Yöpartio

Venäjän suunnalta on viime aikoina osunut kohdalleni useampi mielenkiintoinen kirjailijanimi. Satiirikko Victor Pelevin, Dmitry Glukhovsky Metro-dystopialla ja nyt Sergei Lukjanenko urbaanilla fantasiallaan.

Yöpartiossa Moskovan kaduilla käydään loputonta hyvän ja pahan taistelua. Taistelua käy (yllätys yllätys..) Pimeän palvelijat ja Valon palvelijat. Nykypäivän Moskovan harmailla kaduilla käyskentelee siis normikansalaisten rinnalla noitia, velhoja ja muuten vaan outoja yliluonnollisia hahmoja. Tarinan keskiössä on Anton, keskitason velho joka työskentelee Yöpartiossa ja on sivutoiminen ohjelmoija. Pimeyden ja Valon palvelijoilla välillä on herkkä tasapainotila ja yö-, ja päiväpartioiden tehtävänä on huolehtia että vuosisatoja sitten sovittu rauhantila säilyy.

Yöpartio koostuu kolmesta tarinasta joissa lukija pääsee sisään synkkään Partio-maailmaan. Ensimmäisessä tarinassa tutustutaan Antoniin, joka työvuorollaan pelastaa pienen pojan vampyyrin hampaista ja törmää nuoreen lääkärinaiseen Svetlanaan jolla on harteillaan isompia ongelmia.

Toisessa osassa Moskovan kaduilla liikkuu sarjamurhaaja jonka kohteena on Antonin tapaiset yliluonnollisia voimia omaavat henkilöt. Anton ja Yöpartio joutuu tekemään enemmän kuin parhaansa ettei ed. mainittu herkkä tasapaino kippaa väärään suuntaan.

Kolmas osa on sitten finaali missä edellisten tarinoiden aineksia sekoitetaan mahtijuonitteluun ja lopputuloksena on lähes maailmanlopun odotus.

Kazastanilainen kirjailija on luonut omalaatuisen, ei kuitenkaan mitenkään mullistavan oloista kirjallista universumia missä taikuus, velhot ja muodonmuuttajat ovat arkipäivää. Partioimmeiset niin pimeän kuin valonkin on rakennettu mielestäni hyvin ja kirjan vahvin osa onkin nämä monipuoliset ja hyvin kirjavat henkilöhahmot (johtuneeko kirjailijan psykoterapeutin koulutuksesta). Kirja ei kuitenkaan oikein päässyt "kunnolla liikkeelle" näissä kolmessa tarinassa. Itselle tuli jossain kohdin perinteinen "jotain tästä nyt puuttuu" -fiilis. Olisin kaivannut tarinoihin enemmän dynamiikkaa ja ennen kaikkea toimintaa. Isona plussana voisi sanoa kirjailijan taidon liittää synkkä Moskova ja maaginen rinnakkaistodellisuus yhteen. 

No Partio-sarja on kirjailijan mukaan viisiosainen joten jään odottamaan mielenkiinnolla sarjan toisen osan suomennosta eli Päiväpartiota (Day Watch). Niin, onhan tästä tehty elokuvakin. Vuonna 2004 Timur Bekmambetov sovitti Yöpartion ensimmäisen tarinan  elokuvaksi ja siitä tuli ilmeisen suuri hitti ei pelkästään Venäjällä vaan myös muualla maailmassa. Itse katsoin elokuvan kirjan jälkeen ja täytyy sanoa että elokuva ei ollut allekirjoittaneen mieleen. 

Seuraavaksi sitten sukelletaan jälleen dystopia-tarinoiden mukavan synkkiin vesiin ja yöpöydällä onkin jo työn alla John Barnesin Directive 51. 

