Veitsi

Kaikki loppuu aikanaan. Olen lukenut Harry Holen edesottamuksista vuodesta 2015 ja nyt näyttää siltä että Jo Nesbø pitää taukoa sarjasta. Sinänsä sääli koska kirjasarja oslolaisesta ihmisrauniosta oli maineensa ja yli 40 miljoonan kirjan veroinen - helposti.

Veitsen tarina myös viittaa siihen että sarja kohtaa loppunsa kun Harry herää verisenä murhatun vaimonsa Raakelin vierestä muistinsa menettäneenä. Lukijan säpsäyttävä tarinan alku käynnistää pitkän ja koko sarjan yhden parhaimman tapahtumakulun jossa riittää jännitystä ja mielen nyrjäyttäviä juonenkäänteitä alusta loppuun. Tappoiko Harry Raakelin brutaalisti veitsellä pitkän ravintolaillan jälkeen vai lavastettiinko Harry pirullisen nerokkaasti? Tätä kysymystä pyöritellään tarinassa viime metreille asti ja loppuratkaisu yllättää yhtä paljon kuin tarinan lähtötilanne. Tarinassa pyörittää juonimyllyä tuttuja hahmoja edellisistä kirjoista kuten vankilasta vapautunut sarjaraiskaaja Svein Finne ja mukana ovat myös Harryn kollegat Oslon poliisista kuin keskusrikospoliisin katkerat etsivät jotka kantavat kaunaa Harrylle. Ja kuin ihmeen kaupalla Harry tuo polvilleen lyöty, alkoholisoitunut tarinassa työtön poliisi navigoi tarinan läpi hengissä. Hieno lopetus (?) sarjalle.

Lähes haikein mielin on todettava että en koskaan uskonut että luen pohjoismaalaista crime noir -tyylilajia kunnes sain ensimmäisen Harry Hole -kirjan joululahjaksi kaikki muuttui. Nyt kuitenkin edessä on muut rikoskirjallisuuden luottokirjailijani; Lee Child, James Lee Burke ja uusimpana James Ellroyn tuorein, joka odottaa kirjahyllyssä This Storm.

Aleksanteri I

Henkilökohtaisesti minua harmittaa joka ainut vuosi, kun itsenäisyyspäivä lähestyy ja itsenäisyytemme ei näytetä yhdistävän mitään muuta kuin Mannerheim, Talvi- ja Jatkosota ja se on siinä. Ihan kuin koko meidän kotimaamme itsenäisyydessä tai sitä edeltävänä aikana,  ei olisi tapahtunut mitään muuta mainittavaa kuin nämä kolme asiaa. Ja vaikka meillä ei ole monisatavuotista itsenäisyyttä, mahtuu itsenäisyyttä edeltäviin vuosikymmeniin ja vuosisatoihin paljon mainittavia ja erittäin kiehtovia asioita jotka lopulta aurasivat tulevaa itsenäisyyden tietä. 

Torsten Ekmanin Aleksanteri Keisari ja Isänmaa kuvaa sellaista ajanjaksoa mistä meidän pitäisi puhua joka joulukuu, tehdä vaikka sellainen ylemäinen mahtipontinen TV-sarja, tai mukaansatempaavia dokumentteja koska ajanjakso joka käynnistyi Suomen Sodan jälkeen 1809 vaikutti paljon Suomen tulevaan itsenäisyyteen. 1800-luvun historian hämärään ovat hävinneet sellaiset nimet kuin Gustaf Mauritz Armfelt, alunperin Tarvasjoelta kotoisin oleva maalaisaatelinen mutta todellinen kosmopoliitti, joka oli kuin kala vedessä niin Ruotsin kuninkaan kuin Venäjän tsaarin hoveissa. Gustav loi uransa 1700-1800 -lukujen vaihteessa niin kenraalina kuin diplomaattina, ja oli vahvasti mukana Suomen asioiden puolestapuhujana ja vaikuttajana erityisesti nuoren tsaari Aleksanteri I hovissa. Toinen nimi on Robert Henrik Rehbinder joka Gustav Armfeltin tapaan taisteli Suomen asioiden puolesta ja antoikin ison panoksen Suomen autonomian vahvistamiseen liittyvissä neuvotteluissa. Hän tuki omalla työllään Armfeltin riskaabelia vaikutuspeliä jonka lopputuloksena oli Suomen autonomia, ja Armfeltin kuoltua Rehbinder otti ns. soihdun ja jatkoi Suomen suuriruhtinaskunnan alkuaikojen korkeimpana virkamiehenä. 

