikä pian malta olla edes kuollut.






Katkelma kirjasta:




Sanotaan, että ihminen on sitä, mitä hän syö. Nyt kun teen kuolemaa, tiedän että se on totinen tosi, se on myös huvittavan tosi. Paitsi totinen tosi, se on myös huvittavan tosi.Se on myös ahdistavan tahmaisen tutisevan tosi. Se on väärentämätöntä kuin vaalenpunainen maitokiisseli ja kiistämätöntä kuin venyvä kauralima.





Robert Capa: Sotakuvaaja (Slightly out of focus, 1947)


Robert Capa on ehkä SE kuuluisin sotavalokuvaaja jonka kaikkiaan viidessä eri sodassa otetut valokuvat koskettavat yhä ihmisiä. Kuolasin tätä kirjaa jo aikoja sitten Suomalaisen Kirjakaupan hyllyssä kun sitä myytiin täysihintaisena. Sitten sattumalta kirja pisti silmään Kirjapörssin alehyllystä ja tietenkin se lähti mukaan. Kirjassa on tietenkin mukana Capan kuuluisimpia otoksia.



Takakansi:




Vuonna 1942 pokerista, sampanjasta ja kauniista naisista pitävä tyylikäs nuorimies hyppäsi Englantiin lähtevään kauppalaivaan. Hän oli älykäs ja uskalias valokuvaaja Robert Capa, jonka Collier's -lehti oli lähettänyt kuvaamaan Euroopassa riehuvaa sotaa.


Tässä kirjassa Robert Capa kertoo työrupeamastaan toisen maailmansodan kohtalokkaimmissa tapahtumissa Pohjois-Afrikassa, Sisiliassa, Lontoossa, Berliinissä ja Pariisissa - henkilökohtaisesti ja veijarimaisella elämänasenteelleen uskollisena. Hänen Normandian maihinnoususta ottamansa kuvat tuhoutuivat lähes kokonaan, mutta intensitiivinen kuvaus taistelun etenemisestä muistuttaa, miksi kuvat saattoivat olla valonarkoja painettaviksi.


Capa on elämänsä kertoja anarkistisen hauska ja siksi pysähdyttävä - useamminkin kun tekstin rinnalla omaa tarinaansa ovat kertomassa vuosisadan parhaat sotakuvat.




Katkelma kirjasta:




Pysähdyin hetkeksi laskuportaalle ottaakseni ensimmäisen todellisen kuvani maihinnoususta. Puosu, jolla oli ymmärrettävä kiire päästä helvettiin siitä, käsitti kuvanottoasentoni selväksi epäröinniksi ja auttoi minun päätöksentekoani hyvin tähdätyllä potkulla persuksiin. [...] Arvioin tilannetta. Käsivarrellani raskaana roikkuvalla tyylikkäällä sadetakilla ei juuri ollut tulevaisuutta. Pudotin sen ja lähdin panssarivaunua kohden. Pääsin kelluvien ruumiiden seassa sen luo, pysähdyin ottamaan vielä muutaman kuvan ja kokosin rohkeutta viimeiselle etepille ennen rantaa.




Kirjahyllyn yläkerrosta asuttaa painavin osasto eli historia.


Adrian Goldsworthy: Rooman puolesta (In the Name of Rome: The Men Who Won the Empire, 2003)


Brittiläinen ammattihistorioitsija on pistänyt kansien väliin vaikuttavia Rooman historian hahmoja. Goldsworthy on Rooman historian asiantuntija ja on julkaissut kirjoja mm. Caesarista, Rooman armeijasta (Rooman Sotilasmahti, joka on tutustumisen arvoinen kirja) ja tuoreimpana kirjan Rooman valtakunnan tuhosta. Tässä hiukan vanhemmassa kirjassa tutustutaan Rooman kohtaloon vaikuttaneisiin sotapäälliköihin. Mukana on tietysti ne tunnetuimmat; Scipio Africanus, Pompeius ja Caesar. Kattavaan leikkaukseen mahtuu 15 komentajaa Quintus Fabius Maximuksesta (n. 275-203 eKr.) aina katkeraan loppuun asti eli Belisariukseen (505-563 jKr.).


