David Grann on kirjailijana tuore tapaus meikäläiselle kun ensimmäinen kirjakin The Lost City of Z tuli ulos vuonna 2009, ja vaikka julkaisumäärä on vielä niukanlainen, hän on jo kirjoillaan tehnyt tuntuvaa menestystä. Grann on myös siitä harvinainen tapaus että hänen esikoisteoksestaan on tehty myös hyvinkin kelvollinen elokuva joka kannattaa katsoa Netflixistä. Killers of the Flower Moon on myös vauhtiuralla menossa kohti Hollywoodin koneistoa Martin Scorsesen toimesta, päätähtenä kukas muu kuin Leonardo Di Caprio. Ja mikäs siinä on tehdessä laatuelokuvia kun David Grann on selvästi journalistin taustallaan löytänyt onnistuneesti tiensä niille historian vähemmän tunnetuille mutta sitäkin mielenkiintoisille sivupoluille.
Killers of the Flower Moon siirtää lukijansa 1920-luvun Oklahomaan, Osage-intiaaniheimon alueille. Aikaan jolloin Yhdysvallat kävi läpi kovaa murrosta, ei kaikkein vähiten Keskilännessä ja sen eteläisessä osavaltionaapurissa Oklahomassa. Kuten muissakin osavaltioissa, Oklahoman historiassa oli paikkansa intiaaneille joiden alkuperäiset asuinalueet oli kysymättä uudelleen jaettu ja puristettu uudisasukkaiden toimesta reservaatteihin. Oklahoman osavaltioon oli myös rajattu reservaatti Osage-heimolle joka hallitsi ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa isoa osaa Oklahomasta. Kuitenkin, Osage-heimo ymmärsi uudisasukkaiden tuoman muutoksen, ja valitsivat elämän ja sopeutumisen muuttuneeseen maailmaan rajatulla alueella, sotimisen ja takuuvarman tuhoutumisen sijaan. Mutta Osage-heimo onnistui tekemään jotain hyvin poikkeuksellista; sisällissodan jälkeen, heimo onnistui neuvottelemalla ostamaan reservaattimaansa Yhdysvalloilta. Tällaiseen kauppaa onnistui vain harva intiaaniheimo.
1800-luvun loppupuolella Oklahoman osavaltiosta löydettiin laajat öljyesiintymät jotka tietysti nopeutti wanhan maailman ja uuden ajan yhteentörmäystä. Oklahomaan ryntäsi öljyfirmojen edustajia ja laajan öljyesiintymän pääalue sattui osumaan juuri Osage-heimon reservaatin kohdalle. Lottovoitto kosahti siis kituvan heimon kohdalle koska reservaattikauppa sisälsi myös täydet omistusoikeudet luonnonvarojen osalta. Tämä mahdollisti Osage-heimon myymään öljynporausoikeuksia jotka luonnollisesti teki heimon jäsenistä rikkaita. Tilanne kuitenkin herätti viranomaiset ja Yhdysvaltojen kongressi sääti makaaberin lain, mikä käytännössä esti intiaaneja käyttämästä varojaan ja laki määräsi intiaanien varainhallinnalle edunvalvojan. Eli jos olit intiaani ja sait käytännössä miljoonia dollareita vuodessa öljynporausoikeuksista, et voinut käyttää rahoja miten halusit koska sinut luokiteltiin käytännössä lapseksi joka tarvitsi "aikuisen" (valkoihoinen) valvomaan kuinka paljon sait rahaa käyttää. Tämä äärirasistinen ja syrjivä laki aiheutti jopa nälkäkuolemia intiaaniheimon perheissä joilla saattoi olla moninkertainen määrä varoja edunvalvojaan nähden.
Ja tässä kohtaa David Grannin tositapahtumiin perustuva tarina alkaa. Keväällä 1921 Osage-intiaani Mollie Burkhart alkoi epäilemään että hänen isosiskolleen Anna Brownille oli sattunut jotain. Anna oli perheen musta lammas joka piti juhlimisesta ja miehistä, ja samalla aiheutti päänvaivaa ja huolta muulle perheelle. Monet intiaanit tunsivat elävänsä maailmojen välissä ja alkoholi oli/on tuhoisa pakokeino. Ei mennyt aikaakaan kun Annan ruumis löydettiin syrjäisestä rotkosta ja paikallisten viranomaisten tutkittua, tapaus julistettiin murhaksi. Tämä yksi epäselvä murha aloitti pitkän tapahtumaketjun jonka loppupäässä vuonna 1925 kuusikymmentä varakasta Osage-intiaani oli löydetty murhattuna epäselvissä olosuhteissa.
