Viimeinen kuningaskunta

Bernard Cornwell:n Azincourt häivytti pitkän epäluuloni historiallisia romaaneja kohtaan. Kirjailijan tarinointi on hienosti juoksevaa ja historian kuvaus värikästä sekä kaikesta näkee että kirjailija on tehnyt mittavan ja onnistuneen historiantutkimuksen kirjoihinsa.

Viimeinen kuningaskunta aloittaa yhdeksänosaisen Saxon Stories-sarjan (joka on itse asiassa nyt uudelleen nimetty The Last Kingdom-sarjaksi, ilmeisesti BBC:n televisiosarjan myötä). Kirja vie lukijan 800-luvulle aikaan jolloin Iso-Britannia oli vielä löyhä kokonaisuus keskenään kinastelevia kuningaskuntia jotka kohtasivat suurimman uhkansa idästä norjalaisten ja tanskalaisten viikinkien muodossa. 

Kirjan alussa nuori Northumbrian aatelinen Uhtred joutuu tanskalaisten hyökkäyksen jälkimainingeissa vangiksi ja joutuu viettämään lapsuutensa ja nuoruutensa tanskalaisen viikinkiaatelisen orjana. Orjuus muuttuu nopeasti vahvaksi kasvatukseksi ja Uhtred:sta kauliintuu tanskalainen viikinki joka kuitenkin haaveilee menetetyn tittelin ja kaupunkinsa takaisin saamisesta. Uhtred seuraakin läpi kirjan tiukasti varaisäänsä läpi Englannin kun tanskalaisviikinkien laumat tuhoisan tehokkaasti laajentavat reviiriään.

Kirjailija myös sopivasti syventää Uhtredin hahmoa joka toimii samalla kirjan vanhan miehen kertojaäänenä, ja käy läpi selkeän värikästä elämäänsä. Uhtred avaakin lukijalle sopivasti menneiden vuosikymmenien taustoja ja raottaa samalla tulevia tapahtumia jotka odottavat nuoren Uhtredin elämänpolulla. Näillä elementeillä Bernard Corwell on onnistunut luomaan sopivan tasapainon miehekkäälle miekkojen kalistelulle ja valtajuonitteluille. Sekaan mahtuu myös romantiikkaa ja lopun kliimaksi on kuin suoraan Hollywoodin elokuvista.

BBC on viime vuonna julkaisut kirjasta ensimmäisen tuotantokauden ja Game of Thrones:n vanavedessä sarja jatkuu ensi vuonna. TV-sarjaa odotellessa Netflixiin, HBO:lle tai jopa YLE:lle niin kirjasarjan toinen osa Kalpea ratsastaja on jo tulossa kirjahyllyyn.

Koillismaa

Ensimmäinen Kalle Päätalo-muistoni on se perinteinen steriilin valkoselkäinen Iijoki-kirjasarja joka tuntui jatkuvan metrikaupalla eri sukulaisten kirjahyllyissä. Varsinkin niillä vanhemmilla sukulaisilla, joilla oli hyllyssä myös taidokkaita puukaiverrustöitä missä Päätalon henkeen ajettiin joko tukkikuormaa tai lasketeltiin kuohuvassa virrassa tukkien päällä. Eihän tällainen aihe kiinnostanut nuorempana. 

Kuitenkin vanhempana varsinkin kun on kuunnellut oman isän tarinoita metsätyömiehen elämästä Pohjois-Savon sydänmailla sotien aikaan niin omien juurien historia ja taustat alkoivat vuosien myötä kiinnostamaan.

Kalle Päätalo on luonnollisesti oma lukunsa suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämä Taivalkosken poika julkaisi aikanaan 39 teosta, päälle jokunen näytelmä ja kirjoja on painettu tolkuttomat 3,5 miljoonaa kappaletta. Kansan rakastama ja kriitikoiden jyräämä Päätalo jätti oman jälkensä köyhän ja syrjäseutujen kurjan kansan kuvaajana jota ei ole enää olemassa. Ville Repo, Päätalon "löytäjä" ja Gummeruksen kirjallinen johtaja, kiteytti Päätalon kirjalliset taidot osuvasti kirjeessään Kallelle: "sinulla on harvinainen sekä luontainen että parhaimmillaan myös viljelty taito tehdä eläviä henkilöitä ja eläviä vuorosanoja sekä myös rakentaa ja kehittää tilanteita ja kohtauksia…".

