sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Three-Body Problem

Siitä onkin jo jokunen kuukausi aikaa kun luin viimeisen tieteisfiktiokirjan ja joten oli jo aika aloittaa uusi trilogia. Kirjasarjat tuntuu olevan ihan yleisesti meikäläisen nykypäivän vitsaus; niitä vaan tulee aloitettua ja nytkin on useampi menossa. Se edellinen John Scalzi:n Old Man's War-sarjan Ghost Brigade oli jälleen kerran tasaisen tyylikästä ja huumoripitoista Scalzin tieteisfiktiota mutta Cixin Liu:n (eng. versio nimestä, kiinalaisittain Liu Cixin) The Three-Body Problem lyö pitkästä aikaa lukijan ns. kovan tieteisfiktion ääreen. Scalzin tapaista kevyttä vaihetta ei kirjasta löydy vaan mystinen tarina heittää lukijan syvälle eri luonnontieteiden maailmaan. Tarinassa vilisee nanoteknologiaa, fysiikkaa, kvanttimekaniikkaa, galaksia halkovia protoneja ja 450-vuoden päässä siintävä ihmissivilisaation tuho ja tietenkin Three-Body Problem -virtuaalipeli. Cixin Liu on luonut monisyisen ja omaperäisen tieteistarinan joka kasvaa ja kasvaa loppua kohden. 

En ala enempää spoilaamaan yhtä lähivuosien parasta tieteisfiktiotarinaa vaan suosittelen hyppäämään vajaa 400-sivuisen hengästyttävän tarinan kelkkaan josta on jo myös käännetty toinen osa The Dark Forest. Ja luonnollisesti tästä on myös tulossa elokuva ensi vuonna. Onneksi ei amerikkalainen vaan kiinalainen.

Seuraavaksi sitten vuoroon tulee Peter Starkin kirjoittama Astoria: Astor and Jefferson's Lost Pacific Empire: A Tale Of Ambition And Survival On The Early American Frontier.

2 kommenttia:

  1. Hugo-voitto oli siis ansaittu, vaikka veikkaan, ettei osa äänestäjistä lukenut kirjaa, vaan antoivat protesti äänen. Minulla tämä on yhä lukuharkinnassa, mutta nykyään tuota tiedä ehdinko siihen paneutumaan. Kiinalainen elokuva olisi kiinnostava nähdä, jos tänne asti kantautuu edes englanninkielisellä tekstityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on puhtaasti sitä "älykästä scifiä" ja aikalailla myös vaativa kirja joka kuitenkin loppupuolella nousee pirun hyväksi tarinaksi. Kannattaa siis lukea.

      Poista

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.