A Clash of Kings

George R.R. Martinin eeppinen fantasia jatkuu A Song of Ice and Fire -sarjan toisella kirjalla. Sarjan ensimmäinen (arvostelu) Game of Thrones päättyi dramaattisiin tunnelmiin: kuninkaan neuvonantaja ja pohjoisen herra Lord Eddard Stark jäi pahasti alakynteen kuninkaan hovin juonitteluissa ja menetti lopulta päänsä valtaan nousseen nuoren ja vimmaisen Joffrey Baratheon toimesta. Tapahtumien johdosta, pohjoisessa Eddard Starkin vanhin poika Robb keräsi sotavoimia kostaakseen isänsä kohtalon ja pelastaakseen sisariensa kuningas Joffreyn hovista. Robb julistautuu myös pohjoisen kuninkaaksi.

Jon Snow, Eddark Starkin äpäräpoika kotiutui valtakunnan pohjoista rajaa suojelevan Muurin veljeskunnan pariin ja todisti vuosituhansia vanhan uhan nousevan arktisen pohjoisen horisontissa.

Idässä kapean meren toisella puolella Daenerys Targaryen kohtaa vastoinkäymisiä toisensa jälkeen. Ja suuret suunnitelmat Westeroksen valloituksen osalta tuntuvat saavan viimeisen niitin kun tuore aviomies, sotaherra Khal Drogo kuolee taistelussa saamiin vammoihinsa. Hautaroviolla kaikki kuitenkin muuttuu.

A Clash of Kings jatkaa siitä mihin Game of Thrones jäi. Tieto Joffrey Baratheonin dramaattisesta valtaannoususta on kiirinyt Westeroksen joka kolkkaan, ja kuolleen kuninkaan veljet Renly ja Stannis Baretheon nousevat molemmat vaatimaan kruunua itselleen. Lopulta veljeksistä vain toinen selviytyy Joffreyn haastajaksi asti. Robb Stark käy sotaansa omalla rintamalla Lannisterin sukua vastaan pohjoisen kuninkaana, ja Lannisterin suvun päämies Tywin Lannister antaakin arvoisen vastuksen. Robbin siskot Sansa ja Arya jatkavat omaa selviytymistaisteluaan, Sansa kuningas Joffreyn tulevana morsmaikkuna ja nuorempi Arya yrittää selviytyä hengissä paeten kuninkaan hovista ensin pojaksi naamioituneena ja lopulta keittiöpiikana Lannisterin suvun kolossaalisessa pääpaikassa, Harrenhallin linnassa. Loppuhuipennuksessa on sitten suuren urheilujuhlan tuntua kun Stannis Baratheon saapuu armeijoineen Kings Landingin muureille vaatimaan kruunua itselleen.

Daenerys Targaryen jatkaa myös omaa tarinaansa ja voimien keräämistään meren toisella puolella muutamien uskollisten ystäviensä kanssa. Matka ei ole kuitenkaan yksinkertainen kun mukana on kolme kasvavaa lohikäärmettä ja tieto lohikäärmeistä on kiirinyt matkalaisten edelle. Edessä on jälleen vaikeita aikoja ja murhayrityksiä.

Täytyy myöntää että A Clash Of Kings jatkaa samaa laadukasta latua edellisen kirjan tapaan. Tällä kertaa kirjailija laajentaa myös tarinaa ja avaa enemmän seitsemän kuningaskunnan Westerosta lukijalle. Kirjan luvut on edellisen osan tapaan jaettu hahmojen mukaan, ja tässä niitä on jo yhdeksän. Uusina on (ainakin) Davos Seaworth, Stannis Baratheonin uskottu yksikätinen merenkävijä sekä edellisestä osasta tuttu Theon Greyjoy joka myllää mukavasti tapahtumia omilla teoillaan. Omasta mielestäni tässä kirjassa jo mentiin lähellä ainakin omaa limiittiäni pää- ja sivuhahmojen seurannassa ja olisin toivonut osalle hahmoista enemmän peliaikaa. Mutta yllättävän hyvin kirjailijalla pysyy juonikudos näpeissä loppuun saakka. Jopa Daenerys Targaryenin seuraaminen alkaa tuntumaan mielenkiintoiselta.

