sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Valkokankailta

Siitä onkin aikaa kun viimeksi postasin mitään elokuvista, no nyt siihen tulee muutos. Jos unohdetaan kaikki loputtomat supersankarielokuvat ja tietysti massiivisesti vyörytetty Star Wars niin tulossa on myös neljä ainakin allekirjoittanutta kiinnostavaa elokuvaa sekä yksi dokumentti.

Alkuvuodesta päivänvalon näkee Quentin Tarantinon The Hateful Eight joka tuo noh, Quentin Tarantinon näköisen westernin missä lumimyrsky kokoaa kahdeksan muukalaista pienen postivaunuaseman suojiin. Ennakko-odotukset ovat korkella kun näyttelijöinä ovat mm. Disney-veteraani Kurt Russell ja liuta Tarantinon luottonäyttelijöitä Tim Roth, Michael Madsen ja tietysti Samuel L. Jackson.


Terrence Malickin elokuvat ovat aina vedonneet minuun jotka jo visuaalisesti säväyttävät katsojan paikalleen. Ohjaaja joka karttaa tiukasti julkisuutta on tehnyt elokuvan Hollywood-koneiston sieluttomasta todellisuudesta ja jos ohjaaja on tuiki tuntematon, suosittelen lämpimästi vaikka elokuvia Thin Red Line tai Tree Of Life. Malickin pitkään uraan mahtuu monta loistavaa elokuvaa.

Alejandro González Iñárritun ohjaama Birdman putsasi Oscar-pöydän viime vuonna ja tulevina vuosina ohjaajan on varmasti Oscar-kisailuissa jos tulevaan The Revenant elokuvaan on uskominen. Elokuvassa Leonard Di Caprio esittää 1800-luvun alkupuolella oikeasti elänyttä tutkimusmatkailijaa ja turkismetsästäjää Hugh Glassia mutta kun kyseessä on yli 100 miljoonan dollarin budjetin Hollywood-tuotanto, "Inspired by true events" on hyvin hyvin joustava käsite. Itseäni tämä elokuva kiinnostaa historiallisesta perspektiivistä koska yöpöydän kirja Astoria: John Jacob Astor and Thomas Jefferson's Lost Pacific Empire käy läpi samaa ajanjaksoa turkiskauppoineen ja nuoren Yhdysvaltojen kasvukipuineen. Yhdysvaltojen pohjoiset sisämaat olivat 1800-luvun alkupuolella todellakin "käymättömiä korpimaita" jotka odottivat valtavista haasteista huolimatta ottajaansa. Itärannikolta ei tarvinnut mennä montaa sataa mailiä länteen kun vastaan tuli mahtavat Appalakit tai kaakkois-osien vasta ostetut Louisianan villit suoalueet. Kiehtova historiallinen ajanjakso kuitenkin kaikin puolin. Elokuvasta on jo kuultu sen askeettisista teko-olosuhteista jotka vetivät koko kuvausryhmän koville unohtamatta internetin hullua huhua että kuvausten aikana Di Caprio joutui karhun raiskaamaksi. Hah, kiesus.

Vaikka Adam McKayn elokuva The Big Short yhdessä pääosassa on Christian Bale (taas) niin elokuva perustuu yhdysvaltojen lähivuosien rahoitusmarkkinoiden mädännäisyyttä ansiokkaasti pöyhineen Michael Lewisin kirjaan. Elokuva kertoo pankki- ja rahoituslaitosten aiheuttamasta asunto- ja finanssikriisistä jonka jälkimainingeista mekin täällä pohjolassa nautitaan. Michael Lewisin Flash Boys on kirja joka kannattaa mielestäni kaikkien lukea. Ehdottomasti.

Kingdom Of Shadows on Bernardo Ruizin ohjaama dokumentti Yhdysvaltojen ja Meksikon välisestä huumesodasta joka on nostaa omalta osaltaan yleisön tietoisuuteen vuosikymmeniä kestäneen huumesodan vaikutuksia molempien maiden kansalaisiin. Dokumentissa seurataan huumesotaa kolmen ihmisen kautta. Mukana on teksasilainen karjatilallinen joka päätyi vankilaan huumesalakuljetuksesta, Haastatteluissa on myös entinen Homeland Securityn viranomainen joka kertoo mm. Los Zetas-ryhmittymän kasvusta ja kolmantena meksikolainen nunna joka on käynyt omaa sotaansa paikallisia viranomaisia vastaan selvittäessään kadonneiden ihmisten ja perheiden kohtaloa oman henkens uhalla. Varmasti vaikuttava dokumentti.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia leffoja listasit. En ole Tarantinon tuotannosta juuri välittänyt aiemmin, vaikka olen katsonutkin, mutta The Hateful 8 -traileri jotenkin kutkutti, ja onhan se nyt pakko nähdä. Malickit tulee katsottua aina, vaikka kaikki eivät ole onnistuneita.

    The Revenantin olen jo nähnyt, ja se on Karu. Ja kaunis, tunnelmallinen ja Oscar-ainesta. Vaikka sitä ei meille naisille eräs kriitikko suositellutkaan, se kun on myös raaka (hui), niin pidin leffasta. Jos ei Leo nyt pystiä pokkaa, niin ei sitten mistään. Se karhu-juttu... luonnollisestikaan ei totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarantinoa fanitan jo ihan siitä syystä että hän on Hollywoodin viimeisiä jotka rummuttavat perinteisen filmi-formaatin puolesta. Olet oikeassa; Tarantinolla on suht epätasainen historia elokuviensa osalta mutta tämä uusin on nähtävä.

      The Revenant osui omalle kohdalle sen historiallisen taustan osalta ja Leo on yksi harvoista näyttelijöistä joka olisi ansainnut Oscarin jo aikaa sitten.

      Poista

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.