The Kings Of Cool

On oikeastaan kaksi syytä jotka ajoivat minut lukemaan Don Winslow:n tuoreimman julkaisun: ensimmäinen on Oliver Stone, joka siirsi kirjailijan Savages valkokankaalle. Toinen syy on keväällä luettu Power Of The Dog (omat mietteet kirjasta tästä) joka tekee syvän sukelluksen Yhdysvaltojen vuosikymmeniä kestäneeseen huumesotaan. The Kings Of Cool on esiosa Savages tarinalle. Power Of The Dog -kirjan USA:n ja Meksikon välisestä huumesodasta vaihtuvat Etelä-Kalifornian trendikkäille Laguna Beachin rannoille missä nuoret ystävykset O (Ophelia), botanisti Ben ja kolmikon lyömäase Chon pyörittävät tuottoisaa huumebisnestä, myyntivalttina äärimmäisen laadukas kannabis. Jos olet nähnyt Oliver Stonen elokuvan niin siinä nähdään kolmikon bisnesten kasvavan entisestään ja esteitä odotetulle eläkkeelle tulee vastaan vasemmalta ja oikealta. The Kings Of Cool kertoo kolmikon historian ja tapahtumat sijoittuvat kolmikon osalta 2000-luvun alkupuolelle. Kolmikon tapahtumien rinnalla seurataan kolmikkoon liittyviä henkilöitä kuumasta hippikesästä 1968 aina kolmikon tapahtumiin saakka.

Vuonna 1968 Laguna Beachilla chillailee runsas ja värikäs hippiyhteisö jonka rinnalla kannabisbisnestä aloittelee surffariporukka jonka johdossa patsastelee raamikas Doc. Mukaan lyöttäytyy Chonin tuleva isä 14-vuotias seikkailua etsivä John McAllister. Tulevan bisneksen haistaa myös hippikirjakauppiaat Kim ja Stan. Loppu onkin rakettimaista nousua missä nelikko kasvattaa huumebisneksestään vuosikymmenten saatossa isoa liiketoimintaa ruohon vaihtuessa kovempiin aineisiin. Taakse jää nopeasta rauhallinen Make Love Not War ja muu rauhaarakastava hippi-idealismi kun 1970-luku kääntyy kohti rikasta kasaria ja loppuvaiheen tyrskyissä ímetään jo kokaiinia nenään Lamborginin kojelaudalta. Lopulta O:n, Benin ja Chonin kohtalot kietoutuvat vanhempiensa historiaan kun kolmikko pyristelee viranomaisten ja huumekartellien puristuksessa.

Don Winslow osaa kirjoittaa tiukkaa ja vetävää tekstiä. Kirjailija on tehnyt poikkeuksellisen ratkaisun pilkkomalla 320-sivuisen 306-kappaleeseen joten korkeaoktaaninen tarina juoksee parin sivun kappalekoolla vauhdilla eteenpäin. Ja kirjan tahdin antaa jo ensimmäinen iskevä kappale joka sisältää vain kaksi sanaa: Fuck me. Don Winslow:n tuotanto on ulottunut myös meille suomalaisille kun Like Kustannus on julkaissut tuotantoa Power Of The Dog (Kuolleiden päivät), Savages (Pilviparonit) ja tämä Kings Of Cool on tullut myös ulos suomalaisena käännöksenä Pilviparonit. Jos on tullut luettua Don Winslow:n hengenheimolaisen James Ellroyn teoksia niin nämä iskevät samaan laadukkaaseen rikoskirjallisuuden suoneen.

Nyt on sitten yöpöydällä vaihteeksi aivan toisenlaista kirjallisuutta kun vuorossa on Antony Beevorin A Writer At War: Vasily Grossman with the Red Army 1941-1945. Kirja yhdestä 1900-luvun kuuluisimmasta venäläisestä kirjailijasta ja hänen kokemuksistaan sotakirjeenvaihtajana Venäjän puna-armeijan matkassa.

