Pienen tauon jälkeen pitää tarttua taas Bloggeriin. Matkani alkoholisoituneen oslolaisen poliisin kanssa on nähtävästi taittumassa loppusuoralle, kun Harry Hole -kirjojen yhdeksäs pokkari Aave tuli juuri luettua. Sarjassa on enää jäljellä kolme kirjaa joten vuonna 2015 alkanutta yhteistä matkaa pitää yrittää venyttää. Toisaalta, olen jo valinnut seuraavan dekkarisarjan James Lee Burken rinnalle, joka tulee olemaan Michael Connellyn Harry Bosch. Itse olen pitänyt dekkarin TV-versiosta joka tulee ainakin HBO:lla, joten alkuperäinen kirjallinen versio lähtee ainakin kokeiluun.
Aave on varsin miellyttävä poikkeus muihin Harry Hole -tarinoihin jotka yleensä polkevat sarjamurhaajien ja kostajien voimalla. Aave tarinana pyörii syvällä Harryn lähipiirissä kun hänen entisen naisystävän Rakelin poika Oleg istuu vankilassa, syytettynä paikallisen huumediilerin murhasta. Harry on ollut kolme vuotta Aasiassa ja Osloon palaaminen avaa luonnolliset vanhat haavat Rakelin kanssa, mutta Harryn velvollisuudentunto pistää hänet tutkimaan epävirallisesti Olegin vastoinkäymisiä oslolaisen huumejengin riveissä. Harryn tutkimuksissa vilisee jälleen kerran kovanluokan rikollisia, umpikieroja ja vallanhimoisia paikallispoliitikkoja, sekä luonnollisesti vaarallisia naisia. Ja kuten aina Harry Holen kohdalla, pokkari tuli luettua vauhdilla.
Yöpöydällä on ollut jo tovin toisaalta hyvin ajankohtainen kirja. Jos meillä olisi nyt aikakone ja pystyisimme hyppäämään 500 vuotta taaksepäin Tyynelle valtamerelle, pääsisimme seuraamaan portugalilaisen hurjapään kapteeni Ferdinand Magellanin uhkarohkeaa tutkimusmatkaa maapallon ympäri. Laurence Greenbergin Over the Edge of the World kertoo tämän historiallisen tolkuttoman pitkän meritarinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.