Torsten Ekmanin kuljettaa lukijansa läpi Aleksanterin elämän, sivujuonteena Gustav Armfeltin yritykset ja tietysti onnistumiset parantaa Suomen asemaa Venäjän raja-alueena. Toisin kuin luulisi, nuori Aleksanteri oli ainakin hetken kiinnostunut Suomen tilanteesta ja kirjan parasta antia onkin Aleksanterin useat vierailut Suomeen. Suomen vierailuillaan nuori tsaari voitti suomalaisten sydämet olemalla avoin ja ystävällinen niin köyhille talonpojille kuin rikkaille porvareille. Gustavin työ Venäjän hovissa Suomen asianhoitajana ei kuitenkaan ehtinyt kestää montaa vuotta ennen kuin terveys petti ja hän joutui siirtymään syrjään. 

Ekmanin kirja on täynnä kiehtovia pieniä tapahtumia jotka kuin pikku hiljaa siirsivät Suomea kohti länsimaista autonomiaa ja sen arkkitehteinä olivat juuri Gustav Armfelt ja hänen luottoystäväpiiri jotka käytännössä omistivat elämänsä Suomen asioiden hoidolle. Kirja on kyllä todellinen löytö Suomen historiasta kiinnostuneille. 

Myrskyn soturit

Bernard Cornwellilla vaikuttaa olevan ehtymätön viikinki-invaasiotarinoiden lähde. Myrskyn soturit on The Last Kingdom-sarjan yhdeksäs kirja missä sarjan päähenkilö Bebbanburgin Uhtred, kahden maailman välissä kasvanut ja suht kovalla kunnianhimolla varustettu soturi taistelee edelleen jo nyt vanhana miehenä loputtomilta vaikuttavia skandinaavisia viikinkilaumoja vastaan. Mutta pohja se on tässäkin säkissä; itse asiassa kirjasarja on saanut jo päätöksensä viime vuonna kun War Lord (suom. "Sotapäällikkö") sarjan 13. osa  julkaistiin ja samalla Cornwell ilmoitti että se on sarjan päätösosa, joten Uhtredin kirjallinen eläköityminen on jo näköpiirissä. Jos minulta kysytään niin se oli oikea päätös.

Uhtredin elämä ei ole tässäkään tarinassa kovin seesteistä kun 900-luvun Brittein saarten rantoja uhkaa jälleen tanskalaisten viikinkien invaasio. Valloittaja-armeijaa johtaa suuri viikinkisoturi Ragnall Iverson joka onnistuu (lähes) yhdistämään pohjanmiesten armeijaansa myös irlantilaiset ja northumbrialaiset sotajoukot, ja siten Merciaa ja koko löyhää Englantia uhkaa jälleen kerran ehkä historiansa suurin vihollisjoukko. Tämän suuren uhkakuva sisältää myös Uhtredin tytär  koska hän on naimisissa Ragnall Iversonin veljen kanssa, ja tarinan edetessä nuori ja villi tytär on myös suuressa vaarassa.

Lukijalla on siis käsissä kovin tuttu tarina joka kuitenkin kulkee sutjakkaasti kuten edelliset tarinat. Kuitenkin ei voi olla aistimasta vahvaa turnausväsymystä.