Leviathan Wakes

Science Fiction on viime vuosina noussut jälleen vahvasti lukulistalleni.  En tiedä teistä mutta tämä genre on jättänyt vahvat muistijäljet lapsuudesta/nuoruudesta, ja jos on vähääkään vilkkaampi mielikuvitus niin on helppo uppoutua avaruusoopperoiden rikkaaseen maailmaan. Muistan edelleen kun nuoruudessa tuli kesällä kotipihan teltassa luettua niitä paksuja kirjaston kovakantisia Frank Herbertin Dyyni -opuksia. Harvat kirjat jää mieleen pitkien aikojen takaa. Ja on hienoa että genrestä tekee edelleen löytöjä. Näin nelikymppisenä sitä uppoutuu edelleen samalla tavalla uusien scifi -kirjailijoihin (ja myös vanhojen) tuotosten tarinoihin. Alastair Reynoldsin Revelation Space -sarja kova insinööriscifi taisi olla ensimmäinen vanhemman iän koetus  (joka on edelleen kesken). Perään tuli Isaac Asimovin genre -klassikot ja nyt Daniel Abrahamin ja Ty Franckin kynäilemä Expanse -sarjan pilotti Leviathan Wakes.

James S.A. Coreyn nimimerkin takana häärii nuoret kirjailijat Daniel Abraham ja Ty Franck, joista jälkimmäinen toimii myös George R.R. Martinin assistenttina (kirjan kannessa Ty Franckin työnantajan iskevä kommentti). Kaksikko julkaisi debyyttinsä vuonna 2011 ja Leviathan Awakes lyö kuusiosaiselle Expanse-sarjalle mukavan tahdin . Kirjassa päähenkilöiksi nousee Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä sijaitsevan Ceres-aseman Joe Miller joka työskentelee suuren Star Helix Security -turvallisuusyrityksen etsivänä. Miller saa eräänä päivänä tehtäväkseen selvittää Maassa asuvan rikkaan perheen tyttären katoamista. Toisaalla Canterbury-nimisen aluksen upseeri Jim Holden miehistönsä kanssa joutuu keskelle aurinkokuntaa ravistelevan yhteenoton silminnäkijäksi ja kuin vahingossa eskaloi tilanteen jonka ansiosta koko aurinkokunta on syöksymässä sisäiseen konfliktiin.

Tarinan taustakiemuroissa salaperäinen megakorporaatio on löytänyt ns. alienorganismin josta kasvatellaan ihmislapsen tarpeisiin seuraavaa evoluutiopyräystä. Lukijan on helppo arvata miten tässä tulee käymään. Hyvin perinteiseen scifi -tarinaan on saatu kudottua elävä kokonaisuus missä jo meidän ajasta tutut kähinät valtioiden/kansojen välillä on siirretty isompaan mittakaavaan. Maa, Mars, Kuu ja aurinkokunnan asteroidivyöhyke kuhisee ihmiselämää. Hyvän avaruusoopperan henkeen tähtitarhoja myös kyntää toinen toistaa suurempia avaruusaluksia. Eikä kirjailijakaksikko epäonnistu henkilöhahmojen kohdallakaan. Itseäni kiinnostaa aina scifissä tekninen puoli (ICT-alan immeisenä tottakai!) ja oli miellyttävää nähdä että kirjailijoiden aurinkokunta taivalsi kevyesti lo-tech verrattuna esimerkiksi Alastair Reynoldsin äärimmäisen korkean teknologian Revelation Space-tuotantoon. 

Sen enempää kirjaa spoilaamatta suosittelen lämpimästi teosta kaikille modernin scifin ystäville. Kirjassa yhdistyy sulavasti klassinen avaruusooppera ja mukaan on heitetty ripaus myös perinteistä dekkariakin. Kokonaisuus pitää hyvin otteessaan ja ainakin minä latailen Kindleen jo sarjan seuraava osa Caliban's War.

Lukemista harkitsevalle suosittelen käymään tutustumassa sarjalle omistettua Wikia osoitteessa http://expanse.wikia.com/wiki/The_Expanse_Wiki.

Leviathan Wakes jälkeen olen ehtinyt jo lukea läpi Don Winslow hurmeisen The Kings Of Cool josta sitten seuraavaksi.

Oryx ja Crake

Kanadalaisen kirjailijan ja runoilijan Margaret Atwoodin Oryx ja Crake on MaddAddam-trilogian avausteos. Kirjailijana Atwood on ollut minulla ärsyttävän pitkään lukujonossa ja olen miettinyt hänen kirjojaan  juupas-eipäs -otteella, mutta aina on eteen kiilannut joku toinen kirjailija mielenkiintoisine kirjoineen. Mutta ei enää. Päätös Atwoodin tuotantoon tutustumiseen alkoi jo hyvissä ajoin, ja posti kiikuttikin Oryx ja Craken Reisjärven suunnalta jo lokakuussa odottamaan lukuvuoroaan.