Kirjan ehkä parasta antia on Tyrion Lannisterin juonittelut kuningas Joffreyn hovissa. Pieni rujo kääpiö saa paljon aikaa harmaana eminenssinä ja antaa kovan vastuksen kuninkaan hovin ammattilaisjuonittelijoille Lord Petyr "Littlefinger" Baelishille ja eunukki Varykselle. Tälle kolmikolle voisi kirjoittaa kokonaan oman spin-off -sarjansa.

Toisen nautittavan kokonaisuuden tarjoaa Eddark Starkin äpäräpoika Jon Snow, joka jatkaa joukkoineen  tutkimusmatkaansa syvällä pohjoisessa etsien Muurin veljeskunnan luopiota Mace Rayderia sekä tietysti kadonnutta setäänsä.

Olihan tämä opus lukuprojektina 728 sivullaan aikamoinen koitos. Menoa hiukan vielä hidastaa päätökseni käydä sarja läpi alkuperäiskielellä mutta täytyy myöntää että en ole katunut. GRRM osaa tarinan kerronnan ja teksti imaisee ensimmäisistä riveistä lähtien helposti mukaansa. Seuraava osa kolahti jo postiluukusta ja A Storm Of Swords odottaa nyt hyllyssä - kaikki 924 sivua.

Ja muistuksena kaikille HBO:n Game of Thrones -sarjan faneille, toinen tuotantokausi alkaa 2.5. Canal Series-kanavalla!

Talvilukemistoa (ja miksei keväänkin)

Odotettu "kunnon" talvi saapui sittenkin Suomenmaalle. Lunta riittää ja ilmassa on siedettävästi pakkasta (tätä kirjoittessa mukavat -24 astetta).

Oma kirjavuoteni on alkanut enemmän ja vähemmän isojen kirjojen parissa. Joulukuussa aloittamani James Ellroyn rikoseepoksen Levoton veri (arvosteluun tästä) sain luettua loppuun tammikuun alkupuolella, jonka jälkeen kevyempi Markku Kuisman mielenkiintoinen sukellus taloushistoriaan eli Sodasta syntynyt (arvosteluun tästä), ja nyt lukuvuorossa siis George R.R. Martinin A Clash of Kings jonka vaikuttava ~720 sivua painelee jo puolessa välissä. GRRM ei ole kuitenkaan tehnyt A Song of Ice and Fire -sarjaansa helpoksi kun tietää että sarjan tuorein oopus A Dance with Dragons odottaa jokusen osan jälkeen horisontissa ~1200 sivullaan. Sitä varten pitänee tehdä kirjahyllyn laajennus.

Olen tässä myös kartoitellut uusia kirjoja kirjahyllyyni ja pitkien etsiskelyjen jälkeen kohti kesää mennään ainakin seuraavat kirjat mielessä. Suurin osa näistä onkin jo tilattu.

George R.R. Martin: A Storm of Swords
Westeroksen matkani jatkuu kunhan nykyinen opus saadaan kunnialla loppuun. Olen itse yllättynyt kuinka hyvin sarja on lähtenyt lukuprojektina ja kuinka koukuttava se on kaikkine juonitteluineen. Ei voi kuin suositella lämpimästi. Vinkkinä allekirjoittaneen lailla kovakantisista kirjoista pitäville: tätä sarjaa saa kovakantisena ainakin amazon.co.uk:sta ja Barnes & Noblesin verkkokaupasta, jota itse olen käyttänyt.

Gil Scott-Heron: The Last Holiday (A Memoir)

Musiikin suurkuluttajana olen yllättynyt kuinka kirjahyllystäni puuttuu TÄYSIN musiikkipuolen kirjallisuus. Kun viime vuoden toukokuussa kirjailija, runoilija, kansalaisaktivisti ja ennen kaikkea todella lahjakas muusikko Gil Scott-Heron menehtyi, hänen tuotantonsa on ollut jälleen ahkerasti Spotifyin soittolistoillani. Ja nyt tammikuussa julkaistu The Last Holiday: A Memoir on hyvä korjausliike musapuolen puutteeseen. Loistava ja ajatuksia herättävä artisti.

