lauantai 18. joulukuuta 2010

Uutisia valkokankaalta

Näin loppuvuodesta on tullut ainakin muutama allekirjoittanutta kiinnostavaa elokuvauutista.

Yann Martelin Life of Pi (Piin elämä) kuvataan vihdoinkin elokuvaksi (lukukokemukseeni tästä). Ohjaajaksi on valittu Taiwanin lahja Hollywoodvillelle eli Ang Lee. Miehen meriitteihin kuuluu laadukkaita elokuvia kuten herkullinen Eat Drink Man Woman (1994), visuaalisesti kaunis Crouching Tiger, Hidden Dragon (2000) sekä lopullinen läpimurto Brokeback Mountain (2005), josta hän myös nappasi Parhaan Ohjaajan Oscar-palkinnon. Mielestäni Ang Lee on hieno valinta Piin Elämän ohjaajaksi eikä ruoriin onneksi valittu mitään unelmatehtaan tusinaohjaajaa. Kuvaukset on suunniteltu aloitettavaksi nyt tammikuussa, ja jos kaikki menee putkeen, saamme nauttia elokuvasta joulukuussa 2012. Niin, ja ensimmäinen casting on myös jo tehty: Piscine Molitor "Pi" Patelin rooliin on valittu 17-vuotias intialainen Suraj Sharma, jolla ei ole aikaisempaa näyttelijäkokemusta joten on mielenkiintoista nähdä miten roolitus lopulta onnistuu. IMDB:n mukaan Gérard Depardieu on myös liitetty projektiin.

Toinen isompi uutinen (ainakin minun mielestäni) on elokuvaohjaaja Terrence Malickin uuden projektin The Tree Of Life -elokuvan trailerin julkaiseminen. Ohjaaja jolta tulee elokuvia ehkä kaksi kymmenessä vuodessa, mutta jonka elokuvat ovatkin sitten omaa luokkaansa: kapinallinen Julma Maa (Badlands 1973), kaunis historiakuvaus Onnellisten aika (Days of Heaven 1978), sekä IMO yksi parhaimpia sotaelokuvia Veteen piirretty viiva (Thin Red Line 1998). Siinä muutamia menestyselokuvia joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Ja nyt ohjaajan kauan odotettu uutuus lumoavan kaunis The Tree Of Life joka tulee ensi-iltaan ensi kesänä. Enempää spoilamatta kts. alla oleva trailer. HUOM HUOM! Ihan ensimmäisenä vaihda videoikkunan kuvaresoluutio isommaksi












2 kommenttia:

  1. Kas, enpä tiennytkään näistä tulevista. Kiitos tiedosta!
    Odotan hieman ristiriitaisin fiiliksin Piin elämää elokuvaksi. Luin kirjan äitini kuolinvuoteen ääressä ja se antoi voimakkaan leiman siihen miten koin kirjan sisällön. Tuntuu oudolta katsoa elokuvatulkinta vuosia jälkeen päin.

    The Tree of Life vaikuttaa mielenkiintoiselta. The New World kylläkin oli käsikirjoittajalta/ohjaajalta hieman epäonnistunut IMO.

    VastaaPoista
  2. Kirjojen filmatisoinnit on aina riskaabelia, onneksi tähän löytyi kohtalaisen hyvä ohjaaja. Malickin mä löysin Thin Red Linen nähtyäni, kaveri kyllä tekee omalaatuisia elokuvia mutta jotenkin uskomattoman hienoja. Olen samaa mieltä New Worldin osalta, oli ehkä pieni pettymys..

    Kiitos Ritu kommentista!

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.