Oryx ja Crake maisemat ovat monien muiden spekulatiivisen fiktio -genren edustajien tapaan lohduttomassa kunnossa. Ihmiskunta on tuhoutunut ja kukoistavan luonnon keskelle on jäänyt Robinson Crusoen tapainen Lumimies muistoineen. Sivilisaatiomme raunioissa Lumimies alkaa käymään läpi elämäänsä ja syitä miksi ihmislapsi päätyi siihen tilanteeseen. Kirjan tarina soljuu rauhallisesti eteenpäin kahdella tasolla. Lumimiehen muistoissa lukija pääsee kurkistamaan lähitulevaisuuden maapalloa jota hallitsee megakorporaatiot geenimuunneltuineen ihmisineen. Yhteiskunta on rajattu ankaralla kädellä menestyjiin ja rahvaisiin. Rahvas piehtaroi perinteisesti post-apokalyptisessa Rahvaanmaassa kun samaan aikaan rikas eliitti elää hyvin suojattua elämää korporaatioiden kainalossa. Lumimiehen muistot osoittaa hyvin nopeasti lukijalle kirjan suunnan kun suojatun yhteiskuntaeliitin syvissä riveissä kehitellään mitä mielikuvituksellisempia keksintöjä geenimanipulaation saralla. Puolijumallisen roolin ottaneen eliitin teknologinen kurottelu näyttääkin ihmislapselle hyvin valaistua tietä kohti biologista jyrkännettä. 

Vaikka Atwood onkin luonut hyvin toimivan tarinan post-apokalyptisesta tulevaisuudesta, mielestäni kirjan parasta antia on Lumimiehen ja hänen lapsuudenystävänsä Craken tarina. Lumimiehen nuoruus päättyi valintaan lähteä tavoittelemaan uraansa humanististen tieteiden parissa ja Crake päätyy kirjallisuudessa aina vaaralliseen bioteknologian pariin. Lumimiehen puurtaessa keski-luokkaisena Crake tekee rakettimaista uranousua kohti valtaeliitin huippua. Kaksikon väliin tulee kolmanneksi pyöräksi Oryx, kaunis lapsipornoteollisuuden entinen uhri joka tasapainoilee Lumimiehen ja Craken välissä aina katkeraan loppuun saakka. 

Kaikenkarvaisia post-apokalyptisia maalailuja on vuosien varrella tullut luettua aikamoinen liutu mutta Oryx ja Crake asettuu kyllä parhaimmistoon. Vaikka kirjailijan luoma maailmankuva ei nyt ole se kaikkein omaperäisin, Atwood ei onneksi ammu täysin överiksi maailmanloppuaan eikä koristele tarinaa maailmantuhon saarnauksella, vaan antaa tarinan kuljettaa kohti MadAddams-trilogian seuraavaa Herran Tarhurit -osaa jonka lehdiltä tarina jatkuu. Pidin erityisesti Oryx ja Craken tarinan monitasoisuudesta ja  hyvin rakennetusta kehystarinasta missä Lumimiehen yksinäinen vaeltelu ja menneiden muistelu sulavasti kulkevatkin käsikkäin. 

Näin on sitten Atwoodin tuotanto ns. korkattu. Seuraavama yöpöydällä makaakin (Kindlen sisuksissa) avaruusooppera Leviathan Wakes joka jo alkumetrien osalta vaikuttaa hyvältä valinnalta. Sarjakuvien osalta Sandman hiukan laahaa, ja mieli tekisikin aloittaa jo Will Eisnerin klassikko New York: The Big City jossa on muuten näin Sandmaniin liittyen Neil Gaimanin esipuhe.