Väinö Tanner: Unohdetut päiväkirjat (Hannu Rautkallio ja Lasse Lehtinen)

Historiaa ei pidä myöskään unohtaa. Tämän tuoreen historiallisen julkaisun toi joulupukki ja kirja valaisee Suomen kohtalonhetkiä 1943-1944 pitkän parlamentaarisen uran luoneen Väinö Tannerin päiväkirjamerkintöjen kautta. Kirjassa lukija pääsee kurkistamaan Ryti-Mannerheim-Tanner -kolmikon sodanaikaisia vaikeita päätöksiä. Väinö Tanner on mielestäni jäänyt liikaa unohduksiin kaikenlaisten Suurien Suomalaisten -listauksissa.

Jim Marrs: Crossfire: The Plot That Killed Kennedy

Annos salaliittoteorioita ei ole koskaan pahitteeksi, ja tässä niitä riittää. Jim Marrsin kirja JFK:n salamurhasta on ehkä yksi aihepiirinsä kuuluisimpia. Tämä 600-sivuinen kirja on perusteellinen porautuminen Yhdysvaltojen 35. presidentin salamurhaan ja sitä ympäröiviin asioihin. Highly interesting (eli foliohatut päähän)!

Juhani Suomi: Lohen sukua

Suomalaisten valtiopäämiesten historiikit ovat nyt jostain syystä mielenkiintoni kohteena. Kekkonen on suorastaan myyttinen hahmo suomalaisessa poliittisessa historiassa ja siksi kiinnostava henkilö. Juhani Suomen yksissä kansissa oleva Kekkos-historiikki löytyi naurettavaan 8€ hintaan naapurikaupungista alekorista.

Vasili Grossman: Elämä ja kohtalo

Tänä  vuonna pitää myös tehdä loikkaus idän suuntaan ja lukaista joko Nikolai Gogoilin Kuolleet Sielut tai Vasili Grossmanin toisen maailmansodan jälkeinen klassikko Elämä ja kohtalo. Vasili Grossmanin teos kyllä houkuttelee enemmän joten katsotaan nyt miten käy.

John Barnes: Directive 51 & Daybreak Zero

Scifiä ei voi unohtaa joten listasin tähän itselleni uuden kirjailijan eli John Barnesin post-apokalyptisen trilogian ensimmäisen osan Directive 51 ja sarjan toisen osan Daybreak Zeron. John Barnes on ottanut käsittelyyn mahdollisimman isoja palikoita kun tapahtumat käsittelevät tapahtumia jotka pakottavat tämän Directive 51 -säädöksen käyttöönoton. Kirjoissa maailma saa vastaansa terroristeja jotka levittävät virusta joka tuhoaa kaiken öljypohjaisen materian sekä elektroniikan. Eli luvassa on elämää suurempia tapahtumia.

Tuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet (Sisällissodan naisvangit Hämeenlinnan vankileirin huone nro 7:ssä)

Lopuksi vielä maininta toisesta joulupukin tuomasta opuksesta. Suomen sisällissotaan osallistuneiden naisten kohtalosta en ole itse lukenut oikeastaan yhtään mitään. Hävinneiden punaisten auttaminen sodassa oli tuomittavaa ja auttajia kuten sairaanhoitajia tai sopankeittäjiä vangittiin sukupuoleen katsomatta. Tuulikki Pekkalainen on tutkinut aihetta ja on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan sodassa vangituista naisista ja heidän kohtaloistaan.