The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 2

Alan Mooren käsikirjoittama ja Kevin O'Neillin kuvittama The League Of Extraordinary Gentlemen on edennyt toiseen osaan (ensimmäinen osan arvio). Britannian tiedustelun ykkösnyrkki eli seikkailija Alan Quatermain, Kapteeni Nemo, Hawley "näkymätön mies" Griffin, Tohtori Jekyll ja neiti Mina Murray kohtasivat sarjan ensimmäisen osan lopussa uuden haasteen kun taivaalta tuli alas valtavia sylinterin muotoisia aluksia.

Toisen osan tarina kuitenkin alkaa aivan toisaalla. John Carter ja Luutnantti Gulivar Jones käyvät sotaa natiiveja marsilaisia vastaan punaisella planeetalla ja miesten onnistuneen allianssin ansioista vastustaja kokoaa joukkonsa pakoa varten ja tekee evakuonnin aluksineen kohti maapalloa.

Alan Quatermain ystävineen on siis uuden haasteen edessä kun maahan tippuneista sylintereistä ryömii esiin selkeä valloitusarmeija.

Jälleen kerran Kevin O'Neillin piirrosjälki on silmiä hivelevän mukavaa. Alan Moore on sekoittanut yhä enemmän ensimmäisestä osasta tuttua tarinaansa, ja tämän toisen osan kehystarina on käytännössä suoraan H.G. Wellsin science fiction klassikosta Maailmojen Sota (arvosteluun tästä). Tarinaan on myös hienosti lisätty alun Edgar Rice Burroughsin John Carter, ja toinen H.G. Wellsin selkeä klassikko tarinan puolivälin jälkeen eli Tohtori Moreau pelottavine ihmis/eläinhybrideineen. Mutta niin vain tarina kantaa hyvin kaikkine kirjallisuusviitteineen aina räjähtävään loppuun saakka. Extrana lopussa on jälleen kerran hienoa kansitaidetta sekä suht tukevan kokoinen The New Traveller's Almanac joka toimii oppaana tekijöiden värikkääseen vaihtoehtotodellisuuteen. 

Onneksi on tullut kaivettua kirjahyllystä tuota vanhaa pölyttynyttä sarjakuvaosastoa koska vanha kaipuu sarjakuvataiteen pariin on jälleen syttynyt. Seuraavana on sitten luvassa hahmo joka on loikannut Hollywoodin ansiosta valtavirtain puolelle eli Mike Mignolan Hellboy-hahmo. Posti toimitti kotiin jo joitain viikkoja sitten amatsoonilta Hellboy Volume 1, Library Editionin tietosanakirjalta näyttävän  teoksen (alla kuva) ja kuten kuvasta näkyy - lukemista riittää. Tässä ensimmäisessä osassa on Hellboyn kaksi ihka ensimmäistä albumia Seed of Destruction ja Wake The Devil. 

Fidel & Che

Kesäloman painaessa kohti viimeistä viikkoa, olen positiivisesti yllättynyt huomatessani että lukutahtini on pysynyt reippaana. Perheen kanssa tuli lomailtua viikon verran Kreikan lämmössä ja kaiken sen mukavan uima-altaalla loikoilun rinnalla tuli luettua viikon aikana (!) ennätykselliset kaksi kirjaa; Simon Reid-Henryn kirjoittama Fidel & Che ystävät vallankumouksessa sekä venäläisen Sergei Lukjanenkon urbaania fantasiaa edustava Yöpartio. Käyn tässä läpi ensin mainittua.

Olen aina tuntenut sympatiaa Kuuban pientä valtiota kohtaan. Tuon Karibiameren saaren historia muistuttaa paljolti Suomen myllerryksiä täynnä olevaa historiaa, ja vaikka 2000-luvun Kuuba muistuttaa enemmän totalitaristista yhteiskuntaa sillä on mielenkiintoinen historia missä Fidel Castrolla ja Ernesto "Che" Guevaralla on iso rooli.