Taivaan pilarit

Olen joskus nuoruudessa lukenut Taivaan pilarit (eng. The Pillars of the Earth), varmaan silloin kun kirjan suomennos julkaistiin joka oli 1990-luvun alkupuolta. Itse kirjasta en onneksi muistanut mitään, tuorein muistikuva taitaa olla Kingsbridge -trilogiaan pohjautuvasta vuoden 2010 TV-sarjasta.

Heti alkuun täytyy sanoa että Ken Follettin Taivaan pilarit on helposti paras historiallinen romaani mikä on tullut vastaani. Bernard Cornwell kirjoittaa toimivia seikkailuita 900-luvulta mutta Follettin taito ajaa tarinaa pienellä vaihteella, kuvata rauhallista 1100-luvun elämää on omalla tasollaan. Jo kirjan alkumetrit antoivat kuvan tästä maltillisesti tarinan eteenpäin ajamisesta kun alussa seurataan Tom Rakentajan ja hänen perheensä hiljaista kärsimystä löytää töitä ja ruokaa. Tarinan keskiössä on fiktiivinen Kingsbridgen kylä Englannissa jonka ympärille lukuisten hahmojen elämä kiertyy. Hahmokavalkaadin ytimessä on vastavalittu Kingsbridgen luostarin nuori priori Philip joka alkaa haaveilemaan katedraalin rakentamisesta vanhan kirkon tilalle. Ja katedraalin rakentaminen on tämän yli 50 vuotta kestävän tarinan pääaihe. Tarinassa seurataan tiivisti Tom Rakentajan perheen elämää jonka oma ja lasten tulevaisuus sitoutuu vuosikymmeniä jatkuvalle rakentamiselle. Kuin sivutarinana seurataan Shiringin jaarlin perheen tuhoa, josta selviytyy nuoret Aliena ja Richard jotka aloittavat käytännössä elämänsä uudelleen.

Ja tietysti isot tarinat tarvitsevat vahvat vastavoimat ja niitä tarinassa edustaa Piispa Waleran Bigod, umpikorruptoitunut kirkon edustaja joka on omistanut elämänsä enemmän maallisen omaisuuden haalimiseen ja tekee kaikkensa että Priori Philip ei onnistu katedraalin rakentamisessa. Ja toinen huomattava vastavoima on Alinan ja Richardin perheen tuhonnut uusi Shiringin jaarli Bartholomew jonka perheen vanha pää nopeasti kuolee ja isänsä vallan perii nuori Jaarli jonka umpihullusta mielentilasta saisi hyvän spin-offin, joka myös tekee kaikkensa että Priori Philip ei saa katedraalia rakennettua.

Yli 800 sivun aikana kirjalija kuin saakin kaikkien pää- kuin sivuhenkilöiden tarinapolut yhdistymään vuosikymmenten aikana ja lukija saakin jännittää enemmän kuin muutaman kerran valmistuuko Philipin katedraali vai ei. Unohtamatta kaikkia värikkäitä lyhyitä ja pidempiä elämänkaaria joita kirjailija kuvaa. Ja kyllä, kirja on vakuuttava kokonaisuus joka on johtanut kolmeen ns. jatko-osaan jotka seuraavat Kingsbridgen elämää muilla vuosisadoilla.

Linnoitus

Kuten kirjan kansi sanoo "Jack Reacher - silkkaa rautaa". Siltä hahmo vaikuttaa tässäkin tarinassa. Suuri heikkous tässä Jack Reacher -sarjan #2 on itse tarina, joka ei yllä lähellekään pilotin hienosti rakennettua juonikuviota. Tämä vaikutti enemmän sellaiselta mitä Tom Cruise pyöräytti kahdella elokuvallaan kunnes kirjailija kielsi tekemästä niitä enempää. Juoni on tässä tarinassa siis siitä helpommasta päästä. Jack Reacher kävelee Chicagon katuja kun hän herrasmiehenä auttaa naista hänen kantamusten kanssa, ja kuin sattumalta, Jackin ja naisen käsikynkkään tunkee joukko aseistautuneita miehiä jotka puskevat sankarin ja naisen pakettiautoon. Tästä alkaa pitkä koetus panttivankina jonka aikana Jack yrittää arvata miksi hänet kaapattiin. Lopulta panttivankien matka päättyy Yhdysvaltain syrjäseuduille, missä militanttikommuuni on eri mieltä todellisuudesta Yhdysvaltojen hallituksen kanssa. 

