Perilliset

Siitä on jo kaksi vuotta kun viimeksi tartuin Kaiho Niemisen tuotantoon. Suomalainen kertomakirjallisuus on valitettavasti  hyvin harvinaista herkkua (poislukien Linna, Waltari ja Päätalo) kirjahyllyssäni, joten kun tartuin parin vuoden takaiseen Pakolaisten kuskiin, oli sen verran mukavaa luettavaa että sen jälkeen kaupasta lähti mukaan tämä Perilliset. Jostain syystä en ole kiinnostunut sen enempää suomalaisesta nykykirjallisuudesta. Saattaa kuulostaa oudolta mutta nautin enemmän esimerkiksi Päätalon vanhoista sydänmaiden kuvauksista kuin trendikkäiden Finlandia-kisaajien hittikirjoista tai muista nykykertojista.

Perilliset julkaistiin vuonna 2006 paria vuotta aikaisemmin Pakolaisten kuskia ja on tämän syrjäseudun miesten tulkin (Etelä-Saimaan sanomalehden osuva kuvaus) seitsemästoista teos.

Kirjan keskeiseksi hahmoksi asettuu kansakoulunopettaja Toivo Vainikka joka muistelee nuoruuttaan Yläjoen maisemissa vuonna 1939 Talvisodan kynnyksellä. Toivon suojattina ja omaa haavettaan kurottelee kylän yrmeä keihästoivo Lauri Sorri josta odotetaan pitäjän uutta olympiavoittajaa Helsingin 1940 kesäkisoihin. Tarina etenee kuin viipyilleen ikuisen suomalaisen suven maisemissa pitäjän elämää seuraten. Laurissa kiteytyy hienosti suomalainen sisu mentaliteetti kun yksinäisen punikin pojan puurtamista seurataan kohti Helsingin kisoja. Mutta kuten arvata saattaa, unelmien rattaisiin lyödään miestä isompaa kapulaa kun itänaapuri on päättänyt tulla rajan yli.

Unelmat alkavat särkymään kun maailman muuttuvat kylmät tuulet saavuttavat myös Yläjoen pitäjän. Toivo, Lauri ja monet muut pitäjän pojat lähtevät rintamalle ja osa palaa sankarivainajina kotiin. Myös Lauri. Toivo selviää itse kuin kohtalon oikkuna mutta joutuu kenttäoikeuden eteen ja tuomitaan rintamakarkurina lääninvankilaan.

Kirjan loppuosassa seurataan sitten Toivon perheen uutta elämää kaupungissa ja varsinkin nuoremman sukupolven silmin joka kokeilee omia siipiään 1960-luvun kasvun vuosina.

Täytyy sanoa että Kaiho Niemisen kirjat ovat olleet kuin mukavan virkistäviä tuulahduksia kaiken muun kirjallisuuden keskellä. Kirjailija osaa inhimmillisen ja ennen kaikkea lämpimän tarinaniskennän ja murreperäistä sanailua jaksaa mielellään lukea. Itse huomasin kuinka tässäkin kirjassa kirjailijan vetämät laveat pensselinvedot jo pelkästään tilanteiden kuvaamisessa toimii täydellisesti, vai mitä olet mieltä seuraavasta pienestä kuvauksesta:

Lauri nyökkäili naama totisena, vastasi Toivon kämmenen heilautukseen nostamalla kämmen kuin Jukkaran seppä, sormet harallaan. Raollaan olevasta ikkunasta rupesi hetken päästä kuulumaan pyöränketjujen raminaa ja nausketta. Joillakuilla oli vielä sentään jotain, minkä perästä voi hinkua, Lauri hieroskeli hikisiä varpaitaan pöydän alla vastakkain. Pedalien nauskahtelu etääntyi ja haipui, akkunasta kuului vain sontakärpäsen ampuilevaa surinaa.

Television kautta mielenkiinnon herättänyt kirjailija alkaa olemaan aika vahva tekijä allekirjoittaneen kirjahyllyssä jonka tuotantoa alan varmuudella seuraamaan.

Kirjalliset maisemat ovat jo kuitenkin vaihtuneet kun yöpöydällä odottaa Isaac Asimovin Säätiö-trilogian päätöskirja Toinen Säätiö.