Takakansi:




Rooman valtakunta syntyi ja laajeni ennennäkemättömän armeijansa avulla. Sotapäälliköillä  olikin keskeinen asema Rooman historiassa. Legioonia komentaneet miehet toimivat usein myös rauhanajan päättäjinä. Scipio Africanus menestyi mystiikan ja rautaisen tahdon voimin. Caesar oli aggressiivinen ja karismaattinen aristokraatti. Kenraalien henkilökuvausten rinnalla historioitsija Adrian Goldsworthy kertoo Rooman valtakunnan sotahistorian 200-luvulta eKr. 500-luvulle jKr, aina Karthagon vastaisista katkerista taisteluista viimeisiin epätoivoisiin yrityksiin säilyttää Rooma yhtenäisenä. Tänä aikana kehittyivät myös sodankäynti ja Rooman sotakone.



Senatus populusque Romanus



Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämänkertoja


Hyllyssäni on muutamia antiikin aikohin liittyviä lukemattomia kirjoja, joista voisin vielä mainita tämän Plutarkhoksen klassikon. Plutarkhos oli kuuluisa kreikkalainen elämäkerturi ja filosofi joka vaikutti ensimmäisellä vuosisadalla. Tätä kirjaa on sanottu Plutarkhoksen kuuluisammaksi kirjaksi ja siinä esitellään kreikkalaisia ja roomalaisia merkkihenkilöitä. Kuuluisan "sinäkin Brutukseni" -lausahduksen ollessa Shakespearen oma veto, kirjassa selviää mitä Caesar todella sanoi viimeisinä hetkinään Rooman senaatin verisellä lattialla.




Takakansi:




Trajuksen ja Hadrianuksen aikana elänyt kreikkalaissyntyinen kirjailija ja historiantutkija Plutarkhos on jättänyt jälkimaailmalle perinnöksi kuuluisat elämänkerrat, jotka hän kirjoitti vuoden 115 jKr. paikkeilla. Plutarkhos oli perehtynyt sekä Kreikan että Rooman historiaan ja niiden merkkimiehiin. Teoksessa esitellään seuraavat suurmiehet: Antonius, Brutus, Cicero, Caesar, Sulla, Tiberius Gracchus, Caius Gracchus, Demosthenes, Aleksanteri Suuri, Alkibiades ja Preikles.




Katkelma kirjasta:




Myrkyn väitetään olleen jäätävän kylmää vettä, jota saadaan kokoamalla jonkin Nonakriissa olevan vuoren pinnalle tiivistyneitä huurrepisaroita ja jota voidaan tallettaa vain aasin kaviossa, koska se muka ei säily mistään muusta aineesta valmistetussa astiassa, vaan tihkuu jäätävyytensä ja pistävyytensä takia lävitse. Useimmat historioitsijat pitävät koko myrkytysjuttua keksittynä ja puolustavat kantaansa sillä, että Aleksanterin ruumissa, vaikka se hänen sotapäällikköjensä kilpaillessa vallanperimyksestä lepäsi useita päiviä hautaamattomana tukahdutavan kuumalla seudulla, ei nähty merkkiäkään myrkyn vaikutuksesta, vaan iho oli puhdas ja entisen kaltainen.




Karsten Alnaes: Neliosainen teossarja Euroopan historiasta (Herääminen, Kiihkon aika, Ihanteiden nousu, Pimeyden aika)


Tämä suurehko teossarja on tullut hankittua hyllyyn pikkuhiljaa. Norjalainen Karsten Alnaes on kirjoittanut kattavan historiallisen katsauksen maanosamme synkistä ajoista jossa lähdetään liikkeelle myöhäiskeskiajan hämäristä ja liikutaan lopulta viime vuosisadan ratkaisun aikoihin asti (1300-1945). Kirjoihin ja kansiin on mahdutettu siis yli kuusisataa vuotta mielenkiintoista historiaa. Alnaes kuvaa kirjoissaan tutut suuret muutokset ja mullistukset. Kirjailija kertoo myös mielenkiintoisesti yksittäisten ihmisten kohtaloista näissä historian aalloissa.



