P.G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves (Right Ho, Jeeves, Thank You, Jeeves, Jeeves Makes An Omelette)

Kustannusosakeyhtiö Teoksen "Kiitos,Jeeves" on ensimmäinen osa P.G.Wodehousen Jeeves and Wooster -sarjan suomennoksista ja se sisältä kolme hauskaa tarinaa "Jepulis Jeeves", "Kiitos Jeeves" ja "Munakasta Jeeves". jatkoa on jo luvattu pikaisesti tämän vuoden syksylle (Hiiop, Jeeves). Tarinat kulkevat kevyellä otteella missä pääosissa ovat nuori yläluokan Bertram "Bertie" Wooster ja hänen herrasmiespalvelijansa Jeeves. Tarinoissa Bertie yrittää setviä rohkeasti rikkaiden ystäviensä joutavia parisuhdeongelmia, ja taustavoimana Bertiellä on tietenkin uskollinen herrasmiespalvelijansa, joka esiintyy enemmänkin harmaana eminessinä ja joka lopulta ratkaisee ongelmat ja selvittää sotkut.

P.G. Wodehousen epätodellinen brittiläinen Jeeves-universumi (allekirjoittaneen oma nimitys), osuu jonnekin maailmansotien välimaastoon, missä jäykästi pönöttävän yläluokan nuori tyhjäätoimittava jälkipolvi elää ikuista kesäänsä. Päivät kuluvat hitaasti välillä herrasmiesklubeilla laiskasti notkuen ja joskus maaseudun jättikartanoissa seikkaillen. Illat ovat sitten loputonta illallista hopeakihveleineen. Jossain alapuolella on sitten se tyhmä rahvas, johon tarinoissa ei paljon viittailla, kuitenkin rahvas välillä vilahtaa tarinoissa hiukan hölmöinä maaseutukonstaapeleina tai umpityhminä kylmäkköinä. Internetin mukaan juuri P.G  Wodehousen tarinoiden myötä peribrittiläinen aatelismies tweedeineen sai hiukan hassahtaneen eksentrikon leiman. Tarinoiden henkilöiden nimet ovat myös jokseekin uskomattomattomia, vai mitä mieltä olette seuraavista: Galahad Threepwood, Majuri Brabazon-Plank, Tuppy Glossop, Pongo Twistleton ja Gussie Fink-Nottle.

Ennen kirjaa ja kirjan aikana ei voi olla tietenkään muistamatta Hugh Laurieta ja Stephen Fryta vuosien 1990-1993 klassikkosarjassa Kyllä Jeeves hoitaa (Jeeves and Wooster) ja nyt kirjan jälkeen huomaa kuinka nappisuorituksen parivaljakko teki TV-sarjassa.

En ole lukenut Wodehousen kirjoja alkuperäisellä kielellä mutta suomentaja Kaisa Siveniuksen jäljiltä teksti on kyllä todella onnistuneen oloista. Wodehousen tyyliin tarina lentää hyvin kikkailevan rytmikkääseen sävyyn, ja välillä hyvin teräviäkin käännöksiä tekevät juonipolut pitävät lukijan otteessaan loppuun saakka.

Luen selvästi liian vähän huumoripitoisia kirjoja koska Sir Pelham Grenville Wodehousen (1881-1975) kolmen tarinan suomennoksen parissa, viettää mielellään tovin jos toisen. Wodehousen tarinat ovat ennenkaikkea "hyvänolonkirjallisuutta". Tarinoiden lukija saa hymyillä koko rahan edestä kaikki 570 sivua.