To Hell on a Fast Horse

Jostain syystä olen historian osalta jämähtänyt Yhdysvaltojen värikkääseen menneisyyteen. Hyllyyn on tullut kirjoja Lewis/Clark retkikunnasta, railakkaan 1930-luvun kriminaalijulkkiksista ja esimerkiksi kirja 1800-luvulla eläneen, New Yorkin Five Points:n ja Chinatownin kasvatin George Appon tarinasta. Unohtamatta tilausjonossa odottavaa Empire Expressiä, joka kertoo kahden yrityksen Union Pacifin ja Central Pacificin kisasta rakentaa ensimmäinen rautatieyhteys nuoren kansakunnan maiden halki. Tietenkin löytyy myös oman sisäisen pikkupojan (vaimon mukaan en ole koskaan kasvanutkaan) loputtoman mielenkiinnon sammuttamiseksi muutama 1800-luvun loppupuolen Yhdysvaltojen länsiosien maisemaa muuttaneen legendan tarinat. Niistä yksi on tämä Mark Lee Gardnerin toimittama historiikki lainvartija Patt Garretin ja lainsuojaton William H. Bonneyn  (tai Billy the Kid) yhteisistä kohtaamisista. To Hell On A Fast Horse: The Untold Story Of Billy The Kid And Pat Garrett kertoo näiden kahden hyvin erilaisen ihmisen kohtaamisesta ja kuinka heidän kohtalonsa kietoituivat toisiinsa 1880-luvun New Mexicossa.

Kirjailija heittää lukijalle kiehtovan kokonaisuuden jossa toinen päähenkilö on edelleen yli 133 vuoden jälkeenkin julkimo. Tästä henkilöstä on kirjoitettu satoja kirjoja ja tehty kuutisenkymmentä elokuvaa. Toinen, vanhempi päähenkilö oli suoraselkäinen lainvartija joka päätti pysyä lain kaidalla polulla. Hänet muistetaan ainoastaan ja vain ainostaan siitä että hän ampui Billy The Kidin.

Vaikka Billy The Kid aka William Henry McCarthy Jr. aka Henry Antrim aka William Bonney on paistatellut yli vuosisadan karismaattisen pyssysankarin roolissa, totuus on aina tarua karumpaa. 22-vuotiaana kuollut Billy oli kuitenkin karjavaras, rosvo ja kylmäverinen tappaja. Billy aloitti värikkään elämänsä karjamiehenä ja asettui Arizonaan ja tutustui jo silloin 17-vuotiaana pojankloppina rikollisiin elementteihin ja vuotta myöhemmin, Billy muutti surullisen kuuluisaan pieneen New Mexicon Lincolnin kuntaan.

Vuonna 1878 Lincolnin kunnan kauppatoimintaa hallitsi kaksi osapuolta joiden välillä syttyi verinen kiista joka myös tunnetaan nimellä Lincoln County War. Tähän historialliseen kähinään osallistui myös nuori Billy joka ratsasti Tunstall-McSween The Regulators:n joukoissa. Puolen vuoden ja kahdenkymmenkahden surman jälkeen Billy jatkoi matkaansa lainsuojattomana henkiin jääneiden kumppanien kera.

Samaan aikaan vanhempi Pat Garrett vastaanotti Lincolnin kunnan sheriffintähden ja sai ensimmäiseksi tehtäväkseen vangita Billyn ja hänen ryöstelevän joukkionsa. Tämän jälkeen molempien kohtalot kietoituivat toisiinsa. Pat aloitti väsymättömän ja periksiantamattoman takaa-ajon ja lähes vuoden kestäneen paon jälkeen Pat ja Billy kohtasivat viimeisen kerran pienellä tilalla ja Garrett pääsi yllättämään Billyn yön pimeydessä ja ampui tämän hengiltä yhdellä revolverin laukauksella.

Luulisi että Billy the Kidin ja Pat Garrettin tarina päättyisi tähän, Mark Lee Gardner valoittaa kuitenkin laajalti Pat Garrettin elämän kiemuraiset vaiheet syvällä Billy The Kidin haamun painaessa lainvartijan elämää, olihan hän tappanut yhden aikansa kuuluisimmista julkimoista. Kuten monen muun historiallisen henkilön tapaan, Pat kantoi tekonsa vaikutuksia läpi elämänsä, ja vaikka pyssysankari pysäyttäminen nosti Garrettin uusille elämänurille toimi menneisyyden taakka myös kolikon kääntöpuolena. Epäonnistuneita bisnesyrityksiä, velkaantumista ja lopulta vanhenevan lainvartijan kohtaloksi koitui epäselvissä merkeissä tapahtunut murha jonka uhriksi Pat Garrett itse joutui.