Hyvin simppeli tarina ja täytyy myöntää että petyin nopeasti kun tarinan koko juonikuvio selvisi, varsinkin vahvan pilotin jälkeen odotin hiukan parempaa. Jatkan kuitenkin Lee Childin parissa tulevaisuudessakin.

Musta tuli

Musta tuli on Shardlake -sarjan toinen osa ja näitä Tudor-Englantiin sijoittuvia historiallisia romaaneja on tällä hetkellä julkaistu seitsemän. Sarjan ensimmäinen osa vei lukijan Englannin syrjäseuduille, isoon luostariin missä sarjan kyyryselkäinen sankari Shardlake joutui selvittämään murhasarjaa Thomas Cromwellin käskystä.

Tällä kertaa tapahtumat keskittyvät ihmisiä pursuilevaan Lontooseen missä valtaapitävien korviin on kantautunut tuore vihje "mustasta tulesta" ja siihen liittyvästä valmistusohjeesta, joka oli wanha jo unohtunut byzanttilaisten laivastoase ja nyt sen salainen valmistusohje olisi Lontoossa. Oikeassa historiassa se tunnetaan nimellä "kreikkalainen tuli" joka oli palavaa nestettä jota käytettiin jo 600-luvulla mutta sen valmistusohjeet ja siihen liittyvät kemistit katosivat hyvissä ajoin historian hämäriin 1400-luvulla. Sen tehoa ja toimivuutta voisi verrata nykyajan napalmiin.

Tarinassa eletään vuotta 1540 ja kyttyräselkäinen sankari yrittää pyörittää arkeaan Lontoossa jonka täyttää monimuotoiset juristin työtehtävät. Valtakunnan tasolla Kuningas Henrik VIII jatkaa uskonpuhdistustaan ja ensimmäisestä kirjasta tuttut luostarien sulkutoimenpiteet jatkuvat ja myös vaikuttavat Shardlaken työkuormaan. Shardlake saa työpöydälleen oikeustapauksen missä syytetään nuorta tyttöä pienen pojan murhaamisesta ja tapauksen alkuselvittely johdattaa Shardlaken pienen tauon jälkeen Thomas Cromwellin toimistoon. Uransa huipulla, kuninkaan luottomiehenä Thomas on kuullut että jo legendaksi muodostunut mustan tulen resepti olisi ilmaantunut Lontooseen ja sitä kaupattaisiin eniten tarjoavalle kahden alkemistin toimesta. Kun kyseessä on koko laivastosodankäynnin muuttava keksintö, Thomas saa kiristettyä Shardlaken tutkimaan tilannetta ja varmistamaan että Englanti tulee saamaan käsiinsä mustan tulen reseptin hinnalla millä hyvällä. Unohtamatta tietysti että resepti myös sementoisi Cromwellin suosion pysyväksi ailahtelevan kuninkaan silmissä.

Shardlake on jälleen kerran tilanteessa missä hän ei haluaisi olla; Thomas Cromwellin komennuksessa hänen pitäisi löytää mustan tulen kauppaavat alkemistit ja kääntää heidän päät myymään resepti Englannille, sekä samalla hänen pitäisi yrittää pelastaa nuori tyttö kuolemantuomiolta. Kaikkeen tähän hänellä on aikaa vajaa kaksi viikkoa. Ja tämä kaksi viikkoa sisältää värikkäitä hahmoja, painetta vallan huipulta ja yllättävän paljon klassista toimintaa.

