Scifin ja kaiken muun sekaan on hyvä pistää välillä mielenkiintoisia historiakirjoja. Tämä kirja aloittanee allekirjoittaneella Yhdysvaltojen 1700-1800 -vuosisatojen koluamisen ja ensimmäisenä on vuorossa Brian Kilmeaden ja Don Yaegerin George Washinton's Secret Six: The Spy Ring That Saved The American Revolution.
Kirja tarkastelee vasta itsenäisiksi julistautuneiden Iso-Britannian siirtokuntien myrskyisiä ensi askeleita. Kun 2. heinäkuuta 1776 kolmetoista siirtokuntaa hyväksyivät Philadelphiassa itsenäisyysjulistuksen, siitä seurasi pitkä vapaussota jonka vastapuolina olivat Ison-Britannian kokenut sotakoneisto ja George Washintonin johtama siirtokuntien armeija. Sodan alkaessa nuori Yhdysvallat olivat vastaanottavana osapuolena kun Iso-Britannia päästi irti armeijansa.
Syyskuussa 1776, Ison-Britannian armeija sai läpimurron tekemällä 12 000 miehellä mittavan maihinnousun Manhattanille ja siten saivat hallintaansa strategisesti tärkeän New Yorkin. Tämä oli omalta osaltaan käännekohta George Washingtonin sotasuunnitelmissa ja hän päätyikin toteamaan että vapaussotaa ei voiteta pelkällä armeijalla vaan tarvittiin myös toisenlaisia suunnitelmia kampittamaan ylivoimainen vihollinen. Siten syntyi sotilasvetoinen mutta rohkeiden siivilipatrioottien toteuttama Culper Ring.
Culper-ryhmän tarkoitus oli tuottaa siirtokuntien armeijalle sotilastiedustelua punatakkien liikkeistä. Ryhmän johtoon Washington valitsi nuoren ja kyvykkään upseerin Robert Townsendin ("Samuel Culper Jr.") ja ensimmäiseksi vakoojaksi nousi 27-vuotias lakimies Abraham Woodhull ("Samuel Culper Sr."). Lopulta kaksikon ympärille rakennettiin kuuden vakoojan ryhmä jotka kommunikoivat viiden vuoden ajan mm. koodatuilla kirjeillä ja sanomalehtiartikkeiden kautta, ja siten tuottivat arvokasta tiedustelutietoa New Yorkin ja sen ympäröivien alueiden miehitysjoukkojen liikkeistä. Kuusikon jäsenenä oli myös nainen, joka soluttautui New Yorkin yläluokan brittipiireihin. Naisen koodinimen "355" takana olevaa oikeaa nimeä ei tiedetä edelleenkään.
Kirja sisältää Culper-ryhmän toiminnan tapahtumat kronologisessa järjestyksessä, aina George Washingtonin ryhmän perustamisesta vapaussodan jälkiaikoihin kun nuoren valtion armeijan johto ratsasti New Yorkin läpi voitonparaatissa. Sodan jälkeen nämä rohkeat siviilit jatkoivat elämäänsä ilman mitään suosionosoituksia, ilman paraateja tahi mitaleja. Vasta 1900-alussa tehtiin perusteellisempi historiantutkimus Culper-ryhmän toiminnasta, ja kirjan kirjoittajien mukaan mm. CIA:n peruskoulutuksessa käydään läpi tämän rohkean ryhmän vaiheita. Ja löytyy jopa patsaskin kansallisen tiedusteluviraston pihasta, joka on omistettu Nathan Halelle joka yritti ensimmäisenä tehdä Washingtonin toimesta sotilastiedustelua mutta jäi nopeasti kiinni ja myös brittien toimesta hirtettiin. Laadukas historiankirja aikalailla pienestä historianpalasesta mutta joka kuitenkin vaikutti paljon nuoren Yhdysvaltojen irtautumiseen Ison-Britannian ikeestä.
Kirjan aihe tarttui itse asiassa mieleeni nähtyäni aikaisemmin tänä vuonna laadukas TV-sarja Turn: Washington's Spies ensimmäinen tuotantokausi joka perustuu toisen kirjailijan samaan aiheeseen.

Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta enemmän on kirjoja ja analyysia USA:n sisällissodasta.
VastaaPoista