Kirjahyllyssä möllöttää monta lukemista odottavaa teosta. Esimerkkeinä Toni Morrisonin Minun Kansani, Minun Rakkaani on Keltaisen Kirjaston -hyllyssä.Toni Morrisonin tuotanto kiinnostaa muutenkin. Dimitri Gluhovskin Metro-duosta ensimmäinen 2033 odottaisi alemmalla hyllyllä myös lukemista. Pidempään odotelijoista voisi mainita Will Selfin Kuinka Kuolleet Elävät (suosittelen kirjailijan Suuret Apinat -romaania) tai  Edgar Allan Poen Kootut kertomukset. Unohtamatta vielä vaiheessa oleva Kalle Päätalon Koillismaa-sarjaa! Kyllä siis lukemista riittää vuodelle 2012.

Sodasta syntynyt

Kirjahyllyyni on kasvanut kuin varkain pieni kokoelma kirjoja Suomen valtion tuskaisesta alkutaipaleesta. Nyt luetun Markku Kuisman rinnalle ovat tulleet joulupukin tuomat Tuulikki Pekkalaisen Susinartut ja pikkuimmet sekä Väinö Tannerin Unohdetut päiväkirjat sotavuosilta. Molemmat eri aikakausilta mutta aiheeltaan sitäkin mielenkiintoisimpia.

Metsäteollisuus ja sen tuotteiden vienti ovat olleet, ja ovat edelleen Suomelle tärkeitä tulonlähteitä. Kirjailija ja historioitsija Markku Kuisman kirjassa Sodasta syntynyt valoitetaan 1900-luvun alun vielä piskuisen Suomen synnytystuskia taloushistorian näkökulmasta, ja metsä- ja vientiteollisuus ovat kirjassa pääosissa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kriittisille vuosille eli 1914-1920. Vaikka aihe antaisi ymmärtää että luvassa on paatoksellista isänmaallisuutta ja siniristilipun heiluttamista, pääosissa on tosiaan teollisuus ja heidän armoton draivi saada Suomen kurssi kohti länttä, irti Venäjän keisarikunnan ja lopulta bolsevikkien ikeestä. Sisällissodan aiheuttamat kansalliset luokkariidat jäävät taustalle kun seurataan industrialistien ja rahamiesten valtaamaa KOP:n pääjohtajan eli J.K. Paasikiven vetämää nuoren tasavallan hallitusta. Eli käytännössä metsäpatruunat ja suurkapitalistit näyttivät vahvalla kädellä Suomen suunnan. Samoja herroja pyöri myös Mannerheimin esikunnassa  ja lähipiirissä.

Kirja valoittaa mielenkiintoisesti Suomen kuuluisia ensi askeleita ja aikamoista taistelua irti juuri Venäjän nopeasti hajoavasta imperiumista. Vaikka tuon ajan Suomen valtiojohdon kokoonpano tuntuu nyt täysin naurettavalta, niin teollisuusmiesten ansioista Suomi pääsi lopulta isojen panostusten ansiosta hyödyntämään mahtavia metsävarojaan vientiteollisuuden tarpeisiin. Matkalla harrastettiin nyt taas päätään nostavaa protektionismia, ja sekin tuotti tulosta ja Suomen vihreä kulta pysyi kotimaisen kartellin käsissä.

Suosittelen kirjaa Suomen itsenäisyyden historiasta kiinnostuneille.

Katkelma sieltä jostakin:

"Sitten lokakuun vallakumouksen ei rautateiden henkilökunta ole saanut palkkojaan. Ja välttääkseen nälkäkuoleman, heidän ainoa mahdollisuutensa on varastelu rautatievaunuista. Asemilla ja junissa häärii laumoittain rintamalta virranneita sotilaita, jotka ovat bandiittejakin pahempia..Sotilaat määrävät junien lähtöajan...täyttävät junat mielensä mukaan... heittävät matkustajat ulos tavaroineen ilman päällysvaatteita... turmelevat kulkuneuvoja ja ratoja ja varastelevat niin junissa kuin kaupoissakin." Suomen paperiteollisuuden Pietarin-toimiston johtaja eversti Oscar Wesanderin silminnäkijäraportti joulukuun 1917 alun tilanteesta.

