Selkosen kansaa

Tämä Päätalo vei yllättävän paljon aikaa ja koko syksy on tuntunut että lukuhommat ei yksinkertaisesti maistu. Kuitenkin Koillismaa-sarjan toinen romaani meni kunnialla alusta loppuun.

Koillismaan selkosten yhteisön elämä kulkee ensimmäisen osan tapaan verkkaisesti tuttua ikiaikaista latuaa vuodenaikojen mukaan; Pöllimetsästä tukiuittoon ja porohommista riekkomehtästykseen. Luonto antaa antimistaan ja loput haetaan lakki kourassa kunnanjauhoista. Vuosikello käy 1930-luvun puoltaväliä ja kolme perhettä on edelleen tarinan keskiössä: Olkivaaralaiset, Sääskilampilaiset sekä tarinan ydinperhe Sammalsuot. Sammalsuon Kauko on kasvanut poikasesta mieheksi ja on maineeltaan jo hurja työmies, ja vaikka perhe on jo ylittänyt pahimmat kituvuodet niin silti kirjan alkuosan Kaukon siskon kevätjäillä tapahtuva tragedia lyö juuri ja juuri pinnalla pysyttelevän perheen takaisin synkkiin tunnelmiin.

Moderni maailma puskee myös väkisin selkosille kun uusi maantie siltoineen on luikerrellut korpimaiden läpi löytäen Järvikylän tuoden maailman tapahtumat ja ihmeet kyläläisten ulottuville. Perheet kokevat jälleen kerran onnen hetkiä ja pettymyksiä ihmissuhteissa ja luontoäidin muodossa, ja kirjan loppumetreillä Saksanmaan "hillerin" liikkeet tuo yön mustat huolet taivaarantaan kun kylän nuoret miehet kutsutaan aseisiin. Talvisota on alkamassa.

Vaikka Selkosen kansaa on pidetty ehkä epätasaisempana sarjan kirjoista niin kyllä "Mestari" näytti jälleen miten eläväisesti ja mielenkiintoisesti saa tarinan lentämään. Murrerikasta ja todellakin eläväistä tekstiä kirjan yli 500 sivun edestä. Tähän ei ikinä kyllästy. En ainakaan minä.

Seuraavaksi hiihdetään historian puolelle kun vuorossa on postin tuoma Pulitzer-voittajan Doris Kearns Goodwinin monumentaalinen Team of Rivals joka on halkileikkaus Abraham Lincolnin presidentiysajastaan ja hänen nerokkaista poliittisista liikkeistään.

All Involved

Huhtikuun 29. päivä, vuonna 1992 neljä Los Angelesin poliisia vapautettiin Rodney Kingin pahoinpitelyyn liittyvistä syytteistä. Rodney King sai osakseen potkimista, 56 pampun iskua ja kaikki tallentui sivullisen videolle joka järisytti Yhdysvaltoja. Nopeasti poliisien vapauttavan tuomion jälkeen mellakointi puhkesi ympäri Los Angelesia. Kauppoja tuhottiin, ohikulkijoita pahoinpideltiin ja autoja poltettiin. On arvioitu että kuuden kaaottisen mellakkapäivän aikana yli 60 ihmistä sai surmansa ja yli 2000 loukkaantui.

Näistä kuudesta mellakkapäivästä Ryan Gattis on kirjoittanut fiktiivisen kirjan. Tarina alkaa keriytymään auki entisen latinojengiläisen raa'alla murhalla, joka eskaloituu tarinan edetessä synkäksi kahden latinojengin murhakierteeksi - taustalla palava Los Angeles ilman lakia ja järjestystä.

Dramaattisen esinäytöksen jälkeen tarinaan mukaan tulee seitsemäntoista eri henkilön tarinat. Kaikki jollain tavoin liittyneenä kirjan keskiössä olevaan latinojengien välienselvittelyyn. Jokaisen tarinan kertojaäänenä on henkilö itse. Toiset kertovat elämästään ja vaikeuksista mutta kertojaäänien parhaimmistoa ovat itse jengiläiset joiden syöksykierteinen elämä aukeaa tylyllä slangiväritteisellä kielellä. Äänessä on kiihkeitä nuoria joiden elämän motto on yksiselitteinen Get Rich or Die Tryin', mutta onneksi tarinaan tuo syvyyttä vanhemmat jengiläiset jotka yrittävät epätoivoisesti päästä irti jengiläisyydestä, ja pelastaa elämästään sen mitä vielä on jäljellä.

Toisaalla, oman näkökulman tapahtumiin tuo mm. Los Angelesin palokunta jonka työntekijät puskevat henkensä uhalla tulipalosta toiseen kellon ympäri, väistellen mellakoitsijoiden luoteja ja yllätyshyökkäyksiä. Palomiesten dystopiset kuusi työpäivää ovat kuin Danten helvetistä.

Los Angelesin tapahtumista tuli mieleen New Yorkin vuoden 1863 kutsuntamellat jotka eri arvioiden mukaan oli koitua todelliseksi uhaksi koko kaupungille ja vaikka syyt oli erilaiset, mukana oli vahvasti rodullisia syitä kuten vuoden 1992 mellakoissa.

Kirjan nimi All Involved on slangitermi ja joka tarkoittaa henkilöä joka on osallisena jengitoiminnassa. Vaikka kirja on parisen vuotta vanha on se edelleen ajankohtainen.

Seuraavan kirjan vuoroa ei tällä kertaa voittanut Jo Nesbø vaan katse siirtyi LA:n pätsistä jälleen Koillismaan korpimaille. Vuorossa on siis Selkosen kansaa.

Toivo Harald Koljosen tarina

Teemu Keskisarjan Kirves - Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus on odottanut vuoroaan viime vuodesta lähtien ja nyt massiivisen Sevenevesin jälkeen oli hyvä nollata ja pistäytyä vaihteeksi Suomen rikoshistorian synkemmille syrjäpoluille.

Keskellä jatkosotaa maaliskuussa vuonna 1943, Huittisten Karhiniemen kylässä nuori vankikarkuri Toivo "kirves" Koljonen shokeerasi Suomea tappamalla kylmäverisesti viisihenkisen Hakasen perheen sekä perheen naapurin Anna Maria Mäkisen.

Historioitsija Teemu Keskisarjan yön synkkä yhteenveto Toivo Koljosen elämän edesottamuksista aloittaa taipaleen nuoruusvuosista jotka eivät olleet niitä kaikkein onnellisimpia. Nuori Koljonen osoitti nuorempana lahjakkuutta koristemaalaukseen ja toimi hetken jopa Akseli Gallen-Kallelan kisällinä ennen kuin päätti lopullisesta elämän suunnastaan. Koljonen oli nykytermein yhteiskunnasta syrjäytynyt, viinaan menevä ja mielummin lain toisella puolella kulkeva pikkurikollinen jonka lyhyeksi jäänyt elämä oli täynnä rikoksia aina irtolaisuudesta naistenhakkaamiseen ja lestinheittosta polttoainevarkauksiin.

Koljosesta ei ole jäänyt muuta muistoa kuin viranomaisten konekirjoittajan pöytäkirjoja ja raportteja, joiden pohjalta Keskisarja on rakentanut Suomen viimeisen siviilirikoksesta kuolemaantuomitun sirpaleisen elämänkaaren. Maaliskuun 1943 Hakasten perheen surmasta ei Koljosesta saatu mitään järkevää irti. Ei syytä eikä motiivia. Miksi Koljonen pysähtyi pakomatkallaan syrjäiselle tilalle ja murhasi kuusi ihmistä? Siihen ei historiankirjoitus anna vastausta. 31-vuotias piruparka kohtasi loppunsa lokakuussa vuonna 1943 kahden puna-armeijan desantin Ilmari Pyykkösen ja Otto Sarven rinnalla, kun kolmikko marssitettiin Maarian pitäjän Kärsämäen kylässä sijaitsevan sorakuopan reunalle. Koljonen heistä paatuneimpana.

Teemu Keskisarja on kirjoittanut ja elävöittänyt (taas) historiaa taitavalla otteella. Vaikka kirjan aiheesta voi olla montaa mieltä, on kuitenkin aina mukava askeltaa Keskisarjan tarinoiden perässä kurkistamaan kansakuntamme pimeisiin historian käytäviin.

Lisäsin uuden kategorian Rikoshistoria mihin Koljosen lisäksi jokunen muukin kirja tulee sopimaan.