Koillismaa aloittaa siis viisiosaisen teossarjan joka kuvaa Etelä-Lapin koilliskulmassa asuvien ihmisten elämää. Eletään 1930-lukua, sotavuodet ovat vielä edessäpäin kun Koilllismaa aloittaa Sammalsuon, Sääskilampien ja Olkivaaran perheiden tarinat. Mukaan mahtuu myös toinen toistaan värikkäämpiä hahmoja mutta pääosaan kuitenkin nousee Sammalsuon suurperheen kituuttava elämä kun perheen isä ja elättäjä isä Jaakko on kuollut, ja perheen äiti Maija yrittää kannatella pesuettaan köyhyyden kurimuksessa. Perheen elättäjän virkaan tekee nousuaan nuori Kauko joka epätoivoisesti hakee töitä niin halkohommista kuin metsätöistä ja raapiikin jokusen markan, mutta kuukausi kuukauden perään joutuu Kauko hammasta purren hakemaan kunnan jauhoja jotta perhe pysyy hengissä. Torppien perheet elävät kädestä suuhun vuodenaikojen mukaan ja elanto otetaan sieltä mistä sen saa; metsätöistä ja viljelystä. Kirjan loppuvaiheilla nykyaikakin tunkeutuu selkosten asukkaiden maailmaan kun uusi maantie kiemurtelee kohti tätä pysähtynyttä yhteiskuntaa. Valoisampi tulevaisuus ja nuori sukupolvi nouseekin kirjassa etualalle kirjan viime metreillä. Päätalon värikäs ja murrerikas teksti jaksaa kantaa komiasti alusta loppuun.

Bernard Cornwell:n Azincourt innosti aloittamaan kirjailijan moniosaisen Last Kingdom-sarjan jonka ensimmäinen Last Kingdom onkin jo loppumetreillä.

Punarinta

Ehdoton suosikkini fiktiivisistä oslolaisista rikostutkijoista sai jälleen vuoron kun kolmas Harry Hole-kirja tuli luettua. Kirjan päälle 400 sivua meni taas kerran vauhdilla kun kahden edellisen ulkomaakomennuksen jälkeen Hole pääsee tutkimaan mahdollista attentaattiyritystä kotimaisemissaan Oslossa. 

Monitahoinen tarina alkaa Bill Clintonin vuoden 1999 Norjan valtiovierailusta jonka traagisesta välikohtauksesta vastaa päähenkilömme. Poliittisten päätösten ja suhmurointien ansioista Harry lopulta ylennetään apulaispoliisipäälliköksi ja sitä kautta siirretään väkivaltaosaston synkästä arjesta kirkkaampiin saleihin valvontaosastolle. Harryn uusi positio näyttää kuitenkin lopulta olevan suojatyöpaikka ja jotta vanhan katukytän mieli pysyy kirkkaana, Harry tarttuu matalan profiilin tapaukseen johon liittyy hämärä korkeatehoinen kivääri. 

Harryn penkoessa tapausta tarina aloittaa uuden vaihteen ja kivääritapauksen ympärillä velloo pian isommat voimat. Mukaan tulee historialliset tapahtumat norjalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheista itärintamalla, oslolaiset uusnatsit sekä vanhan kadotetun rakkauden synnyttämä vaarallinen uhka joka on odottanut viisi vuosikymmentä vuoroaan ja tietenkin katkera kosto.

Jo Nesbø on kirjoittanut tehokkaan askel askeleelta nopeutta kasvavan tarinan jonka helmassa Harry Hole yrittää roikkua mukana. Tarina juoksee eteenpäin kahdella aikatasolla; Harryn kiihkeä selvitystyö vaihtuu välillä 1940-luvun itärintaman tapahtumiin ja lopulta molemmat tarinat kohtaavat onnistuneesti. Punarinta on jälleen kerran onnistunut kombinaatio Harry Holen kuilun reunalla keikkuvan rappiollisen arjen kuvausta ja samalla mielenkiintoinen katsaus Norjan toisen maailmansodan tapahtumiin. 