Kirja etenee yksinkertaiseen tahtiin. Kirjailija kuvaa molemman ystävyksen ensi askeleita ja nuoruutta, Fidelin kasvaessa Kuubassa ja yrittäessään epäonnistuen lakimiehen työssä ja toisaalla Argentiinassa Ernesto kasvaa kohti lääkärin ammattia. Molemmilla kuitenkin kytee sisällään yhteiskunnallisen vaikuttamisen palo ja molempien miesten elämä kaartaa väistämättä kohti väistämätöntä historiallista vallankumouksen urakkaa. 

Ernesto eli omaa etsikkoaikaansa lääketieteenopiskelijana, matkusti pitkin Amerikan mannerta ja kirjoitti kuuluisan moottoripyöräpäiväkirjansa. Fidelin tapaan Ernesto vastusti intohimoisesti mannerta valtaavaa kapitalistista hyväksykäyttöä jonka uhreiksi pienet valtiota väistämättä taipuivat. Kuubassa vuonna 1933 valtaan noussut armeijan kersantti Fulgencio Batista piti maata tiukasti otteessaan korruptoituneen valtakoneiston avulla.  Lopulta vuonna 1954 Fidel ja Ernesto tapaavat Meksikossa ja pitkä ystävyys alkaa. 

Loppu onkin jo puhtaaksi kirjoitettua historiaa. Fidel eteni 26. heinäkuuta-liikkeensä kanssa Kuuban vallankumouksen aallonharjalla ja Ernesto toimi hänen uskollisena ystävänä joka keskittyi sotilaalliseen toimintaan. Lopulta vuoden 1958 uudenvuoden aattona diktaattori Fulgencio Batista taipui ja pakeni maasta. Helmikuussa 1959 33-vuotias Fidel nousi valtaan.

Mitä tulee kirjan päähenkilöihin, itselleni tuli täytenä yllätyksenä Fidelin ja Chen syvä ystävyys ja solidaarisuus  joka paistaa kirjan sivuilta. Voi vain kuvitella mitä juuri kolmekymppiset vallankumoustoverit ovat voineet miettiä kun vuosia vallankumouksen eteen tehty työ kantaa hedelmää ja nuorille annetaan vallanavaimet. Tästä puhutaan myös kirjassa. Kun Fidel piti kansanjoukoille kuuluisia tuntikausia kestäviä puheitaan, Che työskenteli taustalla ja piti puheita vallankumousjärjestöille. Ystävyksille tuli selväksi hyvin nopeasti että heillä oli valtava urakka edessä saadakseen Kuuban toimimaan maana. 

Lopulta ei mennyt montakaan vuotta kun Fidel huomasi että pieni Kuuba joutui suurvaltapolitikoinnin uhriksi. Ensin petti Yhdysvallat ja sen jälkeen luottoystävä Neuvostoliitto. Che kohtalona oli lopulta vallankumouksen iäinen palo jonka voimalla Che siirtyi sissijoukkoineen jatkamaan vallankumouksen aatteen levittämistä ensin Afrikkaan ja lopulta Boliviaan.

Chen liekki sammui lopulta lokakuun 8. päivä 1967, kun Bolivian armeijan erikoisjoukot ryyditettynä CIA:n henkilöstöllä sai vangittua Ernesto "Che" Guevaran ja hänen sissinsä pitkän takaa-ajon jälkeen. Teloituksen sai tehtäväksi nuori Bolivian armeijan sotilas Mario Téran, joka on jälkeenpäin kertonut Chen sanoneen viimeisinä sanoinaan kuin rohkaistakseen sotilasta ampumaan "Rauhoitu mies, ja tähtää kunnolla. Tapat vain miehen". Teloituksen jälkeen nuoren teloittajan kohtalo ei ole ollut suopea. Hän on elänyt yli 40 vuotta tekaistun nimen turvin ja jatkuvassa paossa. Asiaa ei ole helpottanut se että teloituksen jälkeen ainakin kuusi Chen teloitukseen liittyvää Bolivian sotilashenkilöä on kuollut hämärissä olosuhteissa väkivaltaisesti.

