perjantai 20. joulukuuta 2013

Anno Domini 2013

Niin se vuosi on jälleen vierähtänyt kirjojen parissa. Kun tarkastelee vuotta näin luettujen kirjojen näkökulmasta, niin tämän vuoden lukumatka halkoi päättäväisesti läpi genrekenttien. 

Vuosi alkoi Ian Tregillisin Coldest War Milkweed Triptych-trilogian keskimmäisellä osalla missä ensimmäisen osan tutut Reichsbehörde für die Erweiterung Germanischen Potenzials -ryhmän jäsenet (eli ihan vaan supernatsit) ja englannin tiedustelupalvelu jatkoivat kähinöintiään. Helmikuu toi mukanaan mielenkiintoisen kuvauksen Suomen armeijan tiedustelujaoksesta ja maaliskuussa breikattiin uudelle alueelle kun vuoroon pääsi yksi lempiartisteistani Gil-Scot Heronin postuumi elämänkerta The Last Holiday.

Kevät innosti jatkamaan George R.R. Martinin A Song of Ice and Fire -saagaa, ja A Feast for Crows selätyksen jälkeen jäljellä onkin enää A Dance with Dragons joka kampitetaan 2014. Kesän kynnyksellä astuin sitten e-kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Päätös e-kirjoista tuli lopulta aika helposti vaikka olen tähän vuoteen saakka ollut formaatin vastustaja. Niin sitten Kindle Paperwhite kolahti postilaatikkoon ja ensimmäisen e-kirjani oli Don Winslow:n Yhdysvaltojen ja Meksikon huumesotaa peilaava Power Of The Dog. Kirja on saatavilla nyt suomeksikin Like kustantamon ansiosta nimellä Kuolleiden päivät.

Kesän sadosta voisi mainita historiallisen ja mielestäni onnistuneen Robert Harrisin Cicero-trilogian avausosan Imperium ja tietenkin Joe Abercrombien fantasian Blade Itself.

Loppuvuoden Cormac McCarthyn anti-western Veren Ääriin ei jättänyt kylmäksi ja vihdoin tuli aloitettua (pitkästä aikaa) myös scifi-osaston purkaminen Joe Scalzin militaristisella Old Man's War -kirjalla.

Tänäkään vuonna ei tullut kirjoja valtavasti luettua vaan keskimäärin kirjoja meni yksi per kuukausi eli aika taapertaen. Mitä sitten ensi vuonna? Jos kirjahyllyä vilkaisee niin paljon on kirjoja lähtenyt kierrätykseen ja uusia on tullut tilalle. Löytyy jo aloitettujen sarjojen tahi trilogien jatko-osia ja jo nuoruudesta muistuvien kirjailijoiden tuotantoa kuten Frank Herbertin Dyyni tai Orcon Scott Cardin Ender jonka koko kvintetti pitänee lukea, historian opuksia unohtamatta! E-kirjat rynnii myös rinnalla ja selaimen bookmarkeissa odottaakin jo käsivarren mittainen lukujono. Ja sitten on myös sarjakuvat joilla yritän täydentää välillä äärimmäisten pitkien lukuvälien eetteriä. Sarjakuvien puolella tulee 2014 pelkkää klassikkomateriaalia mm. Judge Dreddiä, Sandmania, Akiraa ryyditettynä Robert Crumbilla ja tietenkin Will Eisnerin Spirit!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.