Nesbøøt on kohta hyllystä luettu (Suruton odottaa viimeisenä vuoroaan) ja pitänee käydä näiden osalta kirjakaupassa hakemassa täydennystä.

Seuraavana katse on jo fokusoitunut Koilllismaan kituville nälkämaille kun vihdoin ja viimeinen aloitin Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan. Olen vuosia sitten sarjan puoleen väliin lukenut mutta muistista on tipahtanut tieto mihin sitä silloin joskus jäin. Joten Suomen viimeisen kansankuvaajan se lyhyempi teossarja nytkähti käyntiin ja otteessaan se pitää ensi sivuilta alkaen.

Azincourt

Bernard Cornwell on brittien lahja historiallisten romaanien lukijoille ja hänellä onkin aikamoisen laaja tuotanto jonka kirjoihin välillä törmää blogeissakin. Kirjailijan nimi on häälynyt aika ajoin jossain takaraivossa ja kesällä ensimmäinen Cornwell lähti kaupasta mukaan (oli sopivasti alennuksessa). Azincourt ei kuulu kirjailijan useaan kirjasarjaan ja näin itsenäisenä kirjana Azincourt oli hyvä lähtöpiste/teaser Cornwellin tuotantoon.

Azincourt on on pieni pohjois-ranskalainen paikkakunta joka ei kartalta nouse silmään metropolina (päälle 300 asukasta) vaan Azincourt tunnetaan kylänä jonka pelloilla käytiin kuutisensataa vuotta sitten verinen taistelu Henrik V:n johtamien englantilaisten ja Charles d'Albretin ja marsalkka Boucicautin puolustavien ranskalaismassojen välillä.

Ennen kirjan pääasiallista näyttämöä lukijalle esitellään nuori metsävartija/jousimies Nicholas Hook joka kotipaikkakunnallaan Englannissa joutuu kärsimään vuosikymmeniä kestäneen sukuriidan välissä kunnes eri tapahtumien jälkimainingeissa ei näe muuta vaihtoehtoa kuin hypätä Henrik-kuninkaan valloitusarmeijan mukaan jonka tarkoituksena oli jatkaa satavuotista sotaa ranskalaisia vastaan.

Kirjan tarina ja henkilöt ovat aika suurpiirteisiä ja stereotyyppisiä; löytyy kirkasotsainen nuori päähenkilö jonka mukaan lähtee sopivasti nunnaluostarista ryöstetty kaunokainen (joka on sopivasti ranskalaisen aatelisen äpärätytär), tarinassa on myös kahdenlaista pappia; hurskas englantilainen sekä toinen vähemmän hurskas englantilainen joka ryöstää ja raiskaa jumalan nimissä. Ja sitten on kaiken yllä Henrik V joka uskoo oikeutetusti olevansa myös jumalan voitelema Ranskan kuningas.

Yllä olevat huomiot eivät kuitenkaan kirjan tehoa vähennä koska jo heti tarinan alkumetreiltä lähtien lukija tuntee että kirjailija on hyvin perillä historiasta ja tekstistä välittyykin rikas historiallinen ympäristö ihmisineen ja tapahtumineen. Bernard Cornwell on todellakin maineensa ansainnut hyvänä historiallisten romaanien kirjoittajana.

Kirjan n. 350 sivua menee vauhdilla ja puolet kirjasta meneekin seuratessa toinen toistaa verisempiä taisteluita. Ensin on luvassa englantilaisten pitkä ja tuskallinen Harfleurin piiritys joka meinaa murtaa englantilaisten voimat ja kaupungin kukistumisen jälkeen edessä on lukumäärältään kaksi kertaa isompi ranskan armeija jota vastaan Henrik V siirtää rääsyläisarmeijansa, joka on enemmän kotiinpäin lähdössä kuin halukas kohtaamaan vireän ja taisteluvalmiin ranskalaisarmeijan.