Takakansi:




Herääminen aloittaa neliosaisen teossarjan, jossa Karten Alnaes toimii oppaana tutkimusmatkallaan Euroopan historiaan. Kiehtova tietoteos esittää kehityksen suuret linjat, mutta kertoo myös yksilöiden kohtaloista. Autenttiset silminnäkijäkertomukset tarjoavat välähdyksiä eurooppalaisten esivanhempiemme ajatuksista ja tunteista, herättävät henkiin niin ylhäisten kuin alhaisten elämän, arjen ja juhlan. Lähteinä kirjailija on käyttänyt muun muassa muistelmia, oikeudenpöytäkirjoja, kirjeitä ja päiväkirjoja. Kirjan kuvituksena on runsaasti aikakauden taideteoksia, jotka kertovat omaa tarinaansa.




Katkelma kirjasta:




Unkarissa eli 1400-luvun puolivälissä tekniikan taitaja ja tykinvalaja nimeltä Urban. Hän matkusti Konstantinopoliin vuonna 1450 ja pääsi keisari Konstantinus XI:n puheille. Urban tarjoutui toimittamaan kaupunkiin tykin, jonka veroista ei ollut maailmassa nähty. Tätä tykkiä käyttelemällä keisari voisi pitää turkkilaisten osmanien joukot poissa muurin edestä.


Keisari Konstantinus ei kuitenkaan pystynyt maksamaan tykinvalajan vaatimaa summaa eikä  myöskään toimittamaan tarpeeksi rautaa suunnitellun tykin valmistamiseksi. Eikä hänellä ollut tarjottavanaan valajia eikä muuta erikoistyöläisiä, joita hankkeessa olisi tarvittu.


Urbanilla ei ollut mitään alamaisuuden siteitä Konstantinopolin keisariin, vaikka he molemmat olivat toki kristittyjä. Hän oli liikkeellä liikemiehenä, jok halusi myydä tarjoamansa tavaran ja saada siitä hyvät rahat. Kun keisari oli torjunut tarjouksensa, hän otti yhteyttä osmanien valtakunnan sulttaaniin, 20-vuotiaaseen Mehmet II:een, joka majaili Adrianopolissa.




David Herbert Donald: Lincoln


Yhdysvaltain historia on alkanut minua kiinnostamaan viime vuosina. Kiinnostusta lisäsi myös perheemme viime kesäinen kesälomareissu Yhdysvaltojen etelävaltioihin. Jos kerran Ameriikassa ihmiset ovat isoja niin onneksi kirjat ovat siellä halpoja. Kirja tarttui mukaan Lawrencevillen Book A Million -kirjakaupasta vaivaiseen $27,50 hintaan. Tämä D.H. Donaldin palkittu elämänkerta kertoo oman aikansa rohkean presidentin värikkäästä elämästä ja myös lyhyeksi jääneestä presidentin urasta.



Takakansi:




In this beautifully rendered and stunningly original portrait of the sixteenth president, Lincoln emerges as both a great leader and an imperfect human being-a vigorous man beset by personal and political troubles who weathered them all to become America's revered president.




Katkelma kirjasta:




On the morning after the inauguration Lincoln found on his desk a report from Major Robert Anderson that the provisions for his garrison at Fort Sumter would be exhausted in about six weeks. Unless he was resupplied within that time, he would have to surrender. He warned that it would take a force of 20,000 well-disciplined men to make fort secure.




Brent Nosworthy: Roll Call to Destiny (The Soldier's Eye View of Civil War Battles)


Toinen kirja joka tuli tuliaisena kotimaahan. Brent Nosworthy on tehnyt mielenkiintoisen kirjan tavallisen rintamasotilaan kokemuksista Yhdysvaltojen sisällissodassa. Materiaalina kirjailija on käyttänyt kummankin osapuolen rintamakirjeitä, päiväkirjoja ja aikalaisten muistelmia. Tämäkin kirja irtosi halvalla jostain paikallisesta kirjapörssistä, johonkin ~$10 hintaan. Liike oli joku pieni nuhjuinen kirjakauppa Atlantan Tanger Outlet-helvetin kupeessa. Todella mukava paikka pistäytyä kun muu matkaseura kiersi tuntikausia ympäristön outlet-kauppoja hullunkiilto silmissä.



