tiistai 19. lokakuuta 2021

Synkkä metsä

Tieteiskirjallisuus on jäänyt (jälleen kerran) liiankin vähäiseen osaan loputtomassa lukujonossani, kun The Expanse -sarja kulkee hitaasti eteenpäin ja Marko Kloosin Frontlines -saagakin pitäisi jatkaa. 

Joten kun minun yleinen tieteiskirjallisuus/elokuvamakuni on enemmän kallistunut älykkään ja mielikuvituksen räjäyttävän scifin puolelle, unohtamatta Marko Kloosin tapaista militaristista otetta, Liu Cixinin suorastaan eeppinen trilogia on kuin kaataisi bensaa allekirjoittaneen nälkäisen mielikuvituksen liekkeihin. Trilogia on yksinkertaisesti vaikuttava.

Synkkä Metsä starttaa ihmiskunnan näkökulmasta kovin surkeista lähtökohdista; trilogian ensimmäisessä osassa aliensivilisaatio Trisolar lähetti valovuosien päästä avaruusaluslaivaston kohti aurinkokuntaamme, jolla ei ole mielessä rauhanomainen kohtaaminen ihmiskunnan kanssa. Aikaa invaasioarmeijan kohtaamisen on reilut 400 vuotta. Maapallolle on kuitenkin jo saapuneet Trisolarin salaperäiset etujoukot Sofonit, nanomittakaavan tekoälylliset sabotöörit jotka ovat onnistuneet pysäyttämään ihmiskunnan fysiikan perustutkimuksen, ja sen myötä tekninen kehitys joka auttaisi ihmiskuntaa taistelemaan 4 valovuoden päässä lähestyvää valloittaja-armeijaa vastaan, vaikeutuu huomattavasti. 

Kirjan alussa 400 vuoden päästä saapuva vihamielinen invaasio on ilmoitettu julkisuuteen, ja tutunlaisesti maailma kipuilee pakokauhun rajamailla ja yhteistyön puutteesta; isot ja kehittyneet valtiot ovat panostamassa valtavia rahamääriä avaruuden tutkimukseen ja avaruusteknologiaan joilla pyritään aloittamaan vuosisatoja pitkä matka kohti tähtiä, pakoon valloittaja-armeijan tieltä. Tarina aloittaa pitkälti ensimmäisen osan jälkimaisemissa ja jatkuu siitä missä YK:n johdalla perustetaan pieni ydinjoukko ("Seinänkohtaajat") miettimään ratkaisua tulevaan kohtaamiseen. Ryhmän jäsenillä on myös poikkeukselliset resurssit käytettävissään. 

Liu Cixin on laittanut tässä trilogian toisessa osassa selvästi isomman vaihteen silmään joka pitää lukijan suu auki tarinan ollessa valtavan oloinen. Enää ei puhuta salaisesta radioteleskoopista Kiinan syrjäseudulla joka lähetti kutsuvan viestin ulkoavaruuteen, ja lopulta sai vastauksen ulkoavaruudesta. Nyt tarina on globaali ja tarinan se kiehtovin osa on miten ihmiskunta pääsee sille kehityksen tasolle, että se on valmis kohtaamaan Trisolarin avaruuslaivaston. Ja tätä peruskysymyksen eteenpäin potkimista seurataan eri Seinäkohtaajien ryhmän jäsenten kautta yli 200 vuoden ajan. Osa ryhmästä valitsee välillä keinotekoisen jäädytyksen ja heidät herätetään kymmenien vuosien jälkeen uudelleenjohtamaan kehitystä, aina kun tietyt kehitysvaiheet on saatu ratkaistua. Ja kello tietysti naksuttaa koko ajan eteenpäin. Lopulta tarina keskittyy pitkälti yhden kiinalaisen tiedemiehen suunnitelmaan ja lukijan eteen tuodaan tulevaisuuden noin 200 vuoden päässä oleva todellisuus ja missä tämä suorastaan vähäpätöinen tiedemies avaa Synkän Metsän -teorian, joka on huomioitu nykyään vahvana Fermin paradoksin selittäjänä. Kirjailijan teoria on nykyään huomioita jopa tieteellisillä sivustoilla, ja on tietysti kiehtova teoria miksi emme ole jo löytäneet elämää ulkoavaruudesta. Olemmehan syytäneet radiosignaaleja avaruuteen jo yli 100 vuoden ajan.

“The universe is a dark forest. Every civilization is an armed hunter stalking through the trees like a ghost, gently pushing aside branches that block the path and trying to tread without sound. Even breathing is done with care. The hunter has to be careful because everywhere in the forest are stealthy hunters like him. If he finds another life — another hunter, angel, or a demon, a delicate infant to tottering old man, a fairy or demigod — there’s only one thing he can do: open fire and eliminate them.”

Tarina päättyy todelliseen cliffhangeriin jonka päättää viimeinen Kuolema on ikuinen -teos. Itse en uskonut että Kolmen kappaleen probleema jälkeen tarina voi siitä enää kasvaa mutta kirjailija oli selvästi eri mieltä. Mieletön tarina joka mielestäni pistää Liu Cixinin nykyajan tieteiskirjallisuuden kovimpaan kärkeen.

Ja tieteiskirjallisuudella jatketaan kun aloitin Dyynin -trilogian noin 30 vuoden tauon jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.