Tämän historiallisen taistelun ratkaisijoiksi nousi (kuten kirjailija painottaa) Nicholas Hookin kaltaiset pitkäjousimiehet joita oli Azincourtin kentällä 5000-6000 ja heidän nuolimyrskyillään ranskalaisten taistelumoraali murtui hyvin pitkälle. Taistelun historiallinen lopputulos on sitten klassinen Daavid vs Goljat -näytelmä.

Bernard Cornwell on eittämättä mestari historian kuvaajana ja ei olekaan ihme että hänen kirjojaan on myyty miljoonakaupalla. Nopean googlettelun jälkeen hänen yhdestä kirjasarjasta on työn alla isompi TV-produktio joka toivottavasti näkyy myös täällä pohjoisessa.

Seuraava kirja vaihtui ja vaihtui uudelleen ja lopuksi annoin periksi ja otin käteen Jo Nesbøn Punarinnan. Yritin taistella vastaan mutta niin vain annoin periksi norjalaiselle. 

Kirjavuosi 2016

Uusi kirjavuosi on aina haastava. Meikäläisen lukutahdilla putken toisesta päästä ehtii tulemaan hyllyyn enemmän kirjoja kun niitä ehtii lukemaan. Tämä on tietysti ikuinen pattitilanne ja sille ei vaan voi mitään. Kaikenlaisia lukujonona on kuitenkin aina mukava luoda ja elää sitten (ainakin) hetken siinä luulossa että joskus pystyisi sen mukaan etenemään. Jos nyt jotain positiivista pitäisi tästä harhaluulosta nostaa esille niin se on laatu. Olen vanhemmiten (piirun päälle 40) tullut hyvin tarkasti mitä luen. En seuraa mitä Suomalaisen Kirjakaupan TOP-myydyimmät listoilla tapahtuu joten ajankohtaiset/kotimaiset "palkintojavoittaneet" kirjat kyllä jäävät tehokkaasti allekirjoittaneen paletin ulkopuolelle. Vuosien saatossa kirjamaku on positiivisesti jalostunut/jumiutunut tiettyihin genreihin joten niihin keskittyminen on helppoa ja tietyt blogit, online-kaupat ohjaavat nykypäivänä tehokkaasti oikeaan suuntaan kirjojen suhteen.

Nyt kun kirjahylly pursuaa siis lukemattomia kirjoja, ajatelin listauttaa niitä kirjoja jotka tod. näk/toivottavasti tänä vuonna tipahtavat yöpöydälle. Jaottelen kirjat kolmeen kategoriaan: kaunokirjallisuus, scifi, historia. Mukavan yksinkertaista ja kätevää!

Kaunokirjallisuus
Joululahjaksi tuli jälleen kerran lahjakortteja joten vuoden 2015 viime metreillä kirjakaupasta lähti mukaan tähän kategoriaan neljä kirjaa.

P.G. Wodehouse Hiiop, Jeeves
Nyt kun Downton Abbey on poistunut ruuduista niin Wodehousen hiukan vinkasahtaneeseen luokkayhteiskunta on hyvää jälkilääkettä. Kirja löytyi täysin sattumalta ale-kasasta ja vielä alle 10 euron hintaan! Peribrittiläisen yläluokan jälkipolvien ikuisen kesän edesottamuksia on tasapainoittavaa lukea näin kylmän talven puristuksessa.

Cormac McCarthy: Rajatrilogia
Vaikka Rajatrilogia löytyykin yhden kansien välistä, joulun lahjakortilla tuli hankittua kaksi puuttuvaa suomennosta joten ainakin yksi osa tule tänä vuonna luettua.

Panu Rajala: Unio Mystica
Harvinen kotimainen kirja jonka kovakantista versiota olen metsästänyt antikkaportaaleista jo useamman kuukauden. Se löytyi vihdoinkin loppuvuodesta ja vaikka kirjan koko pelottava niin aiheena Mika Waltari on aina mielenkiintoinen.