Vallankumouksen veljekset ovat kummatkin 1900-luvun historian suurnimiä (sanoo yhdysvaltalainen propaganda mitä tahansa). Kaverukset näkivät epäkohtia yhteiskunnassa ja päättivät muuttaa asioita. Okei, pitää myös muistaa että nykypäivän Kuuba ei ole mikään ruusuinen utopistinen yhteiskunta: yksipuoluejärjestelmä, ei sananvapautta ja hyvin häilyvät ihmisoikeudet. Varmasti hyvää tarkoittavat aikeet lopulta karkasivat käsistä kun ystävykset huomasivat että valtion johtaminen oli käytännössä lähes ylivoimainen tehtävä.

Fidel on jo väistynyt valtion johdosta, ja vaikka hänen elämäntyönsä jääkin historiaan, se jää Ernesto "Che" Guevaran varjoon jonka teot nostivat hänet 1960-luvun vallankumouksellisuuden ikoniksi joka on inspiroinut lukuisia valtiomiehiä ja kansalaistaistelijoita. Alberto Kordan kuuluisa äärimmäisen popularisoitunut valokuva Guerillero Heroica jää varmasti yhdeksi 1900-luvun kuuluisimmaksi valokuvaksi. Itse näin sen viimeksi lomamatkalla rantapyyhkeessä.

Eräs historioitsija on sanonut hienosti ystävysten elämästä "Che elää edelleen osittain siksi, että hänellä on ollut Fidel Castro tiedottajana". Simon Reid-Henryn kirja oli jälleen hyvä esimerkki historinkirjasta joka näyttää toteen että fakta on fiktiota (propagandaa) mielenkiintoisempaa. Suosittelen.

A Storm Of Swords

George R.R. Martinin (GRRM) A Song of Ice Fire -sarja on edennyt kohdallani kolmanteen osaan (arvostelut: ensimmäinen osa, toinen osa). A Storm Of Swords jatkaa lähes tulkoon siitä mihin edellinen A Clash Of Kings päättyi. Kirjassa seurataan edellisten tapaan jälleen kerran runsasta henkilökatrasta (tällä kertaa 10 "päähenkilöä").

Pohjoisessa Lady Catelyn Starkin vapauttama Jamie Lannister jatkaa pakoaa etelään, mukanaan saattaja/naissoturi Brienne of Tarth. Kaksikko kohtaa edesottamuksia ja palkkasotilaita matkallaan jotka lopulta muuttaa Jamien elämän niin fyysisesti kuin henkisesti.

Pohjoisen Muurin toisella puolella, syvällä arktisissa maisemissa Lord Starkin äpäräpoika Jon Snow jatkaa soluttautumistaan luopiokuningas Mance Rayderin valloitusarmeijaan. Mance Rayderin ja hänen lähipiirinsä luottamuksen saaminen ei ole helppoa eikä rakastuminen pohjoisen viehkeään Ygritteen helpota tehtävää. Lopussa on sitten luvassa eeppisen oloista taistelua Muurin porteilla missä Jonin lojaalisuus lopulta mitataan.

Pohjoisessa myös Robb Stark yrittää pitää hajoavan armeijansa lankoja käsissä. Lannisterien menestyminen pääkaupungin puolustamisessa on heittänyt isoja kapuloita nuoren pohjoisen kuninkaan suunnitelmiin. Suunnitelmat saavat lopullisen pisteen Lord Walder Freyn järjestämissä häissä mitkä saavat niskavilloja nostattavan lopun.

Idässä, kapean meren tuolla puolen, Daenerys Targaryen jatkaa väkensä kanssa keräten voimia. Lohikäärmeiden kasvaessa nuori kuningatar varustaa itselleen monituhatpäisen orja-armeijan jonka avulla Daenerys jakaa oikeutta pitkin länsirannikkoa tuhoten vastustajiensa kaupunkeja yksi toisensa jälkeen.

Mainitaan nyt vielä Starkin siskokset jotka jatkavat omilla urillaan pakoaan ja perheensä etsimistä. Sansa pääsee lopulta pakenemaan kun kuningas Joffrey menee ja kuolee hääillallispöytään. Arya jatkaa pakoaan ja joutuu lopulta Sandor "The Hound" Cleganen matkaan.