Hyvin nopeasti vuonna 1921 Osage kunnan viranomaiset joutuivat nostamaan kätensä pystyyn murhamäärän kasvaessa, ja avuksi pyydettiin nuoren J. Edgar Hooverin johtama liittovaltion poliisi FBI. FBI oli 1920-luvulla vielä suht nuori organisaatio ilman nykypäivän mittavia toimintavaltuuksia ja johtaja Hoover janosi suurta julkista voittoa. Hän tunnisti valtakunnan lehdistöön nousseen Osage-heimon murhissa tilanteen nostaa FBI:n profiilia, ja ei aikaakaan kun Hoover lähetti Oklahomaan entisen Texas Rangerin, tuoreen FBI-agentin Tom Whiten, joka ei ollut Hooverin malliagentti yliopistokouluksineen ja nuhteettomine käytöksineen. Tom White oli sen sijaan rajaseudun kasvatti ja saanut lainvartijan kokemuksensa kuuluisan Texas Ranger yksikön parissa. Kuitenkin, Tom osasi rikostutkimuksen ja käynnisti nopeasti Osage kuntaan päästyään laajan rikostutkinnan soluttautujineen kerämään tietoa mahdollisesta laajamittaisesta salaliitosta.
Tarina alkaessa keriytymään auki, viranomaistutkinta paljastaa laajan salaliiton jonka kärjessä ovat alueen silmäätekevät, valkoiset miehet joiden fokuksessa on tietysti se ainoa asia - raha. Tom White tiimeineen tekee enemmän kuin pitkän päivätyön kerätessään todisteita ja todistajia saadakseen kasaan vedenpitävän oikeusjutun.
Tämän(kin) kirja kohdalla, en ihmettele yhtään miksi Scorcese haluaa tehdä tästä elokuvan. Se tuo parrasvaloihin esimerkin kuinka Yhdysvallat käsitteli (ja käsittelee edelleen) alkuperäisasukkaitaan. Tietysti The Osage Murders tapauksesta on jo kulunut lähes sata vuotta mutta David Grannin kirjan myötä se pääsee lopulta kunnolla julkisuuteen. Kirjan loppuosa on pyhitetty kirjailijan kuvaukselle Osage-intiaanien nykytilanteeseen ja kuinka hän kävi alueella tekemässä taustatyötä kirjaa varten, ja tapasi murhattujen intiaanien jälkeläisiä. Pawhuska, Gray Horse ja muut Osage-alueen kaupungeista on öljyvarannot sittemmin ehtyneet ja samalla intiaanit ovat palanneet vaurauden edeltäviin reservaattiaikohin. Köyhyys ja katkeruus jatkuu, ja kirjailijan haastatteluista havaitsee kuinka aihe on edelleen hyvin arka ja murhien vaikutus näkyy ja tuntuu edelleen. Tom Whiten tutkinta toi vai n muutaman tuomion päätekijöille mutta suuriosa murhista jäi selvittämättä. Traaginen mutta kuitenkin kiehtova tarina johon kannattaa ainakin elokuvan muodossa tutustua (sitten joskus..). Seuraavaksi on luvassa jotain huomattavasti kevyempää,
Killers of the Flower Moon siirtää lukijansa 1920-luvun Oklahomaan, Osage-intiaaniheimon alueille. Aikaan jolloin Yhdysvallat kävi läpi kovaa murrosta, ei kaikkein vähiten Keskilännessä ja sen eteläisessä osavaltionaapurissa Oklahomassa. Kuten muissakin osavaltioissa, Oklahoman historiassa oli paikkansa intiaaneille joiden alkuperäiset asuinalueet oli kysymättä uudelleen jaettu ja puristettu uudisasukkaiden toimesta reservaatteihin. Oklahoman osavaltioon oli myös rajattu reservaatti Osage-heimolle joka hallitsi ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa isoa osaa Oklahomasta. Kuitenkin, Osage-heimo ymmärsi uudisasukkaiden tuoman muutoksen, ja valitsivat elämän ja sopeutumisen muuttuneeseen maailmaan rajatulla alueella, sotimisen ja takuuvarman tuhoutumisen sijaan. Mutta Osage-heimo onnistui tekemään jotain hyvin poikkeuksellista; sisällissodan jälkeen, heimo onnistui neuvottelemalla ostamaan reservaattimaansa Yhdysvalloilta. Tällaiseen kauppaa onnistui vain harva intiaaniheimo.