Mo Yan
Palkitun kiinalaisen kirjailijan Viinamaa ja Seitsemän Elämääni jäkittävät edelleen lukemattomana joten ainakin toinen näistä pitää lukea tänä vuonna. Pakko.

Annie Proulx: Vaarallinen harmonikka
Cormac McCarthyn tapaan toinen yhdysvaltalainen kirjailija jonka tuotanto kiinnostaa. Annie Proulxin tuotanto alkoi kiinnostamaan nähtyäni pitkästä aikaa Lasse Hallströmin vanhan The Shipping News elokuvan joka perustuu Proulxin kirjaan. Vaarallinen harmonikka kertoo katastrofeja tuottavan soittimen matkasta halki siirtolaisten Amerikan.

Kalle Päätalo: Koillismaa
Kyllä. Itse mestari. Koko Koillismaa-sarja on tarkoitus aloittaa alusta. Olen joskus vuosia sitten lukenut sarjasta 3 tai 4 osaa ja nyt ei ole mitään hajua mihin se jäi joten aloitan tämän alusta. Vinkkinä, jos kiinnostaa lukea maailmanhistorian ehdottomasti kaunein kirjanaloitus niin lukaise Koillismaa-kirjan ensimmäinen sivu ja sen kolme ensimmäistä kappaletta. Kaunista, yksinkertaisesti nerokkaan kaunista tekstiä. Tähän perään voisi laskea myös kirja tai toinen Kaiho Niemisen kyydissä.

Scifi:

John Barnes: Last President
Tämän vuoden tavoitteena on saada päätökseen useampi trilogia/sarja ja Barnesin dystopia-trilogian viimeinen osa on yksi niistä. Alkumetreiltä lähtien Barnesin trilogia on ollut kiehtova kuvaus dystopiasta missä Yhdysvallat taannutetaan tarkoilla terroristi-iskuilla teknisesti 1800-luvulle. Trilogiassa on kaikkia scifitrillereistä tuttuja elementtejä; öljypohjaisia tuotteita syöviä nanoviruksia, vanhan liittovaltiohallinnon pyrkimyksiä pitää vauhdilla alkukantaistuvat osavaltiot sivistyksen piirissä ja taustalla juoniva "vihollinen" jonka pyrkimyksenä on luoda uusi maailmanjärjestys. Njaa, sittenkin peruskauraa mutta pienellä omaperäisyyden twistillä.

Ian Tregillis: Necessary Evil
Hienosti käynnistynyt trilogia supernatseista ja aikamatkustamisesta. Päätösosa. Kirjailijan tuore The Alchemy Wars -sarjan pilotti on myös jo julkaistu joten sekin kiinnostanee.

David Mitchell: Pilvikartasto
Tom Wyknerin ja Wachowski-sisarrusten kirjasta tekemä elokuva oli näyttävä ja toimiva. Vuosisatojen läpi matkaava tarina oli tällaiselle rikkaalla mielikuvituksella varustetulle hieno hieno kokemus. Tätä kirjaa odotan.

Margaret Atwood: Uusi Maa 
Raijalle iso kiitos että olet postannut Atwoodin kirjoista todella ahkerasti. Taikakirjaimet -blogista tämänkin kirjailijan löysin ja jäljellä on enää MaddAddam-trilogian viimeinen ja tuorein käännös. Tämän jälkeen on kohti Atwoodin vanhempaa tuotantoa.

Jeff VanderMeer: Southern Reach
Trilogian ensimmäinen osa tuli luettua Kindlellä ja jouluna tuli haettua kaupasta kaksi ensimmäistä osaa kotimaisella kielellä. Trilogiastahan on nyt elokuva tekeillä ja kuvaukset alkaa kirjailijan mukaan jo keväällä,

Joe Scalzi, James S.A. Corey ja Ramez Naam
Joe Scalzin huumoripitoiset tähtitarhat, James S.A. Coreyn aurinkokuntaa pullistelevat draamat ja teknotrillerimäinen Ramez Naamin Nexus-trilogia ovat aikamme laadukkainta scifiä ja heidän osaltaa on trilogiat / eri sarjat olleet viime vuosina työn alla.