American Gods - trailer

Ajattelin tehdä nopean loikan TV:n puolelle kun törmäsin Neil Gaimanin blogissa Bryan Fullerin kipparoiman American Gods TV-sarjan traileriin. Hyvältä näyttää varsinkin Ian McShane Mr. Wednesdayna..Sarjan ensi-ilta on Starz-kanavalla ensi vuoden alkupuolella ja toivottavasti leviää nopeasti ainakin Netflixille tai HBO:lle. Alkuperäisestä kirjasta lisää täällä.

Seveneves

Seveneves on varmaankin nopeiten lukemani yli 800 sivuinen kirja. Otin sen taktisesti sähköisenä lomamatkalle mukaan ja Kreikan helteessä Neil Stephensonin tarina ihmiskunnan exoduksesta meni vauhdilla.

Tarinan lähtöasetelma on julma. Ensimmäisessä kappaleessa tiedemiehet todistavat kuinka Kuu hajoaa kappaleiksi tuntemattomasta syystä ja maailma on pakokauhun partaalla. Syytä tuhoutumiselle ei tiedetä ja tuhoutumisen syyksi esitetään tuntemattoman objektin osumista Kuun pintaan joka pirstoo maan kiertolaisen isoiksi paloiksi, jotka kuitenkin pysyvät Kuun painovoiman ansiosta yhdessä. Katastrofi ei ole kuitenkaa ohi kun maailmankuulu tiedemies ja tieteen popularisoija "Doc" Dubois Harris laskee että Kuun kappaleiden törmäily tulee kiihtymään ja ihmiskunta tulee kohtaamaan kaksi isoa tapahtumaa: ensimmäinen on White Rain jolloin Kuun kappaleet törmäilevät toisiinsa kiihtyvällä tahdilla (Kesslerin syndrooma) ja alkavat tippumaan maapallon ilmakehään. Tämän jälkeen tapahtuu Hard Rain jonka mukana tulee suuria Kuun kappaleita jotka tuhoavat maapallon pinnan kaikesta elämästä. Viimeiseen tapahtumaan on vain kaksi vuotta aikaa. 

Neil Stephensonin massiivinen tarina pyöräyttää käyntiin valtavan ihmiskunnan exoduksen missä maailman kansakunnat päättävät pelastaa ainakin pienen osan ihmiskunnasta ja päättää rakentaa Kansainvälisen Avaruusaseman ympärille Cloud Ark -nimisen kokonaisuuden mihin lopulta pääsee n. 1500 ihmistä säilyttämään ihmiskunnan muistoa ja toivoa että ihmiskunta löytää lopulta uuden kodin.

Tarinan keskiössä on iso ryhmä tiedemiehiä, eri alojen asiantuntijoita ja poliittisia päättäjiä joiden taistelu aikaa vastaan pitää lukijan tuolin reunalla. Lähtötilanne on yksinkertaisen kiehtova; mitä maailmassa tapahtuisi jos tiedossa olisi että maailma tuhoutuu kahden vuoden päästä? Neil Stephenson on ottanut selkeän optimistisen linjan ja tapahtumien edetessä ja 24 kuukauden nakuttaessa kohti loppuaan, rajat ja fyysinen omaisuus lakkaa olemasta. Ainoa tarkoitus on selviytyä. 

Hard Rain iskeytyessä maapallolle Cloud Arkiin siirtyneiden ihmisten ja kotiin jääneiden omaisten välinen nopeasti hiipuva kommunikointi on myös tarinan riipaisevinta osaa. Lopulta maapallon muuttuessa kauniista sinisestä pallosta oranssiksi helvetiksi aloittaa pienissä tiloissa asuvan ihmisrodun viimeisten edustajien välisen kamppailun. Keiden pitää olla todellisia ihmiskunnan johtajia ja minne avaruusaseman pitäisi mennä? Teknologia rapistuu ja sen myötä myös ruoka. Avaruusasema pähkäilee myös ratkaisuja odotettua kosmista säteilyä ja henkistä rappiota vastaan. Vuosien edetessä avaruusasemalla mukaan tulee jopa kannibalismi kun epätoivoisimmat julistavat että avaruudessa ei tarvita jalkoja (!). Kirjan viimeisessä osassa kuljetaan jo pidemmällä kun lukija pääsee kurkistamaan aikaan 5000 vuotta exoduksen alkamisesta.

Harva scifi-kirja on onnistunut vaikuttamaan allekirjoittanutta näin perinpohjin kuin Seveneves. Se käsittelee hyvin laajalla skaalalla maailmanlopun skenaarioita. Kirjailija ei pelkästään jää pinnalliselle tasolle vaan sukeltaa syvälle myös scifin ulkopuolelle ja kuvaa mm. mitä henkisellä puolella tapahtuisi ja kuinka ihmiskunta voisi pelastua rajallisilla resursseilla.

En laisinkaan yllättynyt kun googletin kirjailijasta ja varsinkin kuinka Ron Howard on kovaa vauhtia tekemässä kirjasta elokuvaa. Hieman ihmettelen kuinka näin valtavan tarinan saa puristettua yhdeksi elokuvaksi. 

Heavens Prisoner's

Lukujonoon tuli nopea muutos. Syynä oli tuleva lomamatka jonka suunnitelmiin ei sopinut 1Q84:n kaltainen keltainen tiiliskivi, joten päätin aloittaa nyt kevyemmän eli James Lee Burken sähköisenä vaihtoehtona. Matkalle lähtee kuitenkin ainakin sivumäärältään järkälemäinen Neil Stephensonin Sevenevens (eBook) ja toinen ns. kovaa scifin edustaja Stephen Baxterin Proxima. Baxterin Proxima ja sen jatko-osa Ultima löytyivät sopivasti Tallinnan Viru-kauppakeskuksen raamattumajasta jossa oli yllättävän hyvä ja tuore scifi-valikoima.

Edellisestä Burke-kirjasta on jo aikaa joten jälleen oli mukava sukeltaa Louisianan rämeiden lämpöön. Tässä Dave Robicheaux-saagan toisessa osassa (ensimmäisestä osasta täällä) New Orleansin veteraanietsivä on siirtynyt ennenaikaiselle eläkkeelle New Iberian pikkukaupungin subtrooppisiin maisemiin pyörittämään vaimonsa kanssa rauhallista kalastuskauppaa. Vuosi on 1987 ja taakse on jäänyt pitkä väkivaltainen ja verinen ura New Orleansin rikosetsivänä. Ensimmäisen osaan tapaan Dave jatkaa taistelua viinanpirua vastaan ja harteita painaa myös ikävät muistot Vietnamin sodasta. Kirjan tarina käynnistyy kun Dave todistaa pienen lentokoneen putoamisen rämeelle ja koneesta pelastuu pieni etelä-amerikkalainen tyttö jonka myötä Dave lähtee selvittämään isompaa rikosvyyhtiä. 

Louisianan kuumat ja kosteat päivät sekä yöt vievät Davea jälleen kerran tiukkoihin paikkoihin kun vastaan asettuu kivapintaisia ex-sotilaita, mafian palkollisia ja tietenkin ensimmäisestä osastakin tuttu vanha lapsuuden ystävä, timantinkova rikollinen Bubba Rocque. Rämeseuduilla käydään tietenkin lopulta veristä oman käden oikeutta ennen kuin rikosvyyhti selviää. Dave Robicheauxia elämää pyörittävä sisäiset demonit ja lumoava Louisianan luonnon kuvaus on jälleen kerran kirjan parasta antia kun tarina heittää päähenkilöä henkisesti kuin mätää kukkoa. Vastapainona toimii pieni orpo tyttö joka on Daven siipien suojassa.

Dave muistuttaa paljon Jo Nesbøn oslolaista Harry Holea joka on Burken päähenkilön tapaan henkisesti pirstaleina. Pintapuolisesti molemmat edustaa hyvin stereotyypista hahmoa mutta varsinkin James Lee Burke osaa rakentaa hyvin syvän kuvan päähenkilöstään. Molemmat kirjailijat ovatkin saaneet allekirjoittaneen kirjahyllystä (ja Kindlestä) pysyvän paikan.

Heaven's Prisoners on myös tuotu valkokankaalle vuonna 1996 jota tähdittää mm. Alec Baldwin ja Eric Roberts. Muistikuvani mukaan se ei kuitenkaan (tietenkin) pääse kirjan tasolla. Elokuva löytyy löytyy myös kokonaisuudessaan YouTuubista.

Necessary Evil

Vihdoin ja viimeinen sain taitettua Ian Tregillisin Milkweed Triptych -trilogian kunnialla loppuun (Edellisistä osista täällä lisää).