Seuraava kirjallinen matka onkin jo aloitettu ja kohteena on Westeros eli George R.R. Martinin A Clash of Kings!

Levoton veri

Taavetti Heikkisen jatkosodasta tuli tehtyä pitkä hyppy amerikkalaiseen mustan synkkään sielunmaisemaan. Yhdysvaltalainen dekkaristi James Ellroy on kirjoittanut jälleen suorastaan päätä huimaavan massiivisen kirjan (mukavat 730 sivua) joka päättää kirjailijan Underworld USA -trilogian. Kahden edellisen osan tapaan, Blood's a Rover (Levoton veri) johdattaa lukijan poliittisen kuohunnan vuosikymmenille eli vuosille 1968-1972.

On kulunut kahdeksan vuotta JFK:n salamurhasta kun Ellroy tuo näyttämölle jälleen liudan kirjavia henkilöitä. Mukana on edellisestä osasta tuttu Las Vegasin poliisilaitoksen ex-poliisi ja kemisti Wayne Tedrow Jr. joka on keskittynyt nyt huumekauppaan sekä toimii aktiivisena jäsenenä Las Vegasin alamaailmassa. Hän ajautuu samalla Amerikan voimahenkilön Howard "Dracula" Hughesin palkkalistoille. Keskeisenä hahmona myös häärii FBI-mies Dwight Holly, joka juonittelee suoraan Edgar J. "old girl" Hooverin alaisuudessa, jonka päähänpinttymänä on tuhota mustan kansanosan militanttiryhmittymät levittämällä vähemmistön pariin  heroiinia. Kirjan kolmas päähenkilö Don "Crutch" Crutchfield, nuori etsivä ja tirkistelijä joka on todellinen märkäkorva kirjan alkutahdeilla ja tarinan edetessä hahmosta kuoriutuu todellisen pelottava hahmo.

Levoton veri aloittaa tiiviin kerronnan helmikuisen talvisesta Los Angelesista, missä vuonna 1964 tehdään raju arvokuljetusryöstö. Verisen ryöstön jäljiltä jää kasa vartijoiden ja hapolla tuhottujen ryöstäjien ruumiita. Paikalta on kuitenkin hävinnyt mm. vihreitä smaragdeja. 

Vihreät jalokivet hehkuvat jossain taustalla kun teoksen eri juonipolut versovat joka suuntiin alkunäytöksen jälkeen. FBI:n Dwight Holly yrittää hukuttaa LA:n mustaa kansanosaa heroiiniin. Toisaalla Las Vegasin ja mafian juoksupoika Wayne Tedrow Jr. tekee synkkiä trippejä Dominikaaniseen Tasavaltaan pystyttääkseen mafiaisännilleen (mm. Trafficante, Giancana) kasinohotelleja, mukanaan nuori etsivä Crutchfield. Vasemmistolaississejä, mielipuolinen ranskalainen palkkasotilas (aka the man on the grassy knoll), naisia pilkkovia pornoaddikteja, rahanpesua pyörittäviä mustien militanttiryhmien taksifirmoja sekä pelottavia voodoo-rituaaleja eli tarjolla on James Ellroyn normikattaus hurjalle matkalle painajaismaiseen 1960-lukuun. Kirjailija ei tosiaan tarjoile tarinan osia lusikalla vaan lappaa lukijan suuhun helvetillisellä kauhalla enemmän ja enemmän..

Kun tähän huumehuuruiseen mosaiikkiin lisätään historiallisia tapahtumia, kuten MLK:n ja RFK:n salamurhat joiden tekijätiimiin D. Holly ja W. Tedrow kuuluivat. Ja kun taustalla näiden kolmen traagisen päähenkilön naruja vetelee dementoituva raivopää-vanhaneiti Hoover, tai skitsofreeninen Draculan tapainen voimahahmo Hughes, joka elää edelleen eristyksissä mormoonien ympäröimänä, nauttien jatkuvia verenvaihtoja peläten mustan kansanosan levittämiä tauteja. Sekä liuta vanhan liiton mafiosoja niin ei Ellroyn kohdalla voi muuta kuin nostaa kädet pystyy nauraen ja antaa sekopäisen tarinan viedä. Ja tästä syystä ainakin itse olen nautinut kirjailijan aikaisemmasta Los Angeles -kvartetista sekä nyt tästä Underworld USA-trilogiasta. Suosittelen kokeilemaan - omalla vastuulla. Alla on kirjailijan oma esittely tuotoksestaan.

