sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Teknolokia: Vapise Spotify, Rdio tekee tuloaan.

Online musiikkibisnes elää ja kuohuu. Spotifyin saadessa suht rauhassa kerätä kuuntelijakuntaa EU:n alueella, suuremmat voimat ovat nyt liikkeellä salaperäisen Rdio-palvelun ympärillä. Palvelu toteuttaa jo tuttua konseptia: Musiikkia tietokoneille ja kännyköihin tilauspohjaisesti.



Rdio tekee mielenkiintoiseksi se, että sen taustalla ei hääri ns. ensikertalaisia, opiskelijakaveruksia vaan todellisia kovan linjan ICT-veteraaneja. Techcrunch-uutispalvelu on tehnyt pientä journalistista tutkintaa ja saanut selville seuraavaa:

Tulevan musiikkipalvelun eturivissä seisoo kukas muukaan kuin Niklas Zennström ja Janus Friis - miehet Skypen takana. Mistään pienestä ei ole kysymys, toimistoja on jo avattu San Franciscoon ja Los Angelesiin. Mukaan on kerätty Skypen johtoryhmää, vanhan Imeem-musiikkipalvelun keskeisiä kehittäjiä sekä muita kovanluokan ammattilaisia. Taustalle on siis kerätty kova All-Stars-ketju.

Rahoituspuolikin Rdio:lla on vähintääkin kunnossa. Rdio-palvelun sivuilla on maininta Pulser Music Services Inc -yrityksestä. Pulser on yksityisen sijoitusyrityksen Europlay Capital Advisorin tytäryhtiö, ja jos sukellamme lähemmäs Europlayn rakennetta niin huomaamme että yrityksen TJ ja hallituksen puheenjohtaja on kukas muu kuin Mark Dyne. Segan ja Virgin Interactiven toimitusjohtaja, ja ensimmäisiä jotka sijoittivat Skypeen. Dyne jopa istui Skypen hallituksessa kunnes loikkasi Zennströmin perässä Joostpalvelun kyytiin.

Tämän kaiken kiteyttää hyvin Janu Friis taannoisella kommentillaan Bloombergille:
We have watched many ad-supported music businesses come and go. We felt the time was right to revisit this space, this time with a compelling offering and a sustainable subscription model.

Se on varmaa että Rdio ei onnistu uimaan pikkuhiljaa kansan tietoisuuteen vaan kunnes luvattu beetta käynnistyy 2010 alkupuolella, sitä verrataan ja mitataan olemassa oleviin palveluihin. Kasvupaineet nousevat Spotifyin osalta koska tähän asti se on saanut muhia rauhassa EU:n sylissä. Nyt tai ei koskaan sen on noustava ja kokeilla siipiää ison veden tuolla puolen.

Lähde: Techcrunch

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.