Necessary Evil jatkuu juuri siitä mihin The Coldest War loppui. Eidolonien lovecraftimainen maailmantuho oli ahmimassa maapalloamme kun kirjan päähenkilö Raybould Marsh saa kuin ihmeen kaupalla siirrettyä itsensä ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin, trilogian alkuun jossa odottaa uusintakohtaamiset Heinrich Himmlerin alaisen Reichsbehörde für die Erweiterung germanischen Potenzials -yksikön (REGP) kanssa ja uusi suunnitelma kuinka estää tuleva maailmantuho.

REGP-yksikön voimakkain hahmo Gretel ja hänen pettämätön taitonsa nähdä ja vaikuttaa tulevaisuuden tapahtumiin on jälleen tärkeässä roolissa kun Raybould toteuttaa suunnitelmaansa menneisyydessä. Gretelin pitkälle tulevaisuuteen valmiiksi juonittu suunnitelma pitää niin lukijan kuin Liittoutuneet varpaillaan kirjan viimeisille sivuille saakka.

Tarinan parasta antia on Himmlerin REGP-yksikkö joka muistuttaa enemmän helvetin tulella riivattua Ryhmä-X-joukkiota, ja taustalla olevaa kehystarinaa missä brittien Warlock-ryhmä yrittää epätoivoisesti ohjailla ja hallita uhrilahjoilla muinaisia Eidolon-jumalhahmoja Liittoutuneiden sotasuunnitelmien avuksi. Tarina on kuin suoraan repäisty Lovecraftin Cthulhu-kuvastosta. Sarja on onnistunut yhdistämään fantasian, vaihtoehtotodellisuuden ja Toisen Maailmansodan, Lovecraftia ja aikamatkustamisen luovalla tavalla joten koko trilogia on rokannut alusta loppuun.

Seuraavaksi ja sopivasti kesälomalle on jo menossa Haruki Murakamin 1Q84 tiiliskivi.

The Necessary Death of Lewis Winter

Skottikirjailija Malcolm MacKayn ja allekirjoittaneen polut kohtasivat aivan sattumalta. Minulla on välillä ollut tapana troolata Amazonin loputtomilta tuntuvaa kirjavalikoimaa ja dekkaripuolta selaillessa kirjailijan Glasgow-trilogin osat The Necessary Death of Lewis Winter, How a Gunman Says Goodbye ja The Sudden Arrival of Violence pisti silmään jo kirjojen nimien takia. Lyhyet, lähes lumoavat nimet herätti tietenkin mielenkiinnon. Perään nopeaa googletusta kirjailijasta ja Tartan Noir-genresta, joka on juuri skotlantilaisen rikoskirjallisuuden ilmentymä James Ellroyn ja Lee Childin tapaan kovaksikeitettyä rikolliskirjallisuutta. Hetkisen jälkeen kirjastoni vakioasukkaat James Ellroy, James Lee Burke ja Jo Nesbø saivat uuden naapurin.

Malcolm MacKayn Glasgow-trilogia sukeltaa Glasgow:n alamaailman raadolliseen arkeen jonka sykkeessä seurataan nuoren Calum MacLeanin työuraa freelancer-ammattitappajana. Calum saa työtehtävän yhdeltä kaupungin rikollisjärjestön johtajalta ja se on yksinkertainen: tapa Lewis Winter. Syytä ei kerrota (kuten ei koskaan). Alkuasetelman jälkeen seurataan piiruntarkan ja äärimmäisen varovaisen Calumin lähestymistä tehtävään ja poikkeuksellisesti tarinan edetessä tarinan kertojaääni siirtyy eri henkilöihin jotka vuorostaan avaavat tarinan eri kerroksia ja syitä, miksi Lewis Winter pitää kuolla. Tarinan kulminaatiopisteessä kun Lewis Winter on kohdannut Calumin kädessä pitämän aseen, tarinaan saapuu korruptoituneet rikosetsivät, ja muut valtaapitävät hahmot joihin Lewis Winterin äkillinen kuolema vaikuttavat. Tämä on luonnollisesti myös esinäytös trilogian tuleville osille. 

Kirjailin tekstiä on kuvattu olevan lyhyttä ja napakkaa ja addiktoivaa, ja sitä MacKayn tarina todella on. Poikkeuksellisen simppeli tarina on osattu rakentaa jännittäväksi ja mielestäni tästä saisi jopa hyvä näytelmän. Kirja on hyvä löydös rikolliskirjallisuuden ystäville.

Valkokankailla (ja vähän sen ulkopuolellakin)

Ajattelin tehdä kurkistuksen elokuviin ja töllön puolelle,

The Wave
Hyvät katastrofielokuvat ovat yhtä harvassa kuin helteiset juhannusaatot, mutta viime vuonna julkistu norjalainen The Wave erottuu selkeästi hollywoodvillen jättimäisistä tusina "disaster porn"-genren tuotoksista. Elokuva räjäytti lipunmyynnin Norjassa ja Roar Uthaugin sopivan ahdistavan trailerin perusteella The Wave menee allekirjoittaneen listalle.



Hardcore Henry

Hardcore Henry on puhuttanut ja se onkin ensimmäinen ns. first-person action movie. Elokuvan nimi jo antaa suuntaviittaa mistä on kyse: puoli-kyborginen muistinsa hävittänyt Henry todistaa vaimonsa kidnappaamisen ja siitä alkaa tiukka, henkeäsalpaava takaa-ajo. Kyseessä on siis mukava aivot-narikkaan-elokuva ja vaikka Hardcore Henryn juoni ja käsikirjoitus ei ole siitä monitahoisemmasta päästä, elokuvan tuotantovaihe on enemmän mielenkiintoisempi. Amerikkalais-venäläinen tuotantoryhmä kuvasi elokuvan GoPro-kameroilla ja elokuvaa varten keksittiin jopa uusia ratkaisuja tarinan vauhdikkaan kuvauksen stabiloimiseksi. Hardore Henry sai ensi-iltansa Toronton elokuvafestareilla 2015 ja sen positiivinen vastaanotto nostatti komian taistelun jakeluoikeuksista jonka myötä tekijät saivatkin 10 miljoonan dollarin sopimuksen jakeluoikeuksista, joka oli sinänsä hyvä aloitus elokuvalle jonka budjetti oli 2 miljoonaa dollaria.

The Birth of A Nation

Jos Yhdysvaltojen orjuuden historia ei kiinnosta, niin tämä elokuva kannattaa katsoa sen tekijän takia. Nate Parker on yhdysvaltalainen näyttelijä joka raapi kasaan 10 miljoonaa dollaria ja käsikirjoitti, ohjasi, tuotti, ja näytteli pääosan. Tällaista kombinaatiota näkee harvoin. The Birth of A Nation sai ensi-illan tammikuussa Sundance-festivaaleilla ja vei kotiin pääpalkinnon ja nyt Nate Parkerin debyytti aloittaa lokakuussa maailmanvalloituksen. Elokuva kertoo Nat Turner-nimisestä orjasta joka oppii isäntänsä luvalla lukemaan raamattua ja saarnaamaan. Kun orja pääsee isäntänsä mukana kiertämään maata, orjalle avautuu kokonaan toinen maailma ja uusi näkemys orjuuteen. Trailerissa on käytetty täydellistä cover-laulua (Nina Simone) suoraan Billie Holidayn tuotannosta - Strange Fruit. Voimakas traileri ja elokuva tulee varmasti olemaan Oscar-kahinoissa mukana.

The Founder
Yritys joka tekee pikaruokaa ja jonka työntekijämäärä pyörii lähellä puolta miljoonaa, yli 36 000 toimipisteessä on pakko olla mielenkiintoinen historia. Elokuva kertoo Mickey D'n imperiumin alulle panijan Ray Krocin värikkään historian. John Lee Hancock:n ohjaa ja pääosissa on aina tasaisen laadukas Michael Keaton, joten elokuva ei voi olla huono.

The Infiltrator
Edesmennyt Pablo Escobar on suosittu henkilö Hollywoodissa. Viime vuonna sai ensi-illan Netflixin laatusarja Narcos ja nyt seuraa Brian Cranstonin ja John Leguizamon tähdittämä aikalaiskuvaus Escobarin jahdista. Brian Cranston on nähtävästi saanut pysyvämmän huumeroolien viitan Breaking Badin jälkeen..




Nyt sitten sukellus video on demand -tarjonnan puolelle. Kun Netflix aloitti Suomessa niin tarjonta oli kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Nyt kuitenkin varsinkin TV-sarjojen ja dokumenttien osalta, tarjonta pursuaa laatuviihdettä ja dokumentteja. Seuraavina on allekirjoittaneen suosikkeja.