Takakansi:




From the letters, diaries and memoirs of the ordinary soldiers of the Civil War, Brent Nosworthy has assembled an unpresedented chronicle of the experience of war. With a keen eye for the tactics, tools, and attitudes of the Union and Confederate forces, Nosworthy re-creates how it felt to beat back an agressive infantry assault, take part in a fast-paced cavalry charge, launch an attack with bayonets, and wage war through thich forest foliage.




Katkelma kirjasta:




I noticed one man examining his gun to see if it was clean; another to see if his was primed right; a third would stand while on one foot and the on other; whilst others were pulling at their blouses and feeling if their cartridges boxes or cap powder were all right, and so on.





Casey Tefertiller: Wyatt Earp (The Life Behind The Legend)


Viimeinen historiikki liittyen uuteen maailmaan. Nimenä Wyatt Earp on lähes kaikille tuttu vanhoista ja uusista western-elokuvista. Earp on vilahtanut valkokankaalla ainakin vuodesta 1939 pienen budjetin Frontier Marshal -elokuvasta lähtien. Lawrence Kasdan teki vuonna 1994 mielestäni tähän asti parhaimman version; "Wyatt Earp" pääosissa Kevin Costner. Mutta kuka oli Wyatt Earp ja miksi hänen nimensä on kasvanut lähes myyttisiin mittoihin? Toisten mielestä hän oli kovaotteinen lainvalvoj ja toisten mielestä ristiriitaisesti vain kylmäverinen tappaja. Tähän kysymykseen paneutuu Casey Tefertillerin kirja. Mucho interesting. Kirja tuli Amazonista naurettavaan 18 euron hintaan.




Kirja takakansi:




[...] When modern readers survey the evidence provided by Casey Tefertiller they will discover that the real Wyatt Earp was an infinitely more interesting man than the trashy "heroes" who have emerged from the books and movies made since Wyatt Earp died. And they will discover a host of other things, including an account of the famous (or infamous) shoot-out at the O.K. Corral (a favorite episode for purveyors of western myths) that explains that violent episode without doing violence to the truth in the process.



[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=wzPQz3pwEBQ&feature=related[/youtube]








Erkki Räikkönen: Svinhufvudin kertomukset Siperiasta (1928)


Suomen historiaan liittyvät teokset ovat kuin salakalavasti lisääntyneet kirjahyllyssäni. Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa, koska kotimaamme historia kiinnostaa aina. Viime keväänä tuli luettua Marko Tikan "Terrorin aika, Suomen levottomat vuodet 1917-1921" joka valaisi hienosti näitä sisällisodan synkkiä aikoja. Suomalaisen Kirjakaupan surullisen kuuluisat ns. alekampanjat eivät tarjoa yleensä muuta kuin kasakaupalla niitä pahamaineisia keittiö- ja puutarhakirjoja Method Putkisto -kirjoista puhumattakaan. Tämä Eki Räikkösen pieni kirja pisti lähes vahingossa silmään näiden kasojen välistä. Huomasin samalla että enhän minä tiedä Rakkaan Isänmaamme kolmannesta presidentistä yhtään mitään!





Takakansi:




Suomen eduskunnan ensimmäinen puhemies ja myöhemmin tasavallan presidentti Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944) nousi toisella sortokaudella tsaarin viranomaisten silmissä suomalaisen vastarinnan symboliksi, mikä johti karkotukseen keskisiperialaiselle Tomskin alueelle 27 kuukaudeksi. Siellä viettäminään vuosina 1914-1917 hän piti kuitenkin salaisesti yhteyttä kotimaahan, ja hänet valittiinkin eduskuntaan vuoden 1916 vaaleissa. Venäjän tsaarin kukistuttua maaliskuun 1917 vallankumouksessa Svinhufvud pääsi palaamaan Suomeen.