Katkelma sieltä jostakin:

SÄHKÖTUOLI.
Hän ei saanut kuvaa mielestään. Jokin aina muistutti siitä. Hän löysi La Bandan golfbunkkerin. Musta jeebo roikkui yhä hihnoista. Kämmenet olivat sulaneet elektroideihin. Remmit olivat syöpyneet luihin saakka.
Crutch Odotti lentokentällä. Sam G:n kone laskeutuisi hetken päästä. VIP-tilat oli saatu pystyyn ja toiminta käyntiin. Penkit olivat kuin pieniä valtaistuimia. Ne näyttivät SÄHKÖTUOLEILTA.
Lento oli myöhässä. Draculan yhteydet takkuilivat aina. Odotushuone oli omistettu Führer-aiheiselle taiteelle. Kääpiötä esittävät öljymaalaukset veivät seinätilan.

Huoh..

James Ellroyn yli 700 sivuinen romaani kampitettu. Eli arvostelua tulossa..

Valvoja

Lukukone liikkuu sittenkin, vielä kuitenkin hieman nykien. Tällä kertaa hyllystä tarttui mukaan viime jouluna lahjaksi saatu (ja toivottu) Jarmo Niemisen toimittama Rintaman poliisi johon on koottu jatkosodassa palvelleen valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjat.

Valvontaupseeri? Heti kirjan alussa ihmettelin lopulta kapteeniksi ylennetyn Taavetti Heikkisen virallista nimikettä. Valvontaupseereita sijoitettiin jatkosodassa joka divisioonaan ja Heikkisen tehtäviin kuului seurata mm. valvomansa joukon mielialaa ja ottaa haltuun vangitut vakoojat sekä suorittaa alustavat kuulustelut. Valvontaupseerit siis liikkuivat lähellä sotilaspoliisien työkenttää.

Taavetti Heikkinen sijoitettiin jatkosodan alussa rintamakomentaja Kaarlo Heiskasen "Iskevä Kiila" eli 11. divisioonaan ja sotapalvelusta kertyi kokonaisuudessaan yli 3 vuotta. Viimeiset kuukaudet Heikkinen työskenteli rauhallisemmissa merkeissä Mikkelin päämajassa.

Kirjan rakenne on odotettu eli päiväkirjamerkintöjä kronologisessa järjestyksessä. Toimittaja Jarmo Nieminen on rikkonut kirjan rytmiä laittamalla sivuille Heikkisen ottamia rintamakuvia karjalan kylistä, paikallisista ihmisistä ja perinteisiä toverikuvia muistona sodasta. Heikkinen itse ei upseerina joutunut juoksuhautoihin vaan suoritti omaa sotapalvelustaan esikuntatasolla valvontaupseerin tehtävissä. Päivät täyttyivät divisioonan joukkojen sisäisten edesottamusten selvityksissä sekä eri vakoojien kuulusteluissa. Helppoa ei kuitenkaan  Heikkisen työ ollut, sen pystyy lukemaan miehen teksteistä hänen ollessa mukana tuomitsemassa venäläisiä desantteja ja vakoojia rintamaoikeudessa kuolemaan. Heikkinen myös valvoi edellä mainittujen tuomioiden täytäntöönpanoja jotka lähes kaikki toimitettiin hiekkakuopan reunalla. Samoin vaikeaa oli tuomita oman armeijan sotilaita kuritushuonetuomioita kärsimään kesken ankaran sodan. Tuomioita langetettiin pienistä rikkeistä kuten ruoan varastamisesta tai surullisista aseveljien tapoista. Heikkinen mainitsee monta häntä liikuttanutta traagista tapausta. 