Mark Lee Gardner on onnistunut hyvin historian valoittamisen ja elävöittämisen. Teksti on hyvin juoksevaa ja kirjailija kertoo jännittävästi varsinkin Billyn ja Patin takaa-ajon joka on täynnä hiuksia nostattavia kohtaamisia joista Billy kuin ihmeen kaupalla aina selviytyy hengissä. Kirja myös kuvaa 1880-luvun New Mexicon kuumaa maisemaa, sen aikalaisia, lehdistöä joka paisutti ja teki pohjatyön Billyn maineen rakentajana. Historia siloitti sitten legendan loppuun. Billyn tarina on edelleen iso asia Lincolnin kunnalle ja se on ottanutkin tarinasta kaiken irti turismin muodossa. Populaarikulttuuri onkin sitten tehnyt Billylle uudet kasvot lukuisten elokuvien ja kirjojen muodossa. To Hell On Fast Horse onkin Billyn saagalle mitä osuvin nimi.

Olen tässä joutunut harvinaiseen tilanteeseen missä kirjoja on luettu mutta en ole niistä ehtinyt kirjoittamaan. Margaret Atwoodin Oryx ja Crake meni kuin siivillä ja sen arvio onkin vuorossa seuraavaksi. Atwoodin dystopian jälkeen lukuvuorossa on James S.A. Coreyn Leviathan Wakes.

Batman: The Dark Knight Returns

Sarjakuvahyllyn kätköistä päätyi lukuvuoroon 1986 julkaistu Batman: The Dark Knight Returns, yrmeä klassikoksi noussut versio Bob Kanen 1930-luvun viittasankarista. Tekijät Frank Miller, Klaus Janson ja Lynn Varley päättivät DC Comicsin pyynnöstä kertoa Gothamin miljardöörin tarinan - hiukan eri tavalla. Gotham ja ympäröivä maailma ovat Frank Millerin kirjoittamassa tarinassa muuttuneet dystopiaksi. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat ydinsodan partaalla ja Gothamin kadut ovat jälleen kerran eri rikollisten taistelutanner. Tällä kertaa katuja hallitsee Mutants-jengi. Toisaalla DC Comicsin universumin kuuluisassa Elizabeth Arkham Asylum for the Criminally Insane -hoitolaitoksessa, Batmanin yksi kuuluisimmista arkkivihollisista eli Joker on heräilemässä katatonisesta tilasta. 

Bruce Wayne on vetäytynyt kartanoonsa ja on kulunut yli kymmenen vuotta siitä kun Batman on nähty viimeksi Gothamin kaduilla. Vaikka 55-vuotias miljardööri on päättänyt jäädä lopullisesti eläkkeelle, hän ei pysty katsoa sivusta kotikaupunkinsa hidasta mutta varmaa liusumista kaaokseen...

Frank Miller pelasi aikamoista uhkapeliä kun hän tarttui 1980-luvun alkupuolella nuorena kuvittajana/käsikirjoittajana DC Comics:n heittämään haasteeseen luoda uusi tarina kaikille tutusta hahmosta. Vaikka The Dark Knight Returns sai julkaisun aikoihin kriittistäkin arvostelua se on noussut vuosikymmenten aikana yhdeksi parhaimmaksi Batman-tarinaksi. Frank Millerin versio myös poikkesi vahvasti valtavirrasta ollessaan täysin aikuisille suunnattu julkaisu.

Tarinasta ja kuvista huokuu Frank Millerille tuttua synkkää mielenmaisemaa ja välillä aika ahtaista ruuduista välittyy kerroksittain kiehtovaa tarinaa, ja käsikirjoitus on kuin onkin julkaisun vahva selkäranka. Batman kuvaston tutut hahmot kuten Joker on muutettu psykoottisen oloiseksi massamurhaajaksi. Batmanin uskollinen apuri Robin on 13-vuotias tyttö joka sinnittelee vanhan viittasankarin rinnalla tuskallisissa yhteenotoissa. Poliisipäällikkö James Gordon on eläköityvä kehäraakki joka tekee tilaa nuorelle poliisisukupolvelle.  Tarina ottaa lopulliset huippukierrokset loppunäytöksessä kun mukaan tulee vähintään yhtä tuttu Teräsmies, Yhdysvaltojen hallituksen asiamies joka on saanut tehtäväkseen pysäyttää kansalaisien silmissä anti-sankariksi muuttuneen Batmanin.