House Of Cards (season 4):

David Fincherin tuottama ja palkintoja kahminut House Of Cards on jo ehtinyt neljännelle kaudelle. Kevin Spaceyn näyttelemästä Yhdysvaltain presidentistä Francis J. Underwood;sta on kuoriutunut näinä neljänä kautena jotain diabolisen synkkää, mieleeni tulee nuoremman Bushin ja Trumpin hybridi joka ajaa Yhdysvaltoja alas jyrkänteeltä. Tuore kausi sisältää jälleen kerran laatujuonittelua, murhayrityksiä ja jäätävän kylmiä päätöksiä. Tuotantokauden viimeisen osan viimeinen kohtaus kruunaa koko kauden. Poliittisia draamoja on vähän liikkeellä mutta House Of Cards paikkaa helposti sen puutteen.

Deep Web
Deep Web tai Dark Web on niitä internetin osia joihin ei normisurffaajan kannata eksyä. Varsinkin Dark Web on internetin pohjamutaa minkä kävijät ovat pääosin rikollistarkoitusta hakevia ja muuta ihmiskunnan saastaa. Molemmat termit ovat olleet tapetilla jo joitain vuosia, varsinkin Silk Road-tapauksen johdosta mistä tämä laadukas Netflixin dokumentti kertoo. Dokumentti on sinänsä kouluesimerkki siitä kuinka viranomaistahot yrittävät pysyä eteenpäin harppovan teknologiakehityksen mukana.



Punisher
Daredevil on yksi osoitus Netflixin taidoista nostaa hienoja sarjakuvakäännöksiä pinnalle. Jessica Jonesin lisäksi nyt Daredevil on jo edennyt toiselle kaudelle ja jatkoa on takuuvarmasti luvassa. New Yorkin Hell's Kitchenin rikollisten kauhu saa seurakseen tällä toisella kaudella alkuperäisestä tarinastakin tutun Elektran ja kaupungissa tuhoa levittävän Frank Castlen aka Punisher. Jon Bernthalin väkevästi esittämä Punisher sai sen verran vastakaikua katsojilta että Netflix on tekemässä Rankaisijalle omaa spin off-sarjaa, ja ensi-illaksi arvaillaan jo ensi vuotta.


Hannibal

Bryan Fullerin NBC-kanavalle tekemää Hannibal (myös Netflixin tarjonnassa) sarjaa ei voi kehua liikaa. Se on äärimmäisen älykkäästi kirjoitettu, täynnä ihmissielun synkimpää kuvastoa ja nerokkaasti toteutettu TV-sarja joka seuraa Thomas Harrisin kirjoja omalla luovalla tavallaan. Voisi sanoa että kukaan Hollywoodissa ei tämän jälkeen uskalla koskea Hannibal Lecterin materiaaliin, sen verran laadukkaasti Hannibalin tarina on käännetty pienelle ruudulle. Hugh Dancy Will Grahamina ja Mads Mikkelsenin esittämä Hannibalin soidintanssi on jatkunut nyt kolme kautta ja ne jää näillä näkymin myös viimeiseksi. Huipulla on hyvä lopettaa mutta ei hätää, Bryan Fuller on siirtynyt luotsaamaan tulevaa Neil Gaimanin American Gods tv-sarjaa joka varmasti on odottamisen arvoinen.

Mr. Robot: season_2.0
Kaikkien nörttien lempisarja Mr Robot kääntyy toiselle kaudelle. Sam Esmailin luoma, lähes vaatimattoman oloinen TV-produktio keräsi mm. viime vuonna kaksi Golden Globe -pystiä parhaan draamasarjan ja sivuosanesittäjän osalta. Hannibalin tapaan, Mr Robotin ensimmäinen kausi oli oudonoloinen, mystinen trippi jonka pääosissa on Rami Malekin esittämä tietoturva-asiantuntija Elliot joka päivätyökseen suojaa yritysten tietoverkkoja, ja öisin hakkeroi mielin määrin isojen korporaatioiden verkkoja. Mukaan kun lyödään Elliotin mielenterveysongelmat ja tilaisuus päästä muutamaan maailmaa pysyvästi fsociety-nimisen hakkeriryhmän jäsenenä niin ainakin allekirjoittanut on kiinnostunut. Sarjan season_2.0 on tulossa ulos tänä kesänä.

Somistaja

Lokakuussa 2015 Into Kustannus teki jotain mikä sai allekirjoittaneen innostumaan. Boris Akunin Erast Fandor -sarja sai jatkoa 12 vuoden jälkeen Erikoistehtäviä -kirjalla. Erast Fandor-kirjoja on julkaistu tähän mennessä 12 joista viisi on julkaistu suomeksi.

Erast Fandor -sarjassa seurataan Moskovan kenraalikuvernöörin alaista, erikoistehtävistä vastaavan 6.virkaluokan virkamiehen Erast Petrovits Fandorin tutkimuksia. Fandorin rinnalla synkkiä tutkimuksia seuraa myös apulainen, kuvermentinsihteeri Anisi Pitirimovits Tjulpanov. Vuosi on 1889 ja Moskovan köyhällistön seassa riehuu sarjamurhaaja jonka groteskit murhat muistuttavat kovasti juuri eurooppaa kohisuttaneen Jack The Ripperin veritekoja. Moskovan kuvernööri ja valtaapitävä tsaarin sisäpiiri joutuu jälleen kerran kääntymään piinkovan rikostutkijan Erast Fandorin puoleen. Perinteinen pääsiäisviikko on tuomassa jopa itse tsaaria Moskovaan joten murhat pitää selvittää diskreetisti ja tahdikkaan nopeasti.

Boris Akunin päräyttää tuttuun tapaansa lukijan eteen kansainvälisen, värikkään Moskovan metropolin jonka saastaisilla sivukaduilla riehuu skalpellilla varustautunut selkeän vinoutunut ihmismieli ja Erast Fandor apulaisineen juoksee aikaa vastaan murhaajan perässä. Onko kyseessä itse Jack The Ripper vai Somistajaksi itseään kutsuva kopioija?

Boris Akunin teokset eivät ole turhaan myyneet yli 15 miljoonaa kirjaa. Sivut pursuavat taidokasta aikalaiskuvausta, värikästä juonen kuljetusta ja kokonaisuus on ennen kaikkea hyvin kasassa pysyvä tarina joka jaksaa alusta asti aina loppuun saakka. Noin 250 sivua pirun älykästä kirjoitusta - Aamen!

Jos kiinnostaa aloittaa Erast Fandor sarja niin suosittelen käymään kirjastossa hakemassa koko suomennettu sarja, joka tarinan osalta alkaa jo 1870-luvun loppupuolelta. Tähän asti tarinoita on suomennettu kronologisessa järjestyksessä seuraavasti:

• Asaselin salaliitto (WSOY, 2001)
• Turkkilainen gambiitti (WSOY, 2002)
• Leviatanin purjehdus (WSOY, 2002)
• Akilleen kuolema (WSOY, 2003)
• Patasotilas (WSOY, 2003)
• Erikoistehtäviä (Into Kustannus, 2015)

Kirjahyllyn notkahdus

Skotlantilainen taloustieteilijä ja moraalifilosofi Adam Smith muutti kirjahyllyyni. Kansojen varallisuus (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations) on, kuten kuvasta näkyy, järkälemäisen haastava kokonaisuus. Vuonna 1776 kirjoitettu teos on klassisen poliittisen taloustieteen perusteos ja kuten Sixten Korkman kirjan saatetekstissä kertoo, se on kaikkien aikojen tärkein taloutta käsittelevä kirja. Kirja vaikuttaa olevan mielenkiintoinen sekoitus historiaa ja kansantaloustiedettä ja vaikka se jo aiheutti heti päävaivaa kokonsa puolesta  se lähtee suht nopeutetulla aikataululla työn alle. 

Atomipommipormestari

Into Kustannus on tehnyt historian ystäville ison palveluksen julkaisemalla japanilaisen Shinso Hamai:n muistelmat. 

Shinso Hamai oli Hiroshiman kaupungin virkamies ja hänen vastuullaan oli Toisen Maailmansodan aikana kaupungin ruoka- ja vaatehuollon toimisto, kun 6. elokuuta 1945 klo 8.15 paikallista aikaa amerikkalaiset tiputtivat 4000 kiloisen Little Boy:n Hiroshimaan. Arviolta 70 000 - 100 000 siviiliä kuoli välittömästi ja tästä historiallisesta tilanteesta alkavat myös Shinson muistelmat.

Shinson koti sijaitsi 3,5 kilometrin päässä hyposentrumista ja hän todisti pommin tuottaman sokaisevan kirkkaan valkoisen välähdyksen joka muutti ihmisiä varjokuviksi 500 metriin asti. Herättyään kotinsa raunioista Shinso aloitti määrätietoisen ja epäitsekkään matkansa kohti entistä Hiroshiman keskustaa.