Se mikä tässä kirjassa on erityistä että se on välttänyt sodan jälkeisen sensuurin. Heikkisen tekstistä saa kuvan isänmaallisesta upseerista joka tekee päivittäisen työnsä tunnollisesti, samalla pohtien sodan kurimuksessa taistelevan euroopan kohtaloa. Osa palveluspäivistä on arkista, puuduttavaa aherrusta ja osa menee loikoillessa teltassa ja koti-ikävää poteassa. Koti-ikävä painoi luonnollisesti kaikkia rintamiehiä ja Heikkinen kuvaakin tarkasti kaikki lomareissut matkoineen, ja syvä rakkaus perhettä kohtaan toimiikin kuin valona välillä aika tummissa vesissä käyvän päiväkirjan sivuilla. Heikkinen todisti välillä aika perinteisiä suomalaisia väkivallantekoja jotka oli tehty tietenkin stressaavassa ympäristössä, ja kun mukana oli alkoholi niin kaikki oli mahdollista. Heikkinen kirjoittaa useista humalapäissään tehdyistä tapoista ja jotka yleensä kirjattiin "kaatui rintamalla" -nimikkeen alle. Heikkinen kirjoittaa jopa itsensäsilpomisista joilla haettiin varmaa menolippua pois rintamalta. Sotapalveluksen edetessä pidemmälle Heikkisen mieli mustenee ja päiväkirjamerkintöissä viipyilee selkeä masennus ja viha sotaa kohtaan.

Itselleni tällaiset kirjat ovat aina muistelomatkoja omaan lapsuuteen, ja varsinkin niihin kirkkaisiin kesäisiin muistoihin kun istuin vesselinä ukin kanssa pihakeinussa isojen koivujen katveessa, ja kuuntelin kuinka ukki kertoi sotajuttujaan kovaan ääneen elehtien. Se oli aina kova juttu pikkupojalle. Paljon myöhemmin oma isäni (joka on lähes 80 vuotias) kertoi muistojaan lapsuudestaan kuinka kotikylän rintamalta palanneet miehet eivät enää olleet entisensä ja tappeluilta ja murhenäytelmiltä ei säästytty. Tai kuinka rintamalla olleet hevoset eivät enää pystyneet peltotöihin hermojen ollessa riekaleina. On siis hyvä ja ensikertaisen tärkeää että tällaista mikrohistoriaa julkaistaan sen kaiken perinteisen suomalaisen sotakirjallisuuden rinnalle - vaikuttava kirja. Suosittelen.

Katkelma sieltä jostain:

Perjantai 24.10.41
[...] Murheellinen asia tuli taas tutkittavaksi. JR 23:sta on karannut joko taistelusta tai marrsin aikana sinne noin 70 miestä, jotka olivat sotapoliisin hallussa Aunuksessa. Lisää tulee jatkuvasti. Puhuttelin heistä muutamia saadakseni selville tapausten tausta. Syy: yleinen väsymys, hermot lopussa, luvattu, ettei Syväriä tarvitse ylittää j.n.e. Vakavia vapisevia poikia, jotka jo kahdessa sodassa ovat tehneet parhaansa, monet palkittu vapauden mitalilla. Kyllä on ikävää jos noitakin taas joutuu tuomitsemaan vankilaan. Millä he selittävät tapahtuneen ja tuomionsa lapsilleen, ja kuitenkin he ovat tehneet parhaansa. Tässä toimessa tahtoo mennä hermot, ei pitäisi ajatella tehtävän vakavuutta, sillä sodan onnistumisen vuoksi olisi näihin suhtauduttava vakavasti.

Maa marsilaisten vallassa!

Blaah, yritän tässä nostaa blogia syvästä hiljaisuudesta. Hiljaisuuden syynä on ollut yksinkertaisesti työasiat jotka tuntuu vievän yhä enemmän aikaa, ja tietysti perhe. No eiköhän tämä tästä.