Alkuun täytyy sanoa että kirjailija on onnistunut historian värittämisessä. Shardlaken ja hänen avustajansa matkaavat tarinassa edes takaisin pitkin hyvin eläväistä Lontoota joka pursuaa elämää, ihmisia ja tietysti ikäviä ihmiskohtaloita. Shardlake on jälleen kerran helvetillisessä puristuksessa kun hän juoksee aikaa vastaan ja yrittää selvittää kahta isoa asiaa. Isona huomion arvoisena asiana on orastava romanssi rikkaan nuoren lontoolaisen leskirouvan kanssa joka tuo hienon lisä tarinaan. Kirja on kaiken kaikkiaan vahva jatko Shardlake -sarjaan.

VIP-huone

Viimeisin (ja ainoa) kirjani Jens Lapidukselta on Snabba Cash, jonka luin vuonna 2014. Kirjan ollessa Lapiduksen läpimurtoteos, VIP-huone aloitti vuonna 2014 Top Dog -trilogian joka on kirjailijan toinen kirjasarja ja varmasti myös menestynein. VIP-huone jatkaa samalla sävelellä kuin kirjailijan läpimurtokirja, joka ei ole ihme koska se näyttää hyvin toimivan. 

Tarinaan on leikattu mukaan Ruotsin yhteiskunnasta kaikki ne ääripään edustajat jota Lapidus käytti myös Snabba Cash -kirjassaan. Löytyy ne itseriittoiset Tukholman rikkaat Östermalmilaiset jotka halveksivat keskiluokkaa, tarinassa on myös mukana on myös superenergiset nuoret sliipatut liikemiehet ja liikejuristit, eli nousukkaat jotka polttavat kynttiläänsä molemmista päistä. Fokuksena vain ja ainoastaan menestyminen ja raha. Ja toisessa laidassa kansankodin häviäjät eli maahanmuuttajat, tässä tarinassa ne ovat entisiä Jugoslaaveja jotka vaikuttavat olevan automaattisesti joko vankilassa tai väkivaltaisia rikollisia.

Tarina alkaa kun Emelie Jansson, tukholmalaisen ökyjuristitoimiston juniorijuristi saa poikkeuksellinen tehtävän, kun hänen pomonsa pyytää Emelieta selvittämään hänen ystävänsä pojan Philip Schalen katoamista. Philip on yksi Tukholman liikemiespiirien nousukkaista, tunnettu railakkaasta elämästään ja nyt hän on kadonnut. Toisaalla Tukhomassa Teddy Maksumici on päässyt vankilasta. Teddy kuului ennen tuomiotaan paikalliseen rikollisorganisaatioon ja kahdeksan vankilavuoden jälkeen hän on päättänyt pysyä kaidalla tiellä. Työttömänä ja kouluttamattomana se on lähes mahdoton tehtävä. Tapahtumat etenevät kun kirjailija juoksuttaa tarinaa tuttuun tapaansa; välillä käydään muistoissa ja historiassa ja palataan seuraamaan useamman henkilön tapahtumia varsin tapahtumarikkaan Tukholman eri kerroksissa. Tarina nytkähtää kunnolla liikkeelle kun Emelie ja Teddy lopulta kohtaavat ja parivaljakko alkaa tosissaan tutkia kadonneen miehen tapausta. 

Sen enempää spoilaamatta, en tiedä korostaako kirjailija tarinoillaan tarkoituksellisesti Tukholman ja samalla Ruotsin yhteiskunnan selkeän räikeää eriarvoisuutta. Ei pelkästään varallisuuden osalta, vaan myös ihonvärin osalta. Jos sinulla ei ole sinisiä silmiä tai vaalea tukkaan niin sinulle on jaettu jo valmiiksi huonot kortit. Tähän samaan aiheeseen tarttuu tuoreen Snabba Cash Netflix-sarjan tekijätkin NYT -haastattelussaan. Pidin lopulta tarinasta ja tämä meni onneksi "laatuäänen" (Jukka Pitkänen) kanssa nopeasti.