Svinhufvudin omiin kertomuksiin perustuvan kirjan Siperian kokemuksista toimitti ja täydensi presidentin monivuotinen yksityissihteeri Erkki Räikkönen (1900-1961).




Katkelma kirjasta:




Oli marraskuun 28:s päivä. Vanki istui vuoteensa reunalla ja tutki edessään olevaa ranskankielistä Venäjän historiaa. Siinä kerrottiin, kuinka Venäjän kansa oli kolmatta sataa vuotta kantanut orjan kahleita. Tataari-heimo oli hallinnut suurta kansaaa, jolla ei ollut voimaa karistaa päältään vierasta iestä. [...] Kun ovi jälleen avautui ja vartija tuli hakemaan vankia kansliaan, oli Svinhufvud yhä edelleen kirjansa ääressä ja ajatuksiinsa vaipuneena. Todellisuus karkoitti pian mietteet. Edessä seisoi Viipurin kaupungin poliisimestari, joka ryssiä kumartelemalla oli kohonnut asemaansa.



Peter Englund: Sodan kauneus ja kauheus (Stridens skönhet och sorg, 2008)

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Peter Englundin tuorein suomennos Ensimmäisen Maailmansodan (WWI) näyttämöltä. Peter Englund on kirjoittanut ennenkaikkea Ruotsin sotaisaan historiaan liittyviä tiiliskiven kokoisia teoksia, joista itsellänikin on osa. Kirjailija kosketti WWI:n aihetta mielenkiintoisesti jo vuonna 1996 julkaistussa "Kirjeitä nollapisteestä" esseekokoelmassa, ja nyt tämä Suuri Sota on saanut kirjailijalta kokonaisen kirjan. Peter Englund ei kuitenkaan ole kirjoittanut ns. perinteistä historian kirjaa vaan kirjassa lukija pääsee seuraamaan yhdeksäätoista eri ihmiskohtaloa tämän sodan myllerryksessä.


Kirjan takakansi:




Ensimmäisestä maailmansodasta piti tulla vain sattuman sanelema suuri seikkailu. Elokuussa 1914 käynnistyneet tapahtumat johtivat kuitenkin maailmanlaajuiseen myllerrykseen, jossa kylvettinn jo toisen maailmansodan tuohoisa siemen.Sodan kauneus ja kauheus ei ole perinteinen sotatieteellinen selonteko sodan kuuluisimmista näyttämöistä. Eri puolilla rintamia taistelleiden, tuntemattomiksi jääneiden rivimiesten ja -naisten kohtaloista sekä heidän aikalaiskirjoituksistaan kasvaa moniääninen, kollektiivinen päiväkirja.Romaanimaisesti dramatisoidun teoksen päähenkilöiden toiveista, peloista ja sodan arkisen viheliäisyyden kuvauksista muodostuu vertaansa vailla oleva "ruohonjuuritason" sotahistoria. Kertojien joukkoon lukeutuvat muiden muuassa saksalainen koulutyttö, Italian armeijan vuoristojääkäri ja ratsumieheksi Turkin armeijaan värväytynyt eteläamerikkalaismies. Vain kirjan suomalaiseen laitokseen on lisätty Venäjän sotavoimissa palvelelleen suomalaisupseerin vaiheet.




Katkelma kirjasta:




Eräs asia on kuitenkin hoitamatta. Paikalle ilmestyy kapteeni, joka on ollut valtaosan ajasta konjakkihumalassa, ja sanoo, että ennen kuin he voivat poistua asemasta, heidän on huolehdittava kaikista kaatuneista ja koottava nämä puolivalmiiseen ampumahautaan, joka sijaitsee aivan heidän takanaan. He eivät voi jättää kuolleita paikoilleen nyt, kun uusi komppania tulee tilalle. Miehistö purnaa, mutta Arnaud vakuuttaa heidät siitä, että niin on kaikesta huolimatta tehtävä.