Pommi tuhosi 90 prosenttia kaupungista ja tappoi kolmanneksen kaupungin väestöstä, Nykyaikana tuhon mittakaavalle ei ole vastinetta. Tuhoutuneen kaupungin tilalla oli käytännössä palanut tasanko. Shinson tarina hänen matkastaan kohti Hiroshiman keskustaan huokuu ennen kaikkea kaaos ja totaalinen tuho, sitä lukiessani mieleeni tuli vanha  J. Robert Oppenheimerin 1960-luvulla antaman haastattelun katkera lausahdus:

We knew the world would not be the same. A few people laughed, a few people cried. Most people were silent. I remembered the line from the Hindu scripture, the Bhagavad Gita; Vishnu is trying to persuade the Prince that he should do his duty and, to impress him, takes on his multi-armed form and says, 'Now I am become Death, the destroyer of worlds.' I suppose we all thought that, one way or another.

Kun tuhon laajuus selkeni, Shinso ja hänen hengissä olevat kollegansa yrittivät organisoitua ja aloittaa toimenpiteet joilla varmistettiin pommista selvinneiden ruoka- ja vesihuolto sekä loputtomilta tuntuvien haavoittuneiden hoitaminen. Shinson tarinan rivit täyttyvät erittäin pitkistä työpäivistä, kuvaukset radioaktiivisista mustista sateista ja ponnisteluista saada ihmisille vaatteita ja ruokaa. Pommista hengissä selvinneitä odotti myös näkymätön vihollinen; säteilysairautta ei tunnettu eikä tiedetty ja kun hoidettavat potilaat alkoivat oksentamaan ja ulostamaan verta heitä hoidettiin tuloksettomasti punatautisina.

Päivä päivältä ja viikko viikolta, Hiroshima alkoi elpymään ja Shinso Hamai jatkoi ponnisteluitaan kaupungin palveluksessa ja vuosi vuodelta, Hiroshima heräsi jälleen henkiin. Shinson kronologissa järjestyksessä juokseva tarinointi kertoo miehen vuosista pormestarina ja se on samalla ainakin omalla kohdallani ainutlaatuinen tilanne lukea kuinka kaupunki rakennetaan. Kaupungin rakentaminen oli myös Shinsolle ja hänen kollegoilleen erityinen tilanne miettiä uutta kaupunkia ja varsinkin pitkällä aikavälillä. Sisäiset ja poliittiset kiistat ja jatkuva rahapula siivittävät tarinan loppupuolelle jolloin Shinso paneutui rauhantyöhön. Atomipommipormestari on pieni mutta vaikuttava teos. Itse haluaisin nähdä tämän vaikka kouluissa "pakollisten" lukukirjojen listalla.

Historian näkökulmasta, Hiroshiman ja Nagasakin kohtalokkaat pommitukset ovat tuttuja kaikille. Omasta mielestäni ne olivat yhtä suuria ylilyöntejä (perusteltiin niitä miten päin tahansa) liittoutuneilta kuin Saksan 1940-1945 välisen ajan systemaattiset suurpommitukset jolloin mm. Saksan vanhoihin kulttuurikaupunkeihin tiputettiin miljoona tonnia räjähdys- ja palopommeja. Tuloksena yli puoli miljoonaa saksalaissiviiliä menetti henkensä. Vaikka voittajat kirjoittavat historian, onneksi näitä pieniä historianhelmiä julkaistaan.

Seuraavana onkin jo menossa odottamani Boris Akunin Erikoistehtäviä.

Diktaattori

Robert Harrisin erinomainen Cicero-trilogia on tullut tiensä päähän (edellisistä osista täällä). Kolmas osa Diktaattori kuvaa Marcus Tullius Ciceron viimeisiä mutta tapahtumarikkaita elinvuosia. Ciceron tarinan viimeinen jakso kulkeekin käsi kädessä Rooman tasavallan viimeisten vuosien kanssa ja historiasta tutut tapahtumat järisyttävätkin Ciceron ja hänen uskollisen kirjuriorjan Tiron elämää.

Diktaattori keskittyy edellisten osien tapaan Rooman tasavallan valtaytimen tapahtumiin ja Robert Harrisin tarinassa jo ikääntynyt politiikko tasapainoilee kuin liikkuvien jäälauttojen päällä tasavallan eri valtaklikkien välillä. Mullistusten keskipisteeseen nousee  tietenkin Julius Caesar, joka oli edellisissä osissa vielä valtaapitävien taustalla häärivä nuori aatelinen pyrkyri mutta nyt hänestä kuoriutuu vallanhimoinen jyrä joka raivaa tieltään kaikki ja kaiken, mikä on vain hänen esteenä diktaattorin valtaistuimelle.

Lukija pääsee taas sukeltamaan syvälle värikkään Rooman tasavallan juonitteluihin ja Robert Harris on luonnutkin edellisten osien tapaan kertomuksen monisyisistä valtakamppailuista kautta vuosien, niin Gnaeus Pompeius Magnuksen valtaan noususta ja siitä seuranneesta sisällissodasta kuin Julius Caesarin Rubikon-joen ylittämisestä ja lopullisesta diktatuurista.

Jos on joskus tullut katsoneeksi myös Suomen televisiossa useamman kerran pyörineen Rome -sarjan, niin tämä viimeinen trilogian nide osuu juuri samoihin tapahtumiin, ja molemmissa tapauksissa se kuuluisin ja odotetuin tapahtuma eli Julius Caesarin murha kuvataan niin kuin se pitää: ei mitään fiktiivistä Shakespearen dramaattista "sinäkin Brutukseni!" -huudahduksia.

Maaliskuun 15. päivä 44 eea. Rooman senaatin lattialla todistettiin kylmän laskelmoitu julkinen murha joka kuvataan niin tässä kirjassa kuin TV-sarjassa kuten esim. kreikkalainen filosofi ja elämänkertakirjailija Plutarkhos sen on kuvannut. Diktaattori kuoli 23 puukoniskuun ja dramaattisten huudahduksien sijaan Caesar hämmästeli senaattorien väkivaltaista repimistä ennen kuin vaipui puukoniskujen saattelemana lattialle kuolemaan. Diktaattorin kuolemakaan ei ollut kaikkein helpoin josta kertoo myös virallinen ruumiinavauspöytäkirja (joka on tiettävästi ihmiskunnan ensimmäinen laatuaan), jonka mukaan vain yksi 23 puukoniskusta joka osui Caesaria rintaan ja siitä aortaan oli fataali. Caesarin viimeisistä sanoistakin on kiistelty mutta roomalaisen historioitsijan Gaius Suetonius Tranquilluksen ja Plutarkhosin mukaan Caesar ei sanonut mitään, vaan viime hetkinään diktaattori veti toogansa liepeitä kasvojensa eteen nähtyään Brutuksen murhaajien seurassa ja kuoli.

Robert Harrisin Cicero todistaa tätä historiallista tapahtumaan lähietäisyydeltä, liikkumattomana ja järkyttyneenä. Hänelle ei oltu kerrottu murhasuunnitelmasta vaikka oli ollut Caesarin valtaannousua vastaan ja ennustanut rakastamansa tasavallan tuhoa. Ciceron kommentti tasavallasta joka on romahtanut maahan ja odottaa ottajaansa kuvaa hyvin murhan jälkeisiä aikoja. Marcus Antonius on lähellä uutta diktatuuria mutta horjuvan senaatin tueksi nousee Caesarin post-mortem ottopoika, alle parikymppinen Gaius Julius Caesar Octavianus (josta tulee lopulta Rooman ensimmäinen keisari Augustus) joka ottoisänsä tapaan nostaa itsensä agressiivisesti vallankahvaan ja lopulta tuhoaa ja jahtaa Marcus Antoniuksen joukot maanpakoon. Ciceron lopullinen kohtalo kirjassa ja niin historiassakin ei ollut hänen haaveilemansa arvokas ikääntyminen oliviilehtojen varjossa filosofiasta kirjoittaminen vaan Caesarin tapaan väkivaltainen kuolema.

Diktaattorin jälkeen silmäni hakeutui automaattisesti kirjahyllyssä oleviin Adrian Goldsworthyn Caesar-aiheisiin niteisiin; historiikki Caesar ja ed. mainitun luottokenraalin Marcus Antoniuksen ja Kleopatran välistä suhteesta kertovaan Antonius ja Kleopatra, joka on yksi niistä maailmanhistorian kuuluisimpia (ja traagisimpia) rakkaustarinoita. Molemmat kirjat olisivat täydellisiä jatkokirjoja Robert Harrisin trilogialle. Voiton vei kuitenkin Shinso Hamain kirja Atomipommipormestari.