The Dark Knight Returns ei ole turhaan kehuttu klassikko. Frank Millerin tarina on erittäin taitavasti ja vetävästi kirjoitettu. Klaus Jansonin rosoinen välillä yliampuva kynänjälki täydentää rohkeasti Batmanin synkkää ja väkivaltaista vaihtoehtosuuntaa. Pari vuotta myöhemmin parivaljakko Alan Moore/Brian Bolland jatkoivatkin tätä tietä luomalla toisen klassikon Batman: Killing Joke ja mm. Christopher Nolan käytti Millerin luoman Batman-tarinan elementtejä trilogiassaan.

Seuraavana onkin sitten vuorossa Neil Gaimanin unikaveri Sandman, jonka alkutaivalta kuvataan Preludes & Nocturnes Volume 1 -julkaisussa.

Anno Domini 2013

Niin se vuosi on jälleen vierähtänyt kirjojen parissa. Kun tarkastelee vuotta näin luettujen kirjojen näkökulmasta, niin tämän vuoden lukumatka halkoi päättäväisesti läpi genrekenttien. 

Vuosi alkoi Ian Tregillisin Coldest War Milkweed Triptych-trilogian keskimmäisellä osalla missä ensimmäisen osan tutut Reichsbehörde für die Erweiterung Germanischen Potenzials -ryhmän jäsenet (eli ihan vaan supernatsit) ja englannin tiedustelupalvelu jatkoivat kähinöintiään. Helmikuu toi mukanaan mielenkiintoisen kuvauksen Suomen armeijan tiedustelujaoksesta ja maaliskuussa breikattiin uudelle alueelle kun vuoroon pääsi yksi lempiartisteistani Gil-Scot Heronin postuumi elämänkerta The Last Holiday.

Kevät innosti jatkamaan George R.R. Martinin A Song of Ice and Fire -saagaa, ja A Feast for Crows selätyksen jälkeen jäljellä onkin enää A Dance with Dragons joka kampitetaan 2014. Kesän kynnyksellä astuin sitten e-kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Päätös e-kirjoista tuli lopulta aika helposti vaikka olen tähän vuoteen saakka ollut formaatin vastustaja. Niin sitten Kindle Paperwhite kolahti postilaatikkoon ja ensimmäisen e-kirjani oli Don Winslow:n Yhdysvaltojen ja Meksikon huumesotaa peilaava Power Of The Dog. Kirja on saatavilla nyt suomeksikin Like kustantamon ansiosta nimellä Kuolleiden päivät.

Kesän sadosta voisi mainita historiallisen ja mielestäni onnistuneen Robert Harrisin Cicero-trilogian avausosan Imperium ja tietenkin Joe Abercrombien fantasian Blade Itself.

Loppuvuoden Cormac McCarthyn anti-western Veren Ääriin ei jättänyt kylmäksi ja vihdoin tuli aloitettua (pitkästä aikaa) myös scifi-osaston purkaminen Joe Scalzin militaristisella Old Man's War -kirjalla.

Tänäkään vuonna ei tullut kirjoja valtavasti luettua vaan keskimäärin kirjoja meni yksi per kuukausi eli aika taapertaen. Mitä sitten ensi vuonna? Jos kirjahyllyä vilkaisee niin paljon on kirjoja lähtenyt kierrätykseen ja uusia on tullut tilalle. Löytyy jo aloitettujen sarjojen tahi trilogien jatko-osia ja jo nuoruudesta muistuvien kirjailijoiden tuotantoa kuten Frank Herbertin Dyyni tai Orcon Scott Cardin Ender jonka koko kvintetti pitänee lukea, historian opuksia unohtamatta! E-kirjat rynnii myös rinnalla ja selaimen bookmarkeissa odottaakin jo käsivarren mittainen lukujono. Ja sitten on myös sarjakuvat joilla yritän täydentää välillä äärimmäisten pitkien lukuvälien eetteriä. Sarjakuvien puolella tulee 2014 pelkkää klassikkomateriaalia mm. Judge Dreddiä, Sandmania, Akiraa ryyditettynä Robert Crumbilla ja tietenkin Will Eisnerin Spirit!