GRRM oli kirjoittanut mukavan ~920 sivuisen järkäleen (päälle vielä perinteinen henkilöhakemisto) joka on hyvin masentavan kokoinen fyysisiltä mitoiltaan. Varsinkin jos sen omistaa kovakantisena. Kuitenkin kirja meni yllättävän nopeasti ja pääsin jopa paikoin 200 sivun päivävauhtiin.

Alusta alkaen mietin että miten GRRM pystyy pitämään jo pelkästään näiden 10 henkilön tapahtumien langat käsissä mutta hyvin se onnistui. Hämmästyin lopulta Starkin perheen kohtaloa jonka jäseniä kirjailija tuntui niittävän isolla kädellä pois rivistä. Kuitenkin pieni oho pääsi suusta kun kirjan viimeiset kappaleet oli luettu.

Vaikka kirjan fyysinen koko jo alkuunsa pelotti, tarinan helpohko englanti siivitti lukukokemusta. Ei kirja kuitenkaan ihan täydellinen ollut. Täytyy myöntää että GRRM pisti tarinan sekaan niin paljon taustainformaatiota eri sukujen, ritarihuoneiden historiaa että se alkoi suorastaan jo ärsyttämään. Hahmoista Tyrion Lannister jälleen loisti omalla osallaan, ja positiivisena yllätyksenä Daenerys Targaryenin tarina oli saanut hienosti lisäpotkua. Kyllä tämä sarja kuitenkin lusitaan loppuun asti eli ei kai tässä muu auta kuin pistää neljäs osa eli A Feast for Crows tilaukseen.

The Savage Tales Of Solomon Kane

Robert E. Howardin (REH) lyhyen elämän (itsemurha 30-vuotiaana) kirjallisesta tuotannosta Solomon Kane on kirjailijan luomista hahmoista mielenkiintoisin. Tässä yrmeässä mustaan pukeutuvassa miekkaa heiluttavassa puritaanissa yhdistyy oudolla tavalla hurskas uskonmies, heikkoja puolustava suomalaista jäyhää miestä muistuttava sankarihahmo sekä lähes mielipuolen raivolla pahuutta tuhoava miekkamies. Itse muistan törmänneeni ensimmäisen kerran hahmoon jo kahdeksankymmentäluvun puolivälissä, suomalaisen Conan Barbaari -sarjakuvalehden yhteydessä jonka mukana Solomon Kanen tarinoita välillä julkaistiin.

Robert E. Howard joka kuului mm. H.P. Lovecraftin ystäväpiiriin, julkaisi Solomon Kanen ensimmäisen tarinan jo 1920-luvun loppupuolella. Kirjailijan ehdottomasti kuuluisin hahmo Conan Barbaari näki kirjallisen päivänvalon vasta 1930-luvun puolivälissä.

Tässä vuonna 2004 julkaistuun antologiaan on kerätty kaikki Robert E. Howardin julkaisemat Solomon Kane tarinat ja runot. Sivuja ryydittää Gary Giannin tekemä loistava mustavalkokuvitus. Vaikka tarinoiden julkaisusta on kulunut jo yli kahdeksankymmentä vuotta, ovat ne mielestäni kestäneet ajan hampaan todella hyvin. REH kertoo hahmonsa kautta synkkiä tarinoita avuttomia ihmisiä piinaavasta demonisesta pahuudesta. Tarinoissa kohdataan perinteisempää seikkailua merirosvojen kera sekä selkeästi kirjailijan lempimaisemissa 1600-luvun pimeän Afrikan orjarannikon hurmeisissa viidakoissa. Maisemissa josta miekkamiehelle paljastuu ikuisen vanhoja, kadonneita sivilisaatioita brutaalein uhrimenoin. Kirjailijaa ei ole turhaan sanottu miekka ja magia -genren isäksi.