Cixin Liu
Palkittu kiinalainen kirjailija veti tehokkaasti maton alta Three-Body Problem -kirjallaan. Älykästä ja hyvin tiedepainoitteista tarinaa oli mahtava lukea ja kokea. Sarjan seuraava The Dark Forest odottaakin jo Kindleen pääsyä.

Dekkarit

Jo Nesbø ja Harry Hole

En uskonut että jaksan löytää Jens Lapiduksen jälkeen toista pohjoismaalaista dekkaristia mutta niin vaan sattumalta Harry Hole tuli lahjana kirjahyllyyn. Norjalaisen kirjailijan synkkiä tarinoita on antoisa lukea. 

Boris Akunin: Erikoistehtäviä

Venäjän lahja dekkarimaailmalle. Yllätykseni oli suuri kun huomasin viime syksynä että suomalainen kustannustalo oli julkaisut uuden setin Erast Fandor-seikkailuja. Omistan kaikki edelliset käännökset ja odotankin että pääsen ns. korkkaamaan Venäjän keisarin luottoetsivän tuoreet tarinat. 

Malcolm MacKay: Glasgow Trilogy

Skotlantilaisen kirjailijan palkittu sarja lähtee lukuun asap.

Historia

Yhdysvaltojen historia

Tätä on kasautunut jo n. hyllymetri josta on lukematta noin puolet. Lukupinon päälle näistä nousee John F. Ross:n War on the Run joka kertoo legendaarisen Roberr Rogersin elämästä. Isojen historiallisten asioiden äärelle saattaa Joseph J. Ellis:n Founding Brothers joka käy läpi
Yhdysvaltojen kätilöiden henkilöhistoriaa.

David Haward Bainin Empire Express, 700-sivuinen möhkäle joka kertoo 1800-luvun puolenvälissä käydystä suuresta kisasta jossa pyrkimyksenä oli luoda rautatieyhteys mantereen halki. Kirjan kansien välissä on tuon kolmekymmentävuotta kestäneen kisan tarina ja se vilisee laidasta laitaan niin historiallisia hahmoja kuin kolme sotaa ja kahden ison väestöryhmän kiinalaisten ja irlantilaisten siirtolaisten vaikutus mantereen kohtaloon. Viimeisenä on varmasti David Herbert Donaldin palkittu Lincoln jonka kirjanimi kertoo kaiken oleellisen.

Suomen historia
Kotimaamme historian osalta hyllyyn on kuin varkain tullut toinen toistaa kutsuvampia kirjoja. Teemu Keskisarjalla on näpit kahdessakin kirjassa; Kirves joka kertoo Suomen viimeisen teloitetun maalari Toivo Harald Koljosen synkän tarinen. Keskisarjan toinen Markku Kuisman kanssa kirjoittama Erehtymättömät kertoo Suomen liikepankkien värikkään historian.

Tuulikki Lappalaisen Susinartut ja pikku immet kertoo naisten osuutta kansalaissodassa ja Mirkka Lappalaiselta odottaisi Jumalan vihan ruoska ja Pohjolan leijona joista ensimmäinen käy läpi suurta nälänhätää 1600-luvun loppupuolella.

Siinä. Tolkuton määrä kirjoja ja useat jäivät vielä mainitsematta. Aika on hyödykkeistä kallein ja sitä ei ole koskaan tarpeeksi mutta jos joku sai näistä kirjavinkin niin ollos hyvä - minua kiinnostaa aina tietää mitä muut ajattelee kirjoista.

Yöpöydällä on nyt menossa Bernard Cornwellin Azincourt joka on tähän asti tehnyt samanlaisen kirjallisen vaikutuksen kuin Jo Nesbø; hyvin kirjoitettua historiallista fiktiota 1400-luvun englantilaisista jousimiehistä.

Anno Domini 2015

Vuodet menee vääjäämättömästi eteenpäin. Aika oli viime vuosien tapaan kortilla mutta jotain tuli onneksi luettua. Lukumakuni on yhä enemmän keskittynyt tiettyihin genreihin mutta välillä loputtomasti vaihtuvaan lukujonoon eksyy yllätyksiä.