1800-luvun loppupuolella Oklahoman osavaltiosta löydettiin laajat öljyesiintymät jotka tietysti nopeutti wanhan maailman ja uuden ajan yhteentörmäystä. Oklahomaan ryntäsi öljyfirmojen edustajia ja laajan öljyesiintymän pääalue sattui osumaan juuri Osage-heimon reservaatin kohdalle. Lottovoitto kosahti siis kituvan heimon kohdalle koska reservaattikauppa sisälsi myös täydet omistusoikeudet luonnonvarojen osalta. Tämä mahdollisti Osage-heimon myymään öljynporausoikeuksia jotka luonnollisesti teki heimon jäsenistä rikkaita. Tilanne kuitenkin herätti viranomaiset ja Yhdysvaltojen kongressi sääti makaaberin lain, mikä käytännössä esti intiaaneja käyttämästä varojaan ja laki määräsi intiaanien varainhallinnalle edunvalvojan. Eli jos olit intiaani ja sait käytännössä miljoonia dollareita vuodessa öljynporausoikeuksista, et voinut käyttää rahoja miten halusit koska sinut luokiteltiin käytännössä lapseksi joka tarvitsi "aikuisen" (valkoihoinen) valvomaan kuinka paljon sait rahaa käyttää. Tämä äärirasistinen ja syrjivä laki aiheutti jopa nälkäkuolemia intiaaniheimon perheissä joilla saattoi olla moninkertainen määrä varoja edunvalvojaan nähden.
Ja tässä kohtaa David Grannin tositapahtumiin perustuva tarina alkaa. Keväällä 1921 Osage-intiaani Mollie Burkhart alkoi epäilemään että hänen isosiskolleen Anna Brownille oli sattunut jotain. Anna oli perheen musta lammas joka piti juhlimisesta ja miehistä, ja samalla aiheutti päänvaivaa ja huolta muulle perheelle. Monet intiaanit tunsivat elävänsä maailmojen välissä ja alkoholi oli/on tuhoisa pakokeino. Ei mennyt aikaakaan kun Annan ruumis löydettiin syrjäisestä rotkosta ja paikallisten viranomaisten tutkittua, tapaus julistettiin murhaksi. Tämä yksi epäselvä murha aloitti pitkän tapahtumaketjun jonka loppupäässä vuonna 1925 kuusikymmentä varakasta Osage-intiaani oli löydetty murhattuna epäselvissä olosuhteissa.
Hyvin nopeasti vuonna 1921 Osage kunnan viranomaiset joutuivat nostamaan kätensä pystyyn murhamäärän kasvaessa, ja avuksi pyydettiin nuoren J. Edgar Hooverin johtama liittovaltion poliisi FBI. FBI oli 1920-luvulla vielä suht nuori organisaatio ilman nykypäivän mittavia toimintavaltuuksia ja johtaja Hoover janosi suurta julkista voittoa. Hän tunnisti valtakunnan lehdistöön nousseen Osage-heimon murhissa tilanteen nostaa FBI:n profiilia, ja ei aikaakaan kun Hoover lähetti Oklahomaan entisen Texas Rangerin, tuoreen FBI-agentin Tom Whiten, joka ei ollut Hooverin malliagentti yliopistokouluksineen ja nuhteettomine käytöksineen. Tom White oli sen sijaan rajaseudun kasvatti ja saanut lainvartijan kokemuksensa kuuluisan Texas Ranger yksikön parissa. Kuitenkin, Tom osasi rikostutkimuksen ja käynnisti nopeasti Osage kuntaan päästyään laajan rikostutkinnan soluttautujineen kerämään tietoa mahdollisesta laajamittaisesta salaliitosta.
Tarina alkaessa keriytymään auki, viranomaistutkinta paljastaa laajan salaliiton jonka kärjessä ovat alueen silmäätekevät, valkoiset miehet joiden fokuksessa on tietysti se ainoa asia - raha. Tom White tiimeineen tekee enemmän kuin pitkän päivätyön kerätessään todisteita ja todistajia saadakseen kasaan vedenpitävän oikeusjutun.
Tämän(kin) kirja kohdalla, en ihmettele yhtään miksi Scorcese haluaa tehdä tästä elokuvan. Se tuo parrasvaloihin esimerkin kuinka Yhdysvallat käsitteli (ja käsittelee edelleen) alkuperäisasukkaitaan. Tietysti The Osage Murders tapauksesta on jo kulunut lähes sata vuotta mutta David Grannin kirjan myötä se pääsee lopulta kunnolla julkisuuteen. Kirjan loppuosa on pyhitetty kirjailijan kuvaukselle Osage-intiaanien nykytilanteeseen ja kuinka hän kävi alueella tekemässä taustatyötä kirjaa varten, ja tapasi murhattujen intiaanien jälkeläisiä. Pawhuska, Gray Horse ja muut Osage-alueen kaupungeista on öljyvarannot sittemmin ehtyneet ja samalla intiaanit ovat palanneet vaurauden edeltäviin reservaattiaikohin. Köyhyys ja katkeruus jatkuu, ja kirjailijan haastatteluista havaitsee kuinka aihe on edelleen hyvin arka ja murhien vaikutus näkyy ja tuntuu edelleen. Tom Whiten tutkinta toi vai n muutaman tuomion päätekijöille mutta suuriosa murhista jäi selvittämättä. Traaginen mutta kuitenkin kiehtova tarina johon kannattaa ainakin elokuvan muodossa tutustua (sitten joskus..). Seuraavaksi on luvassa jotain huomattavasti kevyempää,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.