Herbert George Wells on tieteiskirjallisuuden ystävälle tuttu nimi, ja miksei muunkin kirjallisuuden ystävälle jo pelkästään elokuvateollisuuden kautta. Onhan H.G. Wellsin kirjoja filmatisoitu ahkerasti yhä uudestaan vuosikymmenten saatossa esimerkkeinä ikiklassikot Maailmojen Sota, Näkymätön mies tai Aikakone. Kirjailijan uskomattoman laajasta tuotannosta löytyy romaaneja, novelleja kuin tieteellisiäkin teoksia. Yksi hänen tunnetuimmistaan romaaneista on tämä vuonna 1898 julkaistu The War of the Worlds eli Maailmojen Sota.

Maailmojen Sotaa ei voi ohittaa ilman Orson Wellesiä joka teki kirjan pohjalta kuunnelman vuoden 1938 halloween-koitoksia varten. Nuoren näyttelijä ja tulevan ohjaajalegendan kuusikymmentäminuuttinen kuunnelma teki luonnollisesti historiaa aiheuttamalla yleisesti paniikkia ja mielipahaa yhdysvaltain koillisosissa. Loppu onkin historiaa. Youtuubin ihmeellisestä valikoimasta löytyy onneksi tämä alkuperäinen kuunnelma, jota kuunnellessa ei voi kuin hykerrellä kun ajattelee sen vaikutuksia aikalaisissa. Orson Wellesin huvittavia muistoja kuunnelman vaikutuksista voi myös fiilistellä tästä.

Kirjan tarina on tieteiskirjallisuuden arkkityyppejä: maapallolle tippuu meteoriitteja jotka osoittautuvat marsin valloitusarmeijaksi. Tarinassa seurataan tapahtumia Englannin uneliaalla maaseudulla jotka sitten eskaloituvat veriseksi tuhonnaksi halki maaseudun aina Lontooseen saakka. Tarinan kertojana toimii nimetön mies joka selostaa tapahtumia journalistiseen tapaan aina alkuhämmästyksestä alkaen ihmisrodun amok-juoksuun saakka. Tarinaltaan hyvin yksinkertaista sorttia oleva kirja kuitenkin on hämmästyttävän ajaton ja pitää otteessa tällaisen jo paatuneen tieteiskirjallisuuden ystävän. 1800-luvun pseudotieteelliset analysoinnit tulloin eksoottisen Marsin sotaisista kansoista ja niiden tykeistä pisti mukavasti hymyilyttämään. Marsin valloitusarmeijan verinen eteneminen piti taas jännittävästi tuolin reunalla. 

Ihmettelen suuresti miksi kukaan ei ole tehnyt kirjasta tuoretta filmatisointia jossa kuvattaisiin kirjan tapahtumia alkuperäisellä aikakaudella eli 1800-luvulla. Lähin ja paljon kirjan tapahtumia kuvaava elokuva taitaa olla Steven Spielbergin vuonna 2006 tekemä versio kirjasta. Suosittelen kirjaa kuitenkin ehdottomasti kaikille ja ennen kaikkea tieteiskirjallisuuden ystäville. 

Seuraava tarina onkin jo viemässä kohti Pietaria vuoden 1941 kylmän syksyn vihmoessa Karjalan kankaalla Aunuksen suunnalla. Matkaa johdattaa valvontaupseeri Taavetti Heikkisen mielenkiintoinen päiväkirja.

Katkelma sieltä jostakin:

Vuoden 1894 opposition aikana Marsin kiekon valoisassa osassa nähtiin voimakas valo. Ensin se havaittiin Lickin tähtitornissa ja sitten sen näki Perrotin Nizzassa ja hänen jälkeensä muut. Englantilaiset lukijat saivat siitä ensimmäisen tiedon elokuun 2.päivänä ilmestyneestä Nature-lehdestä. Oman käsitykseni mukaan tämän leimun saattoi aiheuttaa sen mahtavan sen mahtavan tykin valaminen. Marsin pintaan upotettuun syvään kuiluun, josta heidän ammuksensa sinkautettiin meitä kohti.