Vuosi 2015 oli kohdallani lukumaun osalta hyvin perinteinen. Tasainen genrevaihtelu dekkarien, scifin ja historian välillä. Vuoden 2014 tapaan Kindle oli myös ahkerasti käytössä joka on osoittaunut yhdeksi parhaimmaksi sähkövimpaimeksi pitkään aikaan. Kindleen tuli ostettua jopa ammattikirjallisuutta kun Amazonista siirtyi  ystäväni paljon suitsutettu ammattiteos joka on jo kahlattu kannesta kanteen.

Mitä tulee viime vuoden luettuihin kirjoihin niin yllättäjiksi nousi The First Fifteen Lives Of Harry August ja unohtamatta norjalaista Jo Nesbø:ta jonka pariin päädyin sattumalta. Nyt hyllyssä jököttää neljä synkkää Nesbø:ta joista pari on vielä lukematta. Viime vuoden odotetuimpia oli myös tuore Don Winslow:n Cartel joka jatkoi infernaalista matkaa Meksikon huumesodassa. Vuoden kohokohtia oli tietysti myös rautainen James Ellroyn Perifidian jonka kirjat eivät koskaan petä.

Historian osastolla lukujonoa lämmittivät kesäloman tuliaiset Brian Kilmeaden ja Don Yaegerin George Washington's Secret Six sekä The Wright Brother's.

Vuosi 2016 jatkaa tutuissa merkeissä. Yhtenä tavoitteena on pyrkimys saattaa päätökseen eri kirjasarjoja ja samoin kirjahyllyssä kasvava määrä kotimaan historiaa pitäisi saada työn alle. 

Astoria: Astor and Jefferson's Lost Pacific Empire

Yhdysvaltojen historia on kiinnostava aihepiiri ja sen pariin on aina mukava palata. 1900-vuosisata on pitkälti koluttu mutta Atlantin takaisen mantereen 1600-1800 vuosisadat pursuaa kiehtovia tapahtumia niin isossa kuin pienemmässäkin mittakaavassa. Jos kelloa käännetään parisataa vuotta taaksepäin ohi Suomessä käydyn Ruotsi-Venäjä maaottelun ja pikkaisen eteenpäin eurooppaa mullistavasta Napoleonin kahakoinnista niin näiden välissä käytiin mielenkiintoinen tapahtumasarja nuoren Yhdysvaltojen luoteisosissa.

1700-1800 lukujen taitteessa Yhdysvaltoihin muutti nuori saksalainen immigrantti John Jacob Astor, joka aloitti uransa kakkuja myymällä Manhattanin kaduilla ja nopeasti ymmärsi turkiskaupan kannattavuuden. Turkisliiketoiminnan ansiosta hän nousikin nopeasti New Yorkin merkkihenkilöiden joukkoon. 1800-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli kaiken puolin turbulenttia aikaa: Yhdysvaltojen hauraasta itsenäistymisestä ei ollut kuin muutamia vuosikymmeniä ja seitsenmiljoonaisen kansan suhteet Englantiin olivat pahasti tulehtuneet. Kuitenkin sen aikainen presidentti Thomas Jefferson tarttui nuoren menestyvän liikemiehen John Astorin hulluun ja megalomaaniseen suunnitelmaan vallata vielä tuntemattoman luoteisrannikon turkiskauppa. Näistä lähtökohdista Peter Stark aloittaa suht tuntemattoman tapahtumasarjan kerronnan.

Kuten kirjailija mainitsee kirjassaan, molemmat Thomas Jefferson ja John Astor olivat ajastaan poiketen todellisia visonäärejä. He molemmat ymmärsivät mitä se kuuluisa Länsi voisi tarjota. Aikaisemmin onnistunut Lewis ja Clarkin retkikunta antoi myös lisäpontta John Astorin haaveille perustaa "Astoria" joten suunnitelma oli valmis. John Astorin tarkoitus oli luoda turkisimperiumi jonka ytimessä ei pelkästään ollut tukikohdat luoteisrannikolla jotka syöttivät kauppatavaraa vaan myös laivasto joka kiersi myymässä luksustavaroita globaalilla tasolla, kohteina olivat Lontoo, New York ja Kiina. 

