perjantai 13. helmikuuta 2015

The First Fifteen Lives of Harry August

James S.A. Coreyn massiivisen avaruusoopperan jälkeen hypätään Claire Northin (aka Catherine Webb) reinkarnaatio-henkiseen The First Fifteen Lives of Harry August.

Ajassa matkustaminen, uudelleen syntyminen, reinkarnaatio ovat tuttuja aiheita töllöstä tahi valkokankaalta. Nämä aiheet eivät ole mitään uutta kirjallisuudessakaan. H.G. Wells julkaisi jo 120 vuotta sitten klassikkonsa Time Machine jonka julkaisun jälkeen aikamatkustamista käsitteenä on käsitelty, väännetty ja muokattu tuhansia kertoja. Tässä Artsin blogissa aikamatkustamista on käsitelty valitettavan vähän. Aiheen hyvänä ja onnistuneena esimerkkinä voin kuitenkin nostaa Connie Williksen Blackout missä ryhmä historian tutkijoita heilauttaa itsensä tulevaisuudesta Englantiin toisen maailmansodan maisemiin tutkimaan tuttuja tapahtumia, kuten Dunkirkin evakuointeja ja Lontoon pommituksia. Tähän harvaan onnistuneiden teosten joukkoon voi nyt nostaa kevyesti myös Claire Northin The First Fifteen Lives of Harry August.

Harry August syntyy vuonna 1919 pienen englantilaisen Berwick-Upon-Tweed:n juna-aseman naistenvessan lattialla ja äidin kuoltua synnytyksen yhteydessä, Harry aloittaa elämänsä Hulnen kartanossa, isänsä perheen huomassa. Harry kulkee elämänsä läpi aikansa tuttujen tapahtumien läpi ja kuolee lopulta vanhuuteen Hulnen kartanon isäntänä vuonna 1989 Berliinin muurin murtumisen aikoihin. Ja syntyy uudelleen.

Vuosi on jälleen 1919 ja elämän alettua tutun vessan lattialla, Harry siirretään  seitsemänvuotiaana henkisen romahduksen takia St Margotin mielisairaalaan. Jostain syystä Harry muistaa kaiken edellisestä elämästään kunnes kuuden kuukauden sairaalassa olon jälkeen Harry heittäytyy sairaalan ikkunasta ja onnistuu siten tappamaan itsensä. Ja syntyy uudelleen.

Kolmannen syntymänsä jälkeen Harry alkaa hyväksyä kohtalonsa ja alkaa etsiä syytä uudelleen syntymiselle ja luonnollisesti samojen tapahtumien tullessa eteen, Harry osaa väistää suurimmat elämänsä karikohdat kuten toisen maailmansodan ja lopulta saa yhteyden äärimmäisen matalaa profiilia pitävään Cronus Clubiin. 

Cronus Club on Harryn kaltaisten vuosisatojen läpi elävien henkilöiden (kalachakra) klubi joka huolehtii ja valvoo jäseniensä elämää. Toisena korkeana prioriteettina on myös tulevaisuuden seuranta joka on erityisen haavoittuvainen niiden kalachakrojen osalta jotka päättävät muuttaa ihmiskunnan tulevaisuutta lukuisten aikasempien elämien tuoman tiedon avulla.

Harryn henkilökohtainen elämärotaatio jatkaa vääjämättä eteenpäin ja usean sadan vuoden jälkeen Harryn elämä vie eri elämän osa-alueille, hän työskentelee fyysikkona, lääkärinä, pappina, opettajana ja jopa isona alamaailman vaikuttajana. Eri elämien tuoman vaurauden Harry juonittelee takaisin nuorelle itselleen. Vaihteluna kuolemiin Harry kokeilee mm. huumeita. Kunnes erään elämän loppumetreillä Harryn kuolinvuoteella visiteeraa nuori tyttö joka kertoo välittävänsä viestin tulevaisuudesta joka sisältää varoituksen maailman tuhoutumisesta. 

Kalachakrana Harryn olisi tietysti helppoa heittää hanskat tiskiin ja alkaa tahkoamaan omaisuuksia vuosisatojen aikana saavutettuejn tieto/taitojen avulla mutta Harry päättää aloittaa selvittämään kuolinvuoteellaan saadun viestin sisältöä ja tästä pärähtää useamman elämän pituinen ajojahti tulevaisuuden pelastamiseksi.

The First Fifteen Lives of Harry August on niitä kirjoja jotka olisi ideelitilanteessa ja unelmaolosuhteissa voinut lukea ns. yhdeltä istumalta, sen verran kirjan nelisensataa sivua piti otteessaan. Kirja sisältää riemukkaita kuvauksia miten eri tavoilla Harry yrittää vietää yhä uudestaan ja uudestaan 1900-vuosisadan elämäänsä. Kirja siirtää tarinan isommalle vaihteelle kun mukaan tulee maailmanlopun skenaariot kiihtyneineen teknologiakehityksineen, esimerkkinä täysin kehittyneet ydinaseet heti toisen maailmansodan jälkeen tai mikroprosessorit jotka ilmestyvät ihmiskunnan saataville vuosikymmeniä liian aikaisin. Kerrassaan kiehtovia kuvauksia. 

Ja ihmettelen siis IHMETTELEN jos kirjailija ei aio jatkaa tästä vaikka esim. Harry August -saagalla joka jatkaisi Harryn tapaisten kalachakrojen seilaamista ihmiskunnan seassa. Meikäisen osalta tämä kirja oli positiivinen löytö (jälleen yksi hetken mielijohteesta hankittu eKirja Amazonilta).

4 kommenttia:

  1. Nämä aikamatkailun tunnetuimmat leffat Paluu tulevaisuuteen ja Apinoiden planeetan olen katsonut, ja ainoa lukemani kirja, jossa aikamatkailua on minusta käsitelty kiehtovasti on Kleinin Sodan valtiaat ilmestynyt scifikirjana. Pitäisi lukea pikku hiljaa uudempaa scifiä, olen jämähtänyt väärälle vuosituhannelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa kokeilla uuttakin. Itsekin lähdin aikoinaan liikkeelle Asimovista, A.C. Clarkesta ja F. Herbertistä. Edelleen sieltä 1960-1980 -luvuilta löytyy se "paras" scifi.

      Poista
  2. Tämähän kuulostaa kiinnostavalta. Sai juuri BSFA-ehdokkuudenkin, joten olit ihan ajan hermolla lukiessasi kirjan nyt. Päätin hankkia itsellenikin, koska tuntuu sen arvoiselta.

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.