Blackout

Vuonna 2060 ajassa taaksepäin matkustaminen on mahdollista. Näin ainakin Oxfordin yliopistossa tehdään missä historian laitoksen professori James Dunworthy vastaa tutkijoiden lähettämisestä menneisyyteen tutkimaan historian suuria tapahtumia. 

Kirjan päähenkilöinä toimii kolme nuorta historianopiskelijaa jotka lähtevät vuoden 1940 Englantiin seuraamaan Toisen maailmansodan tapahtumia. Punatukkainen Merope Ward asettuu englantilaiseen maaseutukartanoon sisäköksi tarkoituksena seurata lontoolaisten lapsien evakuointeja ja uudelleen sijoittamisia maaseudulle. Toisaalla toinen historianopiskelija Polly Churchill siirtyy Lontooseen kauppatytöksi tarkkailemaan lontoolaisten reagointia Luftwaffen ankariin pommituksiin. Ja kolmantena on Michael Davis joka lähtee Doveriin seuraamaan Dunkirkin massiivisia evakuointeja amerikkalaiseksi reportteriksi tekeytyen. Kuten arvata saattaa, menneisyydessä matkustaminen on äärimmäisen riskaabelia ja tutkijoilla onkin täysi työ pysyä poissa isojen historiaa muuttaneiden tapahtumien keskiöistä. Eileen (Merope) työskentelee rauhallisella maaseudulla herrakartanossa ja joutuukin lähtemään yllättäen saattamaan lontoolaisia evakkolapsia takaisin Lontooseen ja samaan aikaan hyvin suunniteltu tutkimusmatka sotavuosiin saakin yllättävän käänteen kun portti takaisin vuoteen 2060 ei toimikaan. Polly Churchillin oma tutkimusmatka Lontoossa on täynnä välillä sekaviakin käänteitä ja saksalaisten ahkerat pommitukset sotkevat myös Pollyn paluumatkan turvalliseen vuoden 2060 Oxfordiin.

Toisaalla saarivaltion etelärannikolla Michael Davis selvittää miksi hänet siirrettiinkin Saltram-On-Sea nimiseen kylään vaikka tarkoituksena oli päästä seuraamaan Doveriin Dunkirkin evakuointeja. Lopulta hän ajautuu kalastusalukseen joka lähtee hakemaan brittisotilaita Dunkirkin rannoilta. Jännittävän pelastusoperaation jälkeen Michael herää sotilassairaalasta ja tietenkin pahinta peläten; vaikuttiko hän historian tapahtumiin pelastamalla brittisotilaita Dunkirkin rannalta?

Connie Willis on omaltani osaltani uusi tuttavuus. Vuonna 2010 julkaistu Blackout on ensimmäinen osa jonka myötä lukija tutustuu näihin kolmeen nuoreen tutkijaan vuoden 1940 Englannissa. Samana vuonna kirjailijalta tuli ulos tarinan päätösosa All Clear jossa selvinnee miten tälle triolle lopulta käy. Vaikka kirja oli yli 600-sivuinen järkäle (vaikka luin Kindle-version niin oli tämä aika järkäle lukukokemuksena) niin kiehtovasti Connie Willis osaa kuvata noiden sotavuosien Englantia. Vaikka välillä tapahtumat muuttuivat aika vauhdilla ja jossain kohdin tuntui että hahmot ryntäilevät aika päättömästi ympäri Lontoota - kirja kuitenkin vääjäämättä mukaansa ja tällaista historianystävän sydäntä lämmitti kirjailijan luomat historialliset maisemat. Ja kun tarinan taustalla kuumottaa päähenkilöiden epäilykset "muuttuiko historian kulku?" niin käsissä on hyytävän jännittävä lukukokemus. Vaikka tarinan finaali All Clear on samanlainen toteemi (yli 600 sivua) niin se on jo hyvissä asemissa alati kasvavassa lukujonossani.

Lukumatka on jo kaartanut pidemmälle historiaan Connie Willisin 1940-luvun Englannista pölyisen kuumaan 1880-luvun New Mexicoon, kun yöpöydällä on työn alla vähintääkin yhtä kiinnostava Mark Lee Gardnerin historiallinen To Hell on a Fast Horse: Billy The Kid, Patt Garrett, and the Epic Chase to Justice in the Old West.