tiistai 28. heinäkuuta 2009

Saduissa on voimaa

Ei ole varmaan mikään uutinen jos väitän että nykyinen Hollywoodin elokuvakoneisto suoltaa ulos elokuvia joista noin 90 % on puhdasta jätettä.

Hollywood kannabalisoi itsensä buuttaamalla käyntiin vanhoja elokuvasarjoja kuten mm. Nightmare on Elm Street, Aliens/Predators, Terminator (jonka uusin Salvaatio oli suuri pettymys) yms. Homma vaikuttaa perinteiseltä kuolleen hevosen piiskaukselta, ja joiden uusi lopputulos on sitten kaikkea muuta kuin imarteleva. On arvioitu että Hollywood tulee kokemaan (tai on jo kokemassa) samanlaisen taiteellisen romahduksen joka nähtiin 1970-luvun alkupuolella.

Onneksi Hollywoodista löytyy kuitenkin vielä esimerkiksi Terry Gilliamin, Spike Jonze ja Tim Burtonin kaltaisia ohjaajia. Guillermo Del Toroa unohtamatta. Ohjaajat joiden taiteellinen silmä ja ennen kaikkea mielikuvitus on omaa luokkaansa.

Spike Jonze, entiseltä nimeltään Adam Spiegel. Jonzella on pitkä historia musiikkivideoiden ohjaajana aina 1990-luvun alusta saakka. Erityisesti Jonze kunnostautui Beastie Boys-yhtyeen klassikkovideoiden kuten Sabotagen ohjaajana. Vuonna 1999 Being John Malkovich avasi Jonzelle kunnolla ovet Hollywoodin tuotantokoneistoon. Toinen isompi työvoitto oli vuonna 2002 julkaistu Adaption, joka poiki useita palkintoja tekijöilleen ja suurin niistä eli parhaan miessivuosan Oscarin Chris Cooperille. IMO Nicholas Cage teki elokuvassa piiiiiitkään aikaan parhaimman roolinsa. Nyt ohjaajalta on tulossa odotettu elokuva joka pohjautuu Maurice Senadakin lastenkirjaan Where the Wild Things Are.
Spike Jonze: Where the Wild Things Are (2009)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=2NOkQ4dYVaM[/youtube]

Where the Wild Things Are (Featurette)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=aG16ceUP3v4[/youtube]

Alla on trailereita muista elokuvista joita ainakin allekirjoittanut odottaa.

Tim Burton: Alice in Wonderland (2010)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=I_bJF_teaS4[/youtube]

Neil Blomkampp: District 9 (2009)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=VjihaK7HfGs[/youtube]

Terry Gilliam: The Imaginarium of Dr. Parnassus (2009)

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=a7dt1RUs1fo[/youtube]



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.