Viimeinen kuningaskunta

Bernard Cornwell:n Azincourt häivytti pitkän epäluuloni historiallisia romaaneja kohtaan. Kirjailijan tarinointi on hienosti juoksevaa ja historian kuvaus värikästä sekä kaikesta näkee että kirjailija on tehnyt mittavan ja onnistuneen historiantutkimuksen kirjoihinsa.

Viimeinen kuningaskunta aloittaa yhdeksänosaisen Saxon Stories-sarjan (joka on itse asiassa nyt uudelleen nimetty The Last Kingdom-sarjaksi, ilmeisesti BBC:n televisiosarjan myötä). Kirja vie lukijan 800-luvulle aikaan jolloin Iso-Britannia oli vielä löyhä kokonaisuus keskenään kinastelevia kuningaskuntia jotka kohtasivat suurimman uhkansa idästä norjalaisten ja tanskalaisten viikinkien muodossa. 

Kirjan alussa nuori Northumbrian aatelinen Uhtred joutuu tanskalaisten hyökkäyksen jälkimainingeissa vangiksi ja joutuu viettämään lapsuutensa ja nuoruutensa tanskalaisen viikinkiaatelisen orjana. Orjuus muuttuu nopeasti vahvaksi kasvatukseksi ja Uhtred:sta kauliintuu tanskalainen viikinki joka kuitenkin haaveilee menetetyn tittelin ja kaupunkinsa takaisin saamisesta. Uhtred seuraakin läpi kirjan tiukasti varaisäänsä läpi Englannin kun tanskalaisviikinkien laumat tuhoisan tehokkaasti laajentavat reviiriään.

Kirjailija myös sopivasti syventää Uhtredin hahmoa joka toimii samalla kirjan vanhan miehen kertojaäänenä, ja käy läpi selkeän värikästä elämäänsä. Uhtred avaakin lukijalle sopivasti menneiden vuosikymmenien taustoja ja raottaa samalla tulevia tapahtumia jotka odottavat nuoren Uhtredin elämänpolulla. Näillä elementeillä Bernard Corwell on onnistunut luomaan sopivan tasapainon miehekkäälle miekkojen kalistelulle ja valtajuonitteluille. Sekaan mahtuu myös romantiikkaa ja lopun kliimaksi on kuin suoraan Hollywoodin elokuvista.

BBC on viime vuonna julkaisut kirjasta ensimmäisen tuotantokauden ja Game of Thrones:n vanavedessä sarja jatkuu ensi vuonna. TV-sarjaa odotellessa Netflixiin, HBO:lle tai jopa YLE:lle niin kirjasarjan toinen osa Kalpea ratsastaja on jo tulossa kirjahyllyyn.

Koillismaa

Ensimmäinen Kalle Päätalo-muistoni on se perinteinen steriilin valkoselkäinen Iijoki-kirjasarja joka tuntui jatkuvan metrikaupalla eri sukulaisten kirjahyllyissä. Varsinkin niillä vanhemmilla sukulaisilla, joilla oli hyllyssä myös taidokkaita puukaiverrustöitä missä Päätalon henkeen ajettiin joko tukkikuormaa tai lasketeltiin kuohuvassa virrassa tukkien päällä. Eihän tällainen aihe kiinnostanut nuorempana. 

Kuitenkin vanhempana varsinkin kun on kuunnellut oman isän tarinoita metsätyömiehen elämästä Pohjois-Savon sydänmailla sotien aikaan niin omien juurien historia ja taustat alkoivat vuosien myötä kiinnostamaan.

Kalle Päätalo on luonnollisesti oma lukunsa suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämä Taivalkosken poika julkaisi aikanaan 39 teosta, päälle jokunen näytelmä ja kirjoja on painettu tolkuttomat 3,5 miljoonaa kappaletta. Kansan rakastama ja kriitikoiden jyräämä Päätalo jätti oman jälkensä köyhän ja syrjäseutujen kurjan kansan kuvaajana jota ei ole enää olemassa. Ville Repo, Päätalon "löytäjä" ja Gummeruksen kirjallinen johtaja, kiteytti Päätalon kirjalliset taidot osuvasti kirjeessään Kallelle: "sinulla on harvinainen sekä luontainen että parhaimmillaan myös viljelty taito tehdä eläviä henkilöitä ja eläviä vuorosanoja sekä myös rakentaa ja kehittää tilanteita ja kohtauksia…".

Koillismaa aloittaa siis viisiosaisen teossarjan joka kuvaa Etelä-Lapin koilliskulmassa asuvien ihmisten elämää. Eletään 1930-lukua, sotavuodet ovat vielä edessäpäin kun Koilllismaa aloittaa Sammalsuon, Sääskilampien ja Olkivaaran perheiden tarinat. Mukaan mahtuu myös toinen toistaan värikkäämpiä hahmoja mutta pääosaan kuitenkin nousee Sammalsuon suurperheen kituuttava elämä kun perheen isä ja elättäjä isä Jaakko on kuollut, ja perheen äiti Maija yrittää kannatella pesuettaan köyhyyden kurimuksessa. Perheen elättäjän virkaan tekee nousuaan nuori Kauko joka epätoivoisesti hakee töitä niin halkohommista kuin metsätöistä ja raapiikin jokusen markan, mutta kuukausi kuukauden perään joutuu Kauko hammasta purren hakemaan kunnan jauhoja jotta perhe pysyy hengissä. Torppien perheet elävät kädestä suuhun vuodenaikojen mukaan ja elanto otetaan sieltä mistä sen saa; metsätöistä ja viljelystä. Kirjan loppuvaiheilla nykyaikakin tunkeutuu selkosten asukkaiden maailmaan kun uusi maantie kiemurtelee kohti tätä pysähtynyttä yhteiskuntaa. Valoisampi tulevaisuus ja nuori sukupolvi nouseekin kirjassa etualalle kirjan viime metreillä. Päätalon värikäs ja murrerikas teksti jaksaa kantaa komiasti alusta loppuun.

Bernard Cornwell:n Azincourt innosti aloittamaan kirjailijan moniosaisen Last Kingdom-sarjan jonka ensimmäinen Last Kingdom onkin jo loppumetreillä.