Itselleni tuli REH:n teksteistä mieleen samanhenkisen H.P. Lovecraftin novellit. Tarinoissa jyllää samanlainen lähes käsin kosketeltava pahuus ja hyvin rakennettu painostava, lähes ahdistava tunnelma. Lovecraftilla oli tarinoissa muinaiset jumalansa kun taas Solomon Kane raivasi tieltään perinteisimpiä zombieita ja siivekkäitä demoneja. Täytyy myöntää että mielenkiintoni heräsi jälleen hahmoa kohtaa nähtyäni vuonna 2009 valmistuneen samannimisen elokuvavirityksen. Elokuvan ja kirjallisen tuotannon ainoa yhteneväisyys taitaa olla enimmäksen elokuvan "Solomon Kanen" vaatetus.

Suosittelen Robert E. Howardin ajattomia tarinoita kaikille fantasiakirjallisuuden ystäville. Lopettelen tämän kirjailijan viimeiseen tekstiin joka löydettiin hänen kirjoituskoneessa olevasta paperista, ja jota pidetään hänen itsemurhaviestinään:

All fled, all done

So lift me on the pyre

The feast is over

And the lamps expire

Nyt pitäisi jatkaa hirviömäisen kokoisella George R.R. Martinin A Storm Of Swords, joka on hyvää jatkoa Solomon Kanen tarinoille.

The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 1

Jotta kirjoista kirjoittelu ei ala maistumaan ihan puulta niin päätin ottaa mukaan pieneen blogiini myös sarjakuvia. Sarjakuvat esitti isoa osaa nuoruuttani kirjojen rinnalla joten tuskin niitä voi koskaan unohtaa. Ensin tuli Mustanaamiot, Tex Willerit ja Tarzanit unohtamatta Korkeajännityksiä (merten eli se ainoa oikea ;)). Sitten vanhemmalla iällä tuli isot englanninkieliset sarjakuva-albumit kun löysin 1990-luvun alkupuolella helsinkiläisen Good Fellows -sarjakuvaliikkeen. Se oli kuin aarreaitta sarjakuvia lukevalle.

Kun puhutaan sarjakuvista niin ainakin allekirjoittaneelle nimi Alan Moore on ollut takuuvarma (ainakin tähän mennessä) laadun tae. Omalla kohdallani Alan Mooren tarinat ovat kolahtaneet (Watchmen, From Hell ja V for Vendetta) monimuotoisuudellaan ja suorastaan ylipursuavalla tarinan kerronnalla, joten on suorastaan sääli että Alan Moore ei kirjoita kirjoja.

Monelle tulee The League Of Extraordinary Gentlemen -nimestä (TLOEG) mieleen ensimmäisenä sen vuonna 2003 julkaistu elokuvaversio jonka pääosissa kekkuloi vanha herra Sean Connery. Hyvin löyhästi alkuperäiseen sarjakuvaan perustava elokuva on kieltämättä viihdyttävä mutta ei mielestäni yllä lähelle esikuvansa tasoa.

The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 1 on kiedottu moneen tuttuun kirjalliseen tapahtumaan. Tapahtumat alkavat 1898 viktoriaanisessa Lontoossa kun häväisty Mina Harker kohtaa salaperäisen Campion Bondin, brittiläisen imperiumin tiedustelumaailman kärkinimen joka pyytää kreivistä eronnutta neiti Harkeria kokoamaan ryhmän erikoiskykyjä omaavia huippunimiä tehtävänä suojella Imperiumin etuja. Matka alkaa Kairon oopiumislummista josta matkaan lähtee mukaan rappiolla oleva Alan Quartermain. Kiireellisen Kairosta poistumisen johdosta kulkuneuvoksi vaihtuu valtava Nautilus -alus jota kipparoi kukas muu kuin intialainen kapteeni Nemo. Tässä vaiheessa lukijan eteen on jo heitetty valtavia steampunk-maisemia ja Pariisiin siirryttäessä tapahtumien kulku alkaa kiihtymään. Pariisin ilotyttökortteleista lähtee ryhmän mukaan tuhoa kylvävä herra "Henry/Edward" eli Dr. Jekyll. Lontooseen palattua ryhmä pestaa mukaan vielä Hawley "näkymätön mies" Griffinin.