Lopulta vuosia kestäneen tapahtumaketjun käynnisti kaksi John Astorin valitsemaa ryhmää: ensimmäinen ryhmä (Seagoing Party) lähti kohti tuntematonta luoteisrannikkoa Tonquin laivalla kipparina nuori laivaston luutnantti Jonathan Thorn jonka matka tulisi kestämään kuukausia Cap Hornin kautta. Toinen ryhmä (Overland Party) sai tehtäväkseen hyvin riskialttiin jalkapatikan mantereen halki samaan kohteeseen. Retkikunnan kärjessä myös nuori Wilson Hunt Price. Retkikunnalla oli edessään yli 5000 kilometrin taipale läpi hyvin hyvin heikosti tunnetun mantereen.

Kirja keskiöön nousee näiden kahden eri ryhmän edesottamukset ja välikappaleissa kuvataan John Astorin vuosia kestävää piinaavaa odotusta retkikuntien tuloksista. Tonquin matkaa värittää nuoren Jonathan Thornin diktaattorimaiset otteet jonka seurauksena laivan miehistö on enemmän kuin kerran kapinan partaalla. Patikkaryhmän matka on myös kaukana onnistumisesta kun vastassa on kartoittamaton maanosa sankkoine metsineen, syvine kanjonineen ja lopulta retkikunta onkin nälkäkuoleman partaalla. Eri alueiden intiaaniheimojen kohtaamiset ovat myös kiehtovaa luettavaa. 

Lopulta kuukausien viivästymisien ja vastoinkäymisen jälkeen (yli 40% jäsenistä kuoli), molemmat retkikunnat pääsevät määränpäähänsä luonnonkauniiseen nykyiseen Oregoniin mutta vuoden 1812 sota Englantia vastaan romuttaa lopullisesti John Astorin haaveen imperiumistaan. 

Kirja kokonaisuudessaan on kiehtova tarina ensinnäkin tutkimusmatkailusta. Vaikka Lewis ja Clarkin tutkimusretkikunta avasi reitin mantereen halki, Astorin retkikunta avasi tuleville sukupolville mm. kuuluisan Oregon Trail-reitin joka toimi yhtenä Lännen kulkureittinä. Eksoottinen ja haastava villi luonto on myös kirjan parasta antia unohtamatta itärannikon asukkaiden ensikosketukset eri intiaaniheimoihin. Astorin retkikunta sai tuta aikaisemman Lewis ja Clarkin tekojen väkivaltaisia jälkiseuraamuksia. Unohtamatta itse John Astoria. Hän oli luokattoman rikas: on arvioitu että kuollessaan hänen omaisuuden arvo oli 20 miljoonaa dollaria, joka nykyrahassa nostaa hänet Yhdysvaltojen historian neljänneksi rikkaimmaksi. Hänellä oli pettämätön bisnesvainu jonka ansiosta hän ei pelkästään haalinut valtavan turkisimperiuminsa mutta hän näki vuosia aikaisemmin Manhattanin arvon ja ostikin siitä isoja osia jonka ansiosta hänen vaikutus on edelleen näkyvissä New Yorkissa. Bisnesvainun lisäksi hän oli myös Jeffersonin tapaan todellinen visionääri joka näki Yhdysvaltojen suunnattomat mahdollisuudet lännessä, vuosikymmeniä ennen kuin lännen todellinen valloitus alkoi. 

Astoria istuu hyvin kirjahyllyyn Stephen E. Ambrosen Undauted Couragen opuksen viereen joka kertoo juuri Lewis ja Clarkin retkikunnan tapahtumista ja se meneekin lukujonossa kärkikahinoihin.

Seuraavana sitten onkin vuorossa elämäni ensimmäinen Bernard Cornwell jonka mittavasta tuotannosta Azincourt tuntuu olevan hyvä lähtopiste.