Viimeinen kuningaskunta

Bernard Cornwell:n Azincourt häivytti pitkän epäluuloni historiallisia romaaneja kohtaan. Kirjailijan tarinointi on hienosti juoksevaa ja historian kuvaus värikästä sekä kaikesta näkee että kirjailija on tehnyt mittavan ja onnistuneen historiantutkimuksen kirjoihinsa.

Viimeinen kuningaskunta aloittaa yhdeksänosaisen Saxon Stories-sarjan (joka on itse asiassa nyt uudelleen nimetty The Last Kingdom-sarjaksi, ilmeisesti BBC:n televisiosarjan myötä). Kirja vie lukijan 800-luvulle aikaan jolloin Iso-Britannia oli vielä löyhä kokonaisuus keskenään kinastelevia kuningaskuntia jotka kohtasivat suurimman uhkansa idästä norjalaisten ja tanskalaisten viikinkien muodossa. 

Kirjan alussa nuori Northumbrian aatelinen Uhtred joutuu tanskalaisten hyökkäyksen jälkimainingeissa vangiksi ja joutuu viettämään lapsuutensa ja nuoruutensa tanskalaisen viikinkiaatelisen orjana. Orjuus muuttuu nopeasti vahvaksi kasvatukseksi ja Uhtred:sta kauliintuu tanskalainen viikinki joka kuitenkin haaveilee menetetyn tittelin ja kaupunkinsa takaisin saamisesta. Uhtred seuraakin läpi kirjan tiukasti varaisäänsä läpi Englannin kun tanskalaisviikinkien laumat tuhoisan tehokkaasti laajentavat reviiriään.

Kirjailija myös sopivasti syventää Uhtredin hahmoa joka toimii samalla kirjan vanhan miehen kertojaäänenä, ja käy läpi selkeän värikästä elämäänsä. Uhtred avaakin lukijalle sopivasti menneiden vuosikymmenien taustoja ja raottaa samalla tulevia tapahtumia jotka odottavat nuoren Uhtredin elämänpolulla. Näillä elementeillä Bernard Corwell on onnistunut luomaan sopivan tasapainon miehekkäälle miekkojen kalistelulle ja valtajuonitteluille. Sekaan mahtuu myös romantiikkaa ja lopun kliimaksi on kuin suoraan Hollywoodin elokuvista.

BBC on viime vuonna julkaisut kirjasta ensimmäisen tuotantokauden ja Game of Thrones:n vanavedessä sarja jatkuu ensi vuonna. TV-sarjaa odotellessa Netflixiin, HBO:lle tai jopa YLE:lle niin kirjasarjan toinen osa Kalpea ratsastaja on jo tulossa kirjahyllyyn.

Koillismaa

Ensimmäinen Kalle Päätalo-muistoni on se perinteinen steriilin valkoselkäinen Iijoki-kirjasarja joka tuntui jatkuvan metrikaupalla eri sukulaisten kirjahyllyissä. Varsinkin niillä vanhemmilla sukulaisilla, joilla oli hyllyssä myös taidokkaita puukaiverrustöitä missä Päätalon henkeen ajettiin joko tukkikuormaa tai lasketeltiin kuohuvassa virrassa tukkien päällä. Eihän tällainen aihe kiinnostanut nuorempana. 

Kuitenkin vanhempana varsinkin kun on kuunnellut oman isän tarinoita metsätyömiehen elämästä Pohjois-Savon sydänmailla sotien aikaan niin omien juurien historia ja taustat alkoivat vuosien myötä kiinnostamaan.

Kalle Päätalo on luonnollisesti oma lukunsa suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämä Taivalkosken poika julkaisi aikanaan 39 teosta, päälle jokunen näytelmä ja kirjoja on painettu tolkuttomat 3,5 miljoonaa kappaletta. Kansan rakastama ja kriitikoiden jyräämä Päätalo jätti oman jälkensä köyhän ja syrjäseutujen kurjan kansan kuvaajana jota ei ole enää olemassa. Ville Repo, Päätalon "löytäjä" ja Gummeruksen kirjallinen johtaja, kiteytti Päätalon kirjalliset taidot osuvasti kirjeessään Kallelle: "sinulla on harvinainen sekä luontainen että parhaimmillaan myös viljelty taito tehdä eläviä henkilöitä ja eläviä vuorosanoja sekä myös rakentaa ja kehittää tilanteita ja kohtauksia…".

Koillismaa aloittaa siis viisiosaisen teossarjan joka kuvaa Etelä-Lapin koilliskulmassa asuvien ihmisten elämää. Eletään 1930-lukua, sotavuodet ovat vielä edessäpäin kun Koilllismaa aloittaa Sammalsuon, Sääskilampien ja Olkivaaran perheiden tarinat. Mukaan mahtuu myös toinen toistaan värikkäämpiä hahmoja mutta pääosaan kuitenkin nousee Sammalsuon suurperheen kituuttava elämä kun perheen isä ja elättäjä isä Jaakko on kuollut, ja perheen äiti Maija yrittää kannatella pesuettaan köyhyyden kurimuksessa. Perheen elättäjän virkaan tekee nousuaan nuori Kauko joka epätoivoisesti hakee töitä niin halkohommista kuin metsätöistä ja raapiikin jokusen markan, mutta kuukausi kuukauden perään joutuu Kauko hammasta purren hakemaan kunnan jauhoja jotta perhe pysyy hengissä. Torppien perheet elävät kädestä suuhun vuodenaikojen mukaan ja elanto otetaan sieltä mistä sen saa; metsätöistä ja viljelystä. Kirjan loppuvaiheilla nykyaikakin tunkeutuu selkosten asukkaiden maailmaan kun uusi maantie kiemurtelee kohti tätä pysähtynyttä yhteiskuntaa. Valoisampi tulevaisuus ja nuori sukupolvi nouseekin kirjassa etualalle kirjan viime metreillä. Päätalon värikäs ja murrerikas teksti jaksaa kantaa komiasti alusta loppuun.

Bernard Cornwell:n Azincourt innosti aloittamaan kirjailijan moniosaisen Last Kingdom-sarjan jonka ensimmäinen Last Kingdom onkin jo loppumetreillä.

Punarinta

Ehdoton suosikkini fiktiivisistä oslolaisista rikostutkijoista sai jälleen vuoron kun kolmas Harry Hole-kirja tuli luettua. Kirjan päälle 400 sivua meni taas kerran vauhdilla kun kahden edellisen ulkomaakomennuksen jälkeen Hole pääsee tutkimaan mahdollista attentaattiyritystä kotimaisemissaan Oslossa. 

Monitahoinen tarina alkaa Bill Clintonin vuoden 1999 Norjan valtiovierailusta jonka traagisesta välikohtauksesta vastaa päähenkilömme. Poliittisten päätösten ja suhmurointien ansioista Harry lopulta ylennetään apulaispoliisipäälliköksi ja sitä kautta siirretään väkivaltaosaston synkästä arjesta kirkkaampiin saleihin valvontaosastolle. Harryn uusi positio näyttää kuitenkin lopulta olevan suojatyöpaikka ja jotta vanhan katukytän mieli pysyy kirkkaana, Harry tarttuu matalan profiilin tapaukseen johon liittyy hämärä korkeatehoinen kivääri. 

Harryn penkoessa tapausta tarina aloittaa uuden vaihteen ja kivääritapauksen ympärillä velloo pian isommat voimat. Mukaan tulee historialliset tapahtumat norjalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheista itärintamalla, oslolaiset uusnatsit sekä vanhan kadotetun rakkauden synnyttämä vaarallinen uhka joka on odottanut viisi vuosikymmentä vuoroaan ja tietenkin katkera kosto.

Jo Nesbø on kirjoittanut tehokkaan askel askeleelta nopeutta kasvavan tarinan jonka helmassa Harry Hole yrittää roikkua mukana. Tarina juoksee eteenpäin kahdella aikatasolla; Harryn kiihkeä selvitystyö vaihtuu välillä 1940-luvun itärintaman tapahtumiin ja lopulta molemmat tarinat kohtaavat onnistuneesti. Punarinta on jälleen kerran onnistunut kombinaatio Harry Holen kuilun reunalla keikkuvan rappiollisen arjen kuvausta ja samalla mielenkiintoinen katsaus Norjan toisen maailmansodan tapahtumiin. 

Nesbøøt on kohta hyllystä luettu (Suruton odottaa viimeisenä vuoroaan) ja pitänee käydä näiden osalta kirjakaupassa hakemassa täydennystä.

Seuraavana katse on jo fokusoitunut Koilllismaan kituville nälkämaille kun vihdoin ja viimeinen aloitin Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan. Olen vuosia sitten sarjan puoleen väliin lukenut mutta muistista on tipahtanut tieto mihin sitä silloin joskus jäin. Joten Suomen viimeisen kansankuvaajan se lyhyempi teossarja nytkähti käyntiin ja otteessaan se pitää ensi sivuilta alkaen.

Azincourt

Bernard Cornwell on brittien lahja historiallisten romaanien lukijoille ja hänellä onkin aikamoisen laaja tuotanto jonka kirjoihin välillä törmää blogeissakin. Kirjailijan nimi on häälynyt aika ajoin jossain takaraivossa ja kesällä ensimmäinen Cornwell lähti kaupasta mukaan (oli sopivasti alennuksessa). Azincourt ei kuulu kirjailijan useaan kirjasarjaan ja näin itsenäisenä kirjana Azincourt oli hyvä lähtöpiste/teaser Cornwellin tuotantoon.

Azincourt on on pieni pohjois-ranskalainen paikkakunta joka ei kartalta nouse silmään metropolina (päälle 300 asukasta) vaan Azincourt tunnetaan kylänä jonka pelloilla käytiin kuutisensataa vuotta sitten verinen taistelu Henrik V:n johtamien englantilaisten ja Charles d'Albretin ja marsalkka Boucicautin puolustavien ranskalaismassojen välillä.

Ennen kirjan pääasiallista näyttämöä lukijalle esitellään nuori metsävartija/jousimies Nicholas Hook joka kotipaikkakunnallaan Englannissa joutuu kärsimään vuosikymmeniä kestäneen sukuriidan välissä kunnes eri tapahtumien jälkimainingeissa ei näe muuta vaihtoehtoa kuin hypätä Henrik-kuninkaan valloitusarmeijan mukaan jonka tarkoituksena oli jatkaa satavuotista sotaa ranskalaisia vastaan.

Kirjan tarina ja henkilöt ovat aika suurpiirteisiä ja stereotyyppisiä; löytyy kirkasotsainen nuori päähenkilö jonka mukaan lähtee sopivasti nunnaluostarista ryöstetty kaunokainen (joka on sopivasti ranskalaisen aatelisen äpärätytär), tarinassa on myös kahdenlaista pappia; hurskas englantilainen sekä toinen vähemmän hurskas englantilainen joka ryöstää ja raiskaa jumalan nimissä. Ja sitten on kaiken yllä Henrik V joka uskoo oikeutetusti olevansa myös jumalan voitelema Ranskan kuningas.

Yllä olevat huomiot eivät kuitenkaan kirjan tehoa vähennä koska jo heti tarinan alkumetreiltä lähtien lukija tuntee että kirjailija on hyvin perillä historiasta ja tekstistä välittyykin rikas historiallinen ympäristö ihmisineen ja tapahtumineen. Bernard Cornwell on todellakin maineensa ansainnut hyvänä historiallisten romaanien kirjoittajana.

Kirjan n. 350 sivua menee vauhdilla ja puolet kirjasta meneekin seuratessa toinen toistaa verisempiä taisteluita. Ensin on luvassa englantilaisten pitkä ja tuskallinen Harfleurin piiritys joka meinaa murtaa englantilaisten voimat ja kaupungin kukistumisen jälkeen edessä on lukumäärältään kaksi kertaa isompi ranskan armeija jota vastaan Henrik V siirtää rääsyläisarmeijansa, joka on enemmän kotiinpäin lähdössä kuin halukas kohtaamaan vireän ja taisteluvalmiin ranskalaisarmeijan.

Tämän historiallisen taistelun ratkaisijoiksi nousi (kuten kirjailija painottaa) Nicholas Hookin kaltaiset pitkäjousimiehet joita oli Azincourtin kentällä 5000-6000 ja heidän nuolimyrskyillään ranskalaisten taistelumoraali murtui hyvin pitkälle. Taistelun historiallinen lopputulos on sitten klassinen Daavid vs Goljat -näytelmä.

Bernard Cornwell on eittämättä mestari historian kuvaajana ja ei olekaan ihme että hänen kirjojaan on myyty miljoonakaupalla. Nopean googlettelun jälkeen hänen yhdestä kirjasarjasta on työn alla isompi TV-produktio joka toivottavasti näkyy myös täällä pohjoisessa.

Seuraava kirja vaihtui ja vaihtui uudelleen ja lopuksi annoin periksi ja otin käteen Jo Nesbøn Punarinnan. Yritin taistella vastaan mutta niin vain annoin periksi norjalaiselle. 

Kirjavuosi 2016

Uusi kirjavuosi on aina haastava. Meikäläisen lukutahdilla putken toisesta päästä ehtii tulemaan hyllyyn enemmän kirjoja kun niitä ehtii lukemaan. Tämä on tietysti ikuinen pattitilanne ja sille ei vaan voi mitään. Kaikenlaisia lukujonona on kuitenkin aina mukava luoda ja elää sitten (ainakin) hetken siinä luulossa että joskus pystyisi sen mukaan etenemään. Jos nyt jotain positiivista pitäisi tästä harhaluulosta nostaa esille niin se on laatu. Olen vanhemmiten (piirun päälle 40) tullut hyvin tarkasti mitä luen. En seuraa mitä Suomalaisen Kirjakaupan TOP-myydyimmät listoilla tapahtuu joten ajankohtaiset/kotimaiset "palkintojavoittaneet" kirjat kyllä jäävät tehokkaasti allekirjoittaneen paletin ulkopuolelle. Vuosien saatossa kirjamaku on positiivisesti jalostunut/jumiutunut tiettyihin genreihin joten niihin keskittyminen on helppoa ja tietyt blogit, online-kaupat ohjaavat nykypäivänä tehokkaasti oikeaan suuntaan kirjojen suhteen.

Nyt kun kirjahylly pursuaa siis lukemattomia kirjoja, ajatelin listauttaa niitä kirjoja jotka tod. näk/toivottavasti tänä vuonna tipahtavat yöpöydälle. Jaottelen kirjat kolmeen kategoriaan: kaunokirjallisuus, scifi, historia. Mukavan yksinkertaista ja kätevää!

Kaunokirjallisuus
Joululahjaksi tuli jälleen kerran lahjakortteja joten vuoden 2015 viime metreillä kirjakaupasta lähti mukaan tähän kategoriaan neljä kirjaa.

P.G. Wodehouse Hiiop, Jeeves
Nyt kun Downton Abbey on poistunut ruuduista niin Wodehousen hiukan vinkasahtaneeseen luokkayhteiskunta on hyvää jälkilääkettä. Kirja löytyi täysin sattumalta ale-kasasta ja vielä alle 10 euron hintaan! Peribrittiläisen yläluokan jälkipolvien ikuisen kesän edesottamuksia on tasapainoittavaa lukea näin kylmän talven puristuksessa.

Cormac McCarthy: Rajatrilogia
Vaikka Rajatrilogia löytyykin yhden kansien välistä, joulun lahjakortilla tuli hankittua kaksi puuttuvaa suomennosta joten ainakin yksi osa tule tänä vuonna luettua.

Panu Rajala: Unio Mystica
Harvinen kotimainen kirja jonka kovakantista versiota olen metsästänyt antikkaportaaleista jo useamman kuukauden. Se löytyi vihdoinkin loppuvuodesta ja vaikka kirjan koko pelottava niin aiheena Mika Waltari on aina mielenkiintoinen.

Mo Yan
Palkitun kiinalaisen kirjailijan Viinamaa ja Seitsemän Elämääni jäkittävät edelleen lukemattomana joten ainakin toinen näistä pitää lukea tänä vuonna. Pakko.

Annie Proulx: Vaarallinen harmonikka
Cormac McCarthyn tapaan toinen yhdysvaltalainen kirjailija jonka tuotanto kiinnostaa. Annie Proulxin tuotanto alkoi kiinnostamaan nähtyäni pitkästä aikaa Lasse Hallströmin vanhan The Shipping News elokuvan joka perustuu Proulxin kirjaan. Vaarallinen harmonikka kertoo katastrofeja tuottavan soittimen matkasta halki siirtolaisten Amerikan.

Kalle Päätalo: Koillismaa
Kyllä. Itse mestari. Koko Koillismaa-sarja on tarkoitus aloittaa alusta. Olen joskus vuosia sitten lukenut sarjasta 3 tai 4 osaa ja nyt ei ole mitään hajua mihin se jäi joten aloitan tämän alusta. Vinkkinä, jos kiinnostaa lukea maailmanhistorian ehdottomasti kaunein kirjanaloitus niin lukaise Koillismaa-kirjan ensimmäinen sivu ja sen kolme ensimmäistä kappaletta. Kaunista, yksinkertaisesti nerokkaan kaunista tekstiä. Tähän perään voisi laskea myös kirja tai toinen Kaiho Niemisen kyydissä.

Scifi:

John Barnes: Last President
Tämän vuoden tavoitteena on saada päätökseen useampi trilogia/sarja ja Barnesin dystopia-trilogian viimeinen osa on yksi niistä. Alkumetreiltä lähtien Barnesin trilogia on ollut kiehtova kuvaus dystopiasta missä Yhdysvallat taannutetaan tarkoilla terroristi-iskuilla teknisesti 1800-luvulle. Trilogiassa on kaikkia scifitrillereistä tuttuja elementtejä; öljypohjaisia tuotteita syöviä nanoviruksia, vanhan liittovaltiohallinnon pyrkimyksiä pitää vauhdilla alkukantaistuvat osavaltiot sivistyksen piirissä ja taustalla juoniva "vihollinen" jonka pyrkimyksenä on luoda uusi maailmanjärjestys. Njaa, sittenkin peruskauraa mutta pienellä omaperäisyyden twistillä.

Ian Tregillis: Necessary Evil
Hienosti käynnistynyt trilogia supernatseista ja aikamatkustamisesta. Päätösosa. Kirjailijan tuore The Alchemy Wars -sarjan pilotti on myös jo julkaistu joten sekin kiinnostanee.

David Mitchell: Pilvikartasto
Tom Wyknerin ja Wachowski-sisarrusten kirjasta tekemä elokuva oli näyttävä ja toimiva. Vuosisatojen läpi matkaava tarina oli tällaiselle rikkaalla mielikuvituksella varustetulle hieno hieno kokemus. Tätä kirjaa odotan.

Margaret Atwood: Uusi Maa 
Raijalle iso kiitos että olet postannut Atwoodin kirjoista todella ahkerasti. Taikakirjaimet -blogista tämänkin kirjailijan löysin ja jäljellä on enää MaddAddam-trilogian viimeinen ja tuorein käännös. Tämän jälkeen on kohti Atwoodin vanhempaa tuotantoa.

Jeff VanderMeer: Southern Reach
Trilogian ensimmäinen osa tuli luettua Kindlellä ja jouluna tuli haettua kaupasta kaksi ensimmäistä osaa kotimaisella kielellä. Trilogiastahan on nyt elokuva tekeillä ja kuvaukset alkaa kirjailijan mukaan jo keväällä,

Joe Scalzi, James S.A. Corey ja Ramez Naam
Joe Scalzin huumoripitoiset tähtitarhat, James S.A. Coreyn aurinkokuntaa pullistelevat draamat ja teknotrillerimäinen Ramez Naamin Nexus-trilogia ovat aikamme laadukkainta scifiä ja heidän osaltaa on trilogiat / eri sarjat olleet viime vuosina työn alla.

Cixin Liu
Palkittu kiinalainen kirjailija veti tehokkaasti maton alta Three-Body Problem -kirjallaan. Älykästä ja hyvin tiedepainoitteista tarinaa oli mahtava lukea ja kokea. Sarjan seuraava The Dark Forest odottaakin jo Kindleen pääsyä.

Dekkarit

Jo Nesbø ja Harry Hole

En uskonut että jaksan löytää Jens Lapiduksen jälkeen toista pohjoismaalaista dekkaristia mutta niin vaan sattumalta Harry Hole tuli lahjana kirjahyllyyn. Norjalaisen kirjailijan synkkiä tarinoita on antoisa lukea. 

Boris Akunin: Erikoistehtäviä

Venäjän lahja dekkarimaailmalle. Yllätykseni oli suuri kun huomasin viime syksynä että suomalainen kustannustalo oli julkaisut uuden setin Erast Fandor-seikkailuja. Omistan kaikki edelliset käännökset ja odotankin että pääsen ns. korkkaamaan Venäjän keisarin luottoetsivän tuoreet tarinat. 

Malcolm MacKay: Glasgow Trilogy

Skotlantilaisen kirjailijan palkittu sarja lähtee lukuun asap.

Historia

Yhdysvaltojen historia

Tätä on kasautunut jo n. hyllymetri josta on lukematta noin puolet. Lukupinon päälle näistä nousee John F. Ross:n War on the Run joka kertoo legendaarisen Roberr Rogersin elämästä. Isojen historiallisten asioiden äärelle saattaa Joseph J. Ellis:n Founding Brothers joka käy läpi
Yhdysvaltojen kätilöiden henkilöhistoriaa.

David Haward Bainin Empire Express, 700-sivuinen möhkäle joka kertoo 1800-luvun puolenvälissä käydystä suuresta kisasta jossa pyrkimyksenä oli luoda rautatieyhteys mantereen halki. Kirjan kansien välissä on tuon kolmekymmentävuotta kestäneen kisan tarina ja se vilisee laidasta laitaan niin historiallisia hahmoja kuin kolme sotaa ja kahden ison väestöryhmän kiinalaisten ja irlantilaisten siirtolaisten vaikutus mantereen kohtaloon. Viimeisenä on varmasti David Herbert Donaldin palkittu Lincoln jonka kirjanimi kertoo kaiken oleellisen.

Suomen historia
Kotimaamme historian osalta hyllyyn on kuin varkain tullut toinen toistaa kutsuvampia kirjoja. Teemu Keskisarjalla on näpit kahdessakin kirjassa; Kirves joka kertoo Suomen viimeisen teloitetun maalari Toivo Harald Koljosen synkän tarinen. Keskisarjan toinen Markku Kuisman kanssa kirjoittama Erehtymättömät kertoo Suomen liikepankkien värikkään historian.

Tuulikki Lappalaisen Susinartut ja pikku immet kertoo naisten osuutta kansalaissodassa ja Mirkka Lappalaiselta odottaisi Jumalan vihan ruoska ja Pohjolan leijona joista ensimmäinen käy läpi suurta nälänhätää 1600-luvun loppupuolella.

Siinä. Tolkuton määrä kirjoja ja useat jäivät vielä mainitsematta. Aika on hyödykkeistä kallein ja sitä ei ole koskaan tarpeeksi mutta jos joku sai näistä kirjavinkin niin ollos hyvä - minua kiinnostaa aina tietää mitä muut ajattelee kirjoista.

Yöpöydällä on nyt menossa Bernard Cornwellin Azincourt joka on tähän asti tehnyt samanlaisen kirjallisen vaikutuksen kuin Jo Nesbø; hyvin kirjoitettua historiallista fiktiota 1400-luvun englantilaisista jousimiehistä.

Anno Domini 2015

Vuodet menee vääjäämättömästi eteenpäin. Aika oli viime vuosien tapaan kortilla mutta jotain tuli onneksi luettua. Lukumakuni on yhä enemmän keskittynyt tiettyihin genreihin mutta välillä loputtomasti vaihtuvaan lukujonoon eksyy yllätyksiä.

Vuosi 2015 oli kohdallani lukumaun osalta hyvin perinteinen. Tasainen genrevaihtelu dekkarien, scifin ja historian välillä. Vuoden 2014 tapaan Kindle oli myös ahkerasti käytössä joka on osoittaunut yhdeksi parhaimmaksi sähkövimpaimeksi pitkään aikaan. Kindleen tuli ostettua jopa ammattikirjallisuutta kun Amazonista siirtyi  ystäväni paljon suitsutettu ammattiteos joka on jo kahlattu kannesta kanteen.

Mitä tulee viime vuoden luettuihin kirjoihin niin yllättäjiksi nousi The First Fifteen Lives Of Harry August ja unohtamatta norjalaista Jo Nesbø:ta jonka pariin päädyin sattumalta. Nyt hyllyssä jököttää neljä synkkää Nesbø:ta joista pari on vielä lukematta. Viime vuoden odotetuimpia oli myös tuore Don Winslow:n Cartel joka jatkoi infernaalista matkaa Meksikon huumesodassa. Vuoden kohokohtia oli tietysti myös rautainen James Ellroyn Perifidian jonka kirjat eivät koskaan petä.

Historian osastolla lukujonoa lämmittivät kesäloman tuliaiset Brian Kilmeaden ja Don Yaegerin George Washington's Secret Six sekä The Wright Brother's.

Vuosi 2016 jatkaa tutuissa merkeissä. Yhtenä tavoitteena on pyrkimys saattaa päätökseen eri kirjasarjoja ja samoin kirjahyllyssä kasvava määrä kotimaan historiaa pitäisi saada työn alle.