Sekalainen ryhmä saa tehtäväkseen hakea takaisin Imperiumin haltuun mystisen cavorite-aineen joka mahdollistaisi ilmasotaan erikoistuneiden ilmalaivojen rakentamisen. Ryhmän seikkailut vie lukijan synkkiin Lontoon osiin aina mestarillisen rikollisjohtajan Fu Machun tukikohtaan, ja lopuksi esiin nousee todellinen uhka ja rikollishahmojen äiti ja isä - professori Moriarty.

TLOEG-sarjan pilotin kyväjäljestä vastaa Kevin O'Neill (jonka jälkeä on myös mm. loistavan psykedeelinen Marshal Law) joka on tehnyt erittäin yksityskohtaista ja rikasta jälkeä. Jossain kohdin koko sivun kokoisissa ruuduissa pitää pysähtyä ihailemaan piirtäjän yksitykohtaisia ja mielikuvituksellisia maisemia. Alan Mooren on myös kirjoittanut vahvan kokonaisuuden viktoriaanisen ajan vaihtoehtomaailman tapahtumista. Conan O'Doylen tarinoista tuttu Professori Moriarty, Fu Machu ja esimerkiksi Bram Stokerin Draculan ex-morsio Mira Harkin sopii kuin nakutettu Alan Mooren ja Kevin O'Neillin hurmeiseen maisemaan. Hahmot eivät ole mitään siloiteltua sankariainesta vaan rikkinäisiä sieluja jotka hädin tuskin tulevat toimeen keskenään.  Kuten esimerkiksi Watchmenissa Alan Moore on liittänyt albumiin lisämateriaalia, tässä kokonaisen Alan Quartermainin parinkymmentäsivuisen novellin.

Räjähtävien tapahtumien lopussa taivaalla tapahtuvat oudot asiat antavat osviittaa The League Of Extraordinary Gentlemen, Volume 2 tapahtumista. Kaukaa viisaana tilasin aikoinani Volume 1 ja 2 samassa paketissa joten sitä sitten seuraavaksi.

Toinen Säätiö

Viimeinen teos alkuperäisestä Säätiö-trilogiasta on taltutettu. Toinen Säätiö jatkaa tarinaa viisikymmentävuotta Säätiö ja Imperiumin tapahtumien jälkeen. Linnunradan lähes valloittanut ja Ensimmäisen Imperiumin tiedemiehen Hari Seldonin suuren suunnitelman vaarantaja Muuli on kuollut. Muulin valtapiirin rauniolla taistellaan vallasta ja jälleen ollaan isojen asioiden äärellä. Vaikka on kulunut yli 400 vuotta Hari Seldonin linnunradan kohtaloa käsittelevästä teoriasta, ryhmä Ensimmäisen Säätiön kansalaisia haluaa nyt löytää Hari Seldonin perustaman Toisen Säätiön.

Kelataanpa hiukan taaksepäin. Koko tarinahan käynnistyi siitä kun Hari Seldon ilmoitti tehneensä tieteellisen ennustuksen siitä että kymmeniätuhansia vuosia vanha ja vauras Linnunradan Ensimmäinen Imperiumi luisuu kaaokseen ja kohti perikatoa.  Hari Seldonin psykohistoria pystyi ennustamaan tilastollisesti ihmismassojen reaktioita ja Seldon ennusti että linnunradan triljoonalukuinen ihmisrotu oli väistämättä menossa kohti romahdusta.

Sitä varten Seldon loi suunnitelman jonka ansiosta ennustetun kolmekymmentätuhatvuotisen sekasorron sijaan ihmisrotu nousisi jaloilleen tuhannessa vuodessa. Tätä suunnitelmaa varten hän perusti Säätiön. Säätiö oli pieni ensyklopedistien yhteisö syrjäisellä Terminus-planeetalla jonka tehtävä oli kerätä mahdollisimman paljon ihmiskunnan tuottamaa tietotaitoa Encyclopedia Galactican muotoon ennen sukellusta kaaokseen.

Säätiön perustamisen yhteydessä Hari Seldon perusti myös salaa Toisen Säätiön, joka keskittyi Seldonin suunnitelman toteutumisen seuraamiseen ja kuin taustalla piilossa, se ohjaili linnunradan tapahtumia tähän ainoaan oikeaan suuntaan. Ensimmäisen Säätiön ollessa enemmän luonnontieteellinen, Toinen Säätiö oli mentalistien yhteisö joka keskittyi henkisten taitojen kehittämiseen ja Seldonin suunnitelman vaalimiseen.

Säätiö-sarjaa ei suotta ole pidetty Isaac Asimovin tieteiskirjallisuuden mestarinäytteenä ja sen saavutuksia ja vaikutuksia on laajalti. Paul Krugman, vuoden 2008 talous-nobelin voittanut ekonomisti on useassa haastattelussa kertonut olevansa scifi-kirjallisuuden fani ja myöntänyt Asimovin Säätiön olleen elämäänsä muuttanut asia.

“I read [Isaac Asimov's] Foundation back when I was in high school, when I was a teenager,” says Krugman in this week’s episode of the Geek’s Guide to the Galaxy podcast, “and thought about the psychohistorians, who save galactic civilization through their understanding of the laws of society, and I said ‘I want to be one of those guys.’ And economics was as close as I could get.” Those are pretty unique novels — they really are structured nothing like even the great bulk of science fiction, because they are about how social science can be used to save humanity.

Lähde: Wired

Viittauksia Säätiö-sarjaan löytyy pitkin poikin tieteiskirjallisuudesta, elokuvista ja animaatiosarjoista jne. 

Vuoden 1953 Second Foundation julkaisun jälkeen alkoi fanien vuosikymmeniä kestänyt painostus uusien Säätiö-kirjojen puolesta ja lähes kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen, kirjailija tarttui taas aiheeseen ja kynäili neljä uutta kirjaa joista kaksi keskittyi prequel-tyylisesti Hari Seldonin elämään ja kaksi keskittyi Toisen Säätiön jälkeiselle ajalle. 

Vuonna 1989 julkaistiin Foundations' Friends antologia missä aikansa tieteiskirjailijoiden kerma julkaisi omia tarinoita jotka sijoittuivat Isaac Asimovin luomaan universumiin. Kirjailijan kuolemakaan ei pysäyttänyt Säätiö-konetta kun vuonna 1997 julkaistiin Isaac Asimovin perikunnan hyväksymä Toinen Säätiö-trilogia jonka kynäilivät Gregory Benford, Greg Bear ja David Brin. Useat kirjailijat kirjoittivat ja julkaisivat tarinoita kirjailijan kuoleman jälkeen jotka sijoittuivat enemmän tai vähemmän Asimovin Säätiö-, Robot- tai Empire-sarjoihin.

Luonnollisesti Hollywood on myös yrittänyt leikata omaa siivuaan Säätiö-perinnöstä jo 1990-luvun lopulta saakka siinä onnistutta. Kuitenkin, vuonna 2009 selvisi että pahamaineinen Roland Emmerich yrittää siirtää Säätiön tarinaa valkokankaalle mutta mitään konkreettista ei ole tullut julki, paitsi että Dante Harpe on työstämässä ohjaajalle käsikirjoitusta.

Itsellenä alkaa kolmen puuttuvan osan mehtästys. Trilogian lisäksi olen onneksi löytänyt jo Säätiö veitsen terällä (Foundation's Edge) kirjahyllyyn. Tiedossa on että puuttuvat ovat harvinaista herkkua joten eiköhän tässä mene taas vuosia..

Ja